Yhteiskunta

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori haluaa hylätä nykymuotoiset hallitusohjelmat, koska niistä on muodostunut neljän vuoden pakkopaita. Vapaavuoren mielestä liian yksityiskohtaiset, sitovat ja vahvasti ohjaavat hallitusohjelmat eivät pysty vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin. (HS, 3.7.)

Vapaavuori tarjoaa vaihtoehdoksi selkeitä pelisääntöjä ja lisää hallituksen strategisia istuntoja (esimerkkinä kevään kehysriihi), joiden avulla monipuoluehallitus pystytään pitämään toimintakykyisenä, kun maailma muuttuu ympärillä.

Ymmärrän kyllä Vapaavuoren turhautumisen nykytilanteeseen.

Sote- ja kuntauudistuksen ongelmat johtuvat osiltaan tiukoista hallitusohjelman linjauksista. Nuo linjaukset ovat olleet suurin syy, miksi lähes kaikki asiantuntijalausunnot järkevästä sote-uudistuksesta ovat lähtökohtaisesti tyrmätty. Eläkeikää koskevia linjauksia kyllä valmistellaan kaikissa puolueissa ja työmarkkinajärjestöilläkin olisi valmius keskustella asiasta, mutta demarien vaatimuksesta minkäänlaisia esityksiä ei saa tuoda käsittelyyn tällä vaalikaudella. Talouden kasvuennusteet ovat heittäneet häränpyllyä ja hallitusohjelman alijäämä- ja työllisyystavoitteet ovat karkaamassa pahasti käsistä. Listaa voi jatkaa.

Vapaavuoren avautumisen ajankohta viittaa myös siihen, että taustalla hiertää hallitusohjelman sivun 65 kirjaus: "Hallitus ei myönnä periaatelupia uusille ydinvoimaloille." Koska Fennovoiman yhteistyökumppani, laitoksen tyyppi ja koko ovat vaihtuneet, kyseessä on uusi hanke, joka tarvitsee uuden periaateluvan. Hallitusohjelma ei tämän myöntämistä salli. Tämä oli varmaankin Vapaavuorelle viimeinen pisara.

Yleisesti voi sanoa, että hallitusohjelman ja hallituksen harjoittaman politiikan välisen jännitteen välillä on kaksi asiaa:

1. Maailmantalouden ja Euroopan talouden ongelmat sekä sen tuomat muutokset Suomelle

2. Kuuden puolueen ristiriitainen hallitus (pakkoavioliitto), jossa etenkin demarien ja kokoomuksen keskinäinen nilkoille potkiminen on tehnyt kaikista rakenteellisista uudistuksista lähes mahdottomia

Olen kuitenkin eri mieltä Vapaavuoren esittämästä ratkaisusta.

Vapaavuoren esitys johtaisi nykytilanteessa jatkuvaan hallitusneuvotteluiden tilaan, tempoilevaan politiikkaan ja varmaankin useisiin erilaisiin hallituskokoonpanoihin vaalikauden aikana. Tämä ei olisi omiaan vahvistamaan poliittisen järjestelmän vakautta ja toimintakykyä, jota myös luottoluokittajat seuraavat.

Nykytilanne on hyvin ymmärrettävä. Jokainen hallituspuolue tarvitsee omat puumerkkinsä hallitusohjelmaan. Mitä useampi puolue, sitä raskaampi ja yksityiskohtaisempi hallitusohjelma. Vapaavuoren esitys johtaisi entistäkin voimakkaampaan pääministeri- ja valtiovarainministeripuolueen saneluvaltaan. Siihen leikkiin tuskin pienpuolueet lähtevät mukaan.

Jos hallitusohjelmaa halutaan viedä Vapaavuoren haluamaan suuntaan, Suomessa pitäisi siirtyä Ruotsin tapaan blokkipolitiikkaan. Ennen vaaleja tarjotaan kaksi vaihtoehtoista hallitusohjelmaa, kaksi vaihtoehtoista politiikan suuntaa. Jos hallituspuolueet eivät ole toistensa vastakohtia, yhteistyö ja luottamus mahdollistavat hallitusohjelman kehittämisen Vapaavuoren toivomaan suuntaan.

Vapaavuori mainitsi kevään kehysriihen esimerkkinä sellaisesta hallituksen neuvonpidosta, jota tarvitaan lisää. Kehysriihen aika on ollut varmasti koko hallituskauden vaikeimpia koetinkiviä. Kovin montaa vastaavaa selkkausta hallitus ei kestä. Nykyiseen hallitusohjelmaan liittyvät ongelmat ovat se hinta, joka joudutaan maksamaan, jotta hallitus pysyy kasassa.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

On tietenkin selvä asia, että hallituksen kasassa pysyminen ei voi olla politiikan tärkein tehtävä. Ei ole myöskään kovin kestävä ratkaisu järjestää vaaleja vaalien perään, jotta saadaan sopiva hallitus kasaan. Tarvitaan siis jotain muuta. Tarvitaan lisää kansanvaltaa ja politiikan avoimuutta.

Jos puolueet ilmoittaisivat avoimesti ennen vaaleja sekä ennen kehysriihen kaltaisia neuvotteluita, mitä he haluavat tehdä ja millä perustein, olisivat ikävätkin päätökset helpommin hyväksyttävissä.

Jos ihmisillä olisi enemmän välineitä osallistua politiikkaan sekä mahdollisuus saada avoimesti tietoa päätöksenteon perusteista, päätöspolitiikka olisi enemmän alisteista kansanvallalle. Mitä enemmän politiikka on alisteista kansanvallalle, sitä suurempi oikeutus tehdyllä politiikalla on. Näin ollen puolueet uskaltaisivat tehdä myös yleisesti epäsuosittuja ratkaisuja ja katsoa seuraavia vaaleja pidemmälle.

Uuden perustuslain tuoma kansalaisaloite tarjoaa edustuksellisen demokratian rinnalle suoran demokratian työvälineitä. Kansalaisaloitteen lisäksi poliittinen päätöksenteon avaaminen on välttämätöntä. Eduskunnan valiokunnat ja kuntien lautakunnat on avattava kansalle.

Jos politiikan avoimuuteen liittyvät kysymykset kiinnostavat enemmän, asiata voi lukea aikaisemmasta tämän blogin kirjoituksestani täällä:

http://www.city.fi/yhteiskunta/blogit/10/avoimuuden+mm-kisat+kanada-suomi+6-0/123575

Tätä tekstiä kirjoittaessani katson Kanadan parlamentin rahoitusvaliokunnan kokouksen nro 199 (2.5.2013) lähetyksen tallennetta kotikoneelta.

Kanadan rahoitusvaliokunnan kotisivut löytyvät täältä:

http://parl.gc.ca/CommitteeBusiness/CommitteeHome.aspx?Cmte=FINA&Language=E&Mode=1&Parl=41&Ses=1

ja kokoustallenteita voi katsoa ja kuunnella täältä:

http://parl.gc.ca/CommitteeBusiness/CommitteeMeetings.aspx?Cmte=FINA&Language=E&Mode=1&Parl=41&Ses=1

ja kyseisen kokouksen (nro 199) pöytäkirja löytyy videotallenteen vierestä:

http://parl.gc.ca/HousePublications/Publication.aspx?DocId=6129873&Language=E&Mode=1&Parl=41&Ses=1

Osa kokouksista löytyy videotallenteina ja osa äänitallenteina. Vain pieni osa kokouksista on lukittuja siten, että video- ja äänitallenteet eivät ole julkisuudelle avoimia. Nämä ovat kuitenkin vain pieni poikkeus ja julkisuuden rajoittaminen liittyy salassapitovelvollisuuksiin ja/tai kansallisen turvallisuuden kysymyksiin.

Yksi hienoimmista asioista, joita avoimuuden kulttuuri on tuonut mukanaan, on kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen sekä ihmisten osallistaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Löysin Kanadan järjestelmää tutkiessani myös alla olevan openparliament-sivuston.

http://openparliament.ca/

Sen tarkoitus on jäsentää poliittista keskustelua järjestelmän avoimuutta hyödyntäen:

”For all its routine and formal trappings, Parliament remains a crucial engine of our democracy. And lots of its workings—votes, speeches, committees—take place in the open. But, too often, information that's technically available is difficult to find and use. This independent, non-governmental site aims to make some of that information more easily accessible.”

Sivustolle on listattu kaikki valiokunnat sekä suorat linkit valiokuntien kotisivuille sekä kaikki parlamentissa käytetyt puheenvuorot teemakohtaisesti vuodesta 1994 saakka.

http://openparliament.ca/debates/

Kun suljin rahoitusvaliokunnan kokouksen nettitallenteen, muistin jälleen, miksi olin niin innostunut Kanadan parlamentin avoimuudesta. Kun Kanadassa homma toimii hienosti, Suomessa vasta keskustellaan asiasta, ja hyvin nihkeästi. Masentavaa.

Olen keskustellut usean suomalaisen kansanedustajan kanssa, jotka ovat olleet eri valiokuntien matkoilla Kanadassa. Valiokuntien toimintatavat ovat nousseet useasti keskusteluun. Kanadassa ollaan kuuleman mukaan oltu hyvin ihmeissään siitä, miksi maailman yhdessä vähiten korruptoituneista ja imagoltaan puhtoisimmista maista valiokunnat ovat suljettuja. Tämä ei ole mahtunut kanadalaiskollegoiden järkeen. Eikä minun. Ehkä avoimuus paljastaisi jotain, mitä ei pysty brändäämään.

Asiasta on keskusteltu tällä viikolla vilkkaasti. Kaikki lähti Helsingin Sanomissa (28.4.) julkistusta artikkelista, jossa kuvattiin, keitä eduskunta kuuntelee. HS:n yli 93 000 nimeä sisältävästä dataselvityksestä käy ilmi, että elinkeinoelämän lobbareita kutsutaan eduskunnan kuultavaksi kaksi kertaa enemmän kuin palkansaajien.

Jokainen valiokunnan jäsen voi esittää kuultavaksi ketä tahansa ”asiantuntijaa”. Asiantuntijakuulemisia käytetään yleisesti oman äänen ja poliittisen linjan pönkittämiseen.

Hyvän pelivainun omaava Alexander Stubb haistoi tilanteen. Hän kirjoitti blogissaan:

”Eduskuntien valiokunnat voitaisiin avata julkisiksi täysistunnon tapaan ja jonkinlainen lobbarirekisteri voisi olla käyttökelpoinen. Molemmat ideat kumpuavat meppivuosiltani.”

http://www.alexstubb.com/fi/blog/2001/#.UYYKQ_kw9Jo

Uskon, että Stubb on vilpittömästi samaa mieltä itsensä kanssa hyvässä kannanotossaan, joka peilaa Euroopan parlamentin avoimuuden periaatteita ja käytäntöä. Tämänkaltainen positiivinen ja leveästi hymyilevä kannanotto ei tee myöskään pahaa kokoomuksen kannatuksen notkahduksen jälkeen.

Samalla viikolla ”mies kuin unelma” (eduskuntavaalislogan vuodelta Kekkonen) Kimmo Sasi kertoi (HS, 29.4.) luultavasti kokoomuksen enemmistön kannan: "Avoimista kokouksista tulee teatteriesityksiä, ja todellinen päätöksenteko siirtyy hämyisiin kabinetteihin."

Sasin mukaan kokemattomat poliitikot, kuten Stubb, tekevät tämänkaltaisia ulostuloja. Sasin kommentti Stubbin kokemattomuudesta ei oikein kanna. Sasi on kasvanut hämyisissä kabineteissa kun taas Stubb on alleviivatusti eurooppalainen poliitikko, joka tuntee Suomen ja EU:n päätöksenteon tavat hyvine ja huonoine puolineen. Stubb on myös hyvin pragmaattinen kokoomuslainen poliitikko, ei niinkään kokoomuksen arvopohjasta näkemystään ammentava poliitikko. Jotain pragmaattisuudesta kertoo se, että ennen kokoomukseen siirtymistään, Stubb kävi koputtelemassa demareiden ovea, mutta ei saanut tarpeeksi tukea 2004 eurovaalikampanjalleen ja hyppäsi sitten kokoomuksen fantastiseen siipeen

Se Stubbista, takaisin asiaan.

Suurin osa käydystä keskustelusta tukee ajatusta, että valiokuntien toimintaa avataan jonkin verran ja valiokuntien julkisia kuulemisia lisätään. Valitettavasti tämä näyttää itselleni siltä, että esim. Kanadan malliin on pitkä matka ja pienillä myönnytyksillä pyritään kuittaamaan koko suurempi keskustelu.

Toivon, että kansalaiskeskusteluun saadaan lisää vettä myllyyn ja poliitikot laitetaan perustelemaan kunnolla kantojaan.

Alla neljä pöhköä perustetta vastustaa politiikan avoimuutta.

1. Päätöksenteko siirtyy kokouksista muualle

Jo tällä hetkellä päätöksiä neuvotellaan etukäteen suurimpien ryhmien kesken kokousten ulkopuolella, mutta avoimuus pakottaisi poliitikot perustelemaan kantansa julkisesti ja äänestäjillä olisi parempi mahdollisuus seurata edustajiensa työtä sekä annettuja lupauksia. Jos pelko on se, että suuret ryhmät päättävät avoimen valiokuntatyön jälkeen kaikesta, julkisuus on myös vahva ase alistaa päätöksentekoa valiokuntakeskusteluun ja tuoda havaitut epäkohdat esille.

2. Asiallinen päätöksenteko ja kompromissit vaarantuvat avoimuuden myötä

Onko esimerkiksi hallituksen yhteisö- ja osinkoverouudistus esimerkki asiallisesta päätöksenteosta ja kompromissista? Poliitikkojen pitää pystyä perustelemaan kantansa ja päätösten ja niiden perusteiden tulee olla kaikkien arvioitavissa. Pelkäävätkö poliitikot, että heidän kantansa ja toimintatapansa kestä päivänvaloa. En usko, että kellään olisi ollut pokkaa tehdä kehysriihen päätöstä yhteisö- ja osinkoverouudistuksesta, jos tehdyt päätökset ja päätösten perustelut olisi alistettu julkisuudelle. Kun päätöksen taustat valkenivat viikkoja käydyn keskustelun jälkeen, päätöstä myös muutettiin.

3. Avoimuus voi tuottaa liikaa tietoa, joka väsyttää ihmiset ja varmistaa välinpitämättömyyden

Yllä kuvattu Kanadan parlamentin toimintaa seuraavaa sivusto on hyvä esimerkki, joka kumoaa tämänkaltaiset älyvapaat perustelut. Ihmisille täytyy mahdollistaa osallisuus yhteiskunnan päätöksissä ja jokainen käyttää tätä mahdollisuuttaan oman aikansa ja mielenkiintonsa rajoissa. On varsin nurinkurista, että jokaisella suomalaisella on paremmat mahdollisuudet tutustua ja perehtyä Kanadan parlamentin toimintaan kuin Suomen.

4. Avoimuuden myötä poliitikot politikoisivat ja asiantuntijat arkailisivat

Mitä muuta kansanedustajat tekisivät eduskunnassa kuin politikoisivat? Ihmisillä olisi avoimuuden myötä itse tehdä arviot, jatkaako kansanedustaja seuraavien vaalien jälkeen politikointia vai ei? Avoimuus on parasta poliittista kuluttajansuojaa. Asiantuntijat ovat virkansa ja tehtäviensä puolesta velvoitettu taustoittamaan päätösten vaikutuksia. Nyt emme tiedä, toimitaanko todella näin ja miten eri kansanedustajat eri tietoon reagoivat. On helpompi pelotella ja ohjata asiantuntijakuulemisia, kun se tehdään salassa.

Toivon todella, että poliittisten sisältöjen lisäksi tulevissa eduskuntavaaleissa kiinnitettäisiin huomiota myös politiikan tekemisen tapoihin. Suomella ja suomalaisella demokratialla ei ole enää varaa elää varjojen mailla. Suomen on aika tulla ulos kaapista.

Otan mielelläni vastaan kommentteja politiikan avoimuudesta muista maista. Jaa toki tietosi kommenttiketjusta.