Neiti Andrejev

Jatkuu....

Avasin silmäni levottoman unen keskellä. Varjo laskeutui päälleni. Silmänräpäyksen aikana mieleeni tuli kuva Neiti Andrejevistä ja minusta. Istuisimme vierekkäin kuistilla neljän lapsemme keskellä. Ja hän ottaisi minua kiinni kädestä ja katsoisi minua ruskeilla silmillään; sanoisi että rakastaa minua ikuisesti, ettei koskaan hylkäisi minua.

Sitten hikiset kourat puristuivat kaulani ympärille. Pystyin haistamaan kaiken ihmeellisen yksityiskohtaisesti. Miehen hien, valtavan määrän kölninvettä sekä ukon hengityksestä huokuvan konjakin, tupakan, sipulin, ientulehduksen ja kaikkien maailman katuojien löyhkän.

"Haluan että kuolet",hän huohotti korvaani "sinä olet häpäissyt minut!" Sylkipisarat roiskuivat kasvoilleni ja maistoin veren metallisen maun suussani. Hän istui hajareisin rintani päällä, käteni lukittuna hänen polviensa väliin. Kuun valossa hänen silmänsä näyttivät pääkallon silmäkuopilta, mielipuolisilta kuiluilta, joihin pelkäsin putoavani.

Yritin kiemurrella pakoon hänen altaan. Hän painoi rintaani yhä lujemmin kähisi löyhkäänsä naamalleni. Sormet löystyivät kaulallani. "Minä en ole mikään mies. En pysty edes tappamaan sinua", hän sanoi. ja hänen veltto, lihava kehonsa painoi minut syvälle patjan sisään.

Yhtäkkiä hän hellitti otteensa, kierähti yltäni ja vapisi: "Anna anteeksi, hyvä luoja, voitko antaa minulle anteeksi" Minä en saanut sanotuksi sanaakaan, haukoin henkeäni, tuijotin pahoinvoivasti tuota säälittävää pikku miestä. Hän nyyhkytti: "Minun pieni Iljani...Suloinen pieni Iljani. En halunnut koskaan satuttaa häntä." Veri alkoi kiertää päässäni. En kuullut muuta kuin suonteni huminaa, sietämätöntä valkoista melua; miten niin et halunnut satuttaa häntä. Mitä hän tarkoitti. Missä Ilja oli, minun suloinen Iljani.

Sysäsin ukon hajamielisesti syrjään ja kiiruhdin kylmään yöhön. Hevoset liikehtivät levottomasti tallissa ja ilma kihelmöi raskaana keuhkoissa. Matka ulkorakennuksen luota kartanon kuistille oli liian pitkä. Liian pitkä kun kaipuu poltti minun nuorissa polvissani. Lähdin juoksemaan kaikella sillä tarmolla jota minulla oli. Harpoin kuistin rappuset tuskin koskettamatta maata ja etsin tieni yläkertaan, missä Iljan huone oli.

Ovi oli raollaan. Kuulin hiljaista nyyhkytystä ja veden lorinaa. "Ilja, oletko kunnossa, Ilja rakas, kuuletko", huusin pimeästä. Hän ei vastannut ja astuin varovasti ovenraosta. Minun ihana Iljani, pieni nymfettini, kyykötti haarat levällään pesuvadin yllä repaleiset yöpuvun riekaleet vielä yllään, yksi polvisukka jalassa. Näin hänen 14-vuotiaan vatsansa jota lapsen untuvainen karva vielä peitti. Mustat hiukset roikkuivat sekavasti kasvoilla, silmät punaisina ja turvonneina itkemisestä, nenä räkää valuen. Pestessään veristä alapäätään hän ei ollut enää sama viaton pieni Ilja, joka aiemmin oli astunut hevosvaunuista kauniina kuin sysimusta tähtiyö, eläen lapsuutensa viimeistä, loputonta kesää.

Hänen häpykumpunsa oli tumman, tuuhean kiharan peitossa. Öljylampun valo heitti suloisia prismoja vesipisaroista, jotka kiilsivät kuin kaste hänen mättäällään. Hänen häpäistyt, loukatut häpyhuulensa pilkehtivät kirkkaanpunaisina, arvoituksellisina minun silmissäni. Sieluni silmissä Iljan herkin ja salaisin kohta kasvoi mittaamattoman suureksi, jumalaisen suureksi, suuremmaksi kuin elämä. Hänen pillunsa oli kaikkien pillujen prototyyppi: vittu, pimppi, tussu, salattu puutarha. Minä nostin hänet sängylle, otin hänet keskellä rikospaikkaa, veristen lakanoiden ja kärpäsenpaskan sokaiseman öljylampun valossa. Tahdoin hukkua häneen, tahdoin kuolla hänen syliinsä, kermanvalkeiden reisien puristuessa ympärilleni.

"Sergei, ole varovainen.", hän kuiskasi."Isä...hän satutti minua", tuskin kuuluvasti. Suutelin hänen kaareutuvia poskipäitään ja tulikuumaa kaulaa, jolle yksi ohut, sysimusta hiushiehkura levittäytyi. Hän oli minun nyt ja ikuisesti. Ei ollut tulevaisuutta, menneisyytä, toivoa pelastuksesta. Me palaisimme iloisesti intohimomme roviolla."Ilja pieni, älä pelkää. Minä pidän huolta sinusta.",sanoin ja painoin kyrpäni hänen huuliaan vasten. Hetken pelkäsin että en löytäisi hänen sisäänsä, mutta hän otti minua kalusta pienellä, pehmeällä kädellään. Tuntui kuin ihmeellinen, salattu maisema olisi levittäytynyt silmieni eteen. Painoin lanteeni syvemmälle hänen syliinsä. Minun sieluni hajosi kuin pieniksi rasvapisaroiksi jotka tihkuivat kyrpäni kärjestä hänen märkään vittuunsa ja sekoittuivat hänen vereensä. Jumala katseli meitä, vanha mielipuoli merimies.