Syrjittiinkö Kiasman johtajavalinnassa naisia? Nimet esiin!

Leevi Haapalan valinnasta Kiasman johtajaksi on noussut myrsky. Kiasma kuuluu Kansallisgalleriaan yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseon kanssa. Kansallisgallerian hallituksen jäsen Silja Rantanen erosi vastalauseeksi Haapalan valinnalle. Rantasen mukaan valinnassa syrjittiin naisia.

Haapalan tapauksessa kyse on siitä, että hänet valittiin Kiasman johtajaksi headhunting-prosessin päätteeksi. Haapala ei ollut hakenut virkaa. Loppusuoralla oli kaiketi Haapalan lisäksi joitain naisia, jotka eivät tulleet valituiksi. Eronneen Rantasen mukaan naiset olisivat olleet pätevämpiä ja ansioituneempia. Heillä oli paremmat cv:t.

Rantanen ei salassapitosääntöjen mukaan voi paljastaa, ketkä nämä Haapalan vastaehdokkaat olivat. Heistä ei siis ole saatu julkkisuuteen mitään tietoa. Kaikki on tapahtunut suljettujen ovien sisällä.

Yksi suurimmista ongelmista valtion ja kuntien yksityistämisprosesseissa on se, että yksityistämisen jälkeen yhtiön toiminnan läpinäkyvyys katoaa. Päätökset tehdään piilossa julkisuudelta. Yksityisten yhtiöiden ei tarvitse avata toimintaansa samalla tavalla kuin valtion tai kuntien toimijoiden. Se on ongelmallista demokratian kannalta ja se on ongelmallista siksi, ettei media pysty valvomaaan näiden yhtiöiden toimia. Koska näihin yhtiöihin kuitenkin syydetään usein veronmaksajien rahoja, tulisi lehdistön pystyä niiden toimintaa myöskin valvomaan.

Etenkin vasemmisto on kovaan ääneen huutamassa yksityistämisiä vastaan.

Siksi on outoa, että Valtion taidemuseoista tehtiin Kansallisgalleria-säätiö vasemmistoliiton kulttuuriministerin Paavo Arhinmäen kaudella. Arhinmäki oli kulttuuriministeri vuosina 2011-2014 ja sinä aikana Valtion taidemuseot säätiöitettiin ja nimeksi tuli Kansallisgalleria.

Ja samalla hävisi läpinäkyvyys toiminnasta. Olikohan säätiöittäminen virheliike Arhinmäeltä? Kun hän puhui säätiöittämisen yhteydessä Kansallisgallerian joustavuudesta, niin hän tuskin ajatteli tällaista. Kutsutaan sitä nyt vaikka ajattelemattomuudeksi.

Säätiölain mukaan esimerkiksi johtajan hakuprosessia ei tarvitse avata kenellekään ulkopuoliselle. Asioita voidaan päättää suljettujen ovien takana, eikä niistä tarvitse hiiskua kenellekään.

Tilanne on se, ettei kansa (jonka rahoilla Kansallisgalleria pitkälti pyörii) eikä media pääse millään arvioimaan johtajavalintaa. Vain lopputulos esitellään yleisölle, eikä lainkaan sitä miten siihen ollaan päädytty.

Vaikka säätiön ei tarvitse valintaprosessissa loppusuoralla olleiden nimiä paljastaa, niin tuskin mikään sitä kieltää. Etenkin jos ehdokkaat itse siihen antaisivat suostumuksensa.

Demokratian ja avoimuuden nimissä: Nimet esiin! Silloin myös yleisö ja media pääsevät arvioimaan syrjittiinkö valinnassa naisia vai ei. Muuten uuden johtajan Haapalan yllä lepää koko hänen tulevan johtajakautensa aikana epäilys, että hänet valittiin tehtävään väärin perustein.