Pääni pehmeni viime kesän helteillä sen verran, että innostuin kirjoittamaan joustavasta opinto-oikeudesta eli JOO:sta:
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/112367/
Kuulin muutama päivä sitten, että yliopiston suunnittelija (!) oli suositellut opiskelijalle mieluummin hakemista paperivalinnassa toisen yliopiston tutkinto-opiskelijaksi kuin täyttämään JOO-kaavakkeita - vain päästäkseen opiskelemaan yhden kielikurssin tässä toisessa yliopistossa. Ei jää paljon muuta sanottavaa kuin R.I.P., "joustava opinto-oikeus".
Nyt sen voi kai jo kertoa: olen itse tehnyt täysin samoin ja samasta syystä. Itse kielikurssi tosin jäi käymättä, kun varusmiespalvelus teki vuoden pituisen aukon korkeakouluopintoihini. Mutta saipahan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta yhden innokkaan opiskelijan lisää.
Sittemmin olen pudonnut tiedekunnan kirjoilta, ja niinpä myös keskeyttämistilastot saivat yhden uuden yksikön. Tosin saattaa olla, että keskeyttämiseni tilastoituu vasta, kun teoreettinen tutkintoaikani kuluu umpeen vuonna 2014. Siinäpä miettimistä hallintopäällikölle, kun vuosien 2016-2017 rahoitus heikkenee kymmenen vuotta aiemmin tehdyn byrokratiankiertoyritykseni (ja satojen muiden vastaavien) vuoksi.
Tässä kiteytyy useita ilmiöitä, jotka ovat samaan aikaan korkeakoulupolitiikan yläpilveä ja jokaisen opiskelijan arkipäivää.
1. Tilastoinnin heikkoudet ja vaikeudet tekevät rahoitusmalleista silppua ja asettavat tilastopopulistiset melskaajat naurunalaisiksi. Ote kuvitteellisesta mutta ah, niin todesta keskustelusta:
"Opintoaikoja on rajattava! Ai, se on tehty jo 2005?? No mutta rajataan lisää kun ei tunnu tehoavan. Ai, se näkyykin tilastoissa vasta 2012? Miksei tätä ole kerrottu missään?!"
2. On ongelmallista, että korkeakouluissa "aloittaa" joka vuosi opiskelijoita, jotka olisivat mieluummin missä tahansa muualla. Se tulee kalliiksi oppilaitoksille ja haittaa motivoituneiden opiskelua. Ongelman nimi on ylioppilaskansan suussa pakkohaku. Useimmat eivät edes tarvitsisi pakkoa, sillä harva korkeakouluhakija viitsii jäädä työmarkkinatuelle hengaamaan.
3. Suomalaisten työurat eivät pitene päivääkään sillä, että yliopistoissa nillitetään yksittäisistä kursseista, sivuaineista tai edes tutkinnoista. Sen lisäksi, kun opiskelua rajoitetaan yhtäällä byrokratialla tai rahansäästön nimissä, se pullauttaa opiskelun johonkin toiseen, paljon tehottomampaan ja hallinnollisesti kalliimpaan muotoon.
Onneksi kansanedustajaehdokkaina on paljon fiksuja nuoria, jotka tuntevat asiat ja osaavat ratkaista ongelmia, paljon vaikeampiakin kuin nämä. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee läpi.
