Yhteiskunta

Toisinaan syrjäytymistä ylidramatisoidaan. Myönnän itsekin syyllistyväni siihen aika ajoin. Ironista asiassa on se, että valtaosa maailman väestöstä elää todella kurjissa oloissa. Länsimaiset ihmiset kärsivät harhasta, että muuallakin maailmassa arki koostuu sushi-illallisista, luomupunaviinistä ja hotjoogasta. Totta puhuen katukuvassamme ei näe oikeasti köyhiä ihmisiä juuri lainkaan. He, jotka ovat kadulla, ovat siellä ainakin osittain omasta halustaan. Tämä kirjoitus jatkaa syrjäytymistä käsittelevien blogien sarjaa.

Helsinkiläisen yhteistyökumppanini naapurissa asuu pari kappaletta nuoria alisuoriutujamiehiä. Tarkka lukumäärä ei ole kuulemma tiedossa, koska nuorukaisia (ja ajoittain nuoria tyttöjä) ravaa ovesta yhtenään. Parikymppiset nuoret miehet jäivät asumaan asuntoon yksinhuoltajaäidin muutettua miesystävänsä luokse. Kun äiti lähti lätkimään, pojat alkoivat keskittymään ympäri viikon olennaiseen, eli pelaamaan Xboxia, ryyppäämään, käyttämään piristeitä ja skippaamaan tylsät velvollisuudet. Jaa, että mistäkö tiedän? Pojat ovat tiettävästi kommunikoineet elämäntapansa laadun tehokkaasti - niin, että naapuritkin kuulevat.

Poikien pelaillessa kalsarit jalassa Xboxia, globaalit markkinat pitävät huolen monien suorittavien töiden siirtymisestä halpatyövoiman maihin. Maailman voimasuhteiden muutos ja länsimaiden ylivelkaantuminen pakottavat myös Suomen valtion järjestämään hyvinvointipalveluitaan uudelleen. Kehityskulkua jarruttaa väliaikaisesti puoluekentän vasen laita, mutta suunnitelmataloudella ei kumota globaalin markkinatalouden lainalaisuuksia. Suomen on reagoitava muuttuviin olosuhteisiin. Näin ollen, jokaisen terveen työikäisen on kannettava kortensa kekoon. Sivistysvaltiona Suomen on toki turvattava palvelut mm. vanhuksille, lapsille, nuorille ja vammaisille.

Yhteiskunnan pitää ilmoittaa, että vapaamatkustajien bileet on ohi. Vastikkeettoman rahan jakaminen tulee lopettaa. Ylimääräistä rahaa ei ole. Alisuoriutujat eivät kerrytä yhteistä hyvää ja ovat viime kädessä taakka meille kaikille.

Presidentti Niinistön työryhmän syrjäytymisen vastainen kampanja (www.tavallisia.fi) on herättänyt voimakasta paheksuntaa. Osa on kokenut kampanjan hyvinvoivan väestönosan pullakahvihankkeeksi ja porvarisetien puuhasteluksi. Kritiikki on voimakkainta poliittisen kentän toisella laidalla. Aatteellinen oppositio ajaa agendaansa niin äänekkäästi, että heidän näkemystään voisi luulla valtavirran mielipiteeksi. Tämän kertainen kirjoitus aloittaa syrjäytymistä käsittelevien blogien sarjan.

Ihan tavallisia asioita-kampanjaa on kritisoitu mm.siitä, että se ei tavoita vaikeasti syrjäytyneitä. Toinen itkun aihe on ollut työryhmän teesien käytännönläheisyys. Näin valistuneita puheenvuoroja osattiin antaa jo muutama päivä kampanjan lanseerauksen jälkeen. Voin yhtyä kriitikoiden näkemykseen siltä osin, että syrjäytynyt nuori tuskin välittömästi muuttaakaan elämänsä suuntaa Niinistön työryhmän kampanjasivuston seurauksena.

Mutta onko sitten niin, että vaaravyöhykkeellä oleva nuori tulisi lähettää kriisiterapiaan ja lääkitä niin, että hän on varmasti kuutamolla seuraavan lukukauden? Suomihan on tällä hetkellä masennuslääkkeiden ja mentaalilomien luvattu maa. Syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa - inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Meillä ei ole varaa syrjäytyneiden luokkaan. Huoltosuhteemme on jo ennestäänkin kestämättömällä pohjalla. Yhteiskunnan on taattava perusvalmiudet elämässä pärjäämiseen. Vapaassa yhteiskunnassa vastuu on kuitenkin viime kädessä yksilöllä. Syrjäytyminen on valinta.

Seuraavassa kirjoituksessani tulen esittämään näkemykseni siitä, mikä uusi perusvalmius yhteiskunnan tulisi taata suomalaisille veronmaksajille.

Viime viikko käytiin kiihkeää keskustelua syrjäytymisestä ja sen ehkäisystä. Minä ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton toinen puheenjohtaja Aleksi Laine julkaisimme tasavallan presidentti Sauli Niinistön Tavallisia -kampanjan avauspäivänä kommentin, jossa peräänkuulutettiin yksilöllisten tekojen lisäksi rakenteellisia ja yhteiskunnallisia ratkaisuja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja purkamiseen.

Helsingin Sanomien raadin enemmistö oli samaa mieltä minun ja Aleksin kanssa: työryhmän esitykset eivät ratkaise syrjäytymisongelmaa.

Jotkut ovat vetäneet kampanjan kritiikistä kovasti herneen nenäänsä. Joku kuvaili asennettamme kyyniseksi, toinen väitti, että emme ole ehdottaneet mitään tilalle. Osa keskustelussa esiin nousseista erimielisyyksistä on varmaan sovittamattomia, osa on painotuseroja joista on vaikea päätellä, millaista politiikkaa kukin konkreettisesti kannattaa.

On itsestään selvää, että jokainen voi yrittää ehkäistä syrjäytymistä pitämällä huolta lähimmäisistään. Eri asia on, riittääkö tämä. Kun syrjäytyminen ja vähäosaisuus ovat Suomessa periytyviä ilmiöitä, ei syrjäytetyllä tai syrjäytymisvaarassa olevalla nuorella välttämättä ole vanhempia, jotka jaksaisivat huolehtia lapsensa kotiintulo- ja nukkumaanmenoajoista, varsinaisesta toimeentulosta puhumattakaan. Vuonna 2009 KELAn mukaan Suomessa oli 26 000 tulotonta ihmistä ja 2560 tulottomassa perheessä elävää alle 18-vuotiasta lasta tai nuorta. Näitä lapsia ei auta työryhmän neuvo liian ison viikkorahan antamisesta, kun perheen rahat eivät välttämättä riitä kunnolla edes vuokraan ja ruokaan, harrastuksista tai muista elämyksistä puhumattakaan.

Oikeistolainen näkemys yhteisöllisyydestä työntää syrjäytymisongelmaa ihmisten omaksi ongelmaksi. Entä sitten, jos auttavaa yhteisöä ei ole? Minä ajattelen, että jos ihmiset onnistuvat pitämään itsestään ja toisistaan huolta ja ovat onnellisia, niin se on hienoa, mutta kunnioitan myös ihmisiä yksilöinä siinä määrin, että mielestäni he ovat oikeutettuja apuun ja tukeen silloin kun lähipiiri ei auta ja omat voimat eivät riitä. Silloin yhteiskunnan on autettava.

Keinot syrjäytymisen ehkäisemiseen ja purkamiseen ovat nekin enimmäkseen ihan tavallisia poliittisia tekoja - kaikkien toimeentulon turvaamista tulonsiirroilla ja lannistavan tukiviidakon ja byrokratian perkaamista. Toimivia ja saavutettavia julkisen terveyden- ja sosiaalihuollon palveluita, mielenterveyspalveluita, koulujen opinnonohjaajia, terveydenhoitajia ja kuraattoreita. Edullisia tai ilmaisia kuntoilu- ja harrastusmahdollisuuksia, nuorisotiloja ja etsivää nuorisotyötä. Sekä päätöksiä, joilla kerätään kaikkiin näihin riittävät verovarat.

Oma asiansa on se, mitä pitäisi päätellä presidentistä, joka vaalilupauksenaan lupaa puuttua lasten ja nuorten syrjäytymiseen, ja joka toteuttaa lupaustaan kertomalla vaalien jälkeen, ettei asia oikeastaan hänen valtaansa kuulukaan, että hoitakaakin tämä itse.

Keskustelunavauksesta Niinistöä voi kuitenkin kiittää. Elän toivossa, että kun kaikki nyt niin innolla vakuuttelevat huoltaan syrjäytyneitä kohtaan, osa poliitikoista innostuu tekemäänkin asian eteen jotakin. Vihreillä ideoista ja vaihtoehdoista ei ainakaan pitäisi olla pulaa, ja tietääkseni syrjäytymistä tuntevat asiantuntijat ovat mobilisoitumassa tuomaan esiin lähiaikoina sellaisiakin ehdotuksia, joita Niinistö ei omaan kampanjaansa halunnut.

Tasavallan presidentin syrjäytymiskampanja on lietsonut laajan nettikeskustelun, vaikka se ei välttämättä ollut sitä mitä niksikampanjalla haettiin. Tämä keskustelu on osoittanut, että Sauli Niinistön, Matti Apusen ja Wille Rydmanin mukaan syrjäytymistä estetään olemalla kiltimpiä. Pitämällä enemmän huolta. Pitää olla joku joka muistuttaa hampaiden pesusta, terveellisestä ruokavaliosta ja riittävästä yöunesta.

Näiden oikeistolaisten politiikkakäsitys ihmetyttää. Jos ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin on, että ihmisten pitää välittää enemmän toisistaan niin ilmeisestikin poliitikoiden tehtävänä on antaa ihmisille hyviä neuvoja ja lahjoittaa rahaa köyhille. Välitetään lähimmäisistämme.

Vähättelemättä poliittisten toimijoiden vaikutusvaltaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin kannattaa muistaa, että valtuustoissa ja eduskunnassa päätetään yhteiskunnallisista rakenteista. Lakeja säädettäessä ja määrärahoista päätettäessä muovataan pullan leipomisen sijaan juuri niitä rakenteita, joista vasemmistolaiset puhuvat. Nämä tarkoittavat niitä palveluita, joilla yhteiskunta pyrkii turvaamaan jokaisen hyvinvoinnin ja edellytykset hyvään elämään. Kaikilla perheillä ei ole rahaa. Kaikilla ei ole vanhempia, jotka huolehtivat. Kaikilla ei ole edes vanhempia.

Toisin kun oikeisto väittää, hyvinvointivaltio ei turmele yhteisöllisyyttä. Olisi tietenkin mahtavaa, jos ihmiset välittäisivät toisistaan enemmän. Itse asiassa tehokkain tapa kannustaa siihen on säilyttää Salen, Matin ja Willen niin kovasti vastustama hyvinvointivaltio. Vapaaehtoistyötä tutkineen Henrietta Grönlundin mukaan "hyvinvointivaltio lisää kansalaisten halukkuutta vapaaehtoistyöhön, eikä suinkaan vähennä sitä. Sen taustalla on sama tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta korostava arvomaailma kuin vapaaehtoistyöntekijöilläkin."

On kiistatonta, että yhteiskunnan rakenteilla on merkittävä vaikutus nuorten hyvinvointiin. Tämä käy ilmi esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemasta selvityksestä. Niissä kunnissa, joissa kouluterveydenhuollosta leikattiin eniten 1990-luvun laman aikana, on myöhemmin jouduttu satsaamaan eniten lasten- ja nuorten psykiatrisen sairaanhoidon palveluihin. Leikkaukset näkyvät muun muassa huostaanottojen ja psykiatrisessa laitoshoidossa olevien nuorten kasvuna. Säästöt ovat johtaneet niin taloudellisiin kustannuksiin kuin nuorten inhimilliseen kärsimykseen.

Koska Salella, Matilla ja Willellä keinot syrjäytymisen estämiseen tuntuvat olevan hakusessa, esitän oman niksivinkin:

Älä säästä kouluista. Lyhyen tähtäimen säästöt tulevat pitkällä aikavälillä kalliiksi. Tyhmyys maksaa!

Keskeisimpiä yhteiskunnallisia instituutioita ihmisten hyvinvoinnille ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien takaamiselle on koulutusjärjestelmä. Hyvin toimiva koulutusjärjestelmä on tasa-arvoisen yhteiskunnan kulmakivi. Sen lisäksi se on jokaisen suomalaisen nuoren monivuotinen työ- ja arkiympäristö, jossa opitaan yhteiskunnan pelisäännöt.

Yhtenäisen koulutusjärjestelmän vahvuus on, että se on taannut kaikille vanhempien sosioekonomisesta taustasta huolimatta yhtäläiset tiedot ja taidot edetä elämässä. Koulumenestykseen vaikuttavat tietenkin myös perhetaustat, mutta suomalaisella koulutusjärjestelmällä on ollut tasa-arvoistava vaikutus jo olemassa olevien kuilujen ylittämiseen.

Tämä tasa-arvoistava vaikutus ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Peruskoulutusjärjestelmää uhkaa muun muassa resurssien väheneminen sekä koulujen välisten erojen kasvu.

Koulutusjärjestelmän tasa-arvoistavaa vaikutusta uhkaa resurssipula, joka johtaa opetusryhmien koon kasvamiseen, tukihenkilökunnan vähenemiseen ja kouluterveydenhuollon heikkenemiseen. Viime laman aikana toteutettujen leikkausten seurauksena ryhmäkoot kasvoivat sekä päivähoidossa että koulussa, lasten kanssa toimivien aikuisten määrä väheni, opettajia lomautettiin, sairaslomasijaisten palkkaamista rajoitettiin ja lapsiperheille tarjottavaa kotipalvelua karsittiin. Näiden palveluiden tasoa ei olla palautettu laman jälkeen ja eurokriisin ajaessa Suomen uuteen taantumaan ei näytä siltä, että tilannetta oltaisiin lähiaikoina korjaamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan kahdessa kolmesta kunnasta on edelleen päiväkodeissa liian vähän henkilökuntaa ja kahdessa viidestä koululuokasta ryhmäkoot ovat kasvaneet.

Ja ennen kuin kukaan kommentoi mitään kuntien kasvavista menoista niin todettakoon, että säästäminen on kallista puuhaa. THL:n selvitys puhuu selvää kieltä:

[LAINAUS]Eniten kouluterveydenhuollosta 1990-luvulla leikanneet kunnat käyttivät lasten ja nuorten psykiatrisen sairaanhoidon palveluja 2000-luvun alussa enemmän kuin muut vastaavat kunnat. Säästöt kääntyivät lisäkustannuksiksi korjaavissa palveluissa.[/LAINAUS]

Koulutusjärjestelmää uhkaa myös nyt koulushoppailu. 1990-luvulla vapautettiin kouluvalintaan liittyvä sääntely niin, että oppilailla oli mahdollisuus pyrkiä myös muuhun kuin omaan "lähikouluun". Koulushoppailun yleistyminen on merkki isosta eriarvoistumisen riskistä. Ruotsissa, jossa vapaaseen kouluvalintaan on panostettu voimakkaasti, on tänä vuonna julkaistu Ruotsin kouluviraston raportti kouluvalinnan sosiaalisista seurauksista. Raportin mukaan kuilut koulujen välillä ovat kasvaneet voimakkaasti samalla kun oppilaskokoonpanon vaikutus oppilaiden tuloksiin on lisääntynyt. Ruotsalaisten tutkijoiden mukaan vapaata kouluvalintaa käytetään ennen kaikkea ylemmässä keskiluokassa. Tutkijoiden mukaan etuoikeutetut ryhmät käyttävät sitä välttääkseen samaan kouluun joutumista ei niin hyvin toimeentulevien oppilaiden kanssa.

Tiedostan, että pressan työ on tosi turhauttavaa, koska siinä ei paljon muuta voi tehdä kuin keskittyä arvojohtajuuteen ja pullan syömiseen. Mut mun vinkin voisi laittaa vaikkapa päättäjille suunnatulle niksisivustolle.