Vain muutamia päiviä enää paluuseen kotiin. Viimeisen viikon ajan olen laskenut päiviä ja ollut paitsi tavallista hermostuneempi, myös iloisempi. Kotiinpaluun osalta kaikki suunnitelmat ovat auki. Remonttiyhtiön ystävällinen kontaktihenkilö on avustanut siinä, että saatan päästä asuntooni päivän-kaksi ennen muita asukkaita, pelkästään siksi, jotta saan asuntoni taas valmiiksi ennen jalkaleikkaustani, joka odottaa minua alle viikko kotiinpääsystä.
Näin melkein kolmen kuukauden jälkeen yksi tärkeimpiä opetuksia on kuitenkin putkiremontin - ja oikeastaan minkä tahansa tilapäisen ja suuren rutiinien muutosten osalta se, että vaihtoehtoja kannattaa punnita paljon tarkemmin. Itsehän tosiaan lähdin soitellen sotaan ja ajattelin pystyväni asumaan työpaikkani ja/tai kavereiden nurkissa. Sitä tein, mutta se vähäinenkin rasitti sitten yllättävänkin paljon kaverisuhteitani - ainakin niitä, jotka eivät olleet aivan selkeimpiä mahdollisia tilapäistäkään yhdessä asumista varten. Toki ennen vappua hajonnut jalkani oli tässä seikkailussa se kaikkein eniten hämmennystä aiheuttanut asia, mutta siitä huolimatta jos olisin vielä maaliskuussa, harkitsisin jotain muuta tilapäisratkaisua putkiremontin ajaksi.
Syyt eivät ole pelkästään sosiaaliset, vaan ihan taloudellisetkin. Arvioin itse, että asuessani siskoni nurkissa Porvoossa, käydessäni autolla 3-4 kertaa viikossa Helsingissä, poltin kuukaudessa pelkästään besiiniin katumaasturibrontosauruksellani noin 300 euroa. Sillä rahalla on mahdollista löytää suhteilla todella pieni tilapäisasunto tai alivuokralaishuone melko läheltäkin keskustaa. Vaikeaa tuolla budjetilla se olisi toki ollut, mutta mahdollista. Toki on kuitenkin muistettava, että ei vertailu ole aivan noin suoraviivaista. Istuessani systerini lukaalissa arki-iltaisin tyhjentämässä hänen ja avokkinsa jääkaappia, olisin vastaavasti Helsingissä asuessani istunut lähiravintolassa siemailemassa viiden euron teetäni suklaakakun kera.
Toki pohjimmillaan koko putkiremonttiruljanssissa on se syy miksi kaikki omistusasunnon haltijat niitä inhoavat, eli itse remontin hinta. Omassa asunnossani Kalliossa se maksoi himpun yli 600 euroa per neliö, jota on pidettävä kai yleisesti ottaen hyvänä hintana Helsingissä. Kokonaishinnaksi tuli vajaat 35000 euroa, johon vaikuttivat myös omat valinnat kylpyhuoneen kalusteiden suhteen.
En itse ole asunnostani luopumassa, mutta kun aina toitotetaan sitä, että putkiremontti nostaa asunnon arvoa, niin kyllähän se niin vaan on. Kysymys on vaan, että kuinka paljon. Onko asuntoni nyt 35000 euroa arvokkaampi? Ehkä. Hädintuskin? Mitä itse olisitte valmiita maksamaan kalliolaisesta 1950-luvun kaksiosta (57 neliötä) omalla parvekkeella ja ylimmässä kerroksessa?
Tämä lyhytikäinen blogi lähestyy nyt loppuaan. Jos teillä lukijoilla on jotain kysyttävää remontista, sen vaikutuksista tai muuten haluatte purkaa mieltänne, tehkää se tuossa kommenteissa. Yritän vastailla parhaani mukaan.
Kirjoitettaessa soi Juno, Janna, Gracias - Kuuluuks
