Sateesta.

Mainitsinko koskaan, että rakastan sadetta? Sade on ihan ihanaa!

Sade, tuo omituinen eksistentialistinen taivaalta niskaan tuleva fiilis, on kuin lähdevesi maailman autiomaassa.

Mikään ei voita sadepisaroiden osumista alastomalle vartalolle.

Kukaan ei päihitä veden, tuon elämän nektarin valumista pitkin selkärankaa pyllyvakoon.

Se on kuin unelmien rakastajan silkinohuiden hiusten kosketus tai viimeinen suudelma niskaan aamulla ennen ..

aamupaskaa ja mulkun pyyhkimistä verhoihin. Sitä ei voita edes ympärillä mätänevien vihollisten päättömien ruumiiden ulokkeista tupruavan lihan tuoksu. HAHA! All youer base belgon to us!

Sade on itse asiassa aika perseestä, huomasin sen äsken kun kävin röökillä. Paita imee kosteutta kuin Leninin muumion perseeseen työnnetty tampooni, ja olo on kuin joku olisi kussut päälle. Persekin on taas märkänä, vaikka juuri vaihdoin kalsarit.

Ukkonen on kivaa. Siihen liittyvä sade on ihan jees.

Päivän kakkoskuvana aiheeseen liittyvä luontokuva: