Taivas+helvetti-blogi on samaa nimeä kantavan, Mika Mäkeläisen ja Terho Puustisen kirjoittaman, kirjan pohjalta luotu kirjoitusalusta yrittäjyydestä sekä omien unelmien sekä vahvuuksien etsimisestä ja toteuttamisesta. Blogissa esittelemme otteita kirjan 21 yrittäjän tarinoista, minkä toivomme herättävän keskustelua yrittämisestä ja työnteosta myös täällä Cityn blogimaailmassa. Tarinat voit lukea kokonaisuudessaan Taivas+helvetti-kirjasta.
Tämä viides osa on kertomus Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan perustajajäsenen Pekka Siivonen-Uotilan unelmista ja työfilosofiasta.
+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +
Harvat meistä asuvat niin suuressa talossa kuin Pekka Siivonen-Uotila.
Siivonen-Uotila istuu usein vieraidensa kanssa kartanon eteisaulassa, joka on kaksion kokoinen, mutta kaksi kertaa korkeampi. Kun vieraat ovat poistuneet yön pimeyteen, hän pöyhii vaaleassa manttelitakassa hiipuvat kekäleet ja nousee portaita pitkin yläkertaan.
Hän saattaa vilkaista maan ensimmäistä yksityiskotiin asennettua hissiä, jonka kyydissä entisaikojen aatelisrouva laskeutui salonkitiloihin, tai tehdä pienen kierroksen pölyisen flyygelin hallitsemaan baariin. Muutamat tunnetut vuorineuvokset ryyppäsivät siellä usein kavereidensa kanssa.
Suunniteltuaan hetken tulevia remontteja Siivonen-Uotila vetäytyy yöpuulle niin sanottuun kuninkaan huoneeseen. Siellä ovat vetäneet sikeitä niin keisari Aleksanteri ensimmäinen kuin hänen ruotsalainen kollegansa Kustaa kolmas. Turun seudulla sijaitseva kartano oli siniveristen vierailijoiden suosiossa siihen aikaan, kun Turussa päätettiin maan kohtaloista.
Talossa on kolme porraskäytävää, neljä kerrosta, 24 huonetta ja 1 240 neliömetriä. Mittavat tilat ovat suurelta osin Carl Daniel von Haartmanin aikaansaannoksia. Hän joutui rakentamaan taloon parikin lisäsiipeä 1860-luvulla.
”Carl sai 24 lasta, tosin kolmen eri vaimon kanssa”, sanoo Siivonen-Uotila ja viittoo naulakon suuntaan.
Tarjolla on monipuolinen valikoima huopatohveleita, joista voi valita jalkaansa sopivimmat. Reinot sopivat hyvin myös isännän tyyliin, jonka ytimen muodostavat vaaleanruskeat puuvillahousut, tummanruskea huppari ja paksusankaiset silmälasit.
Kaikkeen tottuu, myös hienoihin historian kerrostumiin, joiden keskellä Siivonen-Uotila elää perheensä kanssa varsin tavallista elämää. Oluen panemisella rikastunut yrittäjä vetäytyi maaseudun rauhaan, koska Helsinki ei huvittanut häntä enää. Rappeutuvan rakennusaarteen pelastaminen oli Pekan ja Marjo-vaimon suuri unelma. Maallemuuttoon liittyi ajatus downshiftaamisesta: he voisivat ottaa vihdoinkin vähän iisimmin. Se tavoite ei toteutunut.
”Itse asiassa se, jos ollaan ihan rehellisiä, meni lähes täydellisesti perseelleen.”
+
Siivosen Pekka oli iloinen ja huoleton mies silloin, kun hänellä ei ollut mitään.
Suomi luimisteli laman synkimmässä kuopassa, ja nuorten miesten oli vaikea saada töitä. Siivonen oli viettänyt vuoden vaihto-oppilaana Hollannissa, ja hän mainitsi muutamalle kaverilleen, että jostakin syystä hollantilaiset saavat lautasilleen vain harvoin hyvää kalaa.
”Oltiin teräviä kavereita ja kekattiin, että ryhdytään viemään Keski-Eurooppaan kirjolohta. Ranskalainen Printempsin tavarataloketju olisi varmaan hyvä kumppani. Eivät ne tajua kirjolohen ja lohen eroa. Soitetaan sinne.”
Se oli puoliksi vitsi, mutta Printempsin ostaja yllätti ja antoi audienssin. Yksi Siivosen kavereista omisti farmarimallisen Peugeot 405:n, jonka tavaratilaan heitettiin kirjolohella täytetty autojääkaappi. Toiveikkain mielin aloitettu vientireissu päättyi kuitenkin kolariin Pohjois-Saksassa. Kukaan ei loukkaantunut, mutta pösöstä tuli rusina ja kalat saivat liikaa lämpöä. Pettyneet yrittäjät palasivat Laitilaan, ostivat retkibudjetin viimeisillä rahoilla kaljaa ja menivät saunaan. Hiki kihosi. Tappio huuh-dottiin ja ideat pulppusivat.
Yksi kavereista kertoi hauskan näköisistä vanhojen limonadipullojen etiketeistä, jotka olivat löytyneet vintiltä. Että eiköhän pojat ruveta pojat tekemään limskaa?
Siellä, saunan lauteilla sai alkunsa Laitilan Wirvoitusjuomatehdas.
Siivonen ja kumppanit ostivat Sodastreamin kotilimonadikoneen, hiilidioksidipatruunoita ja joitakin kymmeniä litroja lisäaineettomia mehuja. Juoma oli terveellistä mutta maistui pahalta. Maku kuitenkin parani kokeilujen ja esanssien ansiosta, ja myyntikin alkoi vetää. Tarvittiin tilaa, kiinteistö, sitten tehdas.
Yhtiöön palkattu toimitusjohtaja Rami Aarikka osoittautui villiksi myyntimieheksi ja rohkeaksi tuotannon kehittäjäksi. Jos saksalaiset panimotekniikan insinöörit keksivät jotakin, Aarikka osti sen heti. Uusien tietokoneohjattujen laitteiden ansiosta Laitila tarvitsi vain yhden panimomestarin, kun kilpailijoiden lattioilla näitä arvokkaita herroja pyöri ruuhkaksi asti.
Hieno tekniikka ei olisi yksin riittänyt mihinkään. Laitilalaiset panostivat paljon pakkausten ulkoasun suunnitteluuun ja reippaisiin markkinointiviestinnän tempauksiin. Aarikka saattoi ajaa tehtaan Transitin Helsingin Sanomien tai Kauppalehden toimituksen ovelle ja soittaa tutulle toimittajalle, että täällä olisi nyt kori kaljaa, tulkaa hakemaan. Uutiskynnykset ylittyivät helposti.
Kerran Transit purki kuorman Erottajan puistoon, josta otettiin puhelu paikallisradion suoraan lähetyksen.
”Täällä soittaa yksi kaupunkilainen, joka vain haluaa kertoa, että joku on tainnut unohtaa koreittain kaljaa Erottajan puistoon. Keksittekö te, mitä niille pitäisi tehdä?”
Takavuosien tempaukset naurattavat Siivonen-Uotilaa. Erityisen makeilta onnistumiset tuntuivat silloin, kun ulkopuoliset epäilivät tai kun voittoihin päästiin pahojen paikkojen kautta.
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas teki tappiota monta vuotta. Se sai kuitenkin pääomaa rohkeiden ja omaperäisesti toteutettujen osakeantien avulla. Vähittäiskaupan keskusliikkeet tykkäsivät uudenlaisista juomista ja pakkauksista, jotka erottuivat selvästi Hartwallin, Koffin ja Olvin tuotoksista.
Toinen etu oli kansalaisten nouseva ympäristötietoisuus, jota laitilalaiset käyttivät hyväkseen. Aseekseen he valitsivat alumiinitölkin ja vihollisekseen lasipullon, jonka sirut puhkovat rannoilla juoksevien lasten jalkapohjat. Laitila voitti. Pullojen kierrätyskartelli murtui.
Kukko-tölkit ja retrolimonaadit tekivät Laitilan Wirvoitusjuomatehtaasta loistavan bisneksen. Se on jauhanut 2000-luvun alusta saakka suuria voittoja omistajilleen, tasaisesti ja luotettavasti, ja se kasvaa edelleen tanakasti. Panimon myynti on noussut 25 miljoonaan euroon. Voittoa jää viivan alle pari kolme miljoonaa jokseenkin joka vuosi.
Verojakin on päästy maksamaan. Niiden ansiosta Laitilan keskustan asukkaat ovat antaneet tehtaalle anteeksi senkin kerran, kun kaupungin vedenottamosta loppui vesi. Tehtaan etu on koko kylän etu.
”Laitilassa on töissä nuorta porukkaa, joka tietää, että heidän oma tulevaisuutensa on sidottu yrityksen tulevaisuuteen”, Siivonen-Uotila sanoo. ”Jos jonkun kännykkä piippaa kotona, se sanoo että prosessissa on vittu ongelma, panee lippalakin päähän ja lähtee heti. Heti.”
Alussa Laitilan Wirvoitusjuomatehdas elätti vain toimitusjohtaja Aarikan. Pekka Siivonen joutui muuttamaan leivän perässä Helsinkiin, jossa hän työskenteli mainostoimiston copywriterina ja viestinnän konsulttina. Kun Laitila alkoi maksaa osinkoja, Siivonen sijoitti ne uuteen yritykseen, josta hän ryhtyi rakentamaan valtakunnan parasta markkinointiviestinnän konsernia.
Sen nimeksi tuli Zeeland.
Zeeland oli Siivosen luomus, mutta se ei ollut hänen yrityksensä. Hän kutsui firman omistajakuntaan vahvan markkinoinnin ammattilaisten joukon ja jäi itse vähemmistöomistajaksi. Tämä on hänen tyypillinen toimintamallinsa: iso porukka jakaa riskin ja tuo riittävästi pääomaa.
Zeeland oli melkein täydellinen tapaus. Siellä oli fiksu porukka, nykyaikaiset välineet, tehokkaat menetelmät ja mahdottoman suuri kasvun nälkä. Se siivitti Zeelandin kovaan vauhtiin. Siihen se myös kompastui.
Yhtiö teki tuntemattomiin firmoihin kymmeniä pieniä vähemmistösijoituksia, joista monet näyttivät hörhöilyltä. Sijoitus Ko-tisivukoneeseen oli viisas veto, mutta samaa tuskin voi sanoa Espoon hiihtoputkihankkeesta tai yhden miehen firmasta, jonka piti ratkaista Afrikan nälänhätä ainutlaatuisen ravitsevan ja hyvin säilyvän energiapatukan avulla. Nuo sijoitukset olivat vielä harmittomia välipaloja, tietoisia riskejä, jotka Zeelandin pitikin kestää.
Yksi temppu meni kuitenkin liian pitkälle: sijoitus Eirikuvaan. Digikuvaus oli murskannut paperikuvien suosion eikä vallankumoukseen piinaamaa kuvanvalmistajaa olisi pitänyt ostaa, vaikka halvalla sai.
Toinen Siivonen-Uotilan ongelmayhtiö oli Tammimetsä, johon oli pari vuotta aiemmin ostettu konditoriaketju Aschan ja turkulainen fine dining -ravintola Rocca. Uudet omistukset hankkinut Tammimetsä-yhtiö ajautui pian suuriin vaikeuksiin. Sen talouden romuttivat ennen vuoden 2008 talouskriisiä toteutetut suuret kahvilainvestoinnit ja kalliit vuokrasopimukset. Kuluttajat pelästyivät kriisiä ja nauttivat kakkukahvinsa mieluummin kotona.
Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että Tammimetsä haettiin velkasaneeraukseen. Saman kohtalon koki myös Zeelandin ydin, Helsingin mainostoimisto.
Yritykset voivat hakeutua velkasaneeraukseen, jos ne eivät pysty hoitamaan sovitusti lainojensa lyhennyksiä. Velkojen ehtoja muutetaan, jotta potilaalla on mahdollisuus selviytyä niistä. Jos se ei selviydy, velkojat hakevat firman konkurssiin.
Pekka Siivonen-Uotila heittää kolme koivuhalkoa manttelitakkaan. Liekkien varjot leikkivät eteisaulan mahonkipaneeleilla.
Irlanninsusikoira Kaneli nousee täyteen säkäkorkeuteensa, valmiina seuramaan isäntäänsä minne vain. 80-kiloinen koira on synkkä mutta hiljainen olento, joka tunkee mukaan useimpiin kartanolla pidettäviin palavereihin, koska sitä on vaikea estää. Perheen toinen koira, terrieri Rauha, makaa selällään takan lämmössä eikä liikauta tassuakaan.
Uudet puut ottavat tulta. Yrittäjä palaa nojatuoliinsa ja jatkaa tarinaansa, hidastaen kuitenkin hieman. Hän ei puhu näistä asioista mielellään, mutta vastaa kohteliaasti, jos joku kehtaa kysyä.
Aschanin tapaus on tuore ja kipeä.
”Menin menestyksen juovuttamana ja takki auki palvelubisnekseen, josta en ymmärtänyt mitään”, Siivonen-Uotila sanoo.
”Olen ottanut puolitoista milliä pataan, ja suurimmat tyhmyydet ovat lähteneet liikkeelle minun päästäni. Luulin että tämä on helppo keissi, mutta minulta petti kontrolli.”
Siivonen-Uotila yritti muuttaa perinteikkään Aschanin kulttuuria – sitä miten päälliköt ja työntekijät toimivat, suhtautuvat ja palvelevat. Muutos toteutettiin kuitenkin liian nopeasti, ilman että vanha jengi otettiin kunnolla mukaan. Toinen, ehkä viisaampi tie olisi ollut tämä: Tehdään muutos vielä nopeammin ja vieläkin rajummin, välittämättä vähääkään porukan tunteista. Murskataan kaikki vastarinta.
+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +
Miten tarina jatkuu? Pekka Siivonen-Uotilan ja 20 muun suomalaisen yrittäjän tarinat löydät Taivas+helvetti-kirjasta.
