Yhteiskunta

Eräs laulunopettaja päivitteli, että oppilaat kehittyvät kesälomalla niin kovasti, että sitähän tuntee itsensä pian tarpeettomaksi.

Yliopistojen opetushenkilökunnalla voisi kuvitella olevan samanlaisia mietteitä, kun he lukevat korkeakoulutettujen elämäntarinoita aikakauslehdistä. Aika monesti on käynyt niin, että työelämän kannalta merkittävimmät askeleet on otettu opintojen ulkopuolella.

Siihen nähden, miten valtava merkitys harrastuksilla, luottamustoimilla, spekseillä, järjestelytoimikunnilla ja puoli-ironisilla sikarikerhoilla on verkostojen ja työkokemuksen kannalta (jaksamisesta puhumattakaan), joidenkin ikäihmisten vimma piiskata opiskelijat putkeen on häkellyttävän voimakas.

Jännä kyllä: täsmälleen niin kuin muutamia vuosia sitten ennakoitiin, tiukentunut kontrolli, aikarajat ja paineiden lisääminen ovat pongahtaneet näkyviin erilaisilla negatiivisilla mittareilla, mm. nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeissä.

Onneksi asiaan on nyt puututtu:
http://www.syl.fi/2011/01/27/asiantuntijat-ehdottavat-keinoja-nuorten-saamiseksi-ehjina-tyoelamaan/

Tyypilliseen tapaan ratkaiseva käänne oli raha, eikä siinä mitään pahaa. Ainakin tehoaa. ”Nuorten työttömyys ja työkyvyttömyys aiheuttavat suuria inhimillisiä ja kansantaloudellisia menetyksiä, joihin ei ole varaa olla puuttumatta”, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio lausuu SYL:n ja TTL:n yhteistiedotteessa.

No niinpä.

Opetusministeri Henna Virkkunen viljeli taannoisen yliopistouudistuksen aikaan lausetta, jonka mukaan kyseinen uudistus on parasta, mitä yliopistoille on tapahtunut sitten niiden perustamisen.

Monet yliopistolaiset, nekin, joiden mielestä uudistuksessa oli enemmän hyviä puolia kuin huonoja, suhtautuivat lauseeseen kärjistyksenä tai jopa lievänä itseironiana (!).

Nyt kun pöly on laskeutunut ja ensimmäinen uuden lain mukainen toimintavuosi takana, yliopistomaailma ja etenkin sen tulevaisuudennäkymät näyttävät hyvin erilaisilta kuin vielä pari vuotta sitten. Monet sellaiset kivet ja kannot, joiden kukaan ei olisi uskonut liikahtavan paikoiltaan ikimaailmassa, ovat lähteneet nitkahtelemaan uusiin asentoihin.

Toki aina välillä joku urpo avautuu mielipidesivuilla siitä, miten yliopistokoulutus pitäisi kahlita 80-luvun reaganilais-thatcheriläisen muinaismarkkinatalouden muistomerkkeihin, mutta se on pelkkä väärinkäsitys.

Ehkä Henna oli silti oikeassa. Muutos parempaan on oikeasti tapahtunut.

Alkuvuoden paras koulutuspoliittinen uutinen oli, kun kuulin yliopiston hallintovirkamiehen ehdottavan pommin asettamista erään keskeisen, hienon, kalliin – ja täysin käyttökelvottoman – toiminnanohjausprosessin alle.

Siinä on sitä asennetta, mitä yliopistot tarvitsevat. Jos henkilökunnan ajattelu notkistuu tätä vauhtia, suomalaiset yliopistot voittavat seuraavissa olympialaisissa voimistelun kultamitalin.