Minut on todettu syylliseksi asevelvollisuudesta kieltäytymiseen kolmessa eri oikeusasteessa. Vankilassa en kuitenkaan ole istunut. Ensimmäinen käyntini armeijassa kesti pari viikkoa, minkä jälkeen hakeuduin siviilipalvelukseen.
Aloitin ylioppilaaksi kirjoitettuani yliopisto-opintoni suurin odotuksin. Olin erityisesti lukion loppua kohden kokenut sosiaalista näköalattomuutta – liki täydellistä kykenemättömyyttä tutustua uusiin ihmisiin. Opiskelujen aloittaminen tarjoaisi loputtomasti uusia ihmiskontakteja! Toisin kävi: epäonnistuin surkeasti, vaivuin masennukseen ja eristäydyin ihmisistä liki täysin.
Olin pyöritellyt koko teini-ikäni ajatusta totaalikieltäytymisestä. Käytännössä kuitenkin olin päättänyt suorittavani kansalaisvelvollisuuteni ympäröivää maailmaa edes jossain määrin hyödyttävällä järkevällä tavalla, käymällä läpi siviilipalveluksen, mutta enää minulla ei ollut mitään menetettävää – ei syytä jättää periaatteideni mukaan toimimista puolitieheni. Päätin antaa pataan yhteiskunnalle, joka tuntui pääsyylliseltä ongelmiini. Hain hetimmiten varusmiespalvelukseen tarkoituksenani kieltäytyä asevelvollisuudesta.
Odotellessani palvelukseen astumista masennukseni syveni. En kuitenkaan voinut hakeutua hoitoon, sillä pelkäsin tiedon vuotavan puolustusvoimille. Seuraavan tammikuun aikana astuin uudestaan palvelukseen. Päätin kärvistellä muutaman päivän ja kieltäytyä sitten, jotta voisin suorittaa mahdollisimman monta päivää tulevasta tuomiostani – olinhan jo valmiiksi vakavasti masentunut eikä vapaudellani ollut siksi minulle mitään väliä.
Astuin palvelukseen maanantaina ja olin valinnut kieltäytymispäiväkseni torstain. Kauhistuin kuinka automaattiseksi käskyihin alistuminen oli mielessäni muodostunut – viimeistään silloin tunsin, että tämä paikka ei ole minua varten. Jäin sänkyyni makaamaan. Minua tultiin pari kertaa käskyttämään, ja kohta minut kuulutettiinkin yksikköupseerin toimistoon. Kukaan ei ole eläessäni huutanut minulle niin kovaa tai alentanut minua niin kokonaisvaltaisesti maan rakoon kuin hän: puolet ajasta hän haukkui minua pelkuriksi ja raukaksi, toisina hetkinä hän kovisteli mikä Rambo ja kova jätkä oikein kuvittelen olevani. Tämän jälkeen minut passitettiin yksikön päällikön puheille. Hän osoitti lukujärjestystä kysyen osallistunko seuraavaan koulutukseen. Vastasin lyhyesti: "Kieltäydyn." Se tuntui oikealta, hyvältä ja vapauttavalta.
Viikonlopun jälkeen minut kotiutettiin ja jäin odottamaan haastetta oikeudenkäyntiin. Asuin tuolloin Helsingissä ja luonnollisesti otin aihealueeseen perehtyneen asianajajan sieltä – 3 000 € yhteiskunnan piikkiin. Maaliskuussa Lapin käräjäoikeudessa Sodankylässä minut istutettiin kolmen sotilaspukuisen upseerin eteen tuomittavaksi. Sekoitimme ystäväni kanssa kunnan kirjastossa kuksiimme salaa viinaa jaffan sekaan ja pelasimme shakkia. Kävimme myös sotilaskodissa munkkikahvilla. Tuomio ei yllättänyt ketään: noin puoli vuotta ehdotonta vankeutta.
Valitin hovioikeuteen, muutin takaisin Ouluun kaverini kanssa yhteen ja sosiaalinen elämänikin alkoi pikkuhiljaa saada kipinää. Aloin ymmärtää syitä masennukseni takana ja että edellisen talven toimintani oli ollut vahvasti itsetuhoista. Tällöin hyväksyin tilanteeni ja hain vapautusta varusmiespalveluksesta tietäen, ettei se välttämättä muuttaisi tuomiotani. Päätin viedä hengen itseltäni, mikäli joudun vankilaan. Käytännön toteutus oli selvä ja itsemurhaviesti valmiina. Otsikkona oli: "Miksi tapoin itseni?"
Noin vuosi alkuperäisestä oikeudenkäynnistä eteenpäin asianajajani soitti, että sinänsä minun on katsottu syyllistyneen asevelvollisuudesta kieltäytymiseen, mutta terveydentilani huomioiden minua ei voida tuomita vankeusrangaistukseen. Aloitin terapian ja syksyllä jatkoin yliopisto-opintojani. Sosiaalinen elämäni lähti muodostumaan ja valmistuin maisteriksi neljässä ja puolessa vuodessa.
Jos olet asevelvollinen, on helpointa on hankkia vapautus. Harkitse totaalikieltäytymistä vain jos olet varma asiasta ja haluat uhrata puoli vuotta elämästäsi yhteiskunnallisen epäkohdan esilletuomiseksi. Kaikkineen noin puolentoista vuoden prosessi vakavasti ja psykoottisesti masentuneena on kokemus, jota en suosittelisi tai soisi kenellekään. Franz Kafkan Oikeusjuttu antaa hyvän kuvan siitä voimattomuuden tunteesta yhteiskunnan hitaasti mutta varmasti pyörivien rattaiden armoilla. Koneistoa vastaan yksinäinen ihminen on voimaton.
Tekstiä saa levittää vapaasti. Vastaan mielelläni kysymyksiin. Hyvää itsenäisyyspäivää!