Yhteiskunta

Ravintolamaailman yksi nurkka kuuluu tälle osastolle, ja se on opiskelijaravintolat. Se on kiehtovampi kenttä kuin äkkiseltään luulisi.

Toissa viikolla esitelty yhteiskunnallisesti tärkeä tapahtuma, blogistin kohtaaminen ravintolapäällikön kanssa, on saanut uuden käänteen. Ensinnäkin kaikki ongelmat ratkesivat, smoothien laatu on sittemmin ollut erinomainen ja päälle päätteeksi sain vielä maakunnista ongittua yhtä ja toista mielenkiintoista opiskelijaruoka-alan uusimmista koukeroista.

Opiskelijaruoan halvan hinnan mahdollistava Kelan ateriatuki on valtion budjetissa päätettävä rahasumma, joka maksetaan ravintoloitsijalle jokaista ravintolassa myytyä opiskelija-ateriaa kohti. Aterian enimmäishinta on toinen eduskunnassa vuosittain päätettävä rahasumma, joka taas määrää, paljonko ruoan hinta saa olla ennen ateriatuen tekemää vähennystä, josta seuraa aterian todellinen hinta opiskelijalle.

Eikä tässä vielä kaikki: yliopistojen tehtävänä on järjestää opiskelijaruokailu, mikä käytännössä tarkoittaa tilojen tarjoamista ravintolalle. Tiloista syntyvät kulut eivät suinkaan lankea maksettavaksi yliopistoille, vaan valtion budjetissa on erikseen siihen tarkoitettu määräraha, josta kompensoidaan yliopistoille syntyvät kulut.

Nyt joku oman elämänsä einstein eräällä yliopistolla on keksinyt, että siitähän saadaan mukavasti nipistettyä säästöjä!

Siis että valtion laitoksesta valtion rahoittamaksi muuttunut laitos säästää käytännössä pöllimällä valtion budjetissa tiettyyn tarkoitukseen merkittyä rahaa toiseen tarkoitukseen... Jollain valtiosääntöoikeuden professorilla saattaisi olla sanomista tähän asiaan.

Lisäselvitystä on luvassa lomien jälkeen, voitte odottaa vesi kielellä: kun mukaan lisätään vielä hyppysellinen ylioppilaskuntien bisneksiä, muutama iso ja kovaotteinen ravintolaketju, kansanterveysihmiset ja laaja puoluekirjo ärhäköitä sivistyspoliitikkoja, ovat hyvän keitoksen aineet kasassa. Tästä tulee vielä soppa!

Mistään ei tulisi mitään ilman ateriatukea. Eikä kesästäkään ilman Unicafen kesäaukioloja.

Suomessahan on käsittämättömän korkeatasoinen ja silti edullinen opiskelijaruoka, jota tarjotaan hyvillä paikoilla ja monesti myös järkevään aikaan. Kasvisvaihtoehto löytyy ja jälkiruokaakin.

Nyt kuitenkin kävi niin, että mangosmoothiessani oli valkosipulia.

Älkää kysykö mistä se sinne oli tullut tai miksi, kukaan ei tiedä. Löydös oli niin outo, etten edes keksinyt ruveta valittamaan asiasta, mutta laaduntarkkailun nimissä käväisin kuitenkin kertomassa asiasta keittiölle.

Hetken päästä löysin itseni käymästä hyvin perustavanlaatuista keskustelua ravintolapäällikön kanssa allergioista, kookos- ja valkosipulirouheen eroista, aistihavaintojen pitävyydestä ja lopulta todellisuuden olemuksesta.

Oliko se, että löysin smoothiesta valkosipulia, totta ravintolapäällikölle, vaikka se oli totta minulle? Aiheuttiko se, että ravintolapäällikkö oli hyvin allerginen valkosipulille, sen, etten voinut löytää smoothiestani valkosipulia? Sen jälkeen kun ravintolapäällikkö oli tuhonnut todistusaineiston, oliko käymäämme keskustelua olemassa, kun sitä ei tallennettu eikä todistajia ollut läsnä?

Ja vielä, näkökannasta riippuen joko moraali- tai organisaatiofilosofinen ongelma: jos tunnen ravintolayhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan keittiöhenkilökuntaa paremmin, kuuluuko minun hoitaa asiaa tästä eteenpäin suhteilla vai palautelaatikon kautta?