Yhteiskunta

Marimekon entinen taiteellinen johtaja Samu-Jussi Koski sanoi taannoin, että hänen sukupolvensa ihmiset haluavat komeiden titteleiden sijaan mukavan työpaikan. Omien 30+ -tuttavieni puheiden perusteella asia on juuri näin.

Kun monesti hehkutetut Aaltoesin* nuoret 20+ -yrittäjät paahtavat markkinoille palvelutuotteita, joista heidän vanhempansa eivät välttämättä ymmärrä mitään, he saavat itse päättää tittelinsä yrityksessään.

Miksi ei yhdistää näitä kahta? Perusta oma työpaikkasi! Voi olla, että toisilla aloilla se on helpompaa kuin toisilla, mutta ainakin yksi on varmaa: ikävästä pomosta ja tylsistä työkavereista pääsee eroon kädenkäänteessä. Ai missä? No Patentti- ja rekisterihallituksen asiakaspalvelupisteessä (siinä Pressan ja Circuksen nurkilla).

Viimeistään perustamisasiakirjojen musteen kuivuessa on hyvä miettiä, mistä rahat tulevat kun kuukausipalkka on historiaa.

Siinä tullaan sitten jo vähän isomman kysymyksen äärelle. Suomen koulutusjärjestelmässä yrittäjyys(asenne)kasvatusta sisällytetään kaikkien tasojen opetussuunnitelmiin, mutta onko merkittävällä osalla ihmisistä todella sellaista selviytymis-, johtamis- ja paineensietokykyä, mitä työllistävän yrityksen rakentaminen vaatii? Jos ei, "yrittäjämäinen toimintatapa" tarkoittaa käytännössä joukkoa itsensä työsuhde-eduista ja -turvasta ulkoistaneita työläisiä, "mikroyrityksiä".

Toisaalta, jos yrittäjäasenne säilyy myös palkkatyön puolella, niin yrittäjyystrendi on parasta mitä Suomen työnantajille on tapahtunut sitten Lipposen hallituskausien.

________
*ks. esim. http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/116659/

Suosittelen lämpimästi kollega Kimmo Laakson juttua Drop-outeista tuoreessa paperi-Cityssä (luettavissa myös täällä, http://www.city.fi/artikkeli/Drop-outit/3754/). Vaikka jutussa on pääosassa kolme ilmiselvästi poikkeuksellista yksilöä ja vaikka sen nettikommenttiraidalla jäätiin saivartelemaan kandidaateista, se osuu silti suoraan suomalaisen koulutuspolitiikan hermoon.

Yliopistojen rahoitus määräytyy pitkälti valmistuneiden mukaan eli sellaisten määrällisten tulosten mukaan, jotka eivät ole yliopiston koulutustehtävän kannalta keskeisimpiä.

Vaikka monissa korkeakoulutettujen ammateissa (mm. lääkäri, opettaja) valmis tutkinto on laadun tae, on yhtä monia työtehtäviä joissa valmistumisella sinänsä ei ole mitään merkitystä verrattuna lähes valmiiseen tutkintoon. Muiden kuin ammattiin valmistavien yliopistokoulutusten hyödyistä on suurin osa jo saavutettu viimeiseen opintovuoteen mennessä. Opintojen loppuvaiheessa työskentely on hyödyllistä työllistymiselle ja usein välttämätöntä toimeentulonkin vuoksi.

Opiskelijan todellisuutta eläville tämä on pitkään ollut itsestäänselvyys, ja se selittää myös vuoden 2005 tutkinnonuudistuksen aiheuttaman maisterisuman ylimenokauden päättyessä 2008/2010, kun tuhannet vuosikausia töitä tehneet puolivalmiit rynnivät valmistumaan. Nyt yliopistoista valmistuu harmiksi vähemmän väkeä kuin aikoihin, kun työelämässä piileksivät graduntekijäreservit on pumpattu kerralla tyhjiin.

Sen lisäksi että väkeä imuroidaan työelämään kesken opintojen, monet suorittavat sivuaineopintoja ja täydennyskoulutusta tutkinto-opiskelijan statuksella – kun eivät muutakan voi. Niinpä keskeyttäneiden tilastot pullistelevat, läpäisyprosentti jää alle äänestysprosentin ja yliopistoilta jää rahat saamatta koulutuksesta, jonka ne ovat kuitenkin järjestäneet ja jonka hyödyn yhteiskunta on korjannut. Yliopistoille tulee tarpeettomasti rahoitusvaikeuksia.

Työurien pituudesta käytävässä keskustelussa kiinnitetään aivan liikaa huomiota suomalaisten korkeakoulutettujen korkeaan valmistumisikään. Sen tärkein syy on korkea aloittamisikä, mutta oikeasti sillä ei ole edes väliä. Suomalaisten korkeakoulutettujen työurat alkavat joka tapauksessa jo jossain toisen ja viimeisen opiskeluvuoden välillä, ei silloin kun paperit ojennetaan käteen.

Koska valmistuminen on korkeakoulutuspolitiikassa nostettu niin tärkeälle sijalle, opiskelijoita kannustetaan ensisijaisesti valmistumaan (kannustaa = hakata piikeillä juoksevan hevosen kylkiin vauhdin lisäämiseksi) eikä esimerkiksi tekemään lapsia (kansantaloudellisesti edullista), lepäämään (kansantaloudellisesti edullista) tai osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (poliittisesti vaarallista).

Ennen kaikkea vaarana on, että lopulta valmistuminenkin vaikeutuu kun kannustetaan niin kovalla vimmalla (hevonen haavoittuu piikeistä eikä pysty juoksemaan).