Leirikouluun!

  • Jussi Rauvola

Kuivakka luento saa kummasti lisää terää, kun sitä ympäröi kaunis rantaluonto ja virkistävä ulkoiluretki alkuillasta. Yrityksissä tämä tiedetään, ja siksi jokaisella itseään kunnioittavalla suuryrityksellä on Suomessa sekä oma lapin-maja että eteläsuomalainen rantahuvila tai jopa kongressikeskus veden äärellä.

Yliopistoillakin on omat edustusmajansa, mutta useimpia niistä ei käytetä opettamiseen. Ainakin Järvenpäästä, Tuusulanjärven rannalla olevasta kartanosta löytyy yksi poikkeus (http://www.kuninkala.fi/), mutta se ei ehkä ole kaikkein vertailukelpoisin: taiteilijat taitavat olla myös työelämän puolella ainoita, jotka voivat ajatella asettuvansa johonkin tropiikissa sijaitsevaan residenssiin tekemään tutkimustaan.

Vaikea toisaalta kuvitella, että jokin isoista yliopistoista liikuttelisi tuhansia opiskelijoitaan maaseudun rauhaan leireilemään. Vaan ehkä pitäisi! Leirikoulut ja luokkaretkethän ovat mieleenpainuvimpia yksittäisiä viikkoja itse kunkin koulu-uralta. Mikä olisikaan parempi tapa tehostaa jonkin tärkeän mutta vaikean kurssin perillemenoa, kuin toteuttaa opetus järven rannalla intensiivijaksona, jossa olisi totta kai myös intensiivinen iltaohjelma.

Ammattiyhdistysliikkeellä on vahva kurssikeskusperinne ja samalla vahva osuus rahoista juuttuneena kiinteistöihin. SAK:ssa esitettiin lehtitietojen mukaan luopumista osasta järjestön neljästä (!) opistosta, kuinkahan lie käynyt.

Sen sijaan valtakunnallisen opiskelijaliikkeen taistelut kiinteistöalalla ovat viime vuosikymmeninä rajoittuneet omien toimitilojen kanssa venkslaamiseen. Onneksi paikallisissa ylioppilaskunnissa kiinteistönhoito ja rakennuttaminen ovat osa elävää kansanperinnettä. Jossainhan ne tulevaisuuden järjestöjohtajat on kiinteistöbisneksiin koulutettava.

1 kommentti

Anonyymi

15.6.2011 00:15

Ainakin biologian opiskelijat pääsevät leikkimään leirikouluihin (lue: kenttäkursseille) kesällä, jopa viikoiksi kerrallaan. Ja joissain yliopistoissa aika huikeisiin maisemiin.

Mut joo. Muuten leirikoulut melko pitkälle puuttuvat. Maa-ja lehmätieteilijät ja limnologit taitavat kyllä päästä (/joutua). Muita ei heti tuu mieleen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi