Moni pystyy vaivatta jättämään puolison tai muun perheenjäsenen pyynnöt ja kehotukset huomiotta. Yhtä helppoa on olla sokea muiden ihmisten sanattomille viesteille. Mutta: harvempi kykenee suodattamaan systemaattisesti pois sitä, mitä näkee joka päivä vuosien ajan suoraan silmiensä edessä. Tämä erityiskyky löytyy joidenkin puolueiden poliitikoilta ja lisäksi merkittävältä joukolta opettajia.
Aioin ensin otsikoksi ”Mitä välitunnilla oikeasti tapahtuu?” mutta luovuin siitä, sillä se ei kuvaa riittävän tarkasti kouluelämän hienovaraisuutta. Kutkuttavin ja haastavin tapahtumapaikka oppilaiden väliselle julmuudelle on opettajan silmien alla, kesken tunnin tai muuten valvotussa tilanteessa. Lopulta aika harva kiusaaja on niin tyhmä, että sijoittaa vallankäyttönsä tärkeimmät hetket välitunnilla tapahtuvaan kahakkaan: siitähän jää kiinni.
Yhdessä Kyky-seminaarin (http://www.syl.fi/opiskelukyky/) esityksistä todettiin, että yksi keskeinen stressiä lievittävä ja opiskelukykyä ylläpitävä tekijä on kokemus oikeudenmukaisuudesta. Ei siis mikään ihme, jos nuorten stressitasot ovat koholla: olemalla äänekäs saat koulussa helposti rangaistuksen, olemalla hiljaa et saa oikeutta (koska ”kukaan ei ole nähnyt mitään” eli opettaja katsoi muualle ja oppilaat välttävät mieluummin vasikointia kuin väkivaltaa).
Paras kuulemani esimerkki läsnäolosta: oppilaiden, pulpettien ja tuolien lisäksi luokasta oli saatu kuljetettua ulos opettajanpöytä, johon opettaja oli alun perin nojannut, ennen kuin opettaja itse huomasi mitään. Samalla logiikalla näkemättä jäävät lyönnit, potkut, nolaamiset, kampitukset, viinapullot, veitset, viiltävät solvaukset ja niittipyssyllä ampuminen.
Hyvät uutiset: nämä eivät ole yhden ihmisen kokemuksia.
Huonot uutiset: ne ovat tuhansien kokemuksia.
Mitä sinä näit?