Maanpuolustus ja Nato

Natoon vai ei? asia on ihmeen vähän esillä kampanjoinnissa, vaikka aihe varmasti kiinnostaa useimpia, ellei kaikkia äänestäjiä. Keskusteluryhmissä ja kahvipöydissä asia on esillä, leimakirveetkin heiluvat: tarjolla on ainakin suomettumista ja Nato-kiimaa.

Ehdokkailla voi olla monenlaisia syitä jättää Nato-linjansa kertomatta. Asia voi tuntua syystä tai toisesta vaikealta, on helpompi puhua ja kirjoittaa jostain muusta. Ehkä leimautuminen pelottaa. Ehkä asia tuntuu kaukaiselta. Osalla on vanhaa painolastia.

Minusta maanpuolustus yleisesti ja Nato erityisesti ovat tärkeitä kysymyksiä näissä vaaleissa. Niin tärkeitä, että on vastuutonta jättää asia pelkkien vaalikonevastausten tai tulkinnanvaraisten vaaliohjelmista löytyvien mainintojen varaan. Sotia ja sotaisuutta kun riittää, valitettavasti, vielä nykyaikanakin myös Euroopassa.

Kannatan reserviläisarmeijaa. Minulle se on yksi ilmentymä kansalaisyhteiskunnasta, jossa jokainen kantaa vastuunsa yhteisistä asioista. Meneillään oleva paikallisjoukkouudistus kehittää puolustusvoimia edelleen suuntaan, jossa vapaaehtoisjärjestöillä on kasvava rooli. Yleisen asevelvollisuuden merkittävä etu on, että päättäjät eivät voi ulkoistaa sotimista ammattisotilaille. Meidän järjestelmässä aseellinen konflikti koskettaisi läheltä kaikkia, tästä syntyy motivaatio ylläpitää rauhaa.

Turvallisuuspolitiikan osalta Suomi on kulkenut pitkän tien viime vuosikymmeninä. YYA-aikaan olimme sidoksissa itään. Virallinen liturgia julisti rauhaa. Neuvostoliiton hajotessa ja kylmän sodan päättyessä länsipoliitikot halusivat nähdä uuden pysyvän rauhan ajan alkaneen Euroopassa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Nykyinen Kremlin retoriikka edustaa vastenmielistä vahvemman oikeutta, paitsi silloin kun tarjolla on "luovaa" historian tulkintaa tai muuta disinformaatiota. Eikä asia valitettavasti jää pelkäksi puheeksi. Erinäköisten Venäjän lähialueilla tapahtuneiden kähinöiden huipentumana tuli Krimin valtaus ja koko Ukrainan kriisi, jonka sotilaalliseen eskaloituimiseen en voi nähdä muita syyllisiä kuin Venäjän vallanpitäjät.

Tilanteeseen on vaarallista odottaa nopeaa ja pysyvää muutosta. On tärkeää, että EU voi esiintyä mahdollisimman yhtenäisenä rintamana sekä ulkopoliittisesti että tarvittaessa myös sotilaallisesti. Pitkän päälle paras ratkaisu olisi integroida puolustus osaksi EU:ta, ilman Yhdysvaltojen osallistumista. Tähän on kuitenkin matkaa, sekä poliittisesti että käytännön valmiuksien rakentamisen osalta, ehkä tämä ei toteudu koskaan. Ruotsin kanssa tehtävä yhteistyö on oikeansuuntainen askel, mutta siltä ei voi odottaa liikoja. Näissä olosuhteissa Nato-jäsenyys on oikea ratkaisu. Ja ilman aiheetonta viivytystä - ratkaisun pitkittäminen ei palvelisi ainakaan Suomen etua.

Juha Oinonen, 257 Helsinki