Nerot ja muuten ylikuormitetut

  • Jussi Rauvola

Mitä yhteistä on Mozartilla ja Michael Jacksonilla? Aika paljonkin. Molemmat olivat (tiettävästi) isänsä kaltoin kohtelemia ja huipuksi kehittämiä ihmelapsia, joista tuli eri tavoin kurittomasti ja epäsovinnaisesti käyttäytyviä aikuisia ja jotka kuolivat oman aikakautensa keski-iässä elettyään ja koettuaan useamman ihmisen edestä.

”Herkkyydellä on hintansa”, lukion äidinkielen opettaja tapasi toistaa, kun käsittelimme runoilijoiden ja muiden nuorena kuolleiden kirjailijoiden lyhyitä, raskaita ja intensiivisiä elämiä. Äärimmäinen herkkyys ja lahjakkuus saattaa johtaa merkillisiin kykyihin huomaamatta ja harjoittelematta, sillä mielen treenaaminen ei aina ole tietoista.

Myös kovalla fyysisellä harjoittelulla on hintansa. Tennistähti Andre Agassin tuoreehko elämäkerta sai Suomessakin paljon julkisuutta, kun tuli ilmi, että Agassi oli treenannut ammattilaisen tavoin aivan pienestä asti – vastentahtoisesti. Tänään ensi-illassa on elokuva Black Swan, joka kertoo baletin maailmasta. Myös sen lajin parissa menestys on täynnä fyysistä kärsimystä. Elokuvassa tosin käsitellään Ilmeisesti myös pään sisäisiä jumeja.

Sananlaskua ”tieto lisää tuskaa” käytetään harvemmin tässä merkityksessä, mutta voisiko se toimia niinkin? Kun on riittävästi (tai liikaa) tietoa, varsinkin jos tieto on hankalasti järjestyvää tai tiedonkeruu tapahtuu stressin alla, pää ei jaksa käsitellä kaikkea, vaan alkaa torjua tai seota. Lisäksi jos kaikki tila on mennyt tiedonkäsittelyyn, ja tunteet pakkautuvat ahtaaseen tilaan tai lukkojen taa, olo voi käydä tukalaksi. Ehkä siksi nuoret ylisuorittajat putoilevat työkyvyttömyyseläkkeelle.

Eläköön hukkatila, ylikapasiteetti ja tyhjäkäynti.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi