Laittaisitko autosi vuokralle?

Ifin teettämän kyselyn mukaan suomalaiset ovat kiinnostuneita auton vertaisvuokrauksesta.

Kuva: Andrey_Lobachev / Fotolia

Autojen vertaisvuokraus vaikuttaa järkevältä idealta. Vuokraamojen käyttäminen tulee kalliiksi ja se on epäekologista. Autojen yleisempi yhteiskäyttö vähentäisi liikenneruuhkia, vapauttaisi parkkitilaa ja olisi ystävällisempää ympäristölle. Mutta kuinka moni olisi valmis vuokraamaan oman autonsa toiselle käyttäjälle?

If teetti marraskuussa kyselytutkimuksen, johon vastanneista lähes joka toinen harkitsisi oman autonsa vuokraamista lyhyeksi ajaksi silloin kun ei sitä itse tarvitse, jos olisi olemassa palvelu, joka mahdollistaisi vuokraamisen turvallisesti, vaivattomasti ja edullisesti.

Vuokraajan autolle mahdollisesti aiheuttamat vahingot kuitenkin arveluttavat vastaajia. Suurin osa (64 %) vastaajista pelkää, ettei vakuutusyhtiö ehkä korvaa vuokraajan autolle aiheuttamaa vahinkoa. Yhtä moni on huolissaan vakuutusbonuksen alenemisesta, jos vuokraaja kolaroi auton. Vastaajista 55 % pohtii, palautuisiko auto varmasti omistajalleen sovitusti.

Toisella puolella päätöksenteko on helpompaa. Jos itse vuokraa auton toiselta, ei yhteiskäyttö juuri mietitytäkään. Yli 60 % tutkimukseen vastanneista harkitsisi auton vuokraamista lyhyeksi ajaksi sen omistajalta.

"Autojen vertaisvuokraus tulee varmasti yleistymään lähitulevaisuudessa. Omistajalle se on tehokas tapa kattaa autoon liittyviä kustannuksia. Vuokraaja puolestaan saa helposti auton käyttöönsä vaikka parin tunnin kauppareissua varten", sanoo Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen.

"Vertaisvuokrausta varten räätälöity vakuutus poistaisi vuokraajien huolen autolle mahdollisesti vuokrauksen aikana sattuvista vahingoista. Pohdimme yhteistyökumppaneidemme kanssa, minkälaista turvaa voisimme lähitulevaisuudessa autojen vertaisvuokraukseen tarjota", Pöyhönen kertoo.

Ifin teettämä kyselytutkimus toteutettiin marraskuussa 2015 YouGov Finlandin toimesta. Sähköisen kyselytutkimuksen lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaisia edustavaksi iän (18-74v.), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Pääosa kysymyksistä kysyttiin vain auton omaavilta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi