Yhteiskunta

Opintotuki ja sen kehittämiskohteet ovat nousseet vaalikeskusteluun, aivan kuten neljä vuotta sitten toimiessani Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana. Tuolloin opintorahaa korotettiin hallitusohjelman päätöksin 15% ja niin ikään tulorajat nousivat. Tätä ennen tarkistuksia ei oltu tehty vuosikymmeneen.

Opiskelijat ovat jälleen liikkeellä vaatien opintotuen sitomista elinkustannusindeksiin. Myös minulta on asiasta vaalikentillä kysytty, joten päätin kirjoittaa omista näkemyksistäni opintotuen kehittämiseksi vähän laajemmin. Alla siis neljä omaa ehdotustani opintotuen kehittämiseksi.

1. Työnteon tulee olla aina kannattavaa, eli tulorajoja tulee nostaa.

Työnteon tulee olla kaikissa tilanteissa ja kaikille kannattavaa. Opintotuessa on opintopisterajat, joiden kautta varmistetaan tuen kohdistuminen aidosti opintoja suorittaville. Jos ahkeran opiskelun lisäksi käy vielä ahkerasti töissä, tämä on hyvä asia sekä yhteiskunnan että opiskelijan kannalta. Nykyiset tulorajat rankaisevat ahkeraa leikaten tukea liian aikaisin.

2. Opintotuen tulee nousta elinkustannusten nousun mukana

Opintotuki on nykyään ainoa perusetuus, joka ei seuraa elinkustannusten nousua. Kun elämisen yleiset kustannukset nousevat, täytyy opintotuen pysyä samassa tahdissa ilman tarvetta opiskelijajärjestöjen pitkälliselle lobbaukselle joka kerralla.

3. Tukea silloin, kun sille on suurin tarve

Opintorahan taso voisi olla opintojen alkuvaiheessa korkeampi ja loppuvaiheessa vastaavasti matalampi. Alkupainotteisuus kannustaisi hakeutumaan työelämään ja hankkimaan työkokemusta jo ennen opintojen päättymistä ja toisaalta tukisi alkuvaiheessa täysipäiväistä opiskelua nykyistä paremmin.

4. Epäselvä ja vaikeasti hahmottuva lainavähennysmalli ei toimi

Nykyinen monimutkainen lainavähennysmalli tulisi ainakin uudistaa tai vaihtoehtoisesti se voitaisiin poistaa. Suurin osa nykyopiskelijoista ei edes tiedä, miten lainavähennys toimii, eikä se juuri kannusta lainanottoon.

Tällainen reformi maksaisi jotain. Opintorahan indeksiin sitomisessa puhutaan kuitenkin hyvin pienestä summasta koko valtion budjettiin suhteutettuna (noin 15meur / vuosi). Tämä on muistaakseni ensimmäinen menonlisäys pitkään aikaan, jota esitän. En itse asiassa muista, olenkohan koskaan aikaisemmin esittänyt jonnekin valtion budjetissa lisää rahaa.

No, tätä en kyllä häpeä esittää ensimmäisenä lisäysesityksenäni.

Naiset katselevat lasikaton läpi harmaissa puvuissa mersun takapenkille kiitäviä johtajia. Sitten he menevät päiväkodin kautta kauppaan tekemään ruokaostoksia euroillaan, jotka ovat arvoltaan tulkinnasta riippuen 80–100 senttiä.

Tämä kaikki on jo eilispäivää, ja nyt miesten ahdinko vain pahenee.

Esimerkiksi eräässä suomalaisessa opiskelijajärjestössä on jo pitkään toiminut suuri, aktiivinen naisverkosto täynnä vaikutusvaltaisia naisia yhteiskunnan eri aloilta. Ja sitten on vähemmän aktiivinen ja melko eksklusiivinen miesverkosto, johon kuuluu vain viime vuosien puheenjohtajia.

Jälkimmäinen verkosto on niin epävirallinen, ettei sitä oikeastaan ole edes olemassa, mutta silti joku vääräleuka on keksinyt sille nimen: kikkelikerho. Huhun mukaan pääsyvaatimuksena on vanhoina hyvinä aikoina ollut muutakin kuin miehiset sukukalleudet, mutta tästä ei ole vahvistettua tietoa.

Eikä tule.

Nimittäin kävi niin onnettomasti, että Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa viime viikonloppuna valittiin puheenjohtajaksi vahingossa nainen. Vahingossa siksi, että ilmeisesti sukupuoleen ei huomattu kiinnittää tavanomaista enempää huomiota.

Yölliset kähminnät kabineteissa jatkuivat aamuun asti, ja lopulta neuvottelijoiden pieni ja perinteisesti miesvaltainen joukko pääsi sopuun keitä kaikkia kokousedustajien tulee äänestää.

Tuloksena kehkeytyi uusi hymyilevä opiskelijan äänitorviseitsikko: http://www.syl.fi/2010/11/20/syln-liittokokous-valitsi-uuden-hallituksen-puheenjohtajaksi-katri-korolainen-virkajarvi/

Koska k-kerhon tapaamisessa ovat perinteisesti läsnä kaikki lähivuosien k-miehet (ml. tämän kirjoittaja), k-kerho voi kokoontua seuraavan kerran aikaisintaan 2010-luvun lopussa – edellyttäen, ettei jostain ilmesty sitä ennen taas pätevää naista, jo toista samalla vuosikymmenellä.

R.I.P. Kikkelikerho.

Toissa viikolla kysyttiin,
http://www.ylioppilaslehti.fi/2010/04/16/nokkapokka-onko-suomen-ylioppilaskuntien-liitto-turha/.

Tärkeä kyseenalaistus! Palataan siihen vielä. Mutta sitä ennen: heräsikö mielessäsi kysymys, miten Mannerheim ja SYL liittyvät toisiinsa? Olet väärässä. Oikea kysymys on, miten ne muka eivät liity toisiinsa.

SYL:n puheenjohtajan toimiston seinällä on kuva Marskista karttojen ääressä. Taulua ei sovi ottaa seinältä pois, se on siellä lahjoittajansa nimenomaisesta määräyksestä. Puheenjohtajaperehdytyksen tärkein osa on Marskin ryyppy. Mannerheim on nimittäin kaikkien suurten (opiskelija)johtajien suuri esikuva, ja sellaisena loukkaamaton. SYL ja Mannerheim ovat kohtalonyhteydessä.

Tämän ymmärtäminen on tarpeen kaikille, jotka haluavat ymmärtää SYL:iä. Yhtä tärkeää on ymmärtää, että iso osa liiton sisäisestä kalabaliikista on saanut alkunsa marsalkan vastaisesta provokaatiosta. Sen innoittamina rastatukkaiset hipit ja salskeat reservinupseerikoulun kasvattamat tulevat toimitusjohtajat kävivät kissatappeluun, jonka luulin jo loppuneen.

Sitten takaisin kyseenalaistuksiin.

Kuulin viime syksynä huhua (varma lähde), että eräs aivan äskettäin Ylioppilaslehdessä esiintynyt teekkari olisi tuolloin menettänyt yöunensa SYL:n linjapaperiluonnoksen sisällön vuoksi. Yleensä pidän kriittisistä kysymyksistä, mutta tuota viime Ylioppilaslehteä lukiessani jouduin kyynisyyden valtaan: miksi kukaan pitäisi turhana tukkona instituutiota, jonka politiikkaluonnokset ovat juuri saaneet hänet kihisemään niin, ettei uni tule silmään?

Ettei vain olisi kyse torjuntareaktiosta: ’kun noi on tommosii, ni ei me sit leikitä niitten kaa’.

Tällä en nyt viittaa mihinkään ajankohtaiseen debattiin, sillä tosiasiassa koko soppa jäi viime vuosikymmenelle. Mutta ihmettelin silloin ja ihmettelen vieläkin: Miksi älykkäät, taitavat ja sujuvasanaiset nuoret ylioppilaat käpertyivät nurkkaan mököttämään – sen sijaan, että perustelisivat näkemyksensä ja voittaisivat väittelyn asia-argumenteilla, asianmukaisella foorumilla?

Jotenkin ymmärrän vielä senkin, että joku teekkari saa politiikasta allergisen reaktion. Mutta miten kivikovaksi keitetyt puoluepoliitikot voivat kategorisesti kieltäytyä käymästä poliittista keskustelua ja samalla vielä keikuttaa venettä opiskelijahyvinvoinnin puolustamisen, opintotuen, maksuttoman koulutuksen, maan ainoan toimivan terveydenhoitojärjestelmän sekä kattavien opiskelija-alennusten kustannuksella?

Koska olet lukenut tänne asti, et todennäköisesti ollut seuraamassa tuolloisia keskusteluja. Samaa tunnelmaa voit käydä aistimassa mm. kollegan parin viikon takaisen blogin kommenttiraidalla: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/tarkastaja/110372/

Kohtalonyhteydestä Mannerheimiin tässä olikin jo puhetta, ja kuinka ollakaan, blogisti Pettersson on Ylioppilaslehden uusi päätoimittaja. Onnea vaan matkaan.