Yhteiskunta

Vaalien alla yksi päivittäin esitetty kysymys on koskenut opintotukea. Ihmisillä on suuri huoli omasta sekä läheistensä toimeentulosta. Kysyjät eivät ole pelkästään opiskelijoita vaan äitejä, isejä, mummoja sekä vaareja, jotka kantavat nuorten kokemaa taakkaa myös harteillaan.

Yhä useampi vanhempi ihminen on tullut sanomaan, että vaikka minä itse opiskelin aikoinaan lainalla, minulla oli kaiken aikaa tieto siitä, että pystyn työllistymään valmistumisen jälkeen ja aika oli aivan toinen kuin tänä päivänä.

Opintotukijärjestelmään ja opiskelijoiden asemaan liittyvät kysymykset ovat minulle omakohtaisesti tuttuja. Ilman opintotukea olisin tuskin voinut lähteä yliopistoon opiskelemaan.

Vuodet opiskelijapolitiikassa tekivät tuensaajasta edunvalvojan. Neljä vuotta eduskunnassa työskennelleenä, säätytalon neuvottelut nähneenä ja puolitoista vuotta Vihreiden ministeriryhmässä mukana olleena, voin käsi sydämellä sanoa, että ilman Vihreiden ja Vasemmistoliiton poliittista painoarvoa ja aktiivista opiskelijaliikettä, olisimme jo jonkinlaisessa pakkolainamallissa ja opiskelijoiden asema oli tuntuvasti heikompi kuin se tänä päivänä on.

Opintotuki on tukiviidakon koulukiusattu. Se lapsi, jolta saa aina viedä tikkarin kädestä tai jonka pään voi vielä kerran lyödä räystään reunaan kulman takana. Kuluneella vaalikaudella opintotukeen on tehty yli 20 muutosta. Tukikuukausien määrää on leikattu, tarvittavien opintopisteiden määrää nostettu, korkeakoulutetuilla tuki itsessään on jaettu kahtia alempaan ja ylempään tutkintoon. Lisäksi opintotuki on esitetty lakkautettavaksi kokonaan, sitä on ajettu lainapainotteiseksi ja tukea on pyritty rajaamaan vain yhteen tutkintoon. Opintotukea on koetettu käyttää keppinä korkeakouluopiskelijoiden nopeampaan valmistumiseen, vaikka opintotuen kuuluisi turvata opiskeluaikainen toimeentulo. Minkään muun kansanosan ei oleteta kattavan toimeentuloaan lainalla, miksi opiskelijan pitäisi olla velkaantunut jo työmarkkinoille siirtyessään?

Opintoraha (335,32 euroa) on huomattavasti matalampi kuin toimeentulotuen perusosa (485,50 euroa). Opintotukea varten on opiskeltava 5 opintopistettä kuussa ja tukikuukausia on vähemmän kuin kokonaisen tutkinnon tekemiseen on suositeltu käytettävän aikaa. Opiskelijoiden perheenlisäystä ei huomioida tuessa, minkä vuoksi yli noin 60 % opiskelijalapsiperheistä elää köyhyysrajan alapuolella. Opintotuen tulorajat varmistavat sen, että tukea saavat vain sitä oikeasti tarvitsevat. Tässä valossa onkin ihmeellistä, miten opintotukea halutaan niin vimmatusti heikentää vuodesta toiseen.

Nykyinen opintorahapainotteinen opintotukijärjestelmä on yksinkertainen, joustava ja lisää tasa-arvoa yhteiskunnassa. Vuosien 1990-2010 eli nykyisen opintotukijärjestelmän aikana vanhempien koulutuksen vaikutus yliopistokoulutukseen hakeutumisessa on vähentynyt 10,8-kertaisesta ainoastaan 6,8-kertaiseksi. Vanhempien koulutustaso määrittää kuitenkin edelleen vahvasti nuorten hakeutumista ja opinnoissa pärjäämistä: pisimpään opiskevat ne, joiden vanhemmat eivät ole korkeakoulutettuja. Siksi tiukennukset heikentäisivät kaikkien suomalaisten mahdollisuuksia koulutukseen.

Samalla korkeakoulutus luo tilastollista hyvinvointia, sillä korkeakoulututetut viihtyvät muita pidempään työmarkkinoilla. Hyvinvointivaltiomme menestystarina perustuu tasa-arvoiseen koulutusjärjestelemään, jossa kaikilla on mahdollisuus opiskella perhetaustasta riippumatta. Kannattaako tätä vaarantaa?

Opintotuen jatkuva peukalointi on lopetettava. Tällä hetkellä korkeakouluopiskelijat elävät kolmessa eri tukijärjestelmässä riippuen siitä, minä vuonna he ovat opintonsa aloittaneet. Tilanne uhkaa jo opiskelijan oikeusturvaa. Alituisen uudistushaikailun sijaan tarvitaan malttia seurata ja selvittää, millaisia vaikutuksia jo tehdyillä uudistuksilla on. Opintoajat lyhenevät panostamalla opintojen ohjaukseen ja koulutuksen laatuun, ei jatkuvalla toimeentulon kurjistamisella. Heikko toimeentulo ajaa opiskelijat töihin ja on keskeisimpiä syitä opistojen venymiselle.

Opintotukikaan ei ole täydellinen. Tiukat tulorajat, takaisinperinnän kovat sakkokorot ja huoltajakorotuksen puuttuminen saavat kysymään, miksi opintotukea ylipäänsä pidetään hengissä. Perustulo olisikin myös opiskelijoille pitkällä aikavälillä toimivin, selkein ja oikeudenmukaisin toimeentulon lähde. Sitä ennen me poliitikot voisimme antaa opiskelijoille mahdollisuuden keskittyä opiskeluihinsa opintotuen turvin. Miksi rikkoa toimivaa järjestelmää?

Tasavallan presidentin syrjäytymiskampanja on lietsonut laajan nettikeskustelun, vaikka se ei välttämättä ollut sitä mitä niksikampanjalla haettiin. Tämä keskustelu on osoittanut, että Sauli Niinistön, Matti Apusen ja Wille Rydmanin mukaan syrjäytymistä estetään olemalla kiltimpiä. Pitämällä enemmän huolta. Pitää olla joku joka muistuttaa hampaiden pesusta, terveellisestä ruokavaliosta ja riittävästä yöunesta.

Näiden oikeistolaisten politiikkakäsitys ihmetyttää. Jos ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin on, että ihmisten pitää välittää enemmän toisistaan niin ilmeisestikin poliitikoiden tehtävänä on antaa ihmisille hyviä neuvoja ja lahjoittaa rahaa köyhille. Välitetään lähimmäisistämme.

Vähättelemättä poliittisten toimijoiden vaikutusvaltaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin kannattaa muistaa, että valtuustoissa ja eduskunnassa päätetään yhteiskunnallisista rakenteista. Lakeja säädettäessä ja määrärahoista päätettäessä muovataan pullan leipomisen sijaan juuri niitä rakenteita, joista vasemmistolaiset puhuvat. Nämä tarkoittavat niitä palveluita, joilla yhteiskunta pyrkii turvaamaan jokaisen hyvinvoinnin ja edellytykset hyvään elämään. Kaikilla perheillä ei ole rahaa. Kaikilla ei ole vanhempia, jotka huolehtivat. Kaikilla ei ole edes vanhempia.

Toisin kun oikeisto väittää, hyvinvointivaltio ei turmele yhteisöllisyyttä. Olisi tietenkin mahtavaa, jos ihmiset välittäisivät toisistaan enemmän. Itse asiassa tehokkain tapa kannustaa siihen on säilyttää Salen, Matin ja Willen niin kovasti vastustama hyvinvointivaltio. Vapaaehtoistyötä tutkineen Henrietta Grönlundin mukaan "hyvinvointivaltio lisää kansalaisten halukkuutta vapaaehtoistyöhön, eikä suinkaan vähennä sitä. Sen taustalla on sama tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta korostava arvomaailma kuin vapaaehtoistyöntekijöilläkin."

On kiistatonta, että yhteiskunnan rakenteilla on merkittävä vaikutus nuorten hyvinvointiin. Tämä käy ilmi esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemasta selvityksestä. Niissä kunnissa, joissa kouluterveydenhuollosta leikattiin eniten 1990-luvun laman aikana, on myöhemmin jouduttu satsaamaan eniten lasten- ja nuorten psykiatrisen sairaanhoidon palveluihin. Leikkaukset näkyvät muun muassa huostaanottojen ja psykiatrisessa laitoshoidossa olevien nuorten kasvuna. Säästöt ovat johtaneet niin taloudellisiin kustannuksiin kuin nuorten inhimilliseen kärsimykseen.

Koska Salella, Matilla ja Willellä keinot syrjäytymisen estämiseen tuntuvat olevan hakusessa, esitän oman niksivinkin:

Älä säästä kouluista. Lyhyen tähtäimen säästöt tulevat pitkällä aikavälillä kalliiksi. Tyhmyys maksaa!

Keskeisimpiä yhteiskunnallisia instituutioita ihmisten hyvinvoinnille ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien takaamiselle on koulutusjärjestelmä. Hyvin toimiva koulutusjärjestelmä on tasa-arvoisen yhteiskunnan kulmakivi. Sen lisäksi se on jokaisen suomalaisen nuoren monivuotinen työ- ja arkiympäristö, jossa opitaan yhteiskunnan pelisäännöt.

Yhtenäisen koulutusjärjestelmän vahvuus on, että se on taannut kaikille vanhempien sosioekonomisesta taustasta huolimatta yhtäläiset tiedot ja taidot edetä elämässä. Koulumenestykseen vaikuttavat tietenkin myös perhetaustat, mutta suomalaisella koulutusjärjestelmällä on ollut tasa-arvoistava vaikutus jo olemassa olevien kuilujen ylittämiseen.

Tämä tasa-arvoistava vaikutus ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Peruskoulutusjärjestelmää uhkaa muun muassa resurssien väheneminen sekä koulujen välisten erojen kasvu.

Koulutusjärjestelmän tasa-arvoistavaa vaikutusta uhkaa resurssipula, joka johtaa opetusryhmien koon kasvamiseen, tukihenkilökunnan vähenemiseen ja kouluterveydenhuollon heikkenemiseen. Viime laman aikana toteutettujen leikkausten seurauksena ryhmäkoot kasvoivat sekä päivähoidossa että koulussa, lasten kanssa toimivien aikuisten määrä väheni, opettajia lomautettiin, sairaslomasijaisten palkkaamista rajoitettiin ja lapsiperheille tarjottavaa kotipalvelua karsittiin. Näiden palveluiden tasoa ei olla palautettu laman jälkeen ja eurokriisin ajaessa Suomen uuteen taantumaan ei näytä siltä, että tilannetta oltaisiin lähiaikoina korjaamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan kahdessa kolmesta kunnasta on edelleen päiväkodeissa liian vähän henkilökuntaa ja kahdessa viidestä koululuokasta ryhmäkoot ovat kasvaneet.

Ja ennen kuin kukaan kommentoi mitään kuntien kasvavista menoista niin todettakoon, että säästäminen on kallista puuhaa. THL:n selvitys puhuu selvää kieltä:

[LAINAUS]Eniten kouluterveydenhuollosta 1990-luvulla leikanneet kunnat käyttivät lasten ja nuorten psykiatrisen sairaanhoidon palveluja 2000-luvun alussa enemmän kuin muut vastaavat kunnat. Säästöt kääntyivät lisäkustannuksiksi korjaavissa palveluissa.[/LAINAUS]

Koulutusjärjestelmää uhkaa myös nyt koulushoppailu. 1990-luvulla vapautettiin kouluvalintaan liittyvä sääntely niin, että oppilailla oli mahdollisuus pyrkiä myös muuhun kuin omaan "lähikouluun". Koulushoppailun yleistyminen on merkki isosta eriarvoistumisen riskistä. Ruotsissa, jossa vapaaseen kouluvalintaan on panostettu voimakkaasti, on tänä vuonna julkaistu Ruotsin kouluviraston raportti kouluvalinnan sosiaalisista seurauksista. Raportin mukaan kuilut koulujen välillä ovat kasvaneet voimakkaasti samalla kun oppilaskokoonpanon vaikutus oppilaiden tuloksiin on lisääntynyt. Ruotsalaisten tutkijoiden mukaan vapaata kouluvalintaa käytetään ennen kaikkea ylemmässä keskiluokassa. Tutkijoiden mukaan etuoikeutetut ryhmät käyttävät sitä välttääkseen samaan kouluun joutumista ei niin hyvin toimeentulevien oppilaiden kanssa.

Tiedostan, että pressan työ on tosi turhauttavaa, koska siinä ei paljon muuta voi tehdä kuin keskittyä arvojohtajuuteen ja pullan syömiseen. Mut mun vinkin voisi laittaa vaikkapa päättäjille suunnatulle niksisivustolle.

Marimekon entinen taiteellinen johtaja Samu-Jussi Koski sanoi taannoin, että hänen sukupolvensa ihmiset haluavat komeiden titteleiden sijaan mukavan työpaikan. Omien 30+ -tuttavieni puheiden perusteella asia on juuri näin.

Kun monesti hehkutetut Aaltoesin* nuoret 20+ -yrittäjät paahtavat markkinoille palvelutuotteita, joista heidän vanhempansa eivät välttämättä ymmärrä mitään, he saavat itse päättää tittelinsä yrityksessään.

Miksi ei yhdistää näitä kahta? Perusta oma työpaikkasi! Voi olla, että toisilla aloilla se on helpompaa kuin toisilla, mutta ainakin yksi on varmaa: ikävästä pomosta ja tylsistä työkavereista pääsee eroon kädenkäänteessä. Ai missä? No Patentti- ja rekisterihallituksen asiakaspalvelupisteessä (siinä Pressan ja Circuksen nurkilla).

Viimeistään perustamisasiakirjojen musteen kuivuessa on hyvä miettiä, mistä rahat tulevat kun kuukausipalkka on historiaa.

Siinä tullaan sitten jo vähän isomman kysymyksen äärelle. Suomen koulutusjärjestelmässä yrittäjyys(asenne)kasvatusta sisällytetään kaikkien tasojen opetussuunnitelmiin, mutta onko merkittävällä osalla ihmisistä todella sellaista selviytymis-, johtamis- ja paineensietokykyä, mitä työllistävän yrityksen rakentaminen vaatii? Jos ei, "yrittäjämäinen toimintatapa" tarkoittaa käytännössä joukkoa itsensä työsuhde-eduista ja -turvasta ulkoistaneita työläisiä, "mikroyrityksiä".

Toisaalta, jos yrittäjäasenne säilyy myös palkkatyön puolella, niin yrittäjyystrendi on parasta mitä Suomen työnantajille on tapahtunut sitten Lipposen hallituskausien.

________
*ks. esim. http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/116659/

Jokaisen oppilaitoksen hyväksymiskirjeen mukana pitäisi tulla kyltti, jossa lukisi: ”VAROITUS! Tämän koulutuksen läpikäytyäsi et enää ole entisesi”. Niin monet koulutukset muuttavat kävijänsä niin täysin.

Koulutus muokkaa ihmisten asenteita, pukeutumistyyliä, poliittisia mielipiteitä, käsityksiä perheestä ja työstä, melkein mitä vain. Osittain muutokset johtuvat koulutuksen sisällöstä, osin opiskelutoverien koostumuksesta ja siitä, missä seurassa vietämme vapaa-aikaa. Totalitaarisissa valtioissakin on usein ”uudelleenkoulutusleirejä”.

Kokonaisten monivuotisten tutkintojen vaikutuksia on vaikea tutkia luotettavasti, koska koulutuksen aiheuttamat muutokset pitäisi pystyä erottamaan muista muutoksista. Vertailukelpoista tietoa saadakseen pitäisi myös tutkia opiskelijoiden taustat sekä ajatukset ennen ja jälkeen koulutuksen.

Siinä olisi aihe laajalle tutkimushankkeelle, joka tuottaisi yhteiskunnallisesti ihan olennaistakin tietoa. Missä vaiheessa ja minkälaisiksi esimerkiksi lääkäreiden, tuomareiden, opettajien, virkamiesten, teatteriohjaajien, poliitikkojen ja toimittajien arvomaailma ja asenteet muodostuvat?

Valtaa käyttävien ammattikuntien asenteilla voi olla valtavia vaikutuksia ihmisten elämään, ja jossakin ne syntyvät. Kuinkahan monta prosenttia ekonomeista äänestää vasemmistoliittoa tai toimittajista persuja?

Moni koulutuksen tuoma muutos on muutos parempaan. Esimerkiksi kriittisyyteen ohjaava tieteellinen koulutus karsii mustavalkoisuutta ja säilyy käyttökelpoisena, vaikka tietopohja muuttuisi vuosien saatossa paljonkin.

Jos joku tulee viiden tai edes kolmen vuoden koulusta ulos täysin samana henkilönä kuin sinne meni, koulutuksen taso ei voi olla kovin kummoinen. Koulutuksen muutosvoimaa on kuitenkin vaikea käyttää markkinointivalttina, sillä harva tajuaa tai ainakaan haluaa myöntää olevansa ennen koulutusta jotenkin tyhmä tai väärässä.