Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kielitaito.

Lederhosen  2

Muutama vuosi sitten luin Etelä-Suomen Sanomista uutisen, jonka mukaan koulujen kielivalikoimat ovat kaventuneet 2000-luvun aikana. Alati vellovan pakkoruotsikeskustelun maalaamaa taustaa vasten vaikuttaa siltä, ettei kielten tuntikehykseen ole tulossa tilaa vastaisuudessakaan.

Kaikki opiskelevat nykyään englantia, ja sitä opitaankin yhä aiemmin ja yhä paremmin. Samalla vaatimustaso kasvaa: elokuvista opituilla fraaseilla tai oppikirjan ilmastonmuutossanastolla voi harrastaa smalltalkia, mutta oikeat keskustelut työasioissa aikuisten kesken vaativat ihan toisen mittaluokan osaamista. Siihen kuuluu mm. se, että adverbien sijoittaminen lauseessa oikeaan järjestykseen ei aiheuta enää sitä voitonriemua, jota se vielä abikeväänä tuotti.

Käyttökelpoinen kielitaito edellyttää myös tottumusta ja erityisesti puheessa itseluottamusta, jota saa esim. matkustamalla. Kaikilla ei ole siihen varaa varsinkaan lapsuudenkodissaan. Niinpä kielitaito karttuu vielä aikuisena huomattavasti.

Toimittaja Seija Sartti kirjoitti taannoin edesmenneestä veroprofessori Kari S. Tikasta, että hän kehotti kaikkia nuoria opiskelemaan hyvää amerikanenglantia koska se on nykyajan lingua franca, maailman yleiskieli. Se edellinen olikin - no, se franca(is).

Ranskaa opiskellaan nyky-Suomessa suurin piirtein yhdessä koulussa per keskisuuri kaupunki. Siltä pohjalta yhteys ranskankieliseen tieteeseen, yhteiskuntafilosofiaan, kulttuuriin (ja varsin laajaan joukkoon maailman väestöä) jää useimmilla suomalaisilla baskeripäisten sarjakuvahahmojen ja Pariisissa vietettyjen pitkien viikonloppujen tasolle. Nyt jo on mahdollista erottaa toisistaan 70- ja 2000-luvuilla tehdyt saman sarjakuva-albumin käännökset sillä perusteella, että 70-luvulla kääntäjä vielä osasi ranskan kieliopin.

Tällä on merkitystä muillakin kielialueilla ja yhteiskunnan aloilla. Kun kansallisvaltioiden taloudellinen valta liikkuu Brysselin kautta Berliiniin ja Frankfurtiin, yhä useamman suomalaisen saksan-sanasto koostuu sanoista hapankaali, panssarivaunu ja nahkahousut.


Språk problem  1

Oppiakseen äidinkielen merkityksen pitää matkustaa toiselle puolelle maapalloa.

Turistin kyllästyminen englanninkielisyyden puutteeseen arabimaan lentokentällä johti taannoin tarjoilijan kipakkaan kysymykseen: "Puhutko itse arabiaa??" Tulin luokitelluksi taas yhdeksi jenkkiurpoksi jonon perälle.

Ulkomailla on välillä vaikea muistaa, että ei, englanti ei ole Suomen virallinen kieli eikä juuri kenenkään täällä syntyneen äidinkieli. Kaikki amerikkalaisetkaan eivät tajua sitä selittämättä; (turhaan) parjattu kieltenopetus yhdessä elokuvatekstitysten kanssa on purrut melko hyvin.

Osaamisen varjopuoli on, että illuusio kahdesta kohteliaasti vierasta kieltä puhuvasta tasavertaisesta maailmankansalaisesta särkyy nopeasti, kun (työkseen englantia puhuvalta) tarjoilijalta loppuu suomalaisen nuoren kanssa sanavarasto jo ravintolan ulko-ovella.

Ja nyt takaisin kotimaahan.

Tällä viikolla huomasin käyttäväni yksinkertaisissa, jopa tylsissäkin työasioissa niin monitahoista ja sivumerkityksillä ladattua suomea, että kun puhekumppani kuulee puutteellisen kielitaitonsa vuoksi vain sen mitä oikeasti sanon, viesti ei mene perille. Turhauttavaa.

Samaan aikaan kun yhdys sana virheistä nillittävät nörtit bondaavat Facebookissa, hyvinvointiraporteissa keskustellaan jo siitä, miten eri sosiaaliluokkien suomenkieliset eivät pian enää ymmärrä toisiaan, koska puhuttu ja kirjoitettu kieli, sen rakenteet ja sanat merkityksineen ovat ihan eri planeetalta.

Kun vertaa ruotsinkielisten tai muiden suomea toisena kielenä puhuvien suomenkielistä puhetta äidinkieliseen, huomaa jossain vaiheessa, että persoonallisuus muuttuu kielen mukana. Yksi yleinen tapa kompensoida suomen sävyjen ja yksityiskohtien puutteellista hallintaa on hymyillä kaiken aikaa leveästi.

Hymyllä ei pärjää kuin livetilanteessa, ja niinpä kielitaidon osittainen puuttuminen heittää monet fiksut, nuoret maahanmuuttajat ulos koulutusputkesta jo ennen lukiota.

Nykymaailmassa ihminen on rampa, jos hän ei saa kielellistä kontaktia ympäristöönsä, ja liikuntavammainen, jos hän ei osaa kieltä kuin ontuen.

Ymmärsitkö? ;)