Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on eläke.

Eläkkeesi on peruutettu!  3

Elämme jännittäviä aikoja. Eurokriisi ei näytä hellittämisen merkkejä, Yhdysvalloissa valmistaudutaan presidentinvaaleihin ja Kiinan kuumemittaria tarkkaillaan silmälasit huurussa. Samaan aikaan Suomessa valmistaudutaan kunnallisvaaleihin. Vaalien alla on totuttu kuulemaan puheenvuoroja taloudesta, jotka särähtävät ainakin harjaantuneempaan korvaan.

Nykyinen eläkejärjestelmä rantautui Suomeen 50-luvulla. Väestörakenteemme oli tuolloin hyvin toisenlainen; suuret ikäluokat saatettiin maailmaan ja vanhoja ihmisiä oli verraten vähän. Järjestelmä perustui karkeasti ottaen siihen, että yhtä elätettävää kohti oli kolme töissä käyvää suomalaista. Mainittakoon, että downshifting-trendi ei ollut vielä rantautunut Pohjois-Eurooppaan.

Matti Vanhasen hiihtoreissun seurauksena syntynyt Työvoima 2025-raportti puhuu karua kieltä. Ennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2025 1 400 000 yli 65 vuotiasta eläkeläistä. Jotta eläkeikä ja eläkkeiden suuruus kyettäisiin säilyttämään ennallaan, elättäjiä tulisi olla 3 700 000. Toisin sanoen, Suomen työllisyysaste muistuttaisi tuolloin lähinnä Kauko-Idän nyrkkipajaa.

Takaisin kotimaan politiikkaan. Kunnallisvaalityö on käynnistymäisillään ja kojuilta alkaa saamaan taas haaleaa Saludoa. Minusta tuntuu siltä, että suuri osa poliitikoista ei joko tiedä tai halua kertoa totuutta nuorille aikuisille. Jos olet syntynyt 70-luvulla tai sen jälkeen, et tule nauttimaan nykyisen eläkejärjestelmän eduista. Eläkkeesi on nimittäin peruutettu!


Eläkehuijaus  8

Monet kuvittelevat, että omat eläkerahat ovat jossakin suuressa kassassa, josta niitä sitten jaetaan kunkin tuottaman työpanoksen suhteessa takaisin. Todellisuudessahan ne rahat käytetään saman tien. Ainoa keino saada jotain takaisin on pakottaa lapsemme maksamaan.

Kuvitteellinen 30-vuotias Simeoni asuu Helsingissä. Hän tienaa suomalaisen miehen keskipalkan eli 3500 €/kk. Simeonin työnantaja maksaa ostamastaan työpanoksesta 4600 €/kk, mutta Simpalle jää käteen vain 2450€. Loput 2150€ menee tuloveroon (875€), työnantajan eläkemaksuihin (600€), työntekijän eläkemaksuun (160€), pakollisiin vakuutuksiin (140€), sosiaaliturvamaksuihin (80€), työterveushuoltoon jne. Pakolliset eläkemaksut ovat yhteensä 760 euroa kuussa.

Jos Simeoni jää eläkkeelle nykyistä keskimääräistä eläkeikää 5 vuotta myöhemmin eli 65-vuotiaana, hänen tuleva eläkkeensä on 1840 €/kk. Verojen ja muiden maksujen jälkeen tästä jää käteen vajaa 1600€.

Jos Simeonin sallittaisiin itse hoitaa eläkkeensä, hänen ei missään tapauksessa kannattaisi olla Kelan asiakas. Laittamalla eläkerahat säästöön hänellä on eläkkeelle jäädessään 320 000 € omaisuus. Jos hän sijoittaa eläkemaksunsa verran kuukausittain, hänellä on eläkkeelle jäädessään helposti 450 000 euroa tai enemmän. Jos Simeoni elää 85-vuotiaaksi (noin 10 vuotta pidempään kuin mitä miehet nykyään elävät), hän voi maksaa itselleen noin 3 500 € kuukausieläkettä, verottomasti. Jos hän kuolee ennen 85 ikävuotta, säästetyt eläkkeet eivät katoa minnekään, vaan hänen lapsensa perivät ne.

Valtion järjestämä eläke on yksi suuri huijaus. Juuri siitä syystä järjestelmästä ei voi irtisanoutua, sillä jokainen laskemaan kykenevä tekisi niin heti. Huonot järjestelmät pysyvät pystyssä vain pakolla. Järjestelmästä hyötyvät ne, jotka myönsivät itselleen 4 000 € "sopeutumiseläkkeen", jonka he saavat kahdeksan vuoden työuran jälken ja samalla vaativat muita jatkamaan työelämässä entistä pidemään.

Simeoni on syntinen, saatana, kurja, jota vielä kustaan linssiin koko elämänsä ajan.


Suuri puhallus  3

Puhaltaminen tarkoittaa ainakin neljää asiaa.

1. Yhteen hiileen puhaltaminen. Tällä retoriikalla on rakennettu isänmaata ja ajettu yhteistä tai isomman etua koko maailmanhistorian ajan. Nyky-Suomessa yhdet isot ”talkoot” pidetään työurien pidentämiseksi, jotta valtiontalous pysyy pystyssä vielä sitten kun eläkeläisiä on enemmän tai yhtä paljon kuin työssäkäyviä. Erityisesti yhteen hiileen puhaltamiseksi kutsutaan sitä, kun nuoret, sairaat, heikot, köyhät, syrjäytyneet ja muut lusmuilijat saadaan mukaan ”talkoisiin” puhaltamaan.

2. Puhaltelu. Väsymyksestä seuraava pakottava taukojen pitäminen ja työn jatkuva keskeytyminen. Tämä tila seuraa mm. edellisessä kohdassa mainituille ryhmille, kun heistä yritetään piiskata irti kaikki mahdollinen ja mahdoton ”yhteisen edun” saavuttamiseksi. Myös jotkut erittäin pitkän ja raskaan työuran tehneet saattavat alkaa puhaltaa työn touhussa ollessaan.

3. Nollien puhaltaminen. Armeijassa viimeisten aamujen lähestyessä tai palveluksen päätyttyä on tapana alkaa ”puhaltaa nollia” uusille tulokkaille sen merkiksi, että oma palvelusaika on päättymäisillään tai päättynyt. Samaa henkeä voi tunnistaa myös joidenkin ennen virallista eläkeikää eläkkeelle jäävien toiminnassa. Ne vanhemmat ikäpolvet, joilla on varaa, puhaltavat nollia kun haluavat. Yksilölle se on aina hienoa, mutta jo nyt kulisseissa puhutaan siitä, mitä sitten tapahtuu kun valtavat määrät suurten ikäluokkien perijöitä lopettaa työnteon – vaikkapa 35-vuotiaana.

4. Puhalletaan jonkun toisen tai yhteistä omaisuutta. Jos on vilkaissutkin Osku Pajamäen suurista ikäluokista kirjoittamaa kirjaa ”Ahne sukupolvi” tai seurannut siitä käytyä keskustelua, ei ole jäänyt epäselväksi kuka puhaltaa ja keneltä. Tai jos on tutustunut eläketilastoihin ja nähnyt, kenelle ja miten kansakunnan miljardit jaetaan. Tätä varten on vielä olemassa erikseen termi ”suuri puhallus”, jossa tehdään kaikkien aikojen puhallus ja johon usein liittyy se, ettei kukaan huomaa mitään ennen kuin on jo liian myöhäistä.