Some&More Store

Äidin ja tyttären haave omasta yrityksestä. Suuria unelmia tehdä sitä mitä rakastaa! Nyt tai ei koskaan, KAIKKI pelissä. Some&More on naisten ja pikkukoirien Store, jonka perustimme kesällä 2013! Rakkaudesta muotiin ja koiriin.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on nahkapannat.

KESÄTUKKA  1

Kaljun sosiaalinen merkitys.
Kaljuus on muodista ja kulttuurista riippuen nähty joko positiivisena tai negatiivisena asiana. Nykyään kaljuus nähdään länsimaissa usein ulkonäköä heikentävänä seikkana, mutta toisaalta julkisuudessa esitetään myös usein puheenvuoroja, joissa kaljua pidetään komeana. Kaljuus yhdistetään myös "kovan äijän" imagoon. Esimerkiksi monilla nyrkkeilijöillä on ajeltu pää. Skinheadeille ajeltu pää on keskeinen tunnusmerkki.
-Wikipedia.
Ennen vanhaan poikien päät ajeltiin kesäksi kaljuiksi, kesätukat!
Minäpä laitoin "kesätukat" Paulille ja Killelle ;) check!

Pauli pörröturkissa. (Before)


Pauli kynitty. (After) Sakset + Moser chromini= Avot!


Selkään oli ilmestynyt valtavasti pilkkuja lisää viime ajelusta <3


Kille ja Killen korvat. HUGE. (Before)


Trimmatut korvat ja tuloksena kilo karvaa lattialla. (After)


Nukutaan nahkat vastakkain <3


Ja viimeisenä "kulissien takana", pantakuvailujen epävirallinen otos ;)
Kuvissa linkit. Tästä suoraan kuvassa olevaan pantaan! *KLIK*


Mun mielestä koiran pitää olla rodunomaisen näkönen. Jos ottaa kiinanharjakoiran, niin kyllä sen pitää näyttääkkin siltä. Mutta mä oonkin mä ;)

Ihanaa lämmintä, aurinkoista WEEKENDIÄ!
<3 Sanna


FINA'STARLIGHT  1

Fina'Starlight Kille
http://finastarlight.kotisivukone.com/
Kiinanharjakoira,naku.
13.01.2013
Kahden koiran pentue,

Kille och Kalle.
Killen eka kylpy.


Kasvattajalla kesällä 2013. Ei mennyt kauaa kuvan nähtyäni, kun sovittiin jo tapaamista ja olin varma, että Killen koti on mun luona <3


Jyväskylässä treffattiin ja vietettiin päivä. Käytiin mm. koirapuistossa ja tutustuttiin, sekä Killeen, että kasvattajaan :) Iltapäivästä kiiruhdettiin junalle. Piti juosta lippu hakemaan, kun konnari ei päästänyt junaan ilman lippua. Huh...Viimein, kun päästiin tavaroineen päivineen sisään ja oikeeseen vaunuun, se oli tietenkin aivan täysi. Ilmastointi ei pelittänyt kunnolla ja Killekään ei meinannut rauhottua ollenkaan.
Tampereen kohdalla vaunuun änki vielä lisää koiraa ja ihmistä. Sit oli pakko siirtyä vaunusta välikköön ottamaan happea ja juottamaan Kikkistä. Eihän se malttanut edes vettä hörppästä! Oltiin molemmat yhtä tuska- hikeä, koira ja minä. (Onneks matka oli jo lähestymässä määränpäätä!)
Toijalassa meitä odotti iloinen joukko vastassa! Äiti, sisarukset ja Pauli oli koko päivän jännittänyt, millainen kaiffari sieltä tulee ;)

Kotiuduttu.

Nää kaks on kyllä ihan eri maata. Pauli on "terhakka pikku terrieri", aina valmiina. Kille taas käy vähän hitaammalla ;) Joskus joutuu hakemaan peiton alta lenkille!Sanonkin näitä hölmöläisiksi...kaikella rakkaudella!


...Mallina oleminenkin on niin raskasta hommaa *haukotus*...Tästä johtuen Paulista on enemmän kuvia ;)


Kille ja Pauli-panta. Huomaa talviaikanen väritys! :D Ihanaa, kun kohta on kesä. Saa nakupetterikin taas komeen rusketuksen...itsestäni puhumattakaan! -Kalkkilaivan kapteeni


Koiran sovituskoppi  1

MIKÄ??


Oletko koskaan törmännyt tälläiseen? Kyllä, meillä on pienille koirille ihan oma "sovituskoppi". Siinä on helppo sovitella vaatteita ja asusteita. Kaikki vaatteet ja asusteet ovat vielä käden ulottuvilla.

Meille saapui alku kuusta tälläisiä harvinaisuuksia. Suomalaista käsityötä, Sastamalasta. Pehmeää lampaan nahkaa, herkullisia värejä ja tietty timskuja ;) Otettiin alkuun ihan pieni erä, pieniä kokoja ja katsotaan kuinka nämä otetaan vastaan. On puolikuristavaa ja tavallista mallia, sekä yhteensopivat ihanat hihnat. Hihnojen käsiosat ovat väreineen yhteensopivat pantojen kanssa.




Kuka on PAULI? Se on tuo valko-musta Kiinanharjakoira. "Mammanmuru" sai oman malliston ;) Molemmat sekä Pauli, että Kille ovat täällä Storella "töissä" päivittäin. Pauli on kova puhumaan ja näyttelemään taitojaan portin takana. Pyytäessä saa tehdä lähempääkin tuttavuutta. Pojat eivät kuitenkaan saa pyöriä ympäri Storea, vaan ovat tosiaan portin takana, omalla puolellaan :)

Tervetuloa katsastamaan! <3


S&M Nahkaa ja Niittiä  1

Mutsi :Täähän sopis hyvin tän mun lippiksen kans!
Minä : Mutsi hei...NE ON KOIRILLE!!
Hohoh, vähän rankempaa huumoria! ;) Aukesko?


Niin. Tänäänkin eräs asiakas kummasteli, että mihinkä noita koruja(koiran pannat) oikeen laitetaan, kun on ranteeseenkin liian isoja? Kahden asian yhdistäminen voi olla hankalaa, muttei mahdotonta! :) Samojen seinien sisältä saat luxusta sekä itselle, että koiralle tai miksei kissallekkin. Handy!

Toivosta en tiedä, mutta meiän Torstai on huumoria täynnä!


#passionforfashion  1

LYDC LONDON ja Anna Smith NY laukut&lompakot. Ihania värejä yksityiskohtineen. Piristystä arkeen <3 Ja mikä laatu!Huh!

Rakas ystäväni ja Battle Beast- bändin solisti Noora. Kaulassa Leijona chaini. Noora kävi meitin avajaisissa viime kesän lopulla hakemassa rundille koruja ym. Leijona koruja on kullan -ja hopean väreissä, kaulaan ja ranteeseen, eri malleja.

Ameriiikassa kaikki on suurta!Paljon koruja Jenkeistä. Isoja ja keskikokosia chaineja kaulaan kun kaulaan. Leijonakoruja suosii mm.Rihanna, Nicky Minaj, Justin Bieber.. Ja ihan täällä koto Suomessa Sini Sabotage, Mikael Gabriel...

Me rakastetaan hattuja! Harmi vaan, että harvalla on pokeria näitä käyttää! Siks näistä onkin suurin osa omassa käytössä... ;)

You gotta BLING!


Women&Dogs, mitä ihmettä?  3

Ensimmäinen ja ainoa Suomessa.
Some&More Store!
Kyllä, naisten ja pikkukoirien oma verkkokauppa sekä store.

Äidin ja tyttären haave omasta yrityksestä. Suuria unelmia tehdä sitä mitä rakastaa! Nyt tai ei koskaan, KAIKKI pelissä.

Tässä sitä sitten ollaan. Toukokuussa meni duuni ja jäin tyhjän päälle. Neljän lapsen yh-äiti, osa-aikatyöläinen ja opiskelija. Hetken keitti päässä ja epätoivo iski, mutta jo heti seuraava yö meni miettiessä tulevia, SUURIA uusia suunnitelmia.
Tästä se idea sitten lähti. Itse olin vaki-duunissa ravintola-kokkina ja otin suuren riskin intohimosta tehdä jotain uutta ja upeeta!
Liikeidea tarjota Suomesta vaikeasti saatavia koiran luxus asusteita lähti siitä, ettei täältä ole saanut koirille, kun ruskeita ja harmaita takkeja.

Pikku koirat, kuten esim. omat koirani Pauli ja Kille (Kiinanharjakoirat) tarvitsevat vaatteita kesät talvet. Miksei ne voisi olla myös nättejä!?

www.somemore.fi