Yhteiskunta

Hyvin, hyvin harvoin, mutta suureksi rikkaudeksemme pääsemme nauttimaan sellaisesta taiteesta, joka hyväilee mielihyväaluetta tunnejärjestelmässämme. Vaikka maailma on täynnä musiikillista kerrontaa, vain hyppysellinen siitä onnistuu ujuttamaan rihmastonsa syvälle oman elämän mielikuviin ja tarinoihin.

Musiikki, ihmiskunnan kaunein luomus, onnistuu näissä uniikeissa ”kohtaamisissa” tavoittamaan yksilöllisiä tunteita ja visualisoimaan sellaisia kertomuksia, jotka elävät mielikuvissamme elokuvan kerronnan tavoin – ne rakentuvat fiktiivisiksi kohtauksiksi eletystä, koetusta ja haaveista. Miksi ja miten juuri tietty kappale – lyriikka ja melodia – kutoutuu osaksi elämäntarinaamme ja onnistuu todella koskettamaan, on kaiken eletyn ja koetun sekä kyseisen taideteoksen synnyttämä syväpsykologinen synteesi.

Baarikaapissa – tämän blogin nimi – soi usein tarina, jossa kietoutuvat niin elämän hetkellinen ihanuus, inhimillisyys ja rakkaus. Se on kertomus pojasta ja tytöstä, jotka kohtaavat elämän maantiellä matkalla jonnekin. Poika tietää heti tytön nähtyään, että kohtaamansa ihanuuden edessä hän voi vain heittäytyä elämänvirran vietäväksi – kukaan ei voisi tehdä hänen tilanteessaan muuta.

Kesäsateen yllättäessä tyttö pyytää poikaa luokseen. He tarttuvat toisiaan kädestä ja poika tietää sydämensä jäävän ikuisesti juuri siihen hetkeen – hetkeen, jonka hän tulee aina muistamaan ja tietää jo ennalta kestävän vain silmänräpäyksen. Se on ihmisen elämässä ainutlaatuinen hetki, johon on yksinkertaisesti pakko tarttua ja jossa kaikki täydellistyy. Se on enemmän kuin taikaa.

Aamulla pojalla on jäljellä vain unenomainen muisto kohdatusta ihanuudesta. Hetki oli lyhyt, mutta sen taianomaisuus jää ikuiseksi hymyksi pojan huulille. Vaikka hän on kiertänyt maailmaan ääret, ei samankaltaista taikaa ole aiemmin löytynyt eikä tule toiste. Se ei kuitenkaan lainkaan haittaa, sillä poika sai elää silmänräpäyksen sellaista, jossa kaikki on täydellistä. Muisto on täynnä ylitsevuotavaa haikeutta, muttei lainkaan pettymystä – päinvastoin, se on kuin lämmin tuulenvire kasvoilla tai iloinen naurahdus elämälle.

Maaginen Galway Girl ilmestyi vuonna 2000. Se on poikkeava tarina ”ihmisistä suviyössä”, sillä sen kertomus nousee elämän ainutkertaisuuden ja sattumanvaraisuuden positiivisesta kuvastosta. Melodinen koukku on niin etäällä totutusta rakkauslaulusta tai yhden illan tarinasta, ettei kappaletta heti edes tunnista runonomaiseksi rakkaustarinaksi. Alkuperäisversio sai rinnalleen vuonna 2008 Mundyn coverin, joka oli kyseisenä vuonna Irlannin ostetuin nettilataus – väitetään sen myös olevan soitetuin kappale vihreän saaren häissä. Vuonna 2007 kappaleen maagisuutta hyödynnettiin elokuvassa P.S. I love You.

Mitä tekemistä edellisellä on baarikaapin kanssa? Kävellessäni äsken Siltasaarenkatua tuli vastaan selvästi eilisellä reissulla oleva nuorimies. Hänen habituksessaan soi jo kaukaa nähtynä Galway Girl ja hetkeksi myös oma mieleni palasi tuohon elämäni maagiseen hetkeen. Katseidemme kohdatessa kadulla, molempien kasvoille levisi muikea hymy ja mieleni jukeboksissa soi:

So I took her hand and I gave her a twirl
And I lost my heart to a Galway girl

Koska suositan lähes joka toinen viikko Steve Earleä – tämänkin kappaleen tekijää ja alkuperäisversion esittäjää – annan tällä kertaa Mundylle ja Sharon Shannonille mahdollisuuden. Kyseinen live kuvaa hyvin sitä, kuinka kappaleen positiivinen moodi kietaisee mukaansa. Lopuksi hymyilen, sillä tiedän oman elämäni Galway Girlin – sen lyhyen taianomaisen elämänjakson omistajan – tunnistavan itsensä tekstistä ja hymyilevän siellä jossain tämän lukiessaan.

I've traveled around I've been all over this world
Boys I ain't never seen nothin' like a Galway girl

Istuin lounaalla hieman itseäni nuoremman ystäväni kanssa ja hän kysyi - valintaa itse pohtien - olenko tosiaan ollut tipattomalla 6 vuotta ja oliko juomisen lopettaminen vaikeaa? Onneksi oli lauantai ja vastaamiseen hyvää aikaa, sillä kysymys oli hyvä, mutta väärä.

Väärä kysymys oli siksi, että lopulta harva menee kapakkaan ainoastaan juodakseen. Jos kyse olisi vain alkoholista, tekisi sen mieluiten yksin kotisohvalla. Tarkensinkin heti vastaukseni alkuun, että ei juomisen lopettaminen ole vaikeaa, vaan ulkopuolisuus, joka syntyy kun ei käy enää kapakoissa. Ainakin itselläni perjantai-iltasin tuli aina kummaa kutinaa vatsanpohjaan ja olo, että pitää lähteä jonnekin. Se jonnekin oli kapakka, jossa tapaa ihmisiä, alkoholin voitelemana sosiaalisuus luistaa ja saavuttaa jonkinlaisen vapaamman flown - arjen huolet jäävät taakse.

Keskimääräisen kapakoissa kiertelevän alkoholin käyttäjän ongelma ei siis ole ensisijaisesti alkoholista luopuminen - oli siis vastaukseni. Alkoholin käytön lopettaminen tarkoittaa monille, kuten itselleni, eräästä kapakkasosiaalisuuden elementistä luopumista. Olemme oppineet ja sosiaalistuneet ajatukseen, että kapakka, alkoholi ja hyvä seura ovat toisistaan irrottamattomia elementtejä. Yhden noista puuttuessa, ei kaksi muutakaan toteudu.

Vastaus ystäväni kysymykseen onkin, että alkoholista oli helppo luopua, mutta kapakkasosiaalisuudesta sen sijaan ei. Kun ei lähde viikonloppuisin radalle, kokee sosiaalinen elämä melkoisen mullistuksen. Oikeastaan se muuttuu hyvin radikaalisti. Täytyy luoda uusia rutiineja ja tapoja, jotta viikonloppuinen kapakkarituaali painuu taustalla ja unholaan. Siihen kuluu aikaa, mutta isossa kuvassa se on aika kivuton prosessi.

Kuusi vuotta tipattomalla on niin pitkä aika, että nyt ajatus alkoholista ja kännissä kapakassa heilumisesta pikemminkin ällöttää kuin houkuttaa. Älkää tulkitko väärin, olen siis itse oppinut elämään ilman juuri kyseistä viikonloppurituaalia, mutta kukin valitkoon itse oman tapansa.

Lopuksi ynnäilin ystävälleni plussia ja miinuksia, joita kapakkaelämän jättäminen tuotti.

Plussaa: iän mukana pahenevien krapuloiden loppuminen, yleisen vireystilan selvä paraneminen, työtehon lisääntyminen (kirjoittajalla ei päässä saa olla jumeja), melkoisen rahan säästön, kännisekoilun loppuminen (ja niitä riitti), viikonloppujen tehokkaampi käyttö hyödylliseen tai lepäämiseen.

Miinukset: villin juhlimisen loppuminen (se oli välillä saatanan hauskaa), sosiaalisen elämän nahistuminen, pään nollaamisen hetkittäinen kaipuu, ulosjäänti tietystä kaveripiireistä ja (poikamiehelle) mimmien tapaamisen hankaloituminen.

Lista ei ole tyhjentävä, mutta nämä tulivat ensin mieleen.

Musiikiksi tarjoan aivan uunituoretta Springsteeniä. Video on todella hieno ja koska Ronald Reaganeita on tämän biisin tiimoilta ollut jo liikkeellä, niin vielä lukuohje: kertosäe on sarkasmia, joka tekee kappaleesta iskun päin tähtilipun kasvoja.

Rattijuoppo tappoi nuoren tytön Viikissä ja JJ kaverinsa muskeliveneellä. Nämä tapahtumat ovat puhuttaneet, kuohuttaneet ja herättäneet vihaa kansalaisten keskuudessa. Kansalaiskeskusteluissa on vaadittu todella kovia rangaistuksia, aina elinkautisesta kuolemantuomioon. Kuvotusta pitääkin tuntea, sillä känniset ratissa ja ruorissa ovat tappava yhdistelmä. Sen sijaan edes hirttotuomio ei ole se väline, jolla ehkäisemme tehokkaimmin itse ongelmaa.

Kysymys kuuluu, eikö kukaan muka nähnyt JJ:n lähtevän kaverinsa kanssa umpitunnelissa julkisesta huvisatamasta? Entäs jäppinen, jolla on tapana ajella kännissä, miksi kukaan läheinen, kaveri tai tuttava ei puuttunut touhuun aiemmin - vaikkapa pirauttamalla jollakin känniajelulla poliisille: tällainen auto ja tässä rekisterissä on kännikuski!

Vastaus on itsestään selvä. Kuppilasta hoipertelevalle JJ:lle kaverinsa kanssa on vain naureskeltu, että siinäpäs reipas parivaljakko veneilemään. Kännissä kurvailevan kaverit ovat voineet todeta, että mahtaako hommassa olla järkeä. Tämä on meidän suomalaisten hieno ominaisuus: olla etäkohtelias. Toisen yksityisen alueelle ei mennä ja puututa, vaikka touhu olisi kuinka järjetöntä.

Jokainen, joka on yhdenkin kerran ollut rattijuopon kyydissä tai ollut puuttumatta kaverin autoreissuun, on edistänyt sellaisen suomalaisen ajattelun muodostumista, jossa tuo känniajelu ei kuulu minulle - ajakoon siis. Mökkireissuilla varmaan 90 prosenttia suomalaisista on joko itse ajanut tai ollut itse ruorijuopon kyydissä. Omapa on kuskin asia - vaan jälleen saimme muistutuksen siitä, että ei ole!

Tehokkain tapa ehkäistä ja vähentää ratti- ja ruorijuoppojen toimintaa on olla itse sietämättä sitä, puuttua siihen ja muuttaa tätä maan tapaa. Moni tekeekin niin, mutta helvetin usea taas ei. Aina, kun joku tuttu tai tuntematon hyppää auton rattiin tai lähtee veneilemään kaljoissa, on siihen painuttava väliin ja estettävä se. Mikäli se keino ei toimi, kännykkäaika tarjoaa nopean yhteyden poliisiin.

Jokainen joka tarjoaa rangaistukseksi "munat pois ja Ahvenanmaalle" voi katsoa peiliin. Miettikää, oletteko katsoneet elämässänne sormien läpi, kun sukulainen tai tuttava lähtee "siinä ja siinä" ajokunnossa juhlista kotiin tai mökkivieras palaa omalle mökilleen erittäin monen saunakaljan jälkeen botskilla. Ikävä kyllä puolet suomalaisista vastaa vähintään toiseen kysymykseen myöntävästi. Ja tässä palataankin hirvittävien tragedioiden ehkäisyyn: kännissä ajelua ei saa sietää ja siihen tulee aina puuttua - sosiaalinen kontrolli on reaalimaailmassa ainoa tehokas keino kitkeä ratti- ja ruorijuoppous.

Kansainvälisten tietotoimistojen kautta levisi tänään uutinen, jossa kerrotaan 149-271 miljoonan ihmisen käyttävän laittomia huumeita. Lancetissa julkaistu artikkeli käsittelee huumeiden globaaleja terveyshaittoja. Sen mukaan maailmassa on 15-39 miljoonaa amfetamiinin, kokaiinin ja opioidien käyttäjää, joista 11-21 miljoonaa tuuttaa suoneen. 125-203 miljoonaa käyttäjistä on hamppumiehiä tai -emäntiä.

Kuten olettaa saattaa, on suurin osa käyttäjistä Yhdysvalloissa, Euroopassa sekä Oseaniassa. Juurin niissä maissa, jotka aikanaan (1961) julistivat globaalin huumesodan ja sanelivat muulle maailmalle toimivan taistelustrategian - ei ole sittemmin se homma mennyt ihan putkeen.

Lancetin raportti tietää kertoa myös seuraavaa:
"Studies in high-income countries, with high levels of cannabis use, have reported a common temporal ordering of drug initiation--alcohol and tobacco, followed by cannabis use, and then other illicit drugs. This pattern persists after control for possible confounders."

Alkoholi ja tupakka ovat siis portteja huumeisiin - se on minun tapani lukea tuota lausumaa (jos joku ei havaitse, on tämä lausahdus porttiteoriaa kokonaisuudessa ironisoiva).

Uutinen tutkimuksesta levisi nimenomaan länsimaisten uutistoimistojen välityksellä, joka selittää miksi artikkelin kiinnostavin osuus jätettiin raportoimatta. Alkoholi aiheuttaa globaalisti vuodessa 1,8 miljoonan, tupakka vaatimattoman 4,8 miljoonan ja huumeet 197 000 ihmisen kuoleman (mukana laskemassa yliannokset, sairaudet, tapaturmat ja itsemurhat). Kyyti on länsimaisesta vinkkelistä todella patologian laitoksen kellarikylmää, kun lailliset päihteet otetaan mukaan tarkasteluun.

Hiljan kuulin jonkun kansalaisen kutsuneen minua "huumeiden käyttöä mainostavaksi" tutkijaksi - "hilarious" mietin tuolloin mielessäni. Sama "ratkiriemukasta" -kela rullaa taas päässäni. Pyrkimys suhteellistaa huumausaineiden paikkaa länsimaissa nähdään mainostamiseksi - suhteellistaminen viittaa sellaisten politiikkojen pohtimiseen - siis pohtimiseen - jotka alentaisivat huumeista aiheutuvia kustannuksia ja vähentäisivät haittoja. Tuo edellinen lause kannattaa tavata uudelleen, mikäli sana huume on ajattelussa sokea piste.

Sen sijaan se joukko ihmisiä, joka vikisee aina alkoholin tai tupakan hintaan koskettaessa, voi jossakin välissä pohtia päänsä kaivamista esiin pakaroidensa välistä. Tupakka tappaa vuodessa 4,8 miljoonaa ihmistä, alkoholi 1,8 (ja on Suomessa yleisin työikäisten miesten kuolinsyy) ja huumeet 197 000. Mikä on näissä oloissa oikea kohde suursodan julistamiselle? (Jos sota on jonkun mielestä hyvää ja älyllistä politiikkaa millään ihmisen toiminnan saralla).

War, what is it good for? Absolutely nothing!