Ahneuden hajottama kansalaiskokemus

Silmiini osui Ilta-Sanomien verkkosivuilla juttu suomalaisesta Janne Makkosesta, jonka Youtubeen tekemiä jääkiekkovideoita on nostateltu aina Amerikassa saakka. Jutun mukaan hän on saanut kehuja NHL:ltä, TSN:ltä ja ESPN:ltä. Aikamoinen uroteko nuorelta jäppiseltä, joka on tehnyt tuotoksen harrastajapohjalta.

Menin Tubeen vilkaisemaan kaksikymppisen suomalaisen tuotoksia ja olivathan ne komeaa visuaalista kerrontaa. Erityisesti huomioni kiinnittyi videoon 'Nothing Is Over' - Suomi MM 2011 (Hope Dies Last Vol2. Siinä Makkonen onnistuu hienon audio-visuaalisen kollaasin avulla avaamaan jotain herkkää suomalaisuuden ja jääkiekon välisestä suhteesta - uskoa, toivoa, rakkautta, pettymyksiä, pettymyksiä, pettymyksiä ja voittojen tuomaa huumaa.

Suomalaisille jääkiekko on kuin jalkapallo sivistyskansoille. Se herättää intohimoja ja suuria tunteita ja lähes koko kansakunta pysähtyy hetkeksi seuramaan omien poikiensa otteita jäällä. Siinä on myös paljon perinteisen karnevaalin piirteitä. Karnevaalin aika on vastakohta työlle ja protestanttiselle etiikalle. Se on naurun, hauskanpidon ilakoinnin, rajojen rikkomisen, torijuhlien, hassun pukeutumisen ja ylösalaisin käännettyjen valtasuhteiden aikaa - hetki toisenlaista todellisuutta koko kansalle.

Pohjoismaisessa karnevaaliperinteessä viina on läpi vuosisatojen virrannut. Satu Apon tutkimien kansaperinnekertomusten mukaan erityisesti karnevaalien aikaan viina on ollut Suomessa "köyhien aarre", joka nostaa heidät pieneksi hetkeksi herrojen rinnalle. Jääkiekon, karnevalismin ja alkoholin suomalaisen pyhän kolmiyhteyden voisi tiivistää Antero Mertarannan usein kuultuun selostusotteeseen: Nyt huudetaan!!!

Edellisen valossa on pakko laajentaa viime viikon toteamustani, että jääkiekkoliiton sikamainen ahneus lippujen hinnoissa on syvältä. Uskon kisojen muuttamisen ainoastaan markkinaliberalistiseksi rahastuskoneeksi olevan vaikutuksiltaan ennakoitua järisyttävämpi. Tavallisten kansalaisten katsomokokemusten jäädessä puuttumaan, otteluiden siirtyminen maksukanaville ja muutenkin läpituotteistettu tapahtuma tukehduttaa karnevaalin.

Kun karnevaali tukehtuu, kuolee samalla kollektiivinen into - vuotuinen poikkeustila - kansakunnan vuodenkierrosta. Sellainen negatiivinen kierre kumuloituu. Kun tappaa pienen osan jaettua, ei se ole enää lainkaan kaikkien yhteistä ja karnevaali menettää merkityksensä. Suurten kaupunkien baareissa voi istua vielä joitain innokkaista karnevaalin viettäjiä Suomi-paidoissa, mutta kotisohvien suuret massat elävät arjen kudelmissa ilman poikkeustilaa. Ei ole tai tule juhlaa, ei juopotella ilman karnevaalia, ei hassuttelua tai pukeutumista, eikä jaettua, ei kokemusta.

Jääkiekko ei kuulu suurimpiin suosikkilajeihini ja Kummola edustaa minulle sellaista eetosta ja taantumusta, joka on saattanut suomalaisen urheiluliikkeen henkiseen alennustilaan. MM-kisojen ympärille rakentuva karnevaalihenki on kuitenkin myös minulle, kuten suurelle osalle kansasta, tärkeä vuotuinen rituaali. Suomi on vuosikymmenten aikana kokenut jääkiekon kautta sellaisia kollektiivisia emootioita, joita tämä kansa kaipaa ja tarvitsee.

Outoa puuhastelua, toteaisi yhteisöllisyyden perään haikaileva humanisti jääkiekkoliiton touhusta. Sen sijaan tässä ajassa kiinni oleva realisti löisi humanistia olalle ivallisesti hymyille: elämme pikavoittojen ja ahneuden aikaa veli hyvä, tyhmyyden myös, mutta sitä eivät pikavoittojen pöhöttämät vielä ymmärrä.

Tässä on linkki Makkosen komeaan videoon.
http://www.youtube.com/watch?v=QXKSHinl6kQ&feature=plcp

Suosituksena taas musiikkia, joka soi nyt, siis Russellin Tomppaa.

Kirjoitettaessa soi The Ballad of Edward Abbey