Yhteiskunta

Mitä yhteistä on Mozartilla ja Michael Jacksonilla? Aika paljonkin. Molemmat olivat (tiettävästi) isänsä kaltoin kohtelemia ja huipuksi kehittämiä ihmelapsia, joista tuli eri tavoin kurittomasti ja epäsovinnaisesti käyttäytyviä aikuisia ja jotka kuolivat oman aikakautensa keski-iässä elettyään ja koettuaan useamman ihmisen edestä.

”Herkkyydellä on hintansa”, lukion äidinkielen opettaja tapasi toistaa, kun käsittelimme runoilijoiden ja muiden nuorena kuolleiden kirjailijoiden lyhyitä, raskaita ja intensiivisiä elämiä. Äärimmäinen herkkyys ja lahjakkuus saattaa johtaa merkillisiin kykyihin huomaamatta ja harjoittelematta, sillä mielen treenaaminen ei aina ole tietoista.

Myös kovalla fyysisellä harjoittelulla on hintansa. Tennistähti Andre Agassin tuoreehko elämäkerta sai Suomessakin paljon julkisuutta, kun tuli ilmi, että Agassi oli treenannut ammattilaisen tavoin aivan pienestä asti – vastentahtoisesti. Tänään ensi-illassa on elokuva Black Swan, joka kertoo baletin maailmasta. Myös sen lajin parissa menestys on täynnä fyysistä kärsimystä. Elokuvassa tosin käsitellään Ilmeisesti myös pään sisäisiä jumeja.

Sananlaskua ”tieto lisää tuskaa” käytetään harvemmin tässä merkityksessä, mutta voisiko se toimia niinkin? Kun on riittävästi (tai liikaa) tietoa, varsinkin jos tieto on hankalasti järjestyvää tai tiedonkeruu tapahtuu stressin alla, pää ei jaksa käsitellä kaikkea, vaan alkaa torjua tai seota. Lisäksi jos kaikki tila on mennyt tiedonkäsittelyyn, ja tunteet pakkautuvat ahtaaseen tilaan tai lukkojen taa, olo voi käydä tukalaksi. Ehkä siksi nuoret ylisuorittajat putoilevat työkyvyttömyyseläkkeelle.

Eläköön hukkatila, ylikapasiteetti ja tyhjäkäynti.

Eräs laulunopettaja päivitteli, että oppilaat kehittyvät kesälomalla niin kovasti, että sitähän tuntee itsensä pian tarpeettomaksi.

Yliopistojen opetushenkilökunnalla voisi kuvitella olevan samanlaisia mietteitä, kun he lukevat korkeakoulutettujen elämäntarinoita aikakauslehdistä. Aika monesti on käynyt niin, että työelämän kannalta merkittävimmät askeleet on otettu opintojen ulkopuolella.

Siihen nähden, miten valtava merkitys harrastuksilla, luottamustoimilla, spekseillä, järjestelytoimikunnilla ja puoli-ironisilla sikarikerhoilla on verkostojen ja työkokemuksen kannalta (jaksamisesta puhumattakaan), joidenkin ikäihmisten vimma piiskata opiskelijat putkeen on häkellyttävän voimakas.

Jännä kyllä: täsmälleen niin kuin muutamia vuosia sitten ennakoitiin, tiukentunut kontrolli, aikarajat ja paineiden lisääminen ovat pongahtaneet näkyviin erilaisilla negatiivisilla mittareilla, mm. nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeissä.

Onneksi asiaan on nyt puututtu:
http://www.syl.fi/2011/01/27/asiantuntijat-ehdottavat-keinoja-nuorten-saamiseksi-ehjina-tyoelamaan/

Tyypilliseen tapaan ratkaiseva käänne oli raha, eikä siinä mitään pahaa. Ainakin tehoaa. ”Nuorten työttömyys ja työkyvyttömyys aiheuttavat suuria inhimillisiä ja kansantaloudellisia menetyksiä, joihin ei ole varaa olla puuttumatta”, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio lausuu SYL:n ja TTL:n yhteistiedotteessa.

No niinpä.

Mikä parantaa oloa ja pitää mielen virkeänä?

CityCooper? Kyllä, ainakin vähän ajan kuluttua suorituksesta.
Mikä muu? Ok, sitä käsitellään tuolla naapurissa: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mirjawuokko
Mikä vielä? No tietenkin Yliopistoliikunta.

Käytössä on useita eri kuntosaleja ja valtava valikoima ohjattua ryhmäliikuntaa eri puolilla kaupunkia, lähes loppumaton lajivalikoima, hierojia ja jopa personal trainer! Kyllä kannattaa olla yliopistolla.

Olen opiskeluaikana aloittanut useita uusia harrastuksia, joista yhtenä kuntoliikunta. Suosittelen sitä lämpimästi samoin kuin minkä tahansa uuden harrastuksen aloittamista. Pieni viikoittainen kyvyttömyyden ja tyhmyyden tunne tuo vaihtelua opiskelijan helppoon ja kaikkivoipaisuusmielikuvia ruokkivaan arkeen.

Koska kaikelle on Suomessa oma järjestö, opiskelijaliikunallekin on. Sen nimi on Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL), ja se mm. järjestää opiskelijahuippu-urheilun suomalaisedustajat alan arvokisoihin. Lisäksi palettiin kuuluu perinteikäs Akateeminen Wartti ja Poltetta Puntissa (!) -liikuntapäivä. TJEU: http://www.oll.fi/tapahtumakonseptit

Viimeisin villitys liikunnan alalla on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyössä suunnittelema, entistä ehompi yliopistoliikunta. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen mukaan saadaan pienetkin yliopistot, ja sitten riemulla ei ole rajaa.

Ravintolamaailman yksi nurkka kuuluu tälle osastolle, ja se on opiskelijaravintolat. Se on kiehtovampi kenttä kuin äkkiseltään luulisi.

Toissa viikolla esitelty yhteiskunnallisesti tärkeä tapahtuma, blogistin kohtaaminen ravintolapäällikön kanssa, on saanut uuden käänteen. Ensinnäkin kaikki ongelmat ratkesivat, smoothien laatu on sittemmin ollut erinomainen ja päälle päätteeksi sain vielä maakunnista ongittua yhtä ja toista mielenkiintoista opiskelijaruoka-alan uusimmista koukeroista.

Opiskelijaruoan halvan hinnan mahdollistava Kelan ateriatuki on valtion budjetissa päätettävä rahasumma, joka maksetaan ravintoloitsijalle jokaista ravintolassa myytyä opiskelija-ateriaa kohti. Aterian enimmäishinta on toinen eduskunnassa vuosittain päätettävä rahasumma, joka taas määrää, paljonko ruoan hinta saa olla ennen ateriatuen tekemää vähennystä, josta seuraa aterian todellinen hinta opiskelijalle.

Eikä tässä vielä kaikki: yliopistojen tehtävänä on järjestää opiskelijaruokailu, mikä käytännössä tarkoittaa tilojen tarjoamista ravintolalle. Tiloista syntyvät kulut eivät suinkaan lankea maksettavaksi yliopistoille, vaan valtion budjetissa on erikseen siihen tarkoitettu määräraha, josta kompensoidaan yliopistoille syntyvät kulut.

Nyt joku oman elämänsä einstein eräällä yliopistolla on keksinyt, että siitähän saadaan mukavasti nipistettyä säästöjä!

Siis että valtion laitoksesta valtion rahoittamaksi muuttunut laitos säästää käytännössä pöllimällä valtion budjetissa tiettyyn tarkoitukseen merkittyä rahaa toiseen tarkoitukseen... Jollain valtiosääntöoikeuden professorilla saattaisi olla sanomista tähän asiaan.

Lisäselvitystä on luvassa lomien jälkeen, voitte odottaa vesi kielellä: kun mukaan lisätään vielä hyppysellinen ylioppilaskuntien bisneksiä, muutama iso ja kovaotteinen ravintolaketju, kansanterveysihmiset ja laaja puoluekirjo ärhäköitä sivistyspoliitikkoja, ovat hyvän keitoksen aineet kasassa. Tästä tulee vielä soppa!

Terävimmät lukijat ehtivät jo huomata, että edellinen blogimerkintä oli hämäystä. Kesäopiskelu on itse asiassa ollut mahdollista jo pitkään. Kommenttiraita tosin tiivisti aiheesta kaiken olennaisen: kesäopinnot onnistuvat loistavasti, kunhan et odota saavasi opetusta.

Yliopistojen sivuilla viimeisetkin opetusperiodit ilmoitetaan päättyväksi toukokuun eri viikoilla, ja käytännössä opetushenkilökunta liitelee lomille jopa huhtikuun puolella. Lukukauden virallinen päättyminen 31.5. on tärkeä lähinnä valmistuville ja rästitöitä palauttaville.

Mutta kyllä yliopistoissa tapahtuu kesälläkin. Kesäyliopistojen (maksullisesta) tarjonnasta löytyy paljon kieltenopetusta sekä toinen toistaan sekalaisempia kursseja yksittäisiltä aihealueilta kuten lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi, maisemantutkimus ja egyptologia (!). Mukana on myös kurssi otsikolla "Kuinka saan puutarhaani japanilaisia vaikutteita".

Kesäyliopisto siis näyttäytyy eräänlaisena vastavoimana nykyiselle rönsyjenkarsimistrendille. Jos kesällä kuitenkin haluaisi ihan oikeasti edistää omia opintojaan, on parasta omata erittäin hyvä itsekuri – ammattiauttajat kun ovat lomilla terveydenhuoltoa myöten.

Moni pystyy vaivatta jättämään puolison tai muun perheenjäsenen pyynnöt ja kehotukset huomiotta. Yhtä helppoa on olla sokea muiden ihmisten sanattomille viesteille. Mutta: harvempi kykenee suodattamaan systemaattisesti pois sitä, mitä näkee joka päivä vuosien ajan suoraan silmiensä edessä. Tämä erityiskyky löytyy joidenkin puolueiden poliitikoilta ja lisäksi merkittävältä joukolta opettajia.

Aioin ensin otsikoksi ”Mitä välitunnilla oikeasti tapahtuu?” mutta luovuin siitä, sillä se ei kuvaa riittävän tarkasti kouluelämän hienovaraisuutta. Kutkuttavin ja haastavin tapahtumapaikka oppilaiden väliselle julmuudelle on opettajan silmien alla, kesken tunnin tai muuten valvotussa tilanteessa. Lopulta aika harva kiusaaja on niin tyhmä, että sijoittaa vallankäyttönsä tärkeimmät hetket välitunnilla tapahtuvaan kahakkaan: siitähän jää kiinni.

Yhdessä Kyky-seminaarin (http://www.syl.fi/opiskelukyky/) esityksistä todettiin, että yksi keskeinen stressiä lievittävä ja opiskelukykyä ylläpitävä tekijä on kokemus oikeudenmukaisuudesta. Ei siis mikään ihme, jos nuorten stressitasot ovat koholla: olemalla äänekäs saat koulussa helposti rangaistuksen, olemalla hiljaa et saa oikeutta (koska ”kukaan ei ole nähnyt mitään” eli opettaja katsoi muualle ja oppilaat välttävät mieluummin vasikointia kuin väkivaltaa).

Paras kuulemani esimerkki läsnäolosta: oppilaiden, pulpettien ja tuolien lisäksi luokasta oli saatu kuljetettua ulos opettajanpöytä, johon opettaja oli alun perin nojannut, ennen kuin opettaja itse huomasi mitään. Samalla logiikalla näkemättä jäävät lyönnit, potkut, nolaamiset, kampitukset, viinapullot, veitset, viiltävät solvaukset ja niittipyssyllä ampuminen.

Hyvät uutiset: nämä eivät ole yhden ihmisen kokemuksia.
Huonot uutiset: ne ovat tuhansien kokemuksia.

Mitä sinä näit?