Zip it, fossiilit

  • Jussi Rauvola

Keskustelun taso on alhainen ja laskussa, puheenvuorojen sisäinen logiikka kateissa ja hirveä meteli ympärillä. Mikä se on?

SYL:n glögit aamuyöllä? Sitäkin.
Keski-iän ylittäneet järjestö-, bisnes- ja virkamiespamput keskustelevat yliopisto-opiskelusta? Nappiin.

Työurien pidentäminen on ajankohtainen poliittinen tavoite. Sen tarkoitus on turvata valtiontalouden tasapaino sittenkin, kun eläkeläisiä on paljon ja työntekijöitä vähemmän. Taustalla on joukko oletuksia, jotka… no, päätelkää itse:
- aineellinen vauraus tuo onnen
- aineellinen vauraus voi kasvaa nykymaailmassa ja sen pitää kasvaa
- talouskehitys on ennustettavissa seuraavat 30 vuotta
- ihmiset työskentelevät kuuliaisesti ja saavat merkityksen elämäänsä työstä
- ilmastonmuutos ei juurikaan vaikuta talouskehitykseen

Koska työurien pidentäminen loppupäästä vaatisi hiukan enemmän työtä varakkailta keski-ikäisiltä, siihen johtavista toimista ei ole helppoa päästä sopuun. Sen sijaan nuorilta ja opiskelijoilta ei kysytä, joten heitä voi piiskata miten vain.

Olen kuullut kaikenlaisista piiskaussuunnitelmista yliopisto-opiskelijoita kohtaan. Niille ovat tavallisesti yhteisiä nimittäjiä
- väärät pohjatiedot
- tehottomuus
- takertuminen yksityiskohtiin
- voimakas ideologinen lataus
- tuhoisat sivuvaikutukset.

Täytyy myöntää, että välillä vähän kyllästyttää. Mutta kun ”vaihtoehtoja ei ole”, on pakko yrittää tehdä jotain. Tässä pari yritystä:
http://www.syl.fi/asiakirjat/091207_tyokalupakki/view?cf=news
http://www.syl.fi/opiskelukyky/

Lopuksi kirje joulupukille:

- Opiskelijoiden suurin ongelma on pään hajoaminen ja toiseksi suurin kropan hajoaminen, joten toivon opiskelijoille joululahjaksi (edes) työrauhaa ensi vuodelle.

- Ranskan poikkeuskuuma kesä 2000-luvun alussa, joka tappoi kymmeniätuhansia ja aiheutti miljoonatappiot, on 2040 tavallinen ja 2060 tavallista viileämpi. Joten toivon meille kaikille 70-luvulla tai sen jälkeen syntyneille lahjaksi hyvää neuvottelutulosta Kööpenhaminasta.

9 kommenttia

Morris

15.12.2009 14:23

Joulupukin vastine:

- Oman (sekä ystävien joiden kanssa asiasta olen keskustellut) kokemuksen mukaan opiskelijaelämä oli itse asiassa aika mukavaa ja rentoa aikaa koska velvollisuuksia oli vielä kohtuullinen määrä. Vanhemmiten joutuu stressaamaan töissä pysymisestä ja jaksamisesta sekä siitä että jos työt nyt menee niin mistä saa uusia tilalle tai muuten asuntolaina jää maksamatta.

Se tuoko työ ja asuntolaina elämänlankana onnen on tässä toissijainen kysymys, nythän oli kyse pään ja kropan hajoamisesta. Siihen ei opiskelijoilla ole monopolia vaikka kirjoituksesta sellainen kuva kenties tahattomasti tulikin.

- Millään vuosikymmenellä syntyneen tai vielä syntymättömienkään ei kannata menettää yöuniaan kööpenhaminen neuvottelutuloksen takia koska sillä ei ole juurikaan mitään merkitystä ilmastoon, luonnollisia vaihteluita on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisestä riippumatta. Yksi riittävän iso tulivuorenpurkaus ja siitä seuraava jääkausi saa kasvihuoneilmiön kuulostamaan suorastaan houkuttelevalta vaihtoehdolta, joskus tässäkin kohtaa on ollut pari kilometriä jäätä yläpuolella.

( http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c2/Vostok-ice-core-petit.png )

On tietysti sinänsä hyvä että pyritään vähentämään CO2 päästöjä koska se todennäköisesti parantaa myös yhteiskunnan eri prosessien hyötysuhdetta. Muuta merkitystä ilmastoneuvotteluilla tuskin on, ainakaan sellaista että se ihmisten tulevaisuutta juurikaan muuttaisi suuntaan tai toiseen, poislukien talous. Ilmaston jäähtyminen ja lämpeneminen on pitkän ajan toistuva sykli eikä sille ihminen voi juurikaan mitään.

Mutta saahan siitä ilmaston tilasta kivan keppihevosen millä voi ratsastaa vaaleista toiseen, vähän niinkuin maahanmuuton tai rikollisuuden vastustamisella tai lapsiperheiden aseman edistämisellä :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.12.2009 15:45

ei ole mitään järkeä pidentää noita eläkeikiä kun suurinosa nuorista on työttöminä. miten ne pääsevät sitten töihin? kun ikää on yli 30 ja työkokemusta ei ollenkaan tämän idioottisuunnitelman ansiosta? joo kuulostaa tosi hyvältä! kaatuu koko maa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jussi Rauvola

16.12.2009 00:15

"Oman (sekä ystävien joiden kanssa asiasta olen keskustellut) kokemuksen mukaan opiskelijaelämä oli itse asiassa aika mukavaa ja rentoa aikaa..."

Niinpä niin. Tästä juuri on kyse kohdassa "yhteisiä nimittäjiä piiskaussuunnitelmille". Kun pohjatiedot koostuvat henkilökohtaisista ja kaverien kokemuksista esimerkiksi 70-, 80- tai 90-luvulta, keskustelusta ei saa ratkaisuja 2010-luvulle. Kannattaa googlata vaikkapa Nuorisobarometria ja lukea sen tuloksia. Myös Opiskelijatutkimus ja Opiskelijoiden terveystutkimus auttavat eteenpäin.

Ilmastoasioissakin voi fiilispohjan lisäksi katsoa tutkimustietoa aiheesta. Vaikkapa täältä:
http://www.ilmatieteenlaitos.fi/ilmastonmuutos/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.12.2009 15:46

Omat kokemukseni (yliopisto)opiskelusta ovat tältä (ja myös tulevalta) vuosikymmeneltä ja voin rehellisesti sanoa Morriksen olevan varsin oikeilla jäljillä. Maassa, jossa opiskeluun käytetyllä ajalla tai arvosanoilla on hyvin vähän merkitystä (oikeiden) töiden saannin kannalta koskee opiskelijoiden suurin stressi (yllätys yllätys) juuri opiskeluaikaisen (kesä)työn saantia. Tutkinnon merkitys tuntuu olevan binäärinen (sitä joko on tai ei) ja loppu onkin sitten työkokemuksesta ja suhteista kiinni.

Rauvola toimii tietysti oman eturyhmänsä äänekkään vähemmistön tahdon mukaisesti. Siis niiden, jotka häntä (ja hänet valinneita opiskelijapoliitikkoja) ovat erilaisissa vaaleissa hyvinä pitäneet. Kuten oikeassakin politiikassa, myös opiskelijapolitiikassa eivät poliitikot ole niitä aivan tavallisia pulliaisia. Jos oletetaan että opiskelijapiireissä (en tarkoita nyt vain kirjoilla olevia) toimivat (äänestävät) ihmiset ovat hieman rivikansalaista valveutuneimpia, niin SYL:n puheenjohtaja ja rivi-yo ovat yhtä lähellä toisiaan kuin Siuntion liikuntalautakunnan ja europarlamentin jäsen.

Joskus muinoin kun eläkejärjestelmistä päätettiin, niin miehet olivat rautaa ja laivat puuta. Elinikä oli nykyistä lyhyempi ja väestönkasvu (syntyvyys) suuremmat. Nyt ajat on toiset ja sen mukaan mennään.

Myönnän kyllä kernaasti, että opiskelijoille poliitikkojen suulla annetut viestit ovat monesti enemmän kuin ristiriitaisia. Lisäksi tuntuu jatkuvasti unohtuvan, että suurin osa opiskelijoista ON jo pitkällä työelämässä, vaikka gradu vielä viipyykin tarkastuksessa. Opintotuesta yleensäkin riittäisi kerrottavaa vaikka millä mitalla, mutta jään odottamaan Rauvolan avausta aiheesta :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.12.2009 16:22

Ei tämä opiskelija elämä niin auvoista ole kuin te muistatte niistä kullatuista muistoistanne. Vaikka meillä onkin vain vuokra-asunnot, eikä niitä pentuja nurkissa pyörimässä ja asuntolainaa vielä selässämme, voi työskenteleminen oppilaitoksissa olla summasummaarum yhtä perseestä opintopisteiden ja suoritteiden valvomisten, iltatöiden & kesätöiden vahtaamisen, läksyjen, raha-asioiden kelaamisen vuoksi. Olisin mielelläni jo työssä, jonne mennään kello 8 aamulla ja lähetään 16.00 illalla, siinä se duunin ajattelu ja raha juoksee. Kummastakin voi syrjäytyä, jos ei koe olevansa osa ryhmää. Pylläri. Mut et olishan se mahtavaa saada suunnaton lisäpaino hartioille vielä opiskelujen maksullisuuden muodossa, kun huomio Suomen asumisen kalleuden.

George Carlinilla on asiaa:
"The Baby Boomers: whiny, narcissistic, self-indulgent people with a simple philosophy: "Gimme that! It's mine!" These people were given everything, everything was handed to them, and they took it all, sold it all; sex, drugs, and rock 'n' roll, and they stayed loaded for twenty years and had a free ride. But now they're staring down the barrel of the burnout, and they don't like it. They don't like it, so they've become self-righteous, and they wanna make things hard for young people. They tell em abstain from sex, say no to drugs. As for rock 'n' roll, they sold that for television commercials a long time ago so they can buy pasta machines and StairMasters and soybean futures. You know something? They're cold, bloodless people. It's in their slogans: "No pain, no gain," "Just do it," "Play it hard," "Shit happens, deal with it," "Get a life." These people went from "Do your own thing" to "Just say no!" They went from "Love is all you need" to "Whoever winds up with the most toys, wins," and they went from cocaine to Rogaine. And you know something? They're still counting grams, only now it's fat grams. And the worst of it is we have to watch the commercials on TV for Levi's loose-fitting jeans and fat-ass Docker pants because these degenerate, yuppie, Boomer cocksuckers couldn't keep their hands off the croissants and the Häägen-Dasz and their big fat asses have spread all over and they have to wear fat-ass Docker pants. Fuck these Boomers, fuck these yuppies... and fuck everyone, now that I think of it. "

-Justiina

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2009 09:27

Mikä siinä Co2 nyt on niin helvetin vaarallista? Jos sitä on liikaa kehitetään menetelmiä jolla siitä paremmin eroon. Itse asiassa tuli viimekin kesänä istutettua aika monta kasvia mökille...Toki sinne ajaminen tuotti lisää hiilidioksidia mutta You get the point?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2009 17:20

Itsekin 2000-luvulla opiskelleena ja nyt työelämässä olevana voin sanoa että kyllä opiskelijana oli helpompaa. Ei se työ lopu kello 16, vaan vaivaa myös muina aikoina, ainakin jos on akateemisesti koulutettu ns paremmissa hommissa oleva. Kyllä varmaan perusduunari pärjää miettimättä työasioita mutta ainakin täällä IT-alalla työ ei juuri kelloa katso. Lisäksi nykyinen lama aiheuttaa lisäpaineet, kahdet yt:t tänä vuonna esimerkiksi omalla kohdalla. Saa olla melkoisen onnellinen että molemmista on selvinnyt. Se on vähän eri asia ressata jonkin kurssin tekemisestä ja seuraavan viikon safkoista kuin uhkaavasta työttömyydestä kun on yli 100000e asuntolainaa...
Vaikka opiskelijana kävin töissäkin, ja joskus vapaa-aika oli kortilla, oli se tunne kuitenkin rennompi. Bileissä ehti hyvinkin käymään myös :)
Omasta opiskeluajasta isoin ongelma oli tietysti raha ja sen puute. Varsinkin tämä epärealistinen tuloraja. Vaikka töitä olisi, niitä ei saa tehdä tai menee tuet. Opiskelijan duunit on kuitenkin niin pienipalkkaisia että ei niilläkään kovin hyvin elä, kun ei kuitenkaan pysty täysiaikaisesti työskentelemään.
Varsinkin kesätyönmetsästys on hurjaa, ilman suhteita on melko mahdotonta saada mitään järkevää hommaa. Ainakin omalla kokemuksella niillä maisterin papereilla ei sitten ole mitään muuta merkitystä kuin se että ne on olemassa, työkokemus on se joka painaa kun valintoja tehdään. Myönnän että omakin työpaikka on täysin suhteilla hankittu, alunperin isän kautta kesätöihin, äitiysloman sijaiseksi ja lopulta vakinaiseksi.
Voihan tietysti olla että muistoni ovat kultautuneet jo tässä neljässä vuodessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jussi Rauvola

22.12.2009 01:18

Anonyymille 17.12. klo 15:46:

"Maassa, jossa opiskeluun käytetyllä ajalla tai arvosanoilla on hyvin vähän merkitystä (oikeiden) töiden saannin kannalta koskee opiskelijoiden suurin stressi (yllätys yllätys) juuri opiskeluaikaisen (kesä)työn saantia. Tutkinnon merkitys tuntuu olevan binäärinen (sitä joko on tai ei) ja loppu onkin sitten työkokemuksesta ja suhteista kiinni."

Opiskelijoiden stressi on terveystutkimuksen (2008) mukaan vaarallisella tasolla nykyään myös opinnoissa. Mutta turhaan: tuo binäärinen tutkinto on osuvin koulutuspoliittinen määritelmä sitten viime blogaukseni (heh)!

"Rauvola toimii tietysti oman eturyhmänsä äänekkään vähemmistön tahdon mukaisesti. Siis niiden, jotka häntä (ja hänet valinneita opiskelijapoliitikkoja) ovat erilaisissa vaaleissa hyvinä pitäneet. Kuten oikeassakin politiikassa, myös opiskelijapolitiikassa eivät poliitikot ole niitä aivan tavallisia pulliaisia. Jos oletetaan että opiskelijapiireissä (en tarkoita nyt vain kirjoilla olevia) toimivat (äänestävät) ihmiset ovat hieman rivikansalaista valveutuneimpia, niin SYL:n puheenjohtaja ja rivi-yo ovat yhtä lähellä toisiaan kuin Siuntion liikuntalautakunnan ja europarlamentin jäsen."

Väärin! Olemme huomattavasti kauempana opiskelijoista, sillä toisin kuin europarlamentin jäsenistä ja kunnanvaltuutetuista, minut valinneista on helposti 3-5 äänestyskierrosta tavalliseen pulliaiseen. Kaikki kansan valitsemat poliitikot ovat huomattavasti demokraattisemmin valittuja kuin itse olen.

Sen sijaan elämäntavallisesti olemme huomattavasti lähempänä. Politiikassa on tavallista, että ministeri, meppi tai kansanedustaja on viettänyt koko työuransa erilaisissa tehtävissä politiikan liepeillä tai sisäpiirissä. Luottamustoimissa olevat opiskelijapoliitikot ovat aina maksimissaan muutaman vuoden etäisyydellä omista aktiiviopinnoistaan ja heidän sosiaaliset verkostonsa sisältävät väkisinkin tavallisia opiskelijoita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jussi Rauvola

22.12.2009 01:26

Anonyymille 18.12. klo 17:20:

"Itsekin 2000-luvulla opiskelleena ja nyt työelämässä olevana voin sanoa että kyllä opiskelijana oli helpompaa."

Tästä voisi palata vaikkapa - wait! alkuun, jossa oli puhetta omakohtaisista kokemuksista. Mutta nyt niistä on aasinsillaksi:

"Ei se työ lopu kello 16, vaan vaivaa myös muina aikoina, ainakin jos on akateemisesti koulutettu ns paremmissa hommissa oleva. Kyllä varmaan perusduunari pärjää miettimättä työasioita mutta ainakin täällä IT-alalla työ ei juuri kelloa katso. Lisäksi nykyinen lama aiheuttaa lisäpaineet, kahdet yt:t tänä vuonna esimerkiksi omalla kohdalla. Saa olla melkoisen onnellinen että molemmista on selvinnyt. Se on vähän eri asia ressata jonkin kurssin tekemisestä ja seuraavan viikon safkoista kuin uhkaavasta työttömyydestä kun on yli 100000e asuntolainaa..."

Jos safkasta stressaa niin kuin moni joutuu tekemään, väitän että se on pahempi stressi kuin auton tankkaaminen. Rahapula köyhyydessä vs. mahdollinen rahapula keskituloilla.

Ja nuo samat YT:t ja muuta paineet tulee opiskelijoillekin: niille jotka ovat työelämässä ja niille, jotka sinne havittelevat. Lisäksi tiedämme edellä lainaamastani terveystutkimuksesta, että opiskelijat nukkuvat yhä vähemmän ja jatkuvasti liian vähän. Ei ihme, sillä työtä tehdään liki päätoimisesti ja jollain ajalla ne opinnotkin syntyy: valmistumisaikojen mediaani oli 6 vuotta jo ennen opintoaikojen rajauksia.

"Voihan tietysti olla että muistoni ovat kultautuneet jo tässä neljässä vuodessa?"

Eivät välttämättä, mutta ne ovat ajalta jota ei enää ole.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi