Soini, kerro aborttikantasi!

  • Lasse Männistö

Timo Soinin vastenmielinen kiertely aborttikysymyksen ympärillä jatkui torstai-iltana Ylen neljän suuren tentissä. Kysyttäessä raiskatun naisen oikeudesta aborttiin Soini vastasi pitävänsä ihmiselämää pyhänä. Toimittajan kysyessä ”eli ei?” Soini toisti aiemmat sanansa.

Oletettavasti vastaus tarkoittaa, että hän ei sallisi aborttia missään olosuhteissa. Aivan varma asiasta ei voi olla, koska Soini ei uskalla sanoa mielipidettään selväsanaisesti ääneen. Hän tietää, miten käsittämättömänä enemmistö suomalaisista tällaista näkemystä pitää. Kansanmiehen suorasanaisuus näyttää vaikeammissa kysymyksissä vaihtuvan moraaliseen selkärangattomuuteen.

Soinin logiikan mukaan kyseessä on hänen uskonnollisen vakaumuksensa kyseenalaistaminen. Ei ole. Olivat erilaiset uskonnot aiheesta mitä mieltä tahansa, naisen oikeus aborttiin on mitä selkein yhteiskunnallinen ja poliittinen kysymys. Piiloutuminen uskonnon taakse näin tärkeässä asiassa on suoranaista pelkuruutta. Äänestäjillä on oikeus tietää, millaista politiikkaa ehdokkaat kannattavat.

Kun Soini on toistuvasti kieltäytynyt vastaamasta aborttia koskeviin kysymyksiin suoraan, hän on käyttänyt kahta perustetta. Ei ole kuulemma aiemminkaan tästä aiheesta kyselty, eikä tällaisia muiltakaan poliitikoilta kysellä. Kumpikin perustelu on täydellistä roskaa.

Ei varmaankaan ole aiemmin näin paljon kyselty, kun perussuomalaiset oli pikkupuolue ilman mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Nyt Soini on potentiaalinen pääministeri, joten kansalla on oikeus tietää, millaista politiikkaa hän aikoo tehdä tärkeissä asiakysymyksissä, joihin naisen oikeus aborttiin kuuluu.

Ja aiheesta todellakin on kysytty muilta politiikoilta, viimeksi torstai-iltana, jolloin kolmen muun suurpuolueen johtajat uskalsivat vastata kysymykseen suoraan ja selkeästi.

Kun Soinilta ei tässä asiassa näköjään suoraa vastausta tulla saamaan, olisi mielenkiintoista tietää, onko perussuomalaisilla puolueena jonkinlaista linjausta tässä asiassa. Vai onko se yhtä rehellinen ja älyllinen kuin puheenjohtajalla: ”Että kehtaatte tällaisia kysellä.”

ps. Allekirjoittaneen kanta kysymykseen käynee selväksi aika hyvin, mutta todetaan se nyt kuitenkin: Naisella tulee olla oikeus aborttiin ennen 12. raskausviikkoa, kuten nykyisinkin.

Kirjoitettaessa soi Lily Allen: Fuck You

16 kommenttia

Anonyymi

2.4.2011 21:23

Soini on kertonut Persujen noudattavan Suomen lakia. Eikö tämä riitä. Maan talous on huonossa kunnossa, pimeä ja harmaa talous rehottaa, oikeusministerin kyvyttömyys vie kaiken uskottavuuden oikeuslaitokselta. Sitten joku ehdokas jankuttaa jostain sivuasiasta. Tämä itsessään on vastenmielistä ja täyttää sosiaalipornon tunnusmerkit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.4.2011 21:42

Aborttiasia on perinteisesti ollut puolueiden edustajien omantunnonkysymys, johon Perussuomalaisillakaan ei ole yhtenäistä kantaa. Voi olla, että Timo Soini ei itsekään tiedä vastausta, miten toimisi, jos raiskauksen uhrina olisi vaikka hänen oma tyttärensä.

Soini on usein vastannut, että katolinen kirkko ei liittynyt Timo Soiniin, vaan Timo Soini liittyi katoliseen kirkkoon. Tämä viittaisi siihen, että ainakin jotkut Soinin henkilökohtaiset mielipiteet poikkeaisivat kirkon näkemyksistä, mutta koska katolilaisuus on dogmatiikaltaan melko ehdoton, ei hän näe asiassa vaihtoehtoja.

Mielestäni asia on silti käytännön merkitykseltään yksinkertainen. Jos et joka tapauksessa ole äänestämässä Soinia, miksi välittää koko asiasta; anna ihmisten vetää lausunnoista omat johtopäätöksensä. Itse en pidä aborttiasioita vaalien avainkysymyksiin kuuluvana, enkä pidä realistisena, että Soini edes pääministerinä aborttioikeuksia muuttaa yrittäisi. Periaatteen ihmiset ja Persua mustamaalaava valtamedia vinkunevat asiasta vielä vaalipäivään asti; käytännöllisemmältä kannalta äänestävät tuskin jaksavat asiaa vatvoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

2.4.2011 22:05

Kuinka moni nainen jättäisi abortin tekemättä, jos tietäisi odottavansa seuraavaa Timo Soinia?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2011 02:54

Ilmoittanut kannattavansa Suomen lakia, toki, mutta senhän takia sinne eduskuntaan pyritään että niitä lakeja voidaan muuttaa. Joten ei, ei se riitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

3.4.2011 13:08

Soini on mitä on, mutta haluaisin esittää sinulle kysymyksen ja sen jatkokysymyksen.

Maahanmuutosta: Onko fiksumpaa työllistää täällä sosiaalituilla pyörivä enemmistö maassa asustavista ulkomaalaistaustaisista vai elättää heitä sosiaalituilla jatkossakin.
Vastasit mitä tahansa, jatkokysymyksenä: Olisiko aiheellista palauttaa ne ihmiset kotimaihinsa joilla ei ole siellä konkreettista uhkaa enää läsnä, moni kuitenkin käy kotimaissaan lomilla valtion laskuun?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

3.4.2011 14:14

Kyllähän vakaviin rikoksiin syyllistyneet pitäisi karkottaa perhesiteistä ja mahdollisesta vaarasta huolimatta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2011 14:56

Draven oikeastaan kiteytti hyvin tuon asian.
Soinin aborttikanta avautunee kaikille aika helposti. Se ei tuskin ole puolueen kanta, vaan uskonnollisen miehen henkilökohtainen kanta.

Itse pidän aborttia hyvänä ja oikeudenmukaisena ratkaisuna monissa tapauksissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lasse Männistö

4.4.2011 09:47

Draven: Soini on äänestänyt europarlamentissa aborttisäädöksiä koskien, joten on kapea-alaista ajatella, ettei johonkin selvästi politiikkaan linkittyvään kysymykseen voisi joutua ottamaan pääministerinä kantaa. Eduskunnassa on vuosien saatossa tehty useita kirjallisia kysymyksiä ja lakialoitteitakin aborttilainsäädäntöä koskien. Eikä edes kovin kauan sitten.

Kyllä pääministerin mielipide näihin kysymyksiin ja aloitteisiin on mielestäni olennainen asia, jota vaalien alla saa, eksaktistikin, kysyä pääministeriehdokkaalta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.4.2011 13:07

Olen kuullut Soinin selvästi vastaavan että aborttilaki pysyy ennallaan, vaikka hän henkilökohtaisesti vastustaa aborttia. Ja hän on oikeassa siinäkin, että on tosi typerää ja raukkamaista jatkuvastijatkuvasti joka tilanteessa häneltä tivata tuota, vaikkei sitä muilta ehdokkailta kysellä, kun tuo ei nyt kuitenkaan ole näiden vaalien kaikkein tärkein asia. Asiatonta ja raukkamaista Soinin mollaamista, vain koska hän on tunnustava kristitty.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

4.4.2011 13:37

Eihän häntä mollata kyseisellä kysymyksellä. Kyseessä on hänen kantansa kysymykseen. Ei kukaan ole häntä pilkannut sen takia, että hän uskoo mielikuvitusolentoihin. Sinänsä kyseenalaistaisin henkilön sopivuutta päättävään asemaan, jos hän perustaa moraalinsa kirjaan, joka opettaa kivittämään tottelemattomat lapsensa, myymään tyttärensä orjaksi, kannustaa tappamaan homoseksuaalit sekä yleisesti ottaen on kaukana humaanista toiminnasta. Kyseinen toiminta on ehkä sopinut taikauskoisille pronssikautiselle paimentolaisheimolle, mutta ei nykyajan sivistyneille kansakunnille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.4.2011 17:32

Ihminen, joka ei kunnioita toisen ihmisen itsemääräämisoikeutta ei ole sopiva henkilö pääministeriksi. On käsittämättömän julmaa, että Soini ei asetu puolustamaan raiskatun oikeuksia, vaan haluaa rangaista häntä koko loppuelämän kestävällä muistutuksella tapahtuneesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.4.2011 17:35

Soini sen on jo sanonut hän vastustaa aborttia, mutta se ei ole puolueen kanta. kuinka monta kertaa sama kysymys pitää esittää, että tyhmäkin tajuaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.4.2011 00:33

"Sinänsä kyseenalaistaisin henkilön sopivuutta päättävään asemaan, jos hän perustaa moraalinsa kirjaan, joka opettaa kivittämään tottelemattomat lapsensa, myymään tyttärensä orjaksi, kannustaa tappamaan homoseksuaalit sekä yleisesti ottaen on kaukana humaanista toiminnasta. Kyseinen toiminta on ehkä sopinut taikauskoisille pronssikautiselle paimentolaisheimolle, mutta ei nykyajan sivistyneille kansakunnille."
Kristittyjen, kuten Timo Soinin, pyhä kirja on Raamattu, johon kuuluu Vanha ja Uusi testamentti. Uusi testamentti "päivittää" Vanhan. Uuden testamentin kirjassa nimeltä Apostolien teot todetaan, että mm. nuo mainitut Mooseksen lain ikävät jutut eivät koske kristittyjä. Nykyajan juutalaisetkaan eivät noudata Mooseksen lakia - paitsi jotkut ortodoksijuutalaiset noudattavat joitain juttuja, kuten rajoituksia eräiden ruokien syömisessä.

Vanhan testamentin alkujutut ovat lainaa sumereilta ja babylonilaisilta, jotka eivät olleet paimentolaisia, vaan perustivat korkeakulttuureja ja kirjoittivat juttunsa muistiin. Rautakausi alkoi Lähi-Idässä n. 1200 eaa., samoihin aikoihin kuin juutalaiset/heprealaiset asuttivat nykyisen Israelin alueen. Asiasta kertovat tekstit on kirjoitettu ylös myöhemmin. Mooseksen laki kyllä voi alunperin olla pronssikautisten paimentolaisten laatima. Monet sen määräykset olivat sen ajan oloissa ihan hyviäkin esim. hygienian kannalta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

7.4.2011 12:33

Ja tässä jälleen päädytään siihen, että valitaan uskonnonsa piiristä ne itselle mieluisimmat asiat itselleen ajettavaksi, jotka eivät millään tasolla ole missään tekemisissä nykyaikaisten länsimaisten humaanien arvojen kanssa, mutta jostain syystä jätetään pois toisia, joista saattaisi olla itselleen liikaa vaivaa. Homous tuomitaan innokkaasti Mooseksen laeissa ja silti sitä yhä nykypäivänä ajavat kristityt fundamentalistit, jotka useasti sen myötä päätyvät rikkomaan Käskyistä viidettä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.4.2011 18:22

"Ja tässä jälleen päädytään siihen, että valitaan uskonnonsa piiristä ne itselle mieluisimmat asiat itselleen ajettavaksi, jotka eivät millään tasolla ole missään tekemisissä nykyaikaisten länsimaisten humaanien arvojen kanssa, mutta jostain syystä jätetään pois toisia, joista saattaisi olla itselleen liikaa vaivaa."
Uskonnot kehittyvät kuten muukin kulttuuri. Ja kyllähän nykyajan länsimaalaisille ateisteillekin kelpaavat esim. sunnuntaikorotus palkkaan, palkallinen vapaapäivä vappuna (Pyhän Valborgin päivä) jne.

"Homous tuomitaan innokkaasti Mooseksen laeissa ja silti sitä yhä nykypäivänä ajavat kristityt fundamentalistit, jotka useasti sen myötä päätyvät rikkomaan Käskyistä viidettä."
Mooseksen laissa rangaistus homoudesta on kuolemantuomio. Uuden testamentin mukaan homoilu on kiellettyä, mutta kuolemantuomio ei ole voimassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.4.2011 22:17

Jos oikeesti seuraisit edes vähän niin tietäisit ettei se oo puolueen linjaus vaan henkilökohtainen ja ymmärrän kyllä miksei mielipide voi olla eri kuin katolisen kirkon. Ihan turha juttu taas mukamas joltain terävältä pikkupoliitikolta, niinku sanotaan niin ei pidä hutkia ennenku on tutkinut. Kirjoittaja lienee joko kokoomuslainen tai kepulainen provosoija joka yrittää taas ratsastaa aiheella.

ps. Ja mitä selkärangattomuutta siinä on, ei tarvitse olla kovin terävä päätelläkseen mitä mieltä Soini on abortista! Enkä ole perussuomalaisten kannattaja!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi