Kolme vuotta sitten. Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin tuottaja Pekka Lanerva hermostuu. Huomenna esitettävän Paradise Lost -elokuvan näytäntö on myyty loppuun, mutta leffan kopiota ei kuulu. Puhelu New Yorkiin. Levitystoimisto vakuuttaa, että leffa on jo lähtenyt. Puhelu kuljetusfirmalle, joka väittää ettei ole saanut lähetystä. Uusi soitto levittäjälle. Inttämisen jälkeen toimistossa tarkistetaan asia: filmi löytyy toimiston nurkasta. Se ehtii Suomeen näytäntöpäivän aamuksi.
Tapahtumajärjestäjän työ ei ole helppo. Se vaatii piinkovia hermoja ja pitkiä päiviä; ihmisiä ja rahaa ei ole riittävästi,ja pahimmassa tapauksessa omat pennit ovat liossa. Siitä huolimatta alalle on tullut viime vuosina paljon uusia yrittäjiä. Suuri syy on kulttuurivuosi. Kulttuurikaupunkisäätiö ei tuota itse tapahtumia. Suurin osa uusista tuottajista on yhdistyksiä, jotka lopettavat tapahtumatuotannon kulttuurivuoden jälkeen. Mutta on niitäkin, jotka ovat tosissaan, esimerkiksi Pop Zoo Promotions, Diiva Produktio ja Helsingin kansainvälinen tuotantotoimisto, Suomen suurimmat kulttuurituotantoyritykset. Kulttuurivuosi laajensi niiden toimintaa merkittävästi. Ja kulttuurikaupunkisäätiössä uskotaan, ettei yksikään kolmesta kovasta kaadu vuoden jälkeen.
City esittelee kymmenisen kulttuuriduunaria. Syyttä heitä ei kutsuta duunareiksi. Sillä jos kulttuurituottajana rikastuu, se tapahtuu vahingossa.
Ihania klubeja!
Ihana tuotanto on kolmen nuoren miehen, Tomi Koivulehdon, Janne Partasen, 26, Stede Koskisen, 26, Ihana- ja Viima-klubeja tuottava yritys.
Ensimmäiset Ihana-juhlat järjestettiin helmikuussa 1997 Central 2000:ssa.
"Ne menivät oikeastaan yli odotusten. Tupa oli täynnä; ihmisiä oli yli 300. Muutama kymppi perittiin pääsymaksua."
Kesäkuussa klubi aloitti Fenniassa. Asiat eivät menneet yhtä hyvin kuin helmikuussa, ja pian tuli muutto Ravintola Kamelikurkeen Hietaniemeen. Sieltäkin piti muuttaa seuraavana kesänä.
"Kamelikurkeen mahtui vain korkeintaan 400 ihmistä sisään. Kävi ahtaaksi."
Klubi siirtyi Hotelli Lordiin seuraavana kesänä. Sen jälkeen Ihana on pyörinyt Café Ursula Esplanadilla. Vuosi sitten käynnistyi myös Viima-klubi Kermassa.
Ihanuus ei ole ikuista. Viime talvena miehet järjestivät jo kolmatta kertaa ystävänpäiväjuhlaa Tavastialle.
"Suunnittelimme tästä kaikkien aikojen juhlaa. Satsasimme siihen enemmän kuin koskaan."
Pääesiintyjäksi hankittiin saksalainen, MTV:sta tuttu dj Boris Dlugsgosch. Paikalle oli koreografioitu Katja Törmälän kolmen tunnin näytelmä-tanssi-performanssi-show. Pari viikkoa ennen juhlia pääesiintyjä peruutti, ja tieto levisi puskaradioitse kaupungille. Kuusi päivää ennen bileitä esiintyjä paikattiin paremmalla esiintyjällä, house-tuottaja Grant Nelsonilla, mutta ihmiset eivät tulleet paikalle. Tavastia oli puolillaan.
"Haukkasimme ison lastin paskaa ja tuli jääkylmää suihkua niskaan. Se maksoi paljon."
No, siitä ollaan jo toivuttu, ja takana on surullisenkuuluisaa ystävänpäivää paremmin mennyt kesä Café Ursula Esplanadilla.
"Tänä vuonna yritimme olla jatkuvasti tuijottamatta rahapussiin."
Klubijärjestäjän kontolle kuuluu kaikki muu paitsi ovien avaus ja alkoholin myynti. Siis valot, äänet, mainostus, deejiin buukkaus. Klubijärjestäjä etsii ja valitsee sopivan ravintolan; perusedellytys on, että ravintolassa voi tanssia.
"Sopimus on sitä helpompi saada, ja ehdot sitä paremmat, mitä enemmän on näyttöä menestyksellisestä klubin pyörittämisestä."
Menestynyt klubi saattaa esimerkiksi saada ravintolalta rahaa klubin pyörittämisestä. Muita klubin tulolähteitä ovat lipunmyynti ja mahdollisten sponsoreiden korvaukset.
"En saa tästä palkkaa. Mutta emme me miinuksellakaan klubia pyöritetä! Kuten Screen-klubin Micko sanoi, tämä on vakavaa harrastustoimintaa."
Tomilla menee klubitoimintaan aikaa noin päivä viikosta. Mukaan lukien itse karkelot.
"Teen tätä, jotta voin brassailla lastenlapsille ja viisikymppisenä väsyttää jutuillani mammoja baaritiskeillä."
Rakkaudesta leffa-anarkiaan
"Kuulin, että he etsivät vapaaehtoisia. Innostuin ja menin mukaan." Näin alkoi Rakkautta&Anarkiaa-festivaalin tuottajan Pekka Lanervan, 42 vuotta, R&A-ura vuonna 1988.
"Olin friikahtanut elokuviin. Katsoin Elokuva-arkiston ohjelmistosta kaiken mahdollisen, ja olin kaikissa elokuvakerhoissa. Kävin myös ulkomailla ja huomasin, että Suomessa ei esitetty läheskään kaikkia elokuvia. Etenkin nuorien tekemä elokuva oli jäänyt pois."
Festivaalityö oli Pekan unelmahommaa. Jos raha-asiat jätetään huomiotta.
"Alussa olimme riippuvaisia Imagen rahoituksesta. Vuonna 1992 festivaali irtaantui erilliseksi yksiköksi, Helsinki Film Festival -yhdistykseksi."
Mika Siltala, Matti Paunio ja Eija Niskanen ottivat yhdistyksen haltuunsa. He ovat edelleen festivaalin toiminnassa mukana. Samalla syntyi elokuvalevittäjä Cinema Mondo Oy, joka on Helsinki Film Festival -yhdistystä pyörittävän nelikon omistuksessa.
"Tein monta vuotta samalla muita töitä, määräaikaisuuksia ja osa-aikatyötä. Festivaalityö oli vain harrastus. Viisi kuukautta vuodesta oli tosi kiireistä, loppujen seitsemän kuukauden aikana matkustelin paljon eri elokuvafestivaaleilla. Marraskuussa oli Lontoon, tammikuussa Yhdysvaltojen Sundance, huhtikuussa Hong Kongin ja toukokuussa Cannesin elokuvafestivaalit."
Harrastus, johon meni kaikki vapaa-aika. Ja rahaa.
"En saanut työstäni oikeastaan mitään korvausta. Kuluja jouduin maksamaan itse, muun muassa festivaalimatkat. Onneksi olin töissä lentoyhtiössä, joten liput sai halvalla. Hotellin valitsin aina vähän syrjästä."
"En koskaan ahdistunut, koska emme ottaneet miljoonan pankkilainaa. Lipputuloilla ja avustuksilla pysyimme plus-miinus-nolla -tuloksessa."
Ja onneksi festivaali alkoi saada tuulta purjeidensa alle.
"Saimme paljon näkyvyyttä tiedotusvälineissä. Joka vuosi festivaali meni paremmin, eikä tullut fiilistä, että tässä väen vängällä tungetaan suomalaisille kultturellia elokuvaa."
Nykyään festivaalin lippujen tullessa ennakkomyyntiin lippuluukulla on parhaimmillaan puolen korttelin mittainen jono. Yksi syy leffafestarin menestykseen ovat olleet onnistuneet teemat: 1991 Hong Kong -spesiaali, 1992 Japani-spesiaali, 1993 John Woo -elokuvat.
Ajan myötä festivaali laajensi esimerkiksi kanadalaiseen ja ranskalaiseen nykyelokuvaan. Tänä vuonna uusi aluevaltaus oli Latinalaisen Amerikan elokuvan sarja. Tiedot hyvistä elokuvista leviävät lähinnä viidakkorummun avulla.
"Viime vuonna täysin tuntemattoman japanilaisen tekijän hidasliikkeinen elokuva After life myi Kiasmassa kolme näytöstä loppuun. Koskaan ei voi tietää, mikä elokuva on menestys ja mikä ei."
Festivaaleilla on muutaman tuhannen pään innokas kävijäjoukko. Yksi fani on katsonut festivaalin kymmenen päivän aikana 38 elokuvaa. Festivaalin ennätys muuten.
"Vuodesta 1995 lähtien ei ole festivaaliin tarvinnut omia rahojaan pistää. Mutta eihän tällaista kannattavaksi väännä vaikka tekisi mitä."
Vasta vuodesta 1998 Pekka on ollut yhdistyksessä vakituisesti töissä.
Muut sankarit
Pop Zoo -tuotantoyhtiön omistaja ja Vanhan entinen ravintolapäällikkö. Osti tuotantoyhtiönsä Helsingin kulttuurikaupunkisäätiössä vaikuttavalta Elukka Eskeliseltä. Yhtiö tuottanut Festadi 2000-, Grand Millennium 2000- ja Helsinki Beer Festival -tapahtumat. Yhtiössä on noin kymmenen ihmistä töissä vakituisesti.
Riitta Suomi ja Bo Karstén
Helsingin kansainvälisen tuotantotoimisto Oy:n perustajat. Yritys syntyi vuonna 1997. Tuoneet kaupunkiin, muun muassa Cirkus Cirkörin ja tuottaneet Valon voimat -kaupunkitapahtuman. Yrityksessä on kolmesta kymmeneen ihmistä töissä, vaihdellen projektien mukaan.
Paula Salovaara, Harri Saukkomaa, Axa Sorjanen
Lepakkoradion ja Radio Helsingin äiti, isä ja ohjelmapäällikkö. Pyörittävät nyt radio Helsinkiä netissä (www.radiohelsinki.net) 24 h. Harri Saukkomaa on Yhtyneiden kuvalehtien julkaisujohtaja, ja on yksi Radio Helsingissä omistajista.
Satu Elo
Espoo Ciné -elokuvajuhlat syntyivät vuonna 1990. Toimintaa pyörittää yksi vakituinen työntekijä, koordinaattori Satu Elo.
Haba Hakulinen, Kristo Levävuo, Tero Savioja ja Mäkeläinen
Pyörittävät Disco Enterprise -yritystään. Alkoivat järjestää diskotapahtumia jo 1990-luvun puolessa välissä. Teknotapahtumia valikoimassa on ollut vasta muutaman vuoden. Disco Enterprise vastaa seuraavista tapahtumista: Labyrinth, Hallmark ja Agenda.
Kolmevuotiaan Screen-klubin pyörittäjät. Hype Clubilla aloittanut
Screen siirtyi tänä vuonna Kaivohuoneelle.
Kris Lindgren
Tuonut brittiläisen superklubin, Ministry of Soundin, Suomeen kaksi kertaa. Tunnetaan Dj Krisinä.
Tapio Nousiainen, Ari Salonen, Juhani Merimaa
Ankkarock-festivaalia pyörittävän Vantaan festivaalit Oy:n omistajat. Festivaali syntyi korsolaisten ideasta ja pyöri muutaman vuoden paikallisvoimin. 1980-luvun lopulla festivaali siirtyi nykyisille järjestäjille. Pyöri kauan ilmaisena, mutta suosion vuoksi joutui muuttumaan maksulliseksi.
Leena Louhivuori
Nainen Ateneum-salin 7. Taivas -taide-elokuvafestivaalin ja 7. Taide -yhdistyksen takana.
Mikko Leisti
Art Goes Kapakan isä.
Pervoa kulttuuria
"Toimimme eroottisuuden ja erilaisen seksuaalisuuden puolesta, ja tarkoituksena on, että ihmiset voivat harrastaa erikoisseksiä yhteisestä sopimuksesta ja toista kunnioittaen", kertoo Irma, yhdistyksen organisatrix ja alkuperäinen jäsen.
Kinky Club syntyi vuonna 1991, ja Irma tutustui kinky club -ideologiaan asuessaan ulkomailla. Saksassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa vastaavia foorumeita on ollut iät ja ajat.
Kinky Club järjestää jäsenilleen bileitä ja pienempiä tapahtumia, muun muassa koulutusta. Klubi tuo maahan fetissejä ja lehtiä, ja järjestää rohkeille asiakkaille rohkeita performansseja.
Klubi toimii member´s only -periaatteella. Yhdistyksellä on 450 jäsentä. Ja naisia on jopa puolet! Jäseninä on pariskuntiakin. Jäseneksi päästäkseen tulee olla täysi-ikäinen. Ydinryhmä on 22-40 -vuotiaita. Omia seksuaalisia preferenssejä ei tarvitse kertoa. Hyötyä siitä tosin on.
"Järjestämme tapahtumia sen perusteella, mitkä asiat jäseniämme kiinnostavat. Esimerkiksi vähän aikaa sitten meillä oli slave academy, eli orjakoulutusta. Ihmisiä opetettiin orjiksi. Orjat palvelevat isäntäänsä tai emäntäänsä; avaavat muun muassa ovet. He saavat eroottisille fantasioilleen tyydytyksensä siitä. Yhdysvalloissa orjuus on iso juttu." Eikä Irma tarkoita nyt vaimoja.
Isoja bileitä - yli 400 ihmiselle - järjestetään yksi vuodessa. Lisäksi on noin sadan ihmisen täsmäbileitä, joita järjestetään muutama vuodessa. Bileisiin pääsee vain jäsenkortilla.
"Jotkut harrastaa siellä fetissi- ja S/M-seksiä. Mutta ei se ole mikään pakko. Moni tulee vain juttelemaan ja katsomaan ohjelmaa. Siellä on rohkeita performansseja."
Jokaisella tapahtumalla on teema.
"Nurse- ja yleensä sairaalajutut ovat kova juttu. On niin gynekologi- kuin hammaslääkäriteemoja. Meillä on ollut myös univormuteema. Samoin maskiteema."
Siis eyes wide shut -tyyliin?
"No, sinnepäin. Muttei meidän juhlat ihan sellaisia, kuin elokuvassa oli, ole. Leffassahan annetaan ymmärtää, että sellainen iltajuhla on vähintäänkin arveluttavaa."
Kaiken tämän takana on nainen, siis Irma, joka kokopäivätoimisesti pyörittää Kinky Clubia. Apuna on noin viisitoista aktiivijäsentä. Merkittävimmäksi apurikseen hän kehuu Mr. MäSöä, joka on ollut toiminnassa alusta asti mukana.
"Ei tästä palkkaa saa. Ja itkisin, jos laskisin, kuinka paljon rahaa tähän on mennyt. äläkä kysy, koska minulla on ollut lomaa."
Koulutukseltaan Irma on johtotason sihteeri.
Diiva bisnes
No, sepä hyvä, toteaisi Diivan perustaja ja toimitusjohtaja Leena Hoppania, 35 vuotta.
"Me markkinoimme suurelle yleisölle pikemminkin tuottamiamme tapahtumia kuin itseämme."
Eikä Diivan tuottamilta tapahtumilta ole tänä vuonna voinut välttyä: Töölönlahden taidepuutarhat, Ulysse-ooppera, Cirque Plume.
Kulttuurivuotena Diivan toimistossa on ollut poikkeuksellisen paljon töitä. Kulttuurikaupunkisäätiö on Diivan suurin asiakas 75 prosentin osuudellaan. Diivan liikevaihto on nyt seitsemän miljoonaa markkaa.
"Volyymi tulee tippumaan, koska yksityisellä rahalla tällaisia tapahtumia ei tuoteta."
Mutta Hoppaniaa ei pelota oman leipänsä, eikä levitteenkään, puolesta.
"Jos pelkää koko ajan, sitä lamaantuu. Pieni jännitys pitää vireänä."
Hoppania näkee tulevaisuutensa kulttuurisponsoroinnissa.
"Tulevaisuudessa on tapahtumia, jotka tarjoaa yritys."
Siis tyyliin Taidepuutarhat teille tarjosi Nokia. Voiko se muka olla kulttuuria?
"En näe siinä eettistä ongelmaa, koska ammattitaitoinen kulttuurituottaja toimii portinvartijana yrityksen ja yleisön välillä. Ammattitaitoinen tuottaja huolehtii, ettei yritys vaikuta kulttuurin sisältöön."
Diiva syntyi vuonna 1997.
"Päätin perustaa oman yrityksen, koska huomasin että omat siipeni tuottajana alkoivat kantaa. Oma linjani alkoi kehittyä erilaiseksi kuin silloisen työpaikkani", toteaa Hoppania.
Silloinen työpaikka oli Pop Zoo ja Hoppanian linja oli selkeästi taidepainotteinen kulttuurituotanto ja kuvataide. Kulttuuri-friikkinä hän ei itseään pidä.
"Olen ollut aina kiinnostunut teatterista ja musiikista. Mutta en minä nyt niin innostunut kulttuurista ole."
Senkun uskoisi. Hoppania on koulutukseltaan kulttuurisihteeri. Hän opiskeli samalla, kun oli töissä Finnairin asiakaspalvelussa.
"Töissä pääsi näkemään erilaisia kulttuureita. Ja ajattelin jo välillä, että ryhdyn kulttuuriantropologiksi. Kun olimme Prahan Laterna Magicassa ja esitys oli päätyä katastrofiin, huomasin kuinka tärkeä tuottaja on."
Koska Hoppaniassa oli päällepäsmärin ominaisuuksia, hän päätyi tuottajaksi. Ensimmäinen työ oli West Side Storyssa järjestäjänä ja osittain tuottajan assistenttina.
"Vuonna 1995 tuotin juhlaviikoille Taiteiden yön ja sen jälkeen Elokuva 100 vuotta-tapahtuman yhteyteen Rosvo-Roopen. Vuosina 1996 ja 1997 tein juhlaviikoille Huvila-telttaa ja Kaapelille Torinon biennalea ja saunaprojektia. Välillä olin Muoto-lehden toimitusjohtajana"
Diivassa on neljä ihmistä vakituisesti töissä. Toinen osakas Mari Peltomäki hoitaa markkinointihommat. Töitä riittää.
"Töitä on hirveästi, ihan liikaa. Oikeastaan vapaa-aikani ja harrastukseni on työ. Joskus ei jää kumpikaan päivä viikonlopusta vapaaksi."