Vielä kerran Gob...eiku bob...eiku...

...pakkohan tässä on leipäläpeä aukoa, kun ei se meinaa pysyä millään kiinni.

Kävin eilen ihan oikeessa ravintolassa syömässä. Eihän mulla omaa rahaa ollu, mutku kotipoliisit ystävällisesti tarjosivat, niin eihän siinä muu auttanut ku lähtee. Ja ihan toiselle paikkakunnallekin veivät, jotta varmasti muistuisivat mieleen jotkut vanhat lapsuudenmaisemat, kuulemma. Joku Bysmä se oli...en oikeen muista. Olin niin hämmentynyt tuulisella säällä.

Ensivaikutelma ravintelista oli oikein mukava, kaunis tarjoilija ja kaikkee... *huoks*
Oli salaatit ja kaikki. Otin niin paljon kuin vain kehtasin, mut onneks tajusin jättää reilusti varaa pääruoallekin. Pihvejä tuli kolmin kappalein ja oli niiiin hyvää(!!!), että olisin nuollut ne viimeisetkin kastikkeet lautaselta, ellen olisi ajoissa huomannut niitä herkullisen näköisiä jälkiruoka-annoksia sivupöydällä. Eikä ne olleet pelkästään herkullisen näköisiä, vaan ne myös maistuivat siltä. Kävin salaa hakemassa vielä lisääkin aina kun seuralaiset katseellaan viestittivät, että nyt kukaan ei huomaa...

Jälkeenpäin kuultiin, et on siel toinenkin ravinteli, jossain kulmassa, mut ei me sitä nähty...

Tervemenoa...ei tää tähän jää.

Siinä vaiheessa kun meidän oli jo pakko lähteä jatkamaan matkaa ja oltiin just poistumassa siitä raflasta mä näin jotain niiin kaunista että!!! Sydän jätti väliin ainakin kolmesataa lyöntiä ja hakkasi ne sitten hetken päästä ihan hirveellä ryskeellä peräperää niin nopeesti, et luulin kuolevani siihen paikkaan. Siellä oli yhdellä pöydällä ihan uskomattoman kaunis punainen kukka...*voih*
Jos meillä ei olis ollu olevinaan niin kiire, niin mä olisin mennyt siihen pöytään istumaan ja imenyt siitä ihanuudesta kaiken irti.*syvä huokaus*
Se oli vissiin jonkun toisen asiakkaan mukanaan tuoma, mut olisin mä sen latinankielisen nimen silti halunnut kuulla. Tietystä kulmasta näytti ihan siltä kuin se hymyilis kauniisti. Mä kuvittelin sen hymyilevän just mulle.
Täältä meiltäpäin ei taida saada sellasia kukkasia...*syvin huokaus ja surumielinen katse kauniisiin muistoihin*
Mä sit vaan hymyilin hämilläni sille tarjoilijalle, vaik oikeesti mun olis tehnyt mieli napata se kukka siitä pöydältä mukaan. Lainkuuliaisena suomen kansalaisena jätin sen sit tekemättä ja menin vaan ulos höyryymään ja potemaan rytmihäiriöitä.

Jatkettiin siitä sit vielä yhen lehmän navetan ohi (sieltä saa kuulemma mallasjuomia) ja kallion taakse juomaan kahvit keskellä metsää. Oli kyl tosi hyvää ja pullaakin oli ja mustikkapirakkata ja puolukkamuffineita ja kaakkua. Namskis. Mut en mä niistä oikein osannu nauttia, kun mä vaan mietin sitä kukkasta, et mikäköhän se oli ja löydänköhän mä sellasta enää koskaan uudelleen :( *huokaus*

Kirjoitettaessa soi Ys ma'n: Vuoti