Minitutkielma juomiskäytänteistä

Johdanto

Viime perjantaina kirjoitin tekeväni etnografisen minitutkielman pikkujoulujen juomiskäytänteistä. Tutkimuskohteeksi valitsin hyvän ystäväni tutkimusprofessori Hoikkalan, joka muotoili menetelmästä artikkelissaan vuonna 2008 seuraavaa: "elävän ryhmän muotoutuminen ja (juomisen) sääntelyn tapahtuminen etnografin suoran katseen alla on kerrassaan lupaava näköala". Lähdin siis testaamaan tutkittavan omaa metodihypoteesia hänellä itsellään. Muiden paikalla olleiden henkilöiden nimiä en tutkimuseettisistä syistä mainitse.

Tarkoitus oli aineistotriangulaation - monien aineistojen rinnakkainen käyttö - keinoin tuottaa mahdollisimman monipuolinen kuva kohteen juomiskäytänteistä ja niihin liittyvästä sosiaalisesta sääntelystä. Havainnoin kohdetta, nauhoitin hänen lyhyen puheensa, tein loppuhaastattelun ja kävin vapaamuotoisia keskusteluja juomisesta. Clifford Geerzin hengessä pyrin tiheään kuvaukseen ja teoreettisesti valistuneeseen analyysiin.

Koska Hoikkala on itse käyttänyt hiljan osallistuvaa havainnointia metodina kahdessa isossa tutkimuksessa (Hoikkala, Salasuo & Ojajärvi 2009; Paju & Hoikkala 2012), oli hänen aiheellista tuntea millaista on kohteena oleminen.

Asetelma

Saapuessani paikalle ravintola Savuun, Tervasaaressa, olivat lähes kaikki muut jo paikalla. Kolme pitkää pöytää oli täynnä ihmisiä. Kaikkiaan pöydissä istui nelisenkymmentä pikkujoulun viettäjää. Oma habitukseni sopi huonosti, kuten hyvin usein muutoinkin, äärimäisessä tonttumaisuudessaan ja väärän värisessä joulupukin parrassa muutoin tyylikkään keskiluokkaiseen joukkoon. Löysin kuitenkin paikan samasta pöydästä, jossa tutkimuskohteeni istui, vaikka päädyinkin pöydän toiseen päähän. Pelastuksekseni vieressäni istui vanha kaverini Sopanen (nimi keksitty), joka läsnäolollaan minimoi pikkujouluangstini - huokaisin syvään helpotuksesta. Vastapäätä minua oli kaksi erittäin mukavaa naiskollegaa. Asetelma havainnointiin oli puitteiltaan optimaalinen.

Tutkimuskohde oli asettunut pöydän toiseen päähän ja oli joka suunnalta naisten ympäröimänä - luonnollisesti. Nämä naiset tosin ovat noin 35 vuotta Hoikkalan fanijoukon kovaa ydintä nuorempia, siis siinä 40-50-vuoden hujakoilla. Tämä kertoi myös tilaisuuden olevan suljettu, sillä perinteistä 75+ fanikatrasta ei roikkunut tutkimusprofessorin karderoobista harkiten valitun tummansinisen Hugo Bossin pikkutakin hihoissa. Olemukseltaan kohde muistutti kovasti Don Johnsonin ja Michael Boltonin synteesiä - äärimmäisen tyylikäs, jos elettäisi 1980-lukua. Tietoista retroilua vai maukasta mauttomuutta?

Nousua odottaessa

Koska saavuin hieman myöhässä, en tiennyt siihen mennessä nautitun alkoholin määrää. En tohtinut asiaa huutamalla Hoikkalalta tiedustella, joten laitoin tekstarin: "12 cl valkkari?" Vastaus tuli heti: "oli, nyt 6cl, liian hidas säätö".

Säädöllä hän viittaa tarjoiluun, jossa organisaatiomme taholtamme oli sovittu ennakkoon kaikkien saavan (vain?) kolme kaatoa illan aikana - tämän sain tietää vasta myöhemmin. Näin ollen Hoikkala joutuikin sosiaalisen sääntelyn sijaan ensisijaisesti ulkoisen sääntelyn kohteeksi. Toki hän olisi voinut - ja hänen olisi tutkimustilanteen tietäen pitänytkin - vaatia lisää, nopeammin ja toistuvammin viiniä lasiin, mutta eipä jäppinen kehdannut. Tämä on ilman muuta sosiaalisen sääntelyn piiriin kuuluvaa. Olennaista kuitenkin tutkimuksen kannalta oli, että rajoittamalla kaadot kolmeen, oli tutkimusasetelmani kriisissä heti illan alussa. Jonkinlainen toivon kipinä kuitenkin nousi, kun kohde kumosi koko lasin lopun kerralla kurkkunsa. Toista lasia herra sitten siemailikin ikuisuuden.

Lopulta tuli viimeinen kaato ja hiivinkin muina miehinä pöydän toiseen päähän osallistumaan "luontevasti" keskusteluun. Tämä position vaihtaminen havainnoijasta keskustelijaksi meni aivan pieleen, sillä kohde kritisoi heti aikeideni ilmeisyydestä ja totesi, että "kohteen tuijottaminen silmiin on huono menetelmä".

Hieman lannistuneena lampsin röökille. Palatessani Hoikkalan kädet pyörivät tuulimyllyn tavoin tuoden keskusteluun hänelle tyypillisen non-verbaalisen lisäaromin. Viinilasikin oli jo puoliksi juotu (tyhjä/täysi) ja jäin seurailemaan tapahtumia hieman sivummalta - silloin, noin kahden sekunnin kymmenyksen ajan, oli orastavaa nousuhumalan tynkää (ehkä) havaittavissa. Tästä tulee sittenkin jotain, ilakoin mielessäni.

Tilanne keskeytyi erittäin ikävästi, kun joku päätti pitää puheen. Se muistutti monilta osin pöytätuuletinta kovalla helteellä: jokin surisi, mutta hikoilu vaan paheni.

Epäeettinen yritys ja epäonnistuminen

Koska tilanne vaikutti tyystin lukkiutuneen, pyrin vastoin kaikkia osallistuvan havainnoinnin sääntöjä provosoimaan kohdetta kesken edellä mainittua puhetta tekstiviestillä: "ala nykiä, tutkimus on kiinnostavampi". Täsmällistä vastausta en voi tutkimuseettisistä syistä julkaista, sillä se saattaisi haitata kohteen sosiaalisia suhteita. Hän kuitenkin esitti yleisfiiliksen olevan laskusuunnassa.

Yleisfiiliksen lasku viittasi selvästi useampaan asiaan, joista yksi oli tyhjä viinilasi - tämän päätelmän pystyi tekemään saamastani tekstiviestistä: liian hidasta kaatoa. Pian karu totuus valkeni, kun ehdotin kohteeni lasin täyttämistä tarjoilijalle. Hän kertoi sovitusta kolmesta kaadosta. Tutkimusasetelmaa parantaakseni ryntäsin oitis vaatimaan johtajaamme avaamaan Hoikkalalle piikin baariin. Vastaus oli laihialaisen epäkunnioittava näinkin merkittävää tutkimushanketta kohtaan: "saat maksaa itte kaveris juomat tässä teidän kokeessa".

Tyrmistyin vastauksesta ja tein illan pahimman virheeni, en vienyt omaa korttiani baariin, vaan sopeuduin tilanteeseen. Se oli tutkimuksen käännekohta, joka varmisti epäonnistumisen. Juomat oli juotu, joten lauluja ei ainakaan Hoikkalan suulla laulettaisi. Juomisen ja eritoten humalan sääntelyn tarkkailu ilman juomista ja humalaa on hankalaa jopa minulle.

Hetkeksi kaikki unohtui, kun sisään dallasi joulupukki, jonka läppä ja habitus olivat aivan ybeeriä. Pukki joka puhuu sukupuolten välisestä dialektiikasta, viljelee viitteitä Marxismiin, Lapsi- ja nuorisopolitiikkaan sekä kertoo konteksteista ja laulaa presidenttiehdokkaiden retoriikkaa satiirisesti mukaillen oli historian paras. Sitten joku mummo sai kukkapuskan, koska jäi eläkkeelle.

Analyysi

Tulkinta, "ilman viinaa ei ole hauskaa", olisi tässä ehkä liian raju, mutta kyllä tutkimuksen voi sanoa jokseenkin epäonnistuneen. Useampi piiskaryyppy olisi pitänyt kumota Hoikkalan kurkkuun pikatahdilla, jotta asetelmasta olisi muotoutunut hänen tekstuaalisen ilmaisunsa mukainen: "kerrassaan lupaava näköala".

Tärkein juomiseen vaikuttanut tekijä oli ulkoinen sääntely - siis kaatomäärä. Vaikka kyseessä oli oletettavasti ekonomisin perustein tehty ratkaisu, olisi minun tutkijana pitänyt selvittää menettely ennakkoon. On myös mahdollista, että kaatojen määrä oli rajoitettu humalan ja juomisen sääntelyn vuoksi, mutta tämä jää ilman tarkempaa tietoa leijumaan ilmaan.

Toinen sosiaaliseen sääntelyyn liittyvä tekijä oli eittämättä se, että kaatojen määrän ollessa kolme, ei kukaan kehdannut lähteä sooloilemaan - tilaamaan laskun ohi. Sosiaalinen tilanne kokonaisuudessaan oli reipashenkisyyden ja hövelin käytöksen kannalta liian seesteinen eikä kutsunut rikkomaan tilannekohtaisia normeja.

Ehkä kärjistäen voisi väittää normien rikkojaa odottaneen vallitsevassa tilanteessa riski tulla leimatuksi. Toisaalta se olisi myös saattanut mobilisoida useamman omatoimiseen juomiseen ja matkaan saattaa kollektiivisemman höveliyden. Akateemista Jargonia ja retorista itsehierontaa voisi tässä jatkaa loputtomiin, mutta se ei palvelisi alkuperäistä tutkimusongelmaa. Siirrynkin suoraan yhteenvetoon.

Yhteenveto

"Nykyajassa tutkijatkin ovat hetkeen heittäytymisen mielettömyyttä pelkääviä kontrollifriikkejä". Näin lausui tutkimuskohteeni Hoikkala lyhyessä loppuhaastattelussa. Hän viittasi ajan tuottamaan suorittamisen eetokseen. Tutkijoiden on pätkätyöniukkuuden maisemassa sopeuduttava iskusanojen tehokkuus ja tuottavuus luomaan eetokseen. Kaukana ovat ajat, jolloin akateeminen vapaus tarkoitti myös heittäytymistä, mielettömyyttä ja dekadenssia kokemuksellisuutta.

Itse pikkujoulut olivat sen sijaan erittäin miellyttävä kokemus kaltaiselleni pikkujoulufoobikolle. Savu on miellyttävä ravintola ja joulupukki huikea. Tutkimuskohteeni joutui sen sijaan ottamaan koskaan saapumattoman nousuhumalan tilalle illan päätteeksi pahan lisänypyn - ulokkeen otsaan, muotoilisi joku toinen. Ensin hän käveli Tervesaaresta kovassa vesisateessa Hakaniemeen, ei löytänyt avointa paikkaa mennä kaljalle, ja lopulta tarpoi aina Käpylään saakka. Tässä piilee tämän jutun opetus. Näin siinä käy, kun perässähiihtäjäsukupolven edustaja joutuu lähtemään pikkujouluista selvin päin: laihialaista - manasi Hoikkala vielä tänä aamuna.

Kaikkiaan tätä kokeilua voinee kutsua osin nollatutkimukseksi. Näin lienee ainakin sen annin osalta lukijalle. Sen sijaan tutkijan ja kohteen näkökulmasta idea ja toteutus olivat jälleen osoitus kahden hörhölogin mielen jatkuvasta eksploratiivisuudesta - milloin järkevästä ja järjettömästä. Kokeilla kuitenkin pitää: homo ludens = leikkivä ihminen.

Jätän viimeiset sanat Pekka Myllykoskelle, joka videolla "Viimeinen boheemi" tiivistää muusikon näkökulmasta ja viinalla marinoidussa olotilassa osuvasti yhteiskunnallisen käänteen: mielettömyyteen heittäytymisestä markkinaliberalistisen kilpailueetoksen synkkään kitaan:

Ks. Suositukset oikea yläkulma.

Kirjoitettaessa soi Viimeinen boheemi