Blogi

Olen ollut kauan poissa teidän luotanne, tästä ajasta, tästä kaupungista.

Olen ilmaa kevyempi, hyvin vaikeasti havaittavissa. En voi edes puhua teille. Olen kuollut. — Tai paremminkin: olin kuollut, mutta yllätyksekseni löysin itseni eräänä iltapäivänä selailemassa sanomalehteä puiston penkiltä, täysin lihallisena ja hyvässä voinnissa.

Se oli välähdyksenomainen oivallus, joka haihtui samantien. Siitä hetkestä lähtien olen tiennyt olevani "elossa".

Kun lähdin olin vielä lapsi. Muistan, miten hento ruumis peitettiin vanhalla ikkunaverholla. Sen jälkeen olen kieltämättä varttunut aika lailla. Minusta oli tullut menestyvä ja toimelias mies. Kaikki olisi ollut hyvin ja minä olisin voinut rauhassa elää elämääni yhtäaikaa ja erikseen sekä karkeammassa että hienommassa olomuodossani, mutta huomasin, että maallinen minäni oli niin syvässä, aikakaudelleen ominaisessa horteessa, etten voinut jättää häntä. — Päätin laskeutua takaisin aineeseen.

Ensin ajatus tuntui vastenmieliseltä vaikka kysymyksessä olikin uhraus minun itseni hyväksi, mutta mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän huomasin maa-elämässä houkutteleviakin piirteitä. Vanhoja muistoja tulvi tajuntaani. Keksimäni miellyttävät asiat alkoivat kasvaa ja kun en pyrkinytkään hillitsemään mielikuvitustani, tuli aineeseenlaskeumisesta lopulta pakonomainen tarve.

Leijun tulevan kotikaupunkini yläpuolella. Sen merkitys minulle kasvaa hetki hetkeltä. Samoin käy minulle ymmärrettävämmäksi koko ajan. Jokainen sanoiksi selkeyttämäni ajatus tuo minua lähemmäksi teitä. — Tämä on ahdistavaa. Muistini.

Pekka Streng

http://www.teosofia.net/ps/
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=516&a=6601

Samoja ajatuksia myös itsellä ajoittain. Mutta mähän olen vaan vatipää.

Istuin duuniautossa taukoa viettämässä. Ohi meni nainen ja muutama muksu, toisella oli ilmapallo kädessä. Hetken päästä pallo tuli mäkeä ylös, oli siis päässyt karkuun, no mä hyppäsin autosta ulos ja otin pallon. Samalla näin että muksut ja nainen oli noin 150metrin päässä. Hyppäsi autoon ja hurautin perään. Siel muksu parkui, kuten arvasinkin. No, yllätys oli suuri kun avasin auton ikkunan ja kysyin onko jotain hukassa, ja ojensin ilmapallon ikkunasta naiselle. Muksu lopetti parkumisen ja nainen kiitteli kovasti. Päivän hyvä työ tuli tehtyä.

Saas nähdä mitä tuleman pitää. Nyt sitä vähätellään, sanotaan että rokote tulee syssymmällä. Eihän se oo edes valmis viel, eikä tietoa toimiiko se. Possuflunssa saattaa yllättää. Sitä odotellessa.

Nyt on ihan pakko ottaa muutama olut.

Nukuin semihuonosti, oli jotenkin helvetin kuuma. Ja ajatukset harhailee ties missä.

On tullut matkalla, se mikä ei tapa vahvistaa. Ei oo nälkä ollut tänään, pelkkää vettä ja kahvia. Kai sitä huomenna pitää jotain syödä, muuten tipahtaa töissä. Ei kyl nappais duuni yhtään.

Mut mitä? Levoton olo.

Ovat palanneet. Katse ylös sieltä maan tasolta.

Viel vähän aikaa, toinen kuppi kahvia. Sit takaisin tien päälle. Aikaisemmin kävin morjestaa muksuja, olivat iloisia, vanhemmalta lähdössä etuhampaat ylhäältä. Ylpeänä esitteli niitä mulle.

Lähen katsoo siskon muksuja, en oo pitkään aikaan nähnyt niitä. Melkoinen ikävä on. Sieltä sit suoraan töihin. Ja duunin jälkeen paikalliseen bisselle.