Yhteiskunta

Yliopisto-opiskelijoilla ja työkseen politiikkaa seuraavilla nuorilla aikuisilla kyllästetty Facebook-uutissivuni sekosi sunnuntai-iltana. Vaalituloksen ensimmäisten ennusmerkkien jälkeen kaikki ovat yhtenä sukupolvena rynnänneet nettiin avautumaan ahdistuksestaan.

Jakauma meni jotakuinkin näin:
30 % ilmoittaa muuttavansa Ruotsiin
10 % ilmoittaa muuttavansa kauemmas ulkomaille
20 % ihmettelee, miten tämä on mahdollista
20 % kiittelee, että sentään osa "pahimmista" (viittauksen kohde vaihtelee) jäi ulos
5 % tuulettaa sitä, että Lindén, Tiura, Väyrynen tai kuka tahansa muu epämieluisaksi koettu konkari putosi
15 % mutisee jotain käsittämätöntä Kike Elomaasta.

Yksi myös muistuttaa: me teemme itse maailmamme, lakatkaa haukkumasta ihmisiä idiooteiksi.

Siinä on järkeä. Ulkomailla uutinen vaalituloksesta on otettu ehkä jopa raskaammin kuin Suomessa (esim. http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-13107620 ). Lopulta kyse on siitä, että eduskuntavaaleissa noin 20% äänestäneistä kannatti sisäänpäinkääntyneempää ja vanhoillisempaa politiikkaa kuin nelikymppisten, kansainvälisten, korkeakoulutettujen ministeri-puheenjohtajien ja heidän kolmikymppisten erityisavustajiensa muodostama valtioneuvoston poliittinen ohjaus on ministeriöiltä viime vuosina tilannut. Eli tavallaan ihan normaalia.

Toinen merkittävä asia: äänestysprosentti ei noussut yhtä paljon kuin perussuomalaisten kannatus, joten perussuomalaisten kannatus on siilautunut muiden puolueiden sisältä. Se taas tarkoittaa, että enemmistö puolueista on kannattajiensa ja ehkä myös kansanedustajiensa osalta entistä liberaalimpia ja avoimempia maailmalle.

Vielä kolmas huomio: Monet ovat kiinnittäneet perussuomalaisissa huomiota rasisteihin. Kuitenkin läpipäässeissä on varmasti yhtä paljon niitä, joille tärkeimmät syyt ehdokkaaksi lähtemiselle ovat olleet maan tavaksi tituleerattu korruptio sekä monien puolueiden 90-luvulta asti jatkunut kyvyttömyys huomioida käytännön politiikassaan sitä, että 80-90 % kansalaisista kannattaa eriarvoisuuden vähentämistä ja hyvinvointivaltion säilyttämistä.

Näihin asioihin reagoiminen tuskin haittaa ketään, vaikka on ikävää että kaupanpäällisinä tulee kasa ahdasmielisyyttä ja muuta painolastia. Suomessahan perussuomalaisetkin, ehkä erityisesti he, ovat kasvaneet, eivät he ole muukalaisia - ja entäs sitten vaikka olisivatkin?

Ei myöskään ole hassumpaa, että kun elokuussa 2010 tilanne oli vielä tämä: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/112729/

...niin nyt 159/200 kansanedustajaa kannattaa opintorahan sitomista indeksiin: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111415-eduskunta-tilille-lupauksestaan-opiskelijoille-–-”jarisyttavaa”

Vaan keistä tuleekaan opetus- ja kulttuuriministeriön seuraavat ministerit? Tässä asiassa loppuu oma optimismini lyhyeen:
http://perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1536

Pääsykokeita on noussut puolustamaan puoli Suomea, sellaisiakin tahoja, jotka tavallisesti eivät koulutuspolitiikasta piittaa.

Alan slangilla ”Hallinto-kopon” eli koulutuspolitiikan kuivimpien osa-alueiden hämmästyttävä suosio on johtanut siihen, että toisen asteen ja korkea-asteen koulutusten nivelvaiheeseen on mahdollista kehittää aidosti innovatiivisia ratkaisuja.

Lakkautetaan siis ylioppilaskirjoitukset!

Jos niitä ei saa käyttää korkeakoulutuksen valinnoissa, niin mitä niillä enää tehdään? Turhaa aikaa, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä. Eiväthän ne edes ole kaikille samat, kun eri vuosina on eri kokeet ja sensoritkin ovat ihmisiä – täysin eri asia kuin yliopistojen pääsykokeissa, eikö niin?

Valintakokeiden räjähdysmäinen lisääntyminen avaisi hanat myös valmennuskurssien puolella, mutta ei se mitään, innovatiivinen ratkaisu on jo keksitty: Valmennuskurssit siirrettäisiin opetusministeriön alaisuuteen ja niistä tehtäisiin osa julkista koulutusjärjestelmää. Turha dynaamisuus ja kysyntälähtöisyys pois, valmennuskurssit joka alalle!

Eikä siinä vielä kaikki! Kehityksen kärjessä tai jopa sen edellä kulkee SDP, joka on fuusioinut mannereurooppalaista ”Kaikki pääsevät sisään mutta sitten karsitaan” -systeemiä peruskoulun nollaluokkaan ja ammattikoulun ammattistarttiin:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+antaisi+nuorten+testata+yliopisto-opintoja/1135256001157

Tästä aukeaa aivan uusia uria. Pyydänkin nyt apua teiltä, hyvät lukijat: visioikaa maailma ilman ylioppilaskirjoituksia - antaa mennä!

Toissa viikolla kysyttiin,
http://www.ylioppilaslehti.fi/2010/04/16/nokkapokka-onko-suomen-ylioppilaskuntien-liitto-turha/.

Tärkeä kyseenalaistus! Palataan siihen vielä. Mutta sitä ennen: heräsikö mielessäsi kysymys, miten Mannerheim ja SYL liittyvät toisiinsa? Olet väärässä. Oikea kysymys on, miten ne muka eivät liity toisiinsa.

SYL:n puheenjohtajan toimiston seinällä on kuva Marskista karttojen ääressä. Taulua ei sovi ottaa seinältä pois, se on siellä lahjoittajansa nimenomaisesta määräyksestä. Puheenjohtajaperehdytyksen tärkein osa on Marskin ryyppy. Mannerheim on nimittäin kaikkien suurten (opiskelija)johtajien suuri esikuva, ja sellaisena loukkaamaton. SYL ja Mannerheim ovat kohtalonyhteydessä.

Tämän ymmärtäminen on tarpeen kaikille, jotka haluavat ymmärtää SYL:iä. Yhtä tärkeää on ymmärtää, että iso osa liiton sisäisestä kalabaliikista on saanut alkunsa marsalkan vastaisesta provokaatiosta. Sen innoittamina rastatukkaiset hipit ja salskeat reservinupseerikoulun kasvattamat tulevat toimitusjohtajat kävivät kissatappeluun, jonka luulin jo loppuneen.

Sitten takaisin kyseenalaistuksiin.

Kuulin viime syksynä huhua (varma lähde), että eräs aivan äskettäin Ylioppilaslehdessä esiintynyt teekkari olisi tuolloin menettänyt yöunensa SYL:n linjapaperiluonnoksen sisällön vuoksi. Yleensä pidän kriittisistä kysymyksistä, mutta tuota viime Ylioppilaslehteä lukiessani jouduin kyynisyyden valtaan: miksi kukaan pitäisi turhana tukkona instituutiota, jonka politiikkaluonnokset ovat juuri saaneet hänet kihisemään niin, ettei uni tule silmään?

Ettei vain olisi kyse torjuntareaktiosta: ’kun noi on tommosii, ni ei me sit leikitä niitten kaa’.

Tällä en nyt viittaa mihinkään ajankohtaiseen debattiin, sillä tosiasiassa koko soppa jäi viime vuosikymmenelle. Mutta ihmettelin silloin ja ihmettelen vieläkin: Miksi älykkäät, taitavat ja sujuvasanaiset nuoret ylioppilaat käpertyivät nurkkaan mököttämään – sen sijaan, että perustelisivat näkemyksensä ja voittaisivat väittelyn asia-argumenteilla, asianmukaisella foorumilla?

Jotenkin ymmärrän vielä senkin, että joku teekkari saa politiikasta allergisen reaktion. Mutta miten kivikovaksi keitetyt puoluepoliitikot voivat kategorisesti kieltäytyä käymästä poliittista keskustelua ja samalla vielä keikuttaa venettä opiskelijahyvinvoinnin puolustamisen, opintotuen, maksuttoman koulutuksen, maan ainoan toimivan terveydenhoitojärjestelmän sekä kattavien opiskelija-alennusten kustannuksella?

Koska olet lukenut tänne asti, et todennäköisesti ollut seuraamassa tuolloisia keskusteluja. Samaa tunnelmaa voit käydä aistimassa mm. kollegan parin viikon takaisen blogin kommenttiraidalla: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/tarkastaja/110372/

Kohtalonyhteydestä Mannerheimiin tässä olikin jo puhetta, ja kuinka ollakaan, blogisti Pettersson on Ylioppilaslehden uusi päätoimittaja. Onnea vaan matkaan.