Gob's pack

Lauantaina purkaessani kauppakassien sisältöä jääkaappiin kuulin sen! Se sai mieleni täyttymään toivolla, ilolla ja onnella yhtäaikaa!

Se lämmitti mieltäni ja ruumistani, se kumpusi syvältä maan syövereistä ja taivaan sinestä. Se oli ehkä ihaninta, mitä korvani ovat koskaan kuulleet!

Se oli ääni, jonka kuulin televisiosta. Se oli tuttu ääni, jonka olin kuullut niin monta kertaa aiemminkin, mutta koskaan aiemmin ei se ollut herättänyt minussa moisia tunteita, eikä se ehkä enää koskaan tule niitä samassa mittakaavassa herättämäänkään.

Moni varmaan jo kyselee mielessään, että mikähän se ääni sitten mahtoi olla. Kerron sen kyllä, mutten ihan vielä.

Odota kärsivällisesti niin saatat kuulla sen itsekin. Ehkä...joskus...mahdollisesti...

Ensimmäisen kerran kuulin tuon äänen jo vuosia sitten. Jossain kaukana nuoruudessani, ollessani vielä pieni pellavapäinen poika. Fanaattinen, pyöreä ja maailman ihmeitä vielä sinisten lasien läpi katseleva. Lapsellinen.

Odotan kuulevani tuon äänen tämän kevään aikana vielä useita kertoja. Toivottavasti se raikuu vielä yhtä korkealta ja kovaa kuin niin monta kertaa aiemminkin, luoden toivoa, nostaen verenpainetta ja ennenkaikkea kooten suomalaisia huutamaan yhteen ääneen:

NYT HUUDETAAN...!!!!!

Niin ja se ääni... Niin tosiaan...
Voit ehkä kuulla sen televisiosta, jos katselet tai kuuntelet oikeaa kanavaa oikeaan aikaan...

I was looking at the building feeling a bit nervous, relieved and calm at the same time. It looked so familiar, so weird and so full of secrets.

Strange feeling of belonging together was capturing my mind. So many years I've
spent there. So many new things I've learned there. So many common memories we have experienced and shared together in sickness and in health.
I'm looking it with opened eyes and never before has it looked like it just did. It was almost like a spaceshuttle, ready to take off at any moment, but still it was just lying there so calm, so peaceful, so mysterious.

Full of dirty little secrets, hollowing lonely spirits, suffer and joy, challenges, future...

This wasn't the first time I was looking at it and at the same time I was so sure I hadn't seen it never before. Not like this.

Never.
Maybe never anymore.

I looked at the surrounding area and noticed something I had never seen before.
There was the nearby store and behind it more buildings I had never seen before,
while at the same time I remembered seeing them almost every day. Some windows of
those buildings had lights on. I was thinking if someone would still be working
there, just like I did just a couple of minutes before. Then dropped the thought.

Who would be working in such a time.

I noticed flashing light in the ceiling of nearby building.
I noticed the difference between us.
I noticed the similarity between us.
I noticed empty parking place.
I noticed myself in more concretical than never before.

Maybe never more.

I remembered stories I had heard in the past. I remembered happenings from my past.

I remembered rumours regarding on us all.
I remembered the scale of the universe.
I remembered the decicion to forget.
I remembered the decicion to remember.
I remembered.
I realized.

Maybe I´m a beast for you, but only if you are the same for me.
Maybe I´m an angel for you, bun only if you are the same for me.
Maybe I´m the biggest pain in your ass, but only if you are the same for me.
Maybe I am.
Maybe I'm not.
But what is sure is that I will always keep my promises.

If I forget, you must remind.
If I don't tell, you must ask.

If you don't lie to me, I speak truth to you.

Stop the fishing, bugger.

...on 42. Ainakin kaikki Douglas Adams:n kirjallisuuden ystävät tietävät tämän.

Mutta voiko jonkun elämän tarkoitus olla vaikkapa moottoritien oikealla kaistalla körötteleminen 90 kmh siihen saakka, kunnes joku yrittää päästä ohituskaistaa myöten ohitse?

Ei ole kovinkaan harvinaista, että ohitustilanteessa ohitettavan auton kuljettajalle tuleekin yllättäen niin kiire, ettei ehdi jäädä ohitettavaksi, vaan kaasupoljinta pitää painaa sen verran reilusti, että ohituskaistalla ohitusta yrittävän on joko nostettava oma nopeutensa päätähuimaavaksi ja lakeja rikkovaksi tai tyytyä kohtaloonsa ja palata takaisin lähes ohituksen uhriksi jääneen taakse. Jälkimmäinen johtaa usein siihen, että lähes ohituksen uhri hidastaa ajonopeutensa taas entiselleen...Uusi yritys - sama lopputulos(?).

Toisille elämän tarkoitus on toisten ihmisten mustamaalaaminen vaikka väkisin, jos ei muuten meinaa onnistua. Tällöin toimintaperiaate on se, että kysytään mustamaalauksen tulevalta uhrilta kysymys, jonka vastaus on päätetty jo etukäteen. Havainnollistetaan kehittämällä vuoropuhelu henkilöiden A ja B välille:

A: Mitä mieltä olet tuosta miehestä tuolla? (osoittaa sormella kauppakassia pulkassa vetävää henkilöä D, joka kulkee yhdessä henkilön C kanssa)
B: En tiedä. En tunne. Tunnetko sinä?
A: En, mutta eikös olekin tyhmä?
B: En tiedä. En tunne. Onko sun mielestä?
A: Mutta eikös sun mielestä olekin tyhmää vetää kauppakassia pulkassa?
B: Saattaahan se olla, mutten tiedä tarkemmin miksi hän niin tekee ja voihan siihen olla ihan hyvä syy.
A: Sitähän minäkin. Ihan tyhmä.

Seuraavana päivänä henkilö A kertoo henkilölle C, että henkilön B mielestä kauppakassia edellisenä päivänä vetänyt henkilö D oli todella tyhmä jätkä. Henkilö C tietenkin tuntee henkilön D, joka hänen kanssaan oli edellisenä päivänä kauppakassia pulkassa vetäen kulkenut ja henkilö C kertoo henkilölle D, että henkilö B pitää tätä täytenä idioottina. No henkilö D oli vetänyt kauppakassia pulkassa, koska hänen toinen kätensä oli jännetuppitulehduksen vuoksi käyttökiellossa ja pulkan oli kaupan ovelle unohtanut hänen viisi-vuotias tyttärensä (henkilö e), joka oli rientänyt kaverinsa luokse leikkimään barbeilla.
Henkilö B ei tietenkään edellä mainittua voinut tietää, mutta eihän se tyhmyys-idea edes ollut häneltä lähtöisin vaan henkilöltä A, joka tietentahtoen tivaamalla kaivoi esiin sanat, jotka halusi kuulla.
Ja vaikkeivät sanat olleetkaan suoranaisesti sitä mitä piti, niin riittävän lähellä kumminkin.

Esimerkki lienee hieman karkea, mutta vilkkaammalla mielikuvituksella varustetut lukijat pystynevät löytämään myös muita versioita esimerkin tapahtumille...

Hitsi kun ihmiset ovat sitten typeriä. Tällä kertaa en viitsi edes tarkistaa oikeinkirjoitusta tai tekstiin mahdollisesti jääneitä asiavirheitä. Nyt ottaa vaan pannuun:)

Tuskin sä haluat tätä sun viimeistä karkkia? Ethän halua?

ps. kaksi kertaa kävin tätä kumminkin muokkaamassa...itse asiassa kolme, kun piti tämä post scriptumkin raapustaa - näpytellä siis...