Yhteiskunta

Kannoitko sinäkin viime viikonvaihteessa muuttokuormaa? Ei sillä väliä, muutitko omia vai kaverin tavaroita, yhtä paljon ne painoivat ja yhtä paljon tarpeetonta tavaraa oli mukana.

Tämän lehden lukijoissa on paljon niitä, jotka kantavat tavaransa ja elämänsä uuteen paikkaan muutaman vuoden välein. Tyypillinen ketju kulkee soluhuoneen kautta omaan vuokrayksiöön ja sieltä pariskunnan kaksioon, sitten ollaankin jo valmiita muuttamaan rivitalokolmioon Espooseen tai henkisesti vastaavaan paikkaan.

Muuttorumba jättää jälkensä. Kirjailija Riku Korhonen muisteli äskettäin omia banaanilaatikontuoksuisia opiskelu- ja nuoruusaikojaan, http://www.hs.fi/juttusarja/rikukorhonen/artikkeli/Banaanilaatikoista/1135266404354
ja rivien välistä voi päätellä, että asunto-onni ei ollut potkaissut Korhosta ihan joka kerralla.

Vähän samantyyppisiä kokemuksia mutta suorempaa tilitystä aiheesta tarjoaa Ghettotyttö (http://ylioppilaslehti.fi/ghettotytto/) , joka asuu murjussa. Astetta optimistisempaa otetta puolestaan edustaa Olli Sirén, joka väkisintutustuu ympäristöönsä ja varmaan tulee aiheuttaneeksi kysymyksillään muutaman Korhos- ja Ghettotyttökokemuksen (http://ylioppilaslehti.fi/2011/05/vaarallinen-kysymys/#).

Opiskelija-asuminen on kuitenkin parhaimmillaan arkisen auvoisaa ja rauhallista puuhaa. Jos joko pitää omasta rauhasta, löytää hyvän kommuunin tai käy muuten kämppistuuri, se voi olla parempaa kuin mikään luksusasuntoelämä. Kokonaan ei tarvitse luottaa onneen, sillä positiivisia naapurikokemuksia on nyt lähdetty etsimään ihan tarkoituksella.

Esimerkiksi Hoasilla on rakenteilla kerrostaloihin mm. laajoja yhteistiloja: http://www.hoas.fi/www/hoaswww.nsf/sp2?Open&cid=Content08254, ja samanlaista on kokeiltu mm. Sibelius-Akatemiassa (http://www.clavishouse.fi/pages/fi/koti.php). Tässä genressä pisimmälle on mennyt Koti kaupungissa -yhdistys (http://www.hemistan.fi/), joka rakentaa Jätkäsaareen oman yhteisöllisen talon. Saa nähdä minkälaista tekstiä siellä asuvilta tulee.

Kaikilla meillä on joskus ollut sellainen. Se on voinut olla kiva, söpö, kauhee, mitäänsanomaton, poissa, kännissä… mitä tahansa.

Tuutorit ovat pian taas täällä.

He odottavat jo lähtökuopissa uusia fukseja, mokuja, mursuja, pilttejä, alphoja, pupuja, smurffeja ja mitä näitä nyt on, päästäkseen opastamaan nuorempiaan tai ainakin tuoreempiaan akateemisen tms. maailman oikeille - tai oikeastaan lähinnä väärille - poluille.

Tuutoreiden tarkoitus on kai joskus ollut pehmentää uusien opiskelijoiden alkutaivalta vieraassa kaupungissa ja oppilaitoksessa. Mutta entisaikojen phuksit kertovat, että jo varhaisina vuosina koko touhu lipesi pahasti alkoholin suurkulutuksen ja muiden paheiden puolelle.

Tämä kaikille kaupungissa eläneille tuttu elo-syyskuinen (murhe)näytelmä on kuitenkin tietyllä tapaa ongelmallinen (ei, en nyt tarkoita sitä kun pitää loikkia oksennuksen yli ja estää haalaripukuista nörttiä saamasta turpaansa) :
Mitä tekemistä pitäisi keksiä tai mitä sanoa heille, jotka uskaltavat jo yliopistouransa alussa ylenkatsoa koko scheissea ja kiertävät kaikki fuksibileet vähintään kilometrin päästä?

Osa heistä sanoo, että he kieltäytyvät alkoholipitoisista tilaisuuksista uskonsa vuoksi (huom. ei siis alkoholin käytöstä vaan tilaisuuksista). Se on täysin fine, joskaan en tiedä missä kirjassa oleskelu alkoholinkäyttöä sisältävissä tilaisuuksissa kielletään. Aivan yhtä fine on kuitenkin sanoa, ettei kiinnosta. Ja moni sanookin. Osa vain jaloillaan.

Tokihan ylioppilaskunnilla on paljon alkoholittomia ja ei-alkoholiin-perustuvia tilaisuuksia, mutta kuinka niistä saisi myös fuksitapahtumien mainstreamia ilman, että mukaan luikertelee yhtäkään esityslistaa tai puolueen rekrytointiasiamiestä?