Yhteiskunta

Marraskuun alussa Talous-sanomissa ilmestyi juttu "Tässäkö totuus? Nuorelle työttömyys voi olla lomaa". Siinä käsiteltiin nuorisotyöttömien todellista määrää ja työttömyyden syitä. Laadullisia arvauksia esitti professori Helena Helve Tampereen yliopistosta. Helven lausunnot aikaansaivat kipakan nettikeskustelun ja juttuun tulikin peräti 390 kommenttipuheenvuoroa. Seurasin aktiivisesti keskustelua, sillä jutussa esitetyt väitteet olivat niin perin juurin outoja.

Lausunnot, joiden mukaan nuoret mieltävät työttömyyden lomaksi, eivät ahdistu siitä tai suhtautuvat työttömyyteen suopeasti, eivät ole vastuuttomia, vaan täysin absurdeja. Mieleen tulee Matti Vanhasen heitto perustulokeskusteluun vuonna 2006, jonka mukaan perustuloa kaihoavat lähinnä "bilettäjät". Myös tämä keskustelu oli aktiivisen suurennuslasini alla ja omakin lusikka aktiivisesti mukana sopassa.

Tällaiset eliitin sivallukset kuuluvat feodaaliaikaan, jossa yhteiskuntajärjestys perustui talonpoikien ja orjien riistoon. Vanhasen biletys-kommentti oli varmasti osin laskelmoitu ja asettui osaksi vanhan Suomen ja Kepun tuolloista poliittista diskurssia: kaupungeissa pullamössösukupolvi bilettää valtion varoilla. Tuolloinen prekariaatti-keskustelu lainehti korkealla ja Eetu Virenkin oli ehtinyt jo lanseerata kuolemattoman "paskaduuni" käsitteen. Vanhasen sivallus upposikin laajempaan keskusteluun - epäsovinnaisesti tosin.

Nyt sitten oli professorin vuoro tulla kertomaan samansuuntaista sanomaa. Eliitti katsoo edelleen pätkätyöläisten olevan työttöminä tarkoituksella ja bilettäen välillä kaikki tienaamansa miljoonat eurot - sitten taas muutama kuukausi hiihtohissin kapulanojentajana.

Kaikki työttömänä olevat ja pätkää tekevät tietävät turhan hyvin, ettei tonnikalapurkilla ja kolmella hapankorpulla päiväannoksena saa kummoisia kinkereitä aikaan - ei edes päätä sekaisin muutoin kuin alhaisen verensokerin aiheuttamasta huimauksesta.

Perään eliitiltä eettisesti kestävää suhtautumista nuoriin, jotka ovat kamppailevat pätkätyöhelvetissä ilman pieninkään mahdollisuutta tehdä yli puolen vuoden päähän kantavia suunnitelmia. Hieman Tommi Hoikkalaa lainaten on "kvalifikaatiohäviäjiä", joiden kompetenssit eivät yksinkertaisesti innovaatiotalouden myllyssä kohtaa työmarkkinoiden kysyntää, on syrjäytyneitä, mielenterveyden kanssa kamppailevia ja päihdeongelmaisia - vain joitakin alaryhmiä mainiten.

Norsunluutorni on paikka, josta käsin täysin maailmasta vieraantuneiden ihmisten vittuilu ei saa nuorten (tai kenenkään muunkaan) keskuudessa sympatiaa, ei motivoi mihinkään tai lisää toivoa elämänlaadun paranemisesta. Kukaan täysipäinen ei aikana, jolloin tutkimusten mukaan nuorten suurin huoli on selviäminen tulevasta työelämässä, lähde potkimaan maassa makaavia.

Vaikka Talous-sanomat ei lehtenä hääppöistä journalismia edusta, kannattaa käydä katsomassa millaisia reaktiota professorin epämääräiseen arvailuun pohjautuneet, faktuaalisesti täyttä yläpilveä olevat, puheet synnyttivät. Hyvin harva nuorista oli suuntaamassa Kalastajatorpalle häppäämään. http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/11/01/tassako-totuus-nuorelle-tyottomyys-voi-olla-lomaa/201115803/139

Joulu, tuo ikiaikainen juhla on ihanan hirvittävä. Sitä on juhlittu tuhansia vuosia talvipäivän seisauksen kunniaksi. Sitten Juudeassa keksivät kerätä yhteen kansantarinoita ja loivat stoorin heebosta, joka syntyi epämääräisessä heinäkasassa sopivasti vanhan juhlapyhän aikaan. Osa possesta alkoi viettää kinkereitä tämän Jesseksi kutsutun hemmon syntymän kunniaksi. Hiljalleen syntyivät hilpeät hipat, joita nykyisin kutsutaan jouluksi.

No nyt sitten 2000 vuotta myöhemmin joulu tarkoittaa sitä, että jengi alkaa sekoilla ja häröillä. Ensin joulua odotellessa juhlitaan sitä, että joulu on tulossa. Noin kuukausi ennen itse tapahtumaa karkaa sitten mopo täysin käsistä. Alkaa helvetillinen shoppailu, hääräily ja touhotus - jatkuva kiire!. Rahaa pistetään palamaan kuin viimeistä päivää, kaikki ovat holtittoman stressin vallassa ja säntäilevät edes takaisin. Freukkareita mukaillen: rintaa pistää, sukat haisee ja vituttaa.

Mitä lähemmäs aattoa tullaan, sitä enemmän pinna kiristyy. Isi juoksee hulluna ostoksilla tuhat merkintää sisältävän listan kanssa, äiti siivoaa kuin tuomiopäivää odottaen, skidit hermoilevat joulupukin takia ja kaikki on vain horroria ja kaaosta. Isi ei saanut aattoaamuna ostettua jo loppunutta harvinaista hunajasinappia. Äiti vetää herneet ja saa itkuraivarin: "minä siivoan ja laitan ruokaa ja sinä paska ostat vain 999 asiaa, kun 1000 piti olla: olet pilannut joulun". Siinä sitten väärän sinapin takia riidellään pitkin aattopäivää.

Riitelyn lomassa viritetään kaikki pienintä yksityiskohtaa myöden valmiiksi. Lopulta käydään pöytään ja oho, on se äiti tosiaan laittanut kystä kyllä. Pukki tulee ja jaetaan lahjat. Lauletaan vielä joululaulu.

Siinä isin joulustressi purkautuu - viiniä kuluu kivasti ja snapseja hörpitään oluen kyytipojaksi. Isi tuuttaa pukin lähdettyä äitiä neppariin ja veri roiskuu, lapset pakenevat itkien naapuriin ja lopulta poliisi käy selvittämässä tilanteen. Helvetillistä stressiä kesti 2 kuukautta, iloa 3 tuntia (sekin niin kännissä ettei muista jälkeenpäin), isi sammui, äiti sai turpaansa ja lapset elinikäisen trauman.

Seuraavaa joulua odotetaan taas innolla vuosi.

Hyvää Joulua!

Anna lapselle raitis joulu! http://www.annalapselleraitisjoulu.fi/2011/

Johdanto

Viime perjantaina kirjoitin tekeväni etnografisen minitutkielman pikkujoulujen juomiskäytänteistä. Tutkimuskohteeksi valitsin hyvän ystäväni tutkimusprofessori Hoikkalan, joka muotoili menetelmästä artikkelissaan vuonna 2008 seuraavaa: "elävän ryhmän muotoutuminen ja (juomisen) sääntelyn tapahtuminen etnografin suoran katseen alla on kerrassaan lupaava näköala". Lähdin siis testaamaan tutkittavan omaa metodihypoteesia hänellä itsellään. Muiden paikalla olleiden henkilöiden nimiä en tutkimuseettisistä syistä mainitse.

Tarkoitus oli aineistotriangulaation - monien aineistojen rinnakkainen käyttö - keinoin tuottaa mahdollisimman monipuolinen kuva kohteen juomiskäytänteistä ja niihin liittyvästä sosiaalisesta sääntelystä. Havainnoin kohdetta, nauhoitin hänen lyhyen puheensa, tein loppuhaastattelun ja kävin vapaamuotoisia keskusteluja juomisesta. Clifford Geerzin hengessä pyrin tiheään kuvaukseen ja teoreettisesti valistuneeseen analyysiin.

Koska Hoikkala on itse käyttänyt hiljan osallistuvaa havainnointia metodina kahdessa isossa tutkimuksessa (Hoikkala, Salasuo & Ojajärvi 2009; Paju & Hoikkala 2012), oli hänen aiheellista tuntea millaista on kohteena oleminen.

Asetelma

Saapuessani paikalle ravintola Savuun, Tervasaaressa, olivat lähes kaikki muut jo paikalla. Kolme pitkää pöytää oli täynnä ihmisiä. Kaikkiaan pöydissä istui nelisenkymmentä pikkujoulun viettäjää. Oma habitukseni sopi huonosti, kuten hyvin usein muutoinkin, äärimäisessä tonttumaisuudessaan ja väärän värisessä joulupukin parrassa muutoin tyylikkään keskiluokkaiseen joukkoon. Löysin kuitenkin paikan samasta pöydästä, jossa tutkimuskohteeni istui, vaikka päädyinkin pöydän toiseen päähän. Pelastuksekseni vieressäni istui vanha kaverini Sopanen (nimi keksitty), joka läsnäolollaan minimoi pikkujouluangstini - huokaisin syvään helpotuksesta. Vastapäätä minua oli kaksi erittäin mukavaa naiskollegaa. Asetelma havainnointiin oli puitteiltaan optimaalinen.

Tutkimuskohde oli asettunut pöydän toiseen päähän ja oli joka suunnalta naisten ympäröimänä - luonnollisesti. Nämä naiset tosin ovat noin 35 vuotta Hoikkalan fanijoukon kovaa ydintä nuorempia, siis siinä 40-50-vuoden hujakoilla. Tämä kertoi myös tilaisuuden olevan suljettu, sillä perinteistä 75+ fanikatrasta ei roikkunut tutkimusprofessorin karderoobista harkiten valitun tummansinisen Hugo Bossin pikkutakin hihoissa. Olemukseltaan kohde muistutti kovasti Don Johnsonin ja Michael Boltonin synteesiä - äärimmäisen tyylikäs, jos elettäisi 1980-lukua. Tietoista retroilua vai maukasta mauttomuutta?

Nousua odottaessa

Koska saavuin hieman myöhässä, en tiennyt siihen mennessä nautitun alkoholin määrää. En tohtinut asiaa huutamalla Hoikkalalta tiedustella, joten laitoin tekstarin: "12 cl valkkari?" Vastaus tuli heti: "oli, nyt 6cl, liian hidas säätö".

Säädöllä hän viittaa tarjoiluun, jossa organisaatiomme taholtamme oli sovittu ennakkoon kaikkien saavan (vain?) kolme kaatoa illan aikana - tämän sain tietää vasta myöhemmin. Näin ollen Hoikkala joutuikin sosiaalisen sääntelyn sijaan ensisijaisesti ulkoisen sääntelyn kohteeksi. Toki hän olisi voinut - ja hänen olisi tutkimustilanteen tietäen pitänytkin - vaatia lisää, nopeammin ja toistuvammin viiniä lasiin, mutta eipä jäppinen kehdannut. Tämä on ilman muuta sosiaalisen sääntelyn piiriin kuuluvaa. Olennaista kuitenkin tutkimuksen kannalta oli, että rajoittamalla kaadot kolmeen, oli tutkimusasetelmani kriisissä heti illan alussa. Jonkinlainen toivon kipinä kuitenkin nousi, kun kohde kumosi koko lasin lopun kerralla kurkkunsa. Toista lasia herra sitten siemailikin ikuisuuden.

Lopulta tuli viimeinen kaato ja hiivinkin muina miehinä pöydän toiseen päähän osallistumaan "luontevasti" keskusteluun. Tämä position vaihtaminen havainnoijasta keskustelijaksi meni aivan pieleen, sillä kohde kritisoi heti aikeideni ilmeisyydestä ja totesi, että "kohteen tuijottaminen silmiin on huono menetelmä".

Hieman lannistuneena lampsin röökille. Palatessani Hoikkalan kädet pyörivät tuulimyllyn tavoin tuoden keskusteluun hänelle tyypillisen non-verbaalisen lisäaromin. Viinilasikin oli jo puoliksi juotu (tyhjä/täysi) ja jäin seurailemaan tapahtumia hieman sivummalta - silloin, noin kahden sekunnin kymmenyksen ajan, oli orastavaa nousuhumalan tynkää (ehkä) havaittavissa. Tästä tulee sittenkin jotain, ilakoin mielessäni.

Tilanne keskeytyi erittäin ikävästi, kun joku päätti pitää puheen. Se muistutti monilta osin pöytätuuletinta kovalla helteellä: jokin surisi, mutta hikoilu vaan paheni.

Epäeettinen yritys ja epäonnistuminen

Koska tilanne vaikutti tyystin lukkiutuneen, pyrin vastoin kaikkia osallistuvan havainnoinnin sääntöjä provosoimaan kohdetta kesken edellä mainittua puhetta tekstiviestillä: "ala nykiä, tutkimus on kiinnostavampi". Täsmällistä vastausta en voi tutkimuseettisistä syistä julkaista, sillä se saattaisi haitata kohteen sosiaalisia suhteita. Hän kuitenkin esitti yleisfiiliksen olevan laskusuunnassa.

Yleisfiiliksen lasku viittasi selvästi useampaan asiaan, joista yksi oli tyhjä viinilasi - tämän päätelmän pystyi tekemään saamastani tekstiviestistä: liian hidasta kaatoa. Pian karu totuus valkeni, kun ehdotin kohteeni lasin täyttämistä tarjoilijalle. Hän kertoi sovitusta kolmesta kaadosta. Tutkimusasetelmaa parantaakseni ryntäsin oitis vaatimaan johtajaamme avaamaan Hoikkalalle piikin baariin. Vastaus oli laihialaisen epäkunnioittava näinkin merkittävää tutkimushanketta kohtaan: "saat maksaa itte kaveris juomat tässä teidän kokeessa".

Tyrmistyin vastauksesta ja tein illan pahimman virheeni, en vienyt omaa korttiani baariin, vaan sopeuduin tilanteeseen. Se oli tutkimuksen käännekohta, joka varmisti epäonnistumisen. Juomat oli juotu, joten lauluja ei ainakaan Hoikkalan suulla laulettaisi. Juomisen ja eritoten humalan sääntelyn tarkkailu ilman juomista ja humalaa on hankalaa jopa minulle.

Hetkeksi kaikki unohtui, kun sisään dallasi joulupukki, jonka läppä ja habitus olivat aivan ybeeriä. Pukki joka puhuu sukupuolten välisestä dialektiikasta, viljelee viitteitä Marxismiin, Lapsi- ja nuorisopolitiikkaan sekä kertoo konteksteista ja laulaa presidenttiehdokkaiden retoriikkaa satiirisesti mukaillen oli historian paras. Sitten joku mummo sai kukkapuskan, koska jäi eläkkeelle.

Analyysi

Tulkinta, "ilman viinaa ei ole hauskaa", olisi tässä ehkä liian raju, mutta kyllä tutkimuksen voi sanoa jokseenkin epäonnistuneen. Useampi piiskaryyppy olisi pitänyt kumota Hoikkalan kurkkuun pikatahdilla, jotta asetelmasta olisi muotoutunut hänen tekstuaalisen ilmaisunsa mukainen: "kerrassaan lupaava näköala".

Tärkein juomiseen vaikuttanut tekijä oli ulkoinen sääntely - siis kaatomäärä. Vaikka kyseessä oli oletettavasti ekonomisin perustein tehty ratkaisu, olisi minun tutkijana pitänyt selvittää menettely ennakkoon. On myös mahdollista, että kaatojen määrä oli rajoitettu humalan ja juomisen sääntelyn vuoksi, mutta tämä jää ilman tarkempaa tietoa leijumaan ilmaan.

Toinen sosiaaliseen sääntelyyn liittyvä tekijä oli eittämättä se, että kaatojen määrän ollessa kolme, ei kukaan kehdannut lähteä sooloilemaan - tilaamaan laskun ohi. Sosiaalinen tilanne kokonaisuudessaan oli reipashenkisyyden ja hövelin käytöksen kannalta liian seesteinen eikä kutsunut rikkomaan tilannekohtaisia normeja.

Ehkä kärjistäen voisi väittää normien rikkojaa odottaneen vallitsevassa tilanteessa riski tulla leimatuksi. Toisaalta se olisi myös saattanut mobilisoida useamman omatoimiseen juomiseen ja matkaan saattaa kollektiivisemman höveliyden. Akateemista Jargonia ja retorista itsehierontaa voisi tässä jatkaa loputtomiin, mutta se ei palvelisi alkuperäistä tutkimusongelmaa. Siirrynkin suoraan yhteenvetoon.

Yhteenveto

"Nykyajassa tutkijatkin ovat hetkeen heittäytymisen mielettömyyttä pelkääviä kontrollifriikkejä". Näin lausui tutkimuskohteeni Hoikkala lyhyessä loppuhaastattelussa. Hän viittasi ajan tuottamaan suorittamisen eetokseen. Tutkijoiden on pätkätyöniukkuuden maisemassa sopeuduttava iskusanojen tehokkuus ja tuottavuus luomaan eetokseen. Kaukana ovat ajat, jolloin akateeminen vapaus tarkoitti myös heittäytymistä, mielettömyyttä ja dekadenssia kokemuksellisuutta.

Itse pikkujoulut olivat sen sijaan erittäin miellyttävä kokemus kaltaiselleni pikkujoulufoobikolle. Savu on miellyttävä ravintola ja joulupukki huikea. Tutkimuskohteeni joutui sen sijaan ottamaan koskaan saapumattoman nousuhumalan tilalle illan päätteeksi pahan lisänypyn - ulokkeen otsaan, muotoilisi joku toinen. Ensin hän käveli Tervesaaresta kovassa vesisateessa Hakaniemeen, ei löytänyt avointa paikkaa mennä kaljalle, ja lopulta tarpoi aina Käpylään saakka. Tässä piilee tämän jutun opetus. Näin siinä käy, kun perässähiihtäjäsukupolven edustaja joutuu lähtemään pikkujouluista selvin päin: laihialaista - manasi Hoikkala vielä tänä aamuna.

Kaikkiaan tätä kokeilua voinee kutsua osin nollatutkimukseksi. Näin lienee ainakin sen annin osalta lukijalle. Sen sijaan tutkijan ja kohteen näkökulmasta idea ja toteutus olivat jälleen osoitus kahden hörhölogin mielen jatkuvasta eksploratiivisuudesta - milloin järkevästä ja järjettömästä. Kokeilla kuitenkin pitää: homo ludens = leikkivä ihminen.

Jätän viimeiset sanat Pekka Myllykoskelle, joka videolla "Viimeinen boheemi" tiivistää muusikon näkökulmasta ja viinalla marinoidussa olotilassa osuvasti yhteiskunnallisen käänteen: mielettömyyteen heittäytymisestä markkinaliberalistisen kilpailueetoksen synkkään kitaan:

Ks. Suositukset oikea yläkulma.

Tänään lienee se päivä, jolloin tip-tap -kausi saavuttaa määrällisen huippunsa. Naljailin hiljan tässä blogissa reippaan kyyniseen sävyyn pikkujouluista. Onkin syytä vetää takaisin kriittisiä lausumia, sillä tänään tapahtuu paljon sellaista, jota muistellaan työpaikoilla ja muissa yhteisöissä vuoden päivät: joku hilpeästi nauraen, yksi iloisesti hihittäen, kolmas kasvot häpeästä punaisena ja vain kaltaiseni raitis tylsyyttä ilmentävä kyynikko vetäytyy sivummalle.

Pikkujoulu kaikkine tapahtumineen on kiinnostava rituaali, joka tuo työyhteisöön sellaista poikkeavaa sisältöä, jota ei arjen aherruksessa kohtaa. Ihmiset ovat toistensa kanssa tekemisessä "toisessa" sosiaalisessa kontekstissa ja vieläpä alkoholin voitelemin sosiaalisin taidoin. Pikkujoulua voisikin kuvata lainaten ystävääni sanaseppo Pete Aueria, joka siteeraa usein menneiden aikojen Kiteen viina -mainosta: "raikastaa hengityksen ja matkaan saattaa hövelin käytöksen".

Mutta mitä tämä "höveli käytös" tarkkaan ottaen on? On syytä mennä edellisessä blogissani luettelemien stereotypioiden taakse. Se taas vaatii tutkimusta. Suomessa on pitkästä alkoholitutkimuksen perinteestä huolimatta hyvin vähän kuvauksia juomistilanteista ja niiden sosiaalisesta sääntelystä. Pikkujouluista erityistilanteena ei tutkimusta ole lainkaan.

Tutkimusprofessori Tommi Hoikkala peräänkuuluttaa vuonna 2008 ilmestyneessä artikkelissaan suoria etnografisia kuvauksia juomiskäytänteistä. Hän siis ehdottaa, että tutkijan on mentävä katsomaan juomistilanteita. Tarkka sanamuoto on seuraava: "elävän ryhmän muotoutuminen ja sääntelyn tapahtuminen etnografin suoran katseen alla on kerrassaan lupaava näköala".

Koska Hoikkala kehuu näköalaa lupaavaksi, osallistun sittenkin maanantaina työyhteisömme pikkujouluun. En kuitenkaan juhlijana, vaan ainoastaan havainnoijana ja tarkkailija, muistiinpanoja tehden. Jotta noudatan tutkimuseettisesti kestävää otetta, havainnoin vain ja ainoastaan millaisen "hövelin käytöksen" pikkujoulu ja alkoholi matkaan saattavat Hoikkalan käytöksessä. Kirjaan siis tarkasti ylös hänen erilaiset käytänteensä pikkujouluillan aikana. Tämä minitutkimuksen tulokset raportoin ensi keskiviikkona tässä blogissa.

Voinemme siis kaikki, itseni mukaan lukien, odottaa jotain kerrassaan ratki riemukasta, sillä Hoikkala Suomen nuorimpana 58-vuotiaana yltyy aina spektaakkeleihin. Lähtöasetelmaa voi kai oikeutetusti kuvata jonkinlaiseksi rutiköyhän miehen tosi-TV:ksi, ilman kuvaa ja tömäkällä tieteellisellä jargonilla siivitettynä. Toinen oiva analogia olisi keski-ikäisen miehen BB-pikkujoulu, josta ulkonäkökeskeisessä ajassa ei "kansainvälisen kuvahäiriön" vuoksi ole lainkaan kuvaa saatavilla.

Oletan, että tästä syntyvä tuleva Tietofinlandia -ehdokas sivuaa ainakin alkoholitutkimuksen, karnevalismin, ryhmäkäyttäytymisen, kaupunkitutkimuksen ja kriittisen urologian eri suuntauksia - siis monitieteellistä nuorisotutkimusta.
.

Jään tekemään tarkempaa tutkimussuunnitelmaa Punk Rock Songin tahdissa.

Kannabiksen yhteiskunnallisessa paikassa on tapahtunut viime vuosina isoja käänteitä. Kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet nuorten aikuisten keskuudessa. Erityisesti 25–34-vuotiaat ovat pössytelleet useammin kuin yksikään aiempi ikäpolvi. 36 prosenttia mainitusta porukasta on joskus kokeillut kannabista – painotan muotoilua: joskus kokeillut. Nuoremmissa ikäryhmissä kasvu on ollut hitaampaa, mutta myös siellä kokeilu ja käyttö ovat hieman yleistyneet.

Toinen iso muutos liittyy siirtymisessä hasiksesta kotona kasvatettuun marihuanaan. Artikkelissa ”Kukkaa pukkaa” Pekka Hakkarainen ja kumppanit lausuvat seuraavaa:

”Samanaikaisesti kotimaisen tuotannon ja pienviljelyn lisääntymisen kanssa kannabiksen lääkinnällinen käyttö on saanut kasvavaa huomiota julkisuudessa. Yhdessä nämä kaksi ilmiötä ovat saaneet aikaan kenties merkittävimmän muutoksen, joka kannabiskysymyksessä ja sen yhteiskunnallisessa määrittelyssä on tapahtunut sitten 1960-luvun.”

Muutoksia voi tarkastella useammasta näkökulmasta – niin positiivisesta kuin negatiivisesta – mutta tässä fokuksessa ovat tietyt ongelmat. Molemmat edellä mainitut siirtymät vaikuttavat käyttäjäkuntaan. Kokeilijoiksi ja käyttäjiksi rekrytoituu isojen muutosten kautta hieman aiemmasta poikkeavaa joukkoa – siis samankaltainen perusprofiili säilyy, mutta myös uudenlaisia ihmisryhmiä tulee mukaan.

Kotikasvatuksen yleistymisen myötä kannabis on löytänyt tiensä jo muutoinkin erilaisten ongelmien kanssa painivien nuorten (alle 18-vuotiaat) elämään. Tästä raportoi viimeksi tänään ”Mediuutiset”. Vastaavia juttuja on kantautunut korviin muiltakin tahoilta kasvavassa määrin. Kannabis on siis tullut osaksi alkoholi- ja mielenterveysongelmista kärsivien nuorten päihdepalettia.

Ongelmanäkökulmasta tarkasteltuna kyse ei ole suurista massoista, mutta laadullisesti erittäin vakavasti otettavasta huolesta. Kuten ”Mediuutisissa” todetaan, ei kannabis ole nuorilla korvannut alkoholia, vaan on lisä jo aiemman päihdeongelman vyyhdessä. Näin moniongelmaisten nuorten ongelmat ovat vieläkin vaikeampia ratkoa.

Uudenlaisen haasteen kehitys aiheuttaa esimerkiksi nuorisoasemille, joissa hoidettavana onkin niin alkoholi- ja mielenterveys- kuin kannabisongelmasta kärsiviä nuoria. Toinen sekundaarisempi haitta on ongelmaisten nuorten vanhempien lisähuoli, kun mukaan kuvaan astuu huumemörkö. Mörön pelko vetää edelleen nykypäivänä useat rationaalisetkin ihmiset lopullisesti kumiletkuiksi: ”nyt vielä huumeitakin”. Se ei muuten ole mikään leikin asia, kun vanhempi alkaa menettää viimeisenkin toivon.

Kannabiksen kietoutuminen elimelliseksi osaksi moniongelmaisten nuorten arkea vaikuttaa olevan vakavin ongelma, joka viimeaikaisista muutoksista on seurannut. Näiltä osin täytyy painottaa ennen muuta kaverien vastuuta. Mikäli joku lähipiirissänne kärsii mielenterveys- tai alkoholiongelmista tai molemmista, niin älkää nyt helvetissä antako viljelmästänne heille enempää ongelmia. Se mikä useimmille on harmitonta huvittelua, on joillekin entisestään painoa kivirekeen. Kyllä teidän kotikasvattajienkin pitää tuntea vastuunne!

PS. Ei nyt oikein irronnut tällä viikolla, vaikka aihe on pirun tärkeä. Jotenkin kovin kankeaa ja tahmeaa tekstiä, idea kuitenkin auennee. (Lähti äsken kuukausien työn jälkeen kirja taittoon, joten aivo taisi ottaa ennakkolähdön viikonloppuun).

Jotta maailma palaisi itseni kohdalla pikaisesti radalleen, kuuntelen ja suositan Steve Earlen priimalaatuista 4 biisin pätkää Hangelosta Hollannista. On muuten ihan poskettoman hyvä (oikea yläkulma – suositukset ja klik).