Nuoret ja maahanmuuttajat useimmiten palkkavedätysten kohteena

PAMin Kaarlo Julkusen mukaan riita-asioita on ruuhkaksi asti.

Kuva: © Ezio Gutzemberg / Fotolia.com

“Alipalkkaa maksavat työnantajat varastavat niiltä, joilta se on helpointa. Nuorten ja maahanmuuttajien tietämys oikeuksistaan on usein puutteellista ja alipalkkaus on saattanut jatkua pitkäänkin ja liian usein työntekijä tyytyy kohtaloonsa”, toteaa Palvelualojen ammattiliiton PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen.

Julkunen on huolissaan nuorten ja maahanmuuttajien työsuhteen ehtojen polkemisesta. Riita-asioita riittää ruuhkaksi asti.

“Tällä hetkellä PAMin aluetoimistoilla on hoidettavanaan lähes tuhat työpaikkojen riita-asiaa, joista puolet liittyy palkkasaataviin. Tyyppillisesti alipalkkaa on maksettu nuorille ja maahanmuuttajille”, Julkunen selvittää.

Työmarkkinajärjestöt pyrkivät pääsemään sopuun syksyn aikana neuvottelujärjestelmien toimivuudesta ja kehittämisestä. Pöydälle nousee myös alipalkkauksen kriminalisointi, jonka esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK on tyrmännyt.

“Kaikki voittavat, jos alipalkkaus saadaan kuriin. Työntekijät saavat sen palkan mihin heillä on oikeus, kunnolliset työnantajat eivät menetä kilpailua vilpillisiin työnantajiin nähden ja valtio saa verotuloja. Miksi siis työnantajajärjestöt vastustavat alipalkkauksen kriminalisointia?” Julkunen kysyy.

Sopuun pääseminen tulee olemaan vaikeaa, vaikka EK:n Markus Äimälän mukaan työryhmässä saadaan tuloksia aikaan “ennen kuin ihmiset lähtevät joulukuusiostoksille.” Kun työntekijäjärjestöt vaativat alipalkkauksen kriminalisointia, vaatii työnantajapuoli tiukennuksia lakkosääntöihin, eikä kumpikaan osapuoli vaikuta halukkaalta antamaan tuumaakaan periksi.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi