Yhteiskunta

Varoitus. Tämä kirjoitus pitää sisällään tositarinan siitä, mitä tapahtuu, kun sinipunahallitus vastaa luonnonsuojelupolitiikasta sekä tarjoaa kurkistuksen entistäkin synkempään tulevaisuuteen.

Tämän kirjoituksen luettuasi saatat miettiä, voiko hallitus olla enää yhtään välinpitämättömämpi luonnonsuojelukysymyksiä kohtaan.

Vastaus on valitettavasti: kyllä voi. Kokoomuksen toiminta on pääasiassa vain välinpitämättömyyttä. Demarit ovat puolestaan valtapuolue, joka on valmis myymään ympäristöarvot heti tiukan paikan tullen. Ja esimerkiksi ydinvoimaa demarit ovat ajaneet tällä vaalikaudella vielä kokoomustakin innokkaammin.

Varsinainen vaara kytee kuitenkin keskustan johtamassa hallituksessa. Keskustan toiminta ympäristökysymyksissä on tietoista ja harkittua. Kokoomukselle ja demareille luonnonsuojelukysymykset ovat pelkkä sivusektori, mutta keskustalle luonnonsuojelukysymykset ovat keskeinen osa politiikkaa. Valitettavasti keskustan näkemys luonnonsuojelusta on tyystin erilainen kuin Vihreille.

Vihreät haluaa olla äänitorvi puhe- ja puoluskyvyttömälle luonnolle, keskusta pitää luontoa vain hyödynnettävänä biomassa- ja energiavarantona. Hallitukseen haluavat perussuomalaiset suhtautuvat luonnonsuojeluun lähtökohtaisesti äärimmäisen vihamielisesti. Tässä meillä neljä suurinta puoluetta.

Keskustalla on tarkoitus avata tulevalla eduskuntakaudella koskiensuojelulaki, höllentää ympäristölupakäytänteitä sekä edistää uusia ydinvoimahankkeita.

Kokoomus ja perussuomalaiset ovat ilomielin mukana näissä hankkeissa eikä demaritkaan laita kampoihin.

Seuraavaksi kylmäävä tyyliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun Vihreät eivät ole enää puolustamassa suomalaista luontoa.

Stubbin tynkähallituksella olisi ollut helppo työ saattaa laajana asiantyönä yhteensä kuusi vuotta valmisteltu lakisääteinen soidensuojeluohjelma valmiiksi. Ohjelma oli tarkoitus toteuttaa asiantuntijakartoituksen pohjalta maanomistajien kuulemisen jälkeen. Ohjelman valmistelu sujui lokakuuhun 2014 asti ilman mitään ongelmia. Juuri kun maanomistajien kuulemisen oli tarkoitus alkaa, kokoomuksen uusi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen keskeytti ja riitautti ohjelman.

Grahn-Laasonen perusteli suorauhan rikkomista vapaaehtoisen soidensuojelun lisäämisellä. Tämä oli eriskummallinen perustelu, sillä ohjelmassa on kyse nimenomaan käypään korvaukseen perustuvasta vapaaehtoisesta neuvottelusta. Lakisääteisessä suojeluohjelmassa pakkolunastusta käytetään vain ani harvoin viimeisenä keinona tilanteessa, jossa vain yksi maanomistaja haraa suojelupäätöstä vastaan muiden ollessa mukana. Soidensuojelu poikkeaa esimerkiksi metsiensuojelusta siinä, että suon vesitalous on yksi iso kokonaisuus, jota on suojeltava kokonaisuutena.

Kun puhutaan pakkolunastuksista, on hyvä muistaa että esimerkiksi vuonna 2013 tehtiin yhteensä 711 pakkolunastuspäätöstä, joista vain 18 koski luonnonsuojelua.

Ylivoimaisesti eniten pakkolunastuspäätöksiä tehtiin maanteiden rakentamista varten, 516 kertaa. Hallitus ei myöskään tehnyt ongelmaa pakkolunastuksista myöntäessään Fennovoimalle pakkolunastusluvan maa- ja vesialueille Raahen ja Pyhäjoen alueilla, joka koskettaa noin 250 henkilöä.

Lakisääteisen soidensuojeluohjelman tarkoituksena oli suojella vähintään 100 000 hehtaaria suoluontoa. Lakisääteisen suojelun päälle oli tarkoitus hyödyntää Metso-ohjelmasta tuttua mallia, jossa yksityisiä maanomistajia kannustetaan tarjoamaan maa-alueitaan suojeluun. Asialla on ollut kiire, sillä monilla arvokkailla ja luontoarvoiltaan merkittävillä soilla on kiire aloittaa hoito-ohjelmat uhanalaisten lajien pelastamiseksi.

Hallitus päätti 10.2. lopulta suojella luontoa kokonaiset kuusi prosenttia itse itselleen asettamasta tavoitteesta. Siis kuusi prosenttia eli 6000 hehtaaria. Kyse on pelkästään valtionmaista, sillä hallitus keskeytti maanomistajien kuulemiskierroksen alkamisen.

SDP linjasi kyllä näyttävästi (5.12.2014), että se edellyttää soidensuojeluohjelman saattamisesta loppuun hallitusohjelman mukaisesti ja suunnitellusti. Toisin kuitenkin kävi, kuten olettaa saattoi. On helppo puhua luonnonsuojelun puolesta, vaikeampaa puolustaa luontoa päätöksenteon hetkellä.

Hallitus romutti soidensuojeluohjelman, sillä ilman suorauhan rikkomista tällä hallituskaudella olisi sovittu 100 000 hehtaarin arvokkaan suoluonnon pelastamisesta. Vihreät jatkavat taistelua suomalaisen suoluonnon puolesta, mutta tarvitsemme siihen kansalta mandaatin. Nyt jos koskaan.

Perussuomalaiset ovat esitelleet oman vaihtoehtonsa suomalaisen kehitysyhteistyön rahoittamiseksi. Tällä kertaa vaihtoehtoa oli myös pohdittu. Aikaisempi linja on ollut mm. useiden perussuomalaisten kansanedustajien allekirjoittamassa Nuivassa vaalimanifestissa se, että nykymuotoinen valtion budjetista maksettava kehitysapu on lakkautettava kokonaan.

Lyhykäisyydessään perusmallissa on kyse seuraavasta:

1. Ulkoministeriön alle luodaan kehitysapurahasto
2. Valtio tukee rahastoa 250 miljoonalla eurolla
3. Valtio tekee yksittäisten ihmisten lahjoituksista verovähennyskelpoisia 200 euroon asti.
4. Kehitysyhteistyötä tukevat yritykset saavat käyttää rahastotunnusta

Uuden rahastomallin kantavana ajatuksena on se, että vastuun kehitysavun rahoittamisesta ottavat ensisijaisesti yksittäiset kansalaiset, ei Suomen valtio. Valtion maksuosuutta kehitysyhteistyöstä vähennetään reilulla kädellä ja vastuupallo heitetään yksittäisten ihmisten hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoisuuden suuntaan.

Perussuomalaisten omien laskelmien mukaan verovähennyksen hintalappu olisi noin 250 miljoonaa euroa. Tietenkin sillä oletuksella, että tähän vapaaehtoiseen verovähennystäkyyn lähdettäisiin täysimääräisesti mukaan.

Suomi käyttää julkiseen kehitysyhteistyöhön tänä vuonna yhteensä 1 102,6 miljoonaa euroa (202 euroa per asukas), josta varsinaisen kehitysyhteistyön osuus on 879,4 (161 euroa per asukas) miljoonaa euroa.

Perussuomalaiset ehdottavat siis 602, 6 miljoonan euron leikkausta julkiseen kehitysyhteistyöhön.

Mitä tämä tarkoittaisi Suomen kehitysyhteistyölle?

Suomen kehityspolitiikan päätavoitteena on äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja ihmisarvoisen elämän turvaaminen kaikille YK:n vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteiden mukaisesti. Perussuomalaiset sanovat piut paut tälle tavoitteelle.

Jos kyseinen rahastomalli olisi käytössä, olisin yllättynyt, jos Perussuomalaiset eivät esittäisi tuota itse ehdottamaansa valtion 250 miljoonan euron tukisummaa ensimmäiseksi säästökohteeksi tulevissa budjettineuvotteluissa. Eli tavoitteena lienee Nuivan vaalimanifestin esitys nykymuotoisen valtion budjetista maksettavan kehitysavun lakkauttamisesta kokonaan. Nyt keinona on vain tehdä ensin reilu määrärahojen kertaleikkaus ja sen jälkeen näivettää valtion maksama kehitysapu kokonaan pois.

Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaaminen on ollut Perussuomalaisten lempilapsi jo pitkään. Vaikka Timo Soinin mukaan persut eivät petä, ovat perussuomalaiset edistämässä sitä, että Suomi pettäisi lupauksensa ja sitoumuksensa maailman kaikkein köyhimmille ihmisille.

Suomi on sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteiden ohella myös Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen, jonka mukaan jäsenmaiden tulee saavuttaa kehitysrahoituksessa 0,7 prosentin taso bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä.

Perussuomalaiset vastaavat tähän kritiikkiin niin, että rahastomallilla pyritään säilyttämään Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ennallaan. Oletus perustuu siihen, että jos 4,2 miljoonaa suomalaista veronmaksajaa haluaa vapaaehtoisesti tukea kehitysapurahastoa verovapaalla 200 euron tukisummalla, kehitysapurahastoon kertyisi vuosittain 840 miljoonaa euroa. Kun tähän lisätään valtion tukiosuus 250 miljoonaa euroa, päästäisiin suurin piirtein nykyisen määrärahatasoon. Malli perustuu siis oletukselle.

Voi miettiä, kuinka haastavaa on kerätä 840 miljoonaa euroa kehitysyhteistyöhön, jos esim. Lastensairaalalle ei ole saatu kasaan 30 miljoonaa euroa valtavasta kampanjasta huolimatta.

Valtion tarjoama veroporkkana on tervetullut, nykyisen valtion budjetista maksettavan kehitysyhteistyön päälle. Monet kansalaisjärjestöt ovat pitäneet tätä ajatusta esillä jo pitkään.

Kokonaisuudessaan Perussuomalaisten kehitysrahastomallin ongelmana on:

1. Kehitysyhteistyön pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus ovat vaikuttavan ja tuloksellinen yhteistyön perusta. Jos kehitysyhteistyön määrärahat perustuvat oletukselle mahdollisesti kertyvistä tuloista, on käytännössä mahdotonta suunnitella minkään hankkeen rahoitusta yhtä budjettivuotta pidemmälle. Kehitysyhteistyöhankkeista muodostuisi lyhyitä kehitysyhteistyöprojekteja, joiden jatkuvuudesta ei olisi mitään varmuutta.

Perussuomalaisissa tunnistetaan kyllä tämä ongelma ja ratkaisuksi esitetään sitä, että avustusjärjestöjen ja muiden tuensaajien tulee kyetä varautumaan rahastosta myönnettävien tukisummien heilahteluihin riittävän ajoissa. Tukea olisi tarkoitus myöntää vähintään vuoden viiveellä, kun on tiedossa, kuinka paljon kyseiseltä vuodelta on kertynyt jaettavaa. Mutta koska rahastovarat saattavat vaihdella rajustikin, on pitkäjänteisen, vaikuttavan ja tuloksellisen kehitysyhteistyön jatkuvuus vuosittain vaakalaudalla.

2. Erityinen epäloogisuuden helmi löytyy Perussuomalaisten vaatimuksesta luopua EU:n kehitysyhteistyöbudjetin rahoituksesta. Kehitysyhteistyö on osa EU:n budjettia ja Suomi osallistuu siihen omalla jäsenmaksuosuudellaan. Emme voi päättää, mihin kohteisiin haluamme kohdistaa omaa maksuosuuttamme ja mihin emme. Tähän voi tietenkin vaikuttaa EU:n päätöksenteossa, mutta kun olemme maksaneet jäsenmaksuosuutemme, se pitää sisällään myös EU:n tasolla päätetyn osuuden kehitysyhteistyöhön. Perussuomalaiset vaativat myös leikkauksia Suomen Euroopan kehitysrahastolle maksamiin tukiin. Perussuomalaisille tiedoksi, EKR-sopimukset kestävät seitsemän vuotta kerrallaan. Epäloogisuutta suurempi asia on se, että Perussuomalaiset käytännössä esittävät EU:n maksaman kehitysavun lakkauttamista. Kun otetaan huomioon, että yli puolet kaikesta kehitysavusta on peräisin EU:lta ja sen jäsenmaista, kyse on erittäin suuresta linjauksesta.

Perussuomalaisten näkemys kehitysyhteistyöstä

Perussuomalaiset näkevät kehitysavun valtion tehtävien uloimpana kerrostumana, joka rakentuu pitkälti maailmanparannustehtävistä. Perussuomalaiset näkevät myös, että kehitysyhteistyötä maksavalle yhteiskunnalle tuosta tuesta ei ole merkittävää hyötyä.

Anteeksi nyt vain, mutta kehitysyhteistyö ja kehitysapu ovat osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Äärimmäinen köyhyys, sodat ja konfliktit sekä esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttavat katastrofit johtavat valtaviin pakolaisvirtoihin. Jos Perussuomalaiset haluavat vähemmän maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta, luulisi heidän vaativan vähintään nykyisen kehitysavun tuplaamista, jotta ihmisiä voisi auttaa enemmän heidän kotimaissaan.

Perussuomalaiset haluavat, että kehitysapua on pystyttävä arvioimaan samalla tavalla kuin valtion muitakin menoja. Jos Perussuomalaiset tutustuvat kehitysyhteistyön määrärahojen kehitykseen, he huomaavat, että esimerkiksi kevään 2014 kehysriihessä hallitus leikkasi kehitysyhteistyön määrärahoja reilulla 50-100 miljoonalla vuosittain 2015-2018.

Myös Perussuomalaisten on hyvä muistaa, että kun kaikki maailman valtiot tekevät osansa, voimme saavuttaa merkittäviä tuloksia. Vuonna 1990 äärimmäisen köyhiä oli 40 prosenttia maailman ihmisistä. Vuonna 2010 heitä oli enää 20 prosenttia vaikka maailman väestö on kasvanut merkittävästi. Jos yhä useampi valtio alkaa vetäytyä kansainvälisistä sopimuksista ja sitoumuksista, koko kansainväliseltä yhteistyöltä häviää pohja. Sen vuoksi myös Suomen teoilla ja päätöksillä on vaikutus maailman köyhimpien ja suurimmassa hädässä olevien ihmisten arkeen nyt ja tulevaisuudessa. Emme ole pelastamassa maailmaa yksin vaan yhdessä.

Kokoomuksella on isoimman puolueen asema sekä pääministerin ja presidentin paikat. Kaikki hyvin ruiskaunokkien maassa?

Ilmassa on myrskyn merkkejä.

Useat kokoomusvaikuttajat ovat tyytymättömiä puolueen hallitustaipaleeseen aina äänekkäistä, mutta puolueen vaientamista Kokoomusnuorista lähtien.

Ei ole vaikea arvata, että miksi Wille Rydmanin puheenjohtajuus nuorissa jäi yhteen kauteen. Kataisen kvartetti ei salli promillepoikien pilata fantastista menoa.

Nyt nuorten delegaatio on republikaanien puoluekokouksessa Floridassa kuin ylistyskokouksessa vannomassa presidenttiehdokas Mitt Romneyn nimeen. Kannatti häntä tai ei, toiminta ei näytä hyvältä suomalaisten silmissä. Olemme tottuneet pitämään turvaväliä Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmään.

Puoluejohdon isällinen ojennus saattaa olla jälleen luvassa, kun tuhlaajapojat palaavat kotiin.

Kun laineet lyövät kovaa niin polvet ovat alkaneet tutista. Pääministeri Jyrki Kataisen polvihousupoikien rivit ovat harventuneet kiivasta tahtia - viimeisimpänä lähti liike-elämään yksi puolueensa vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, Kataisen erityisavustaja Jussi Kekkonen.

Kun EU-Titanic iskee jäävuoreen, rotat hyppäävat pois uppoavasta laivasta.

Kapteeni Katainen on hädän hetkellä yksinäinen mies. Mitä hän tekee, kun taivaalla on mustia pilviä?

Lähettää Ben Zyskowiczin kiertämään maata, juomaan haaleaa Saludoa ja haistelemaan tuulia.

Pikkulinnut kertovat, että Ben ymmärtää kansan olevan eurokriittistä. Se näyttää tulevan yllätyksenä puolueelle, jonka piti olla ihan korvana.

Korvat ovat olleet täynnä eurovaikkua. Enää kansa ei vain puhu, se huutaa, mutta ei hätää, kyllä siihen kahviinkin tottuu.

Kun Kokoomuksen meno takkuaa siitä ottaa hyödyn toinen päähallituspuolue Sosialidemokraatit.

Demarit saivat tehtyä sateenkaarihallituksen ohjelmasta niin vasemmistolaisen, että Kokoomuksen oikeistosiipi olisi ollut valmis luopumaan koko Terijoen hallituksesta.

Nyt demarit tanssittavat kokoomuslaisia oman pillinsä mukaan oli kyse sitten hoitajamitoituksesta tai puolustusvoimien määrärahojen leikkauksista.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, demarit tapasivat toistella kysyttäessä arkkivihollistaan, mutta hän on poissa pelistä.

Perinteisesti oikeistolainen puolue ei voi tehdä pitkään vasemmistolaista politiikkaa ilman että menettää peruskannattajansa. Europolitiikka on sairas sekoitus kapitalismia ja sosialismia - yksityisten sijoittajien ja pankkien ottamat riskit on sosialisoitu sinun maksettavaksesi.

Ystävät kaikkoavat ja maallinen valta on katoavaista. Katainen on Arkadianmäen Andropov, jonka hallituskausi on lyhyt, mutta vahingollinen.

Demaritkaan eivät seiso voittajina.

Kansanvallan puhuri sammuttaa punaisen liekin kuntavaaleissa.

Espoossa haastamme Kokoomusvallan nousemalla vähintään kaupungin toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi. Demarit ovat jo tippuneet kyydistä.

Kunnissa tehdään Perusteellinen suursiivous, joka juurruttaa Perussuomalaiset suomalaiselle poliittiselle kentälle.

Timo Soinin vastenmielinen kiertely aborttikysymyksen ympärillä jatkui torstai-iltana Ylen neljän suuren tentissä. Kysyttäessä raiskatun naisen oikeudesta aborttiin Soini vastasi pitävänsä ihmiselämää pyhänä. Toimittajan kysyessä ”eli ei?” Soini toisti aiemmat sanansa.

Oletettavasti vastaus tarkoittaa, että hän ei sallisi aborttia missään olosuhteissa. Aivan varma asiasta ei voi olla, koska Soini ei uskalla sanoa mielipidettään selväsanaisesti ääneen. Hän tietää, miten käsittämättömänä enemmistö suomalaisista tällaista näkemystä pitää. Kansanmiehen suorasanaisuus näyttää vaikeammissa kysymyksissä vaihtuvan moraaliseen selkärangattomuuteen.

Soinin logiikan mukaan kyseessä on hänen uskonnollisen vakaumuksensa kyseenalaistaminen. Ei ole. Olivat erilaiset uskonnot aiheesta mitä mieltä tahansa, naisen oikeus aborttiin on mitä selkein yhteiskunnallinen ja poliittinen kysymys. Piiloutuminen uskonnon taakse näin tärkeässä asiassa on suoranaista pelkuruutta. Äänestäjillä on oikeus tietää, millaista politiikkaa ehdokkaat kannattavat.

Kun Soini on toistuvasti kieltäytynyt vastaamasta aborttia koskeviin kysymyksiin suoraan, hän on käyttänyt kahta perustetta. Ei ole kuulemma aiemminkaan tästä aiheesta kyselty, eikä tällaisia muiltakaan poliitikoilta kysellä. Kumpikin perustelu on täydellistä roskaa.

Ei varmaankaan ole aiemmin näin paljon kyselty, kun perussuomalaiset oli pikkupuolue ilman mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Nyt Soini on potentiaalinen pääministeri, joten kansalla on oikeus tietää, millaista politiikkaa hän aikoo tehdä tärkeissä asiakysymyksissä, joihin naisen oikeus aborttiin kuuluu.

Ja aiheesta todellakin on kysytty muilta politiikoilta, viimeksi torstai-iltana, jolloin kolmen muun suurpuolueen johtajat uskalsivat vastata kysymykseen suoraan ja selkeästi.

Kun Soinilta ei tässä asiassa näköjään suoraa vastausta tulla saamaan, olisi mielenkiintoista tietää, onko perussuomalaisilla puolueena jonkinlaista linjausta tässä asiassa. Vai onko se yhtä rehellinen ja älyllinen kuin puheenjohtajalla: ”Että kehtaatte tällaisia kysellä.”

ps. Allekirjoittaneen kanta kysymykseen käynee selväksi aika hyvin, mutta todetaan se nyt kuitenkin: Naisella tulee olla oikeus aborttiin ennen 12. raskausviikkoa, kuten nykyisinkin.