Yhteiskunta

Lääkärikaverini tunnusti, että hän on vieraantunut amiksista.

Istuimme viinilasien ääressä iltaa omistusrivarissa vauraalla pientaloalueella. Juttelimme ensin pitkään kaukomatkailusta, vuorikiipeilystä, taidemusiikista ja muista kepeän elitistisistä aiheista. Vuorikiipeily näyttää muuten olevan uusi musta, ainakin lääkäripiireissä.

Kun puhe kääntyi jalkapalloon, meidät valtasi yhtäkkiä raskas luokkatietoisuus. Uudessa joukkueessa oli ollut puhetta ammateista, ja korkeakoulutetun oli ollut vaikea kakistaa tittelinsä ulos joukossa, jossa (tulevat) maisterinpaperit eivät olleetkaan itsestäänselvyys.

Tämä kaikki oli arkea vielä yläasteella (nyk. yläkoulu), mutta jo armeijassa se tuntui vähän oudolta. Ilmieläviä amiksia tuvan täydeltä. Ei tehnyt mieli paljon metelöidä omasta koulutuksesta, vaikka ylioppilaslakilla ei nykypäivänä voikaan leimautua akatemiaprofessoriksi tai muuksi epäilyttäväksi (?) kirjaviisaaksi.

Kun nuorisotyöttömyys huitelee pilvissä ja samaan aikaan Suomen lääkärikunta matkustaa extremeurheilemassa ympäri maailmaa, kuilu ei ole sukupolvien välillä vaan sisällä. Vaikka vietin vuoden seminaareissa ja cocktailkutsuilla edustamassa Suomen opiskelijanuorisoa ja luin enemmän nuorisotutkimuksia kuin ylipäätään mitään tutkimuksia koko opiskeluaikana sitä ennen, en voi väittää ymmärtäväni useimpien ikätoverieni sielunelämästä paljon paskaakaan.

Onko tämän julkaisun lukijoilla mitään muuta yhteistä kuin SpyHard? Yöelämässä baarinvalinnan rintamalinjat kulkevat ehkä enemmän maaseudun ja kaupungin välillä, kun taas valomerkin jälkeen tehtävä valinta ”tietysti taksi” – ”ehkä nyt tämän kerran taksi” – ”yöbussi” – ”rahat loppu, täytyy kävellä” lyö kiilaa eri tuloluokkien väliin.

Keskiarvoilla pelaavassa arvotutkimuksessa (http://www.city.fi/news/296/) ei näy ns. polarisaatio eli vastaajajoukon sisäinen eriytyminen, jos vastauksia ei eritellä vaikkapa koulutustason mukaan.

En ole (vielä) alkanut kysellä vastaantulijoilta koulutustasoa, mutta uskallan arvella, ettei Etelä-Helsingin, saati sitten Etelä-Espoon, kaduilla kulje yhtä monta siivojaa tai autonasentajaa kuin liikejuristia tai sijoituspäällikköä. Puhumattakaan niistä, jotka peruskoulun jälkeen eivät saaneet raahattua itseään lähiöpubia pidemmälle.

Mutta allaolevan linkin takana olevassa jutussa väitetään, että luokka kulkee suvussa. TJEU!
http://www2.hs.fi/extrat/kuukausiliite/arkisto/2009/05_2/

Viikonvaihteen Turun Sanomissa kerrottiin brittiläisestä luokkayhteiskunnasta ja siitä, miten kolmivuotiaiden lasten saamat virikkeet vaihtelevat taustasta riippuen. Hyväosaisissa ja koulutettujen vanhempien perheissä jopa lasten päivittäin kuulema sanamäärä oli moninkertainen verrattuna huonompiosaisiin perheisiin.

Suomen koululaisten hyvät tulokset ns. Pisa-tutkimuksissa perustuvat juuri peruskoulun tasoittavaan vaikutukseen. Oppimistulosten erot ovat pienemmät kuin muualla ja yleistaso suhteellisen korkea. Vaikka sitä ei heti uskoisi, eri tasoiset opiskelijat samassa ryhmässä tukevat oppimista.

Silloin tällöin tasaisuudesta kuuluu mölinää: jotkut ihan vakavissaan kuvittelevat, että koulussa estetään vahvoja pärjäämästä. Katkerat, poispilatut wannabe-huiput buustaavat egoaan ja syyttävät saamattomuudestaan – mitäpä muutakaan kuin – järjestelmää. Vaarallisinta peruskoulun kaltaisessa laitoksessa on, että joku saattaa pärjätä ihan hyvin pelkästään omilla ansioillaan, eikä tarvitsekaan äiskän ja iskän kavereita tai paksua lompakkoa tasoittamaan tietä taivaisiin.

Sosiaaliluokka ei ole luonnonolosuhde vaan yhteiskunnan tuote. On hankala ennakoida, seuraako yksittäisen nuoren koulutuspolku perheen tulotasoa, koulutustasoa, tuttavapiiriä, asuinpaikkaa vai esim. nuoren omaa kiinnostusta (!).

Eikä ole tullut vastaan käyttökelpoista tutkimusta aiheesta, mikä johtuu luultavasti kahdesta asiasta: ensinnäkin koulutuspolkujen selittäminen on kovin monimutkaista, ja toiseksi, on mahdollista, että tulokset pakottaisivat kääntämään koulutuspolitiikan tämänhetkisen ”leikitään-vähänniinku-palvelusektoria-mutta-otetaan-siitä-vain-huonot-puolet” -trendin kohti jotain tolkullista ja keskittymään koulutusjärjestelmän kehittämiseen!

Varmaa on ainakin se, että vaikka maksuton koulutus ei ole pystynyt kitkemään koulutuksellista eriarvoisuutta kokonaan, maksujen käyttöönotto ei ole keino tilanteen parantamiseen. Häkellyttävää kyllä, tunnen mm. joukon demareita jotka väittävät että näin on. Ilmankos vasemmiston sanotaan olevan kriisissä.

Viime viikolla Facebookissa kohistiin erään toisen puolueen suhteesta maksuttomaan koulutukseen, ja loppuviikosta kuulin skumppalasin ääressä lisää mielenkiintoisia juoruja aiheesta. Mutta sen vyyhdin selvittämiseen menee vielä muutama päivä, sillä ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.

Korkeakoulutusta ymmärtäviä poliitikkoja on tässä maassa pelottavan vähän. Tällä hetkellä kuuminta hottia on joko a) hössöttää tutkimuksen kaupallistumisesta ja rahan vallasta yliopistoilla väärillä faktoilla tai b) vaatia markkinaliberalismia koulutukseen tajuamatta yhtään mitään kummastakaan.

Hutkimisiin!