90 päivää evakossa

"Vittu."

Se oli ensimmäinen sana joka kävi huulilla kun toista vuotta sitten kuulin asunto-osakeyhtiön kokouksessa sanat "yhtiön hallitus päätti putkiremontin käynnistämisestä".

Olin vastikään todella kotiutunut asuntooni, vaikka olin muuttanut siihen jo kahdeksan vuotta sitten. Asuntooni, joka käsitti 60 neliötä parvekkeella ja ikkunoilla aamuaurinkoon siten, että juuri tähän aikaan alkaisin heräilemään aamuisin sänkyyn paistavan auringon valoon.

Ei. Sitävastoin elän nyt autoni takakonttiin pakatusta kahden muovilaatikollisen vaate- ja tarvevarastosta, nukun missä ikinä satun nukkumaan ja teen 12 tunnin työpäiviä, koska se on kätevä tapa saada pitkiä viikonloppuja jolloin voi karata viikonlopuksi sukulaisille täysihoitoon.

Koko rumba alkoi oikeastaan viime syksynä, jolloin varsinainen remonttikokous asukkaiden kanssa pidettiin. Tiesin, että homma ei mene putkeen, koska edellisen kahden päivän sisään olin kadottanut uudenkarhean älypuhelimeni Espoon perämetsiin, autooni oli murtauduttu ja läppärini oli hajonnut.

Kokous itsessään oli lähinnä sitä mitä odotinkin. Eläkeiän ylittäneet osakkaat lähes iskivät toistensa kurkkuun kiinni väitellessään siitä, pitäisikö samaan syssyyn kellarin vesivahingot korjata. Odotin koko puolituntisen väittelyn sitä, että alakerrassani asuva ihana mummeli vetäisee moran taskustaan ja puukottaa jotakuta kurkkuun, koska hänen mielestään asukkaita ei voi laittaa maksamaan kymmenen euron ylimääräistä kuukausimaksua vahingon korjaamiseksi. Toisaalta, sama porukka joka nosti älämölön, suostui mukisematta automaattisten palohälyttimien asennukseen koska esityksessä oli maininta: "rappukäytävässä on havaittu ajoittain epämääräistä porukkaa".

Niin. Vittu. Epämääräistä porukkaa. Ties mitä hampuuseja saatana. Nykyajan nuoriso se siellä rapussa puuhaa.

Kokouksesta autolleni palatessani olin saanut vielä parkkisakon. Kiva kiitti hei.

Nyt puoli vuotta myöhemmin remontti on käynnistynyt myös oman asuntoni osalta. Viime sunnuntai meni siirtäessä keittiön, eteisen ja WC:n irtamistoa suojaan olohuoneen/makuuhuoneen puolelle, suojatessa kämppäni irtaimistoa remonttipölyltä vanhoilla lakanoilla ja rakentaessa keittiö/WC-alueen ja olohuoneeni väliin superhienoa vaneriovea estääkseni sen, ettei remonttifirman virolaiset työmiehet pääse baarikaapilleni.

Tein itse, säästin!

Muistan elävästi yhtiökokouksesta remonttifirman edustajan sanat, että työmaan vartiointi on heille tärkeä asia ja kulkuluvattomilta kysellään aina syytä alueella oleskeluun. Ennen omaa poismuuttoani pääsin tätä suunnatonta turvallisuutta tarkastelemaan parin kuukauden ajan muiden kun muita asuntoja tai rappuja remontoitaessa kukaan ei kysynyt missä asioissa siellä liikun. Enkä ole habitukseltani kuitenkaan ihan yhteiskunnan ehkä hyväosaisinta luokkaa.

Siispä kukaan ei varmaan syytä minua siitä, että en luota täysillä remppafirman teippaamiin muovikalvoihin esteenä, ettei asuntoon jättämäni tavarat lähde kesään mennessä kävelemään.

Kirjoitettaessa soi Blue Öyster Cult - Dont Fear The Reaper