Yhteiskunta

Kuivakka luento saa kummasti lisää terää, kun sitä ympäröi kaunis rantaluonto ja virkistävä ulkoiluretki alkuillasta. Yrityksissä tämä tiedetään, ja siksi jokaisella itseään kunnioittavalla suuryrityksellä on Suomessa sekä oma lapin-maja että eteläsuomalainen rantahuvila tai jopa kongressikeskus veden äärellä.

Yliopistoillakin on omat edustusmajansa, mutta useimpia niistä ei käytetä opettamiseen. Ainakin Järvenpäästä, Tuusulanjärven rannalla olevasta kartanosta löytyy yksi poikkeus (http://www.kuninkala.fi/), mutta se ei ehkä ole kaikkein vertailukelpoisin: taiteilijat taitavat olla myös työelämän puolella ainoita, jotka voivat ajatella asettuvansa johonkin tropiikissa sijaitsevaan residenssiin tekemään tutkimustaan.

Vaikea toisaalta kuvitella, että jokin isoista yliopistoista liikuttelisi tuhansia opiskelijoitaan maaseudun rauhaan leireilemään. Vaan ehkä pitäisi! Leirikoulut ja luokkaretkethän ovat mieleenpainuvimpia yksittäisiä viikkoja itse kunkin koulu-uralta. Mikä olisikaan parempi tapa tehostaa jonkin tärkeän mutta vaikean kurssin perillemenoa, kuin toteuttaa opetus järven rannalla intensiivijaksona, jossa olisi totta kai myös intensiivinen iltaohjelma.

Ammattiyhdistysliikkeellä on vahva kurssikeskusperinne ja samalla vahva osuus rahoista juuttuneena kiinteistöihin. SAK:ssa esitettiin lehtitietojen mukaan luopumista osasta järjestön neljästä (!) opistosta, kuinkahan lie käynyt.

Sen sijaan valtakunnallisen opiskelijaliikkeen taistelut kiinteistöalalla ovat viime vuosikymmeninä rajoittuneet omien toimitilojen kanssa venkslaamiseen. Onneksi paikallisissa ylioppilaskunnissa kiinteistönhoito ja rakennuttaminen ovat osa elävää kansanperinnettä. Jossainhan ne tulevaisuuden järjestöjohtajat on kiinteistöbisneksiin koulutettava.

Se susi on todellinen iso paha susi. Ajanhukka, siis.

Jo ennen naamakirjaa opiskelijan tiellä tenttikirjojen ääreen oli lukuisia sudenkuoppia, kuten sanomalehdet, aikakauslehdet, siivous, hammasvälien puhdistus, ostoslistan teko, vaatekaappien järjestäminen - ja sitten on jo nälkä, pitääkin tästä lähteä syömään.

Tavanomaisen sijaistekemisen ja välttelyn lisäksi hukkaamme kuitenkin uskomattomia määriä aikaa ja energiaa myös moniin tärkeiksi kuvittelemiimme asioihin. Rahaa tarvitaan, totta kai. Silti voimme hyvällä syyllä kysyä, tarvitsemmeko joka ikistä silpputyön palasta, joka kalentereissamme vaeltaa.

Entä jos keskittyisikin vain siihen, mitä pitää kaikkein mielekkäimpänä?

Ajatus on niin pelottava, että sitä paetakseen ihmiset muuttavat maasta toiseen, perustavat perheitä tai jättävät niitä, jumittavat vuosikymmeniä töissä joita vihaavat, ja niin edelleen. Mikä saisi tavallisen pienjumittajan muuttamaan tapojaan ja tottumuksiaan?

Koska elävät ihmiset, joko keksityt tai todelliset, ovat usein tehokkaita vaikuttimia, tässä jatkoajatusten pohjaksi muutama linkki:

Luento unelmien toteuttamisesta:

Luento ajankäytöstä:

Elokuva, jonka pääosassa on aika:

(No joo, on siellä myös Cate Blanchett, ja pakollinen Brad Pitt purjeveneessä, moottoripyörällä, avoautossa…)