Taivas+helvetti-blogi on samaa nimeä kantavan, Mika Mäkeläisen ja Terho Puustisen kirjoittaman, kirjan pohjalta luotu kirjoitusalusta yrittäjyydestä sekä omien unelmien sekä vahvuuksien etsimisestä ja toteuttamisesta. Blogissa esittelemme otteita kirjan 21 yrittäjän tarinoista, minkä toivomme herättävän keskustelua yrittämisestä ja työnteosta myös täällä Cityn blogimaailmassa. Tarinat voit lukea kokonaisuudessaan Taivas+helvetti-kirjasta.
Tämä yhdestoista osa on kertomus pörssiyhtiö Trainer’s Housen suuromistaja ja kaikkien suomalaisten tunteman yritysvalmentaja Jari Sarasvuon unelmista ja työfilosofiasta.
+ + + + + + + + + + + + + + + + +
Siinä hän nyt on, istuu pienessä neuvotteluhuoneessa, jonka nimi on Rakkaus.
Pitkä, kovakuntoisen näköinen mies, ohimolla ensimmäiset harmaat. Valtakunnan tunnetuin yritysvalmentaja, kadehdittu bisnesguru ja pörssiyhtiö Trainers’ Housen suuromistaja. Riisuu solmion ja kertoo elämästään. Sarasvuo. Jari.
”Monet meistä ovat menestyneet siksi, että he hoitavat jotain haavaa.”
Sarasvuo sanoo, että hän, niin kuin monet muutkin kunnianhimoiset yrittäjät, hakee kompensaatiota, hyvitystä jostakin. Valtionpäämiesten ja bisneksen toimialoja mullistaneiden yksilöiden joukossa on yllättävän paljon niitä, jotka tulevat marginaalista. Ulkopuolisuus sytyttää jännitteen, josta voi purkaa lähes rajattomasti virtaa.
”On riskihakuisia ja on turvallisuushakuisia ihmisiä. Riskihakuiset luovat tilanteita ja turvallisuushakuiset siivoavat sotkut.”
Jari Sarasvuo kehitti ja kasvatti valmennuksesta uuden toimialan Suomeen. Hän saavutti huipun, putosi korkealta – ja rakentaa nyt pohjaa uudelle tulemiselle. Huippuvalmentaja sanoo, että joutui vetäytymään vähäksi aikaa koteloonsa niin kuin perhosen toukka, hajoamaan ja syntymään sitten uudestaan. Mielessä on taas suuria ideoita. Monet niistä kumpuavat yhteiskunnallisista jännitteistä.
”Tämä saattaa kuulostaa lapselliselta, mutta me olemme Trainers’ Housessa miettineet muun muassa sitä, miten köyhyys voitaisiin poistaa maailmasta. Myös nuorten syrjäytyminen ja työurien pidentäminen kiinnostavat minua. Haluan löytää uusia menetelmiä, joiden avulla ihmisissä oleva lahja ja elämänilo voidaan vapauttaa.”
Jotta voisi tuntea Jaria paremmin, täytyy pistäytyä maailmassa, jossa hänen isoäitinsä Aili eli.
Elettiin 1930-luvun viimeisiä vuosia Turun seudulla. Aili työskenteli piikana piikkiöläisellä maatilalla, jonka vanhin poika rakastui häneen. Aili tuli raskaaksi, mutta pari ei voinut mennä naimisiin. Hylätty nainen joutui lähtemään tien päälle, sydämessään rakkauden haava. Se on siirtynyt kahden sukupolven yli Jari Sarasvuohon saakka.
Ailin poika Toivo käsitteli hylkäämistä niin, että vaihtoi perheensä sukunimen vuonna 1972. Toivo haaveili silti siitä, että hänen isä hyväksyisi poikansa. Että isä haluaisi vielä nähdä hänet ja sanoa hänestä jotain hyvää.
”Se teki minun isästäni rakkauden kulkukoiran. Ja yrittäjän.”
Toivo Johannes Sarasvuo työskenteli rakennusalan yrittäjänä pääkaupunkiseudulla. Hän järkeili, että voisi rahoittaa liiketoimintansa maksamalla liikevaihtoveron seuraavasta urakasta. Verovelka oli hänen rahoitusinnovaationsa, keino jolla hän saavuttaisi hinnoitteluedun kilpailijoihinsa nähden.
”Isä oli hyvä työmies. Asiakkaat tykkäsivät hänestä ja hän oli mielettömän ahkera. Mutta hän ei oikeasti sopinut yrittäjäksi. Hän teki itselleen matemaattisen epäyhtälön.”
Isä-Sarasvuo laski väärin ja menetti kaiken.
”Hän luhistui konkurssiin. Häpeä laukaisi masennuksen. Se altisti hänet Alzheimerin taudille, joka on sielun syöpä.”
Toivo Sarasvuo haaveili isänsä tapaamisesta kuolemaansa saakka. Hän puhui siitä usein, mutta rohkeus ei riittänyt. Hänelle oli sanottu, että jos hän tulee käymään, veljet odottavat vierasta karttu kourassa.
”Mulla oli siihen aikaan Jaguar XJ8. Sanoin isälle, että paskat, otetaan auto alle ja ajetaan Piikkiöön. Otetaan karttu pois ja juodaan kahvit. Ei ne mitään tee.”
Jari Sarasvuo olisi sanonut isoisälleen: Terve, olen sinun pojanpoikasi. Sedälleen hän olisi sanonut hei, tässä on sinun veljesi, voit rentoutua.
”Muistan elävästi, että sain talutettua isän auton luokse, matkustajan oven pieleen saakka. Mutta en voinut ruhjoa häntä autoon senkään takia, että hän oli aika skrode mies. Siihen se sitten jäi.”
+
Jari Kimmo Johannes Sarasvuo suri isänsä häpeää. Poika päätti, ettei hänestä tule koskaan yrittäjää. Epäonnistuminen pelotti.
Espoon rosoisessa Iivisniemessä kasvanut nuori mies kohtasi Tapiolan lukiossa ensimmäisen kerran niin sanotut paremman väen lapset, jotka olivat häneen verrattuna ylivoimaisia. Jari sai huonompia arvosanoja ja ymmärsi nopeasti, että ilman kovaa työntekoa hän jäisi keskisakkaan.
”Se oli kova pala. Siitä seurasi itkua.”
Tappiot sytyttivät kuitenkin voimakkaan kilpailuvietin. Sarasvuo himoitsi onnistumisia ja saikin niitä. Vähitellen itseluottamus vahvistui.
Armeijasta päästyään hän löi vetoa, että pääsisi Helsingin kauppakorkeakouluun ensimmäisellä yrityksellä. Pääsykokeisiin oli silloin puolitoista kuukautta. Tuttavilleen nuorimies kertoi, että hän aloittaa syksyllä opinnot. Kaikki eivät kuitenkaan ottaneet häntä tosissaan: Miten niin aloitat, eihän sinulla ole opiskelupaikkaa? Syksyllä on, Sarasvuo vastasi.
Hän pakkasi muovipussiin eväät, kiipesi puuhun ja päätti, ettei tule alas ennen kuin on lukenut yhden kirjan. Kaikki sujui kunnes tuli asiaa vessaan. Muistikuva on niin lämmin, että se räjäyttää Sarasvuon nauruun.
”Muistan, miten mä kusinkin pitkin sitä puuta. Hah hah, lorotin vain ja olin onnellinen, kun ei ollut paskahätää. Ei tullut mieleenkään, etten pääse kauppakorkeaan, ei edes sekunnin ajaksi. Olisin päässyt silloin mihin vaan.”
Sarasvuo opetteli ulkoa kaikki viisi pääsykoekirjaa ja aloitti opinnot kauppakorkeakoulussa, kuten oli luvannutkin. Hän ei kuitenkaan päässyt juuri alkua pitemmälle, kun työelämä alkoi vetää häntä puoleensa. Sarasvuo kirjoitti City-lehteen ja työskenteli kesätoimittajana Suomen Kuvalehdessä ja MTV3:lla. Mediapomot huomasivat nopeasti miehen lahjakkuuden. Suuri yleisö oppi tuntemaan hänet myöhäisen torstai-illan talkshow’ta katsellessaan. Ohjelman nimi oli Hyvät, pahat ja rumat.
”Toimittajan työ on pyhä ammatti”, Sarasvuo sanoo nyt. ”Käsitys siitä, miten journalismi suhtautuu tiedon etsimiseen, on antanut minulle fantastiset eväät myöhempään elämään.”
Toimittajan työ antoi paljon, mutta ei tarjonnut riittävän syvää tyydytystä, eikä siinä voinut kehittyä niin laaja-alaisesti kuin yrittäjänä. Siksi Sarasvuo perusti Jan Wellmanin ja Mikko Myyryläisen kanssa Writers’ Studion, joka erikoistui tarinoiden kertomiseen. Sen pohjalle rakennettiin myöhemmin legendaarinen Trainers’ House.
Alku oli sekoilua. Yrittäjillä ei ollut liikeideaa, rahaa eikä ammattitaitoa. Firma oli ensin mainostoimisto ja sitten suoramarkkinointifirma, joka tuotti myös elokuvien erikoistehosteita. Kultasuoneen Sarasvuo iski vasta, kun hän ryhtyi valmentamaan muiden yritysten myyjiä.
Ensimmäinen keikka maksoi 2 500 markkaa. Sen jälkeen Sarasvuo tuplasi hinnan ja teki sen vielä uudestaan. Korkeammat hinnat kuumensivat asiakkaat. Ne ostivat mieluummin 30 000 markan kuin 5 000 markan valmennuksen.
”Mua hävetti silloin. Että onko tällainen oikein asiakasta kohtaan? Kysyinkin sitä yhdeltä toimitusjohtajalta. Hän sanoi, että firmaa tekee meidän avulla puoli miljoonaa lisämyyntiä. Silloin tajusin, että valmennuksista tulee teollisuutta. Asiakkaat haluavat valmennusta, koska tuotannon tekijänä se on halvempi kuin kaikki muut keinot.”
+
Menestyksen kulmakerroin jyrkkeni vuonna 1996, kun Sarasvuo hahmotteli filosofiansa ensimmäiseen kirjaansa Sisäiseen sankariin. Siitä tuli yksi Suomen myydyimmistä bisneskirjoista. Valmennussessioiden hinnat nousivat, ja Sarasvuo laskutti yhdestä esiintymisestä 100 000 euroa. Toisessa tilaisuudessa hän sai kokonaisen jäähallillisen myyjiä sitoutumaan viisi prosenttia korkeampaan myyntiin.
Valmentajasta oli tullut supertähti.
Trainers’ House ei saanut tietenkään täydellistä työrauhaa – kilpailijat olivat huomanneet uhkan. Yksi alan johtavista konsulteista sanoi suurelle asiakkaalleen, etteivät Sarasvuon jutut huolestuta häntä pätkän vertaa, koska Trainers’ House on täynnä 25-vuotiaita siilitukkia, kavereita jotka lupaavat asiakkailleen mitä vain ja nauravat makeasti matkalla pankkiin. Sarasvuo kuvaa vihanpitoa pöyristyttäväksi. Se saattoi kuitenkin kääntyä hänen edukseen, sillä kysyntä vain kiihtyi. Trainers’ Houseen tarvittiin lisää valmentajia.
Yhtiön päävalmentaja oli kuitenkin malttamaton mies: hän ei sietänyt juuri muita kuin kaltaisiaan eikä antanut uusien kykyjen kasvaa. Hän vertasi itseään heihin ja oli mielestään uskottavampi ja vaikuttavampi esiintyjä.
”Olin itsetuhoisesti omavoimainen, enkä uskaltanut luottaa ihmisiin. Jätin ne katsomoon ihailemaan omaa suoritustani. No, se oli saatanan tyhmää.”
Kunnianhimosta ei onneksi ollut pulaa. Yksi Trainers’ Housen valmentajista sanoi Sarasvuolle, että hänen tavoitteensa on tämän ohittaminen. Mies mainitsi jopa sanan kyykyttäminen.
”Se oli huumavaa ja julkeaa puhetta. Että miten joku uskaltaa puhua minulle tuolla tavalla. Tietyllä tavalla toivoin, että niin kävisi mutta en uskonut siihen.”
Vähitellen Sarasvuo ymmärsi sen, että hän oli ajatellut niin kuin monet muutkin yrittäjät: että hän on oman alansa paras. Että oikeat yrittäjät haaveilevat siitä, että muut kasvavat paremmaksi. Se on yrittämisen idea, luoda olosuhteet, joissa näin voi käydä.
Trainers’ Housen valmentajat saivat tilaa. Sarasvuo levitti vastuuta ja sitoutti lahjakkaimmat työntekijänsä jakamalla heille neljäsosan yhtiön osakkeista.
Sen jälkeen alkoi tapahtua ihmeitä. Työaika ja vapaa-aika sekoittuivat, ja työntekijöistä tuli perhe, joka vietti joulujakin yhdessä. Se oli maagista aikaa. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Trainers’ House kirjoitti 100 miljoonan edestä laskuja ja teki 40 miljoonaa euroa voittoa. Se on aika paljon siitä, että ”kalibroi ihmisten kompasseja ja antaa heille happea.”
Sarasvuon valmennus perustuu yksinkertaiseen filosofiaan. Hänen lähtökohtansa on, että johtajien tulee tunnustaa inhimillisyyteen liittyvä vajavaisuus: ihminen on luonnostaan ylpeä ja laiska. Sarasvuo ei pidä sitä moraalisena ongelmana vaan biologisena lähtökohtana. Viidensadan miljoonan vuoden historia on opettanut meidät välttämään ylimääräistä rasitusta.
Muutostilanteet ovat aina vaikeita, koska ne vaativat siirtymistä epämukavuusalueelle. Prosessit on siksi käännettävä tarinoiksi, joita tavalliset ihmiset voivat ymmärtää. Ja kun he ymmärtävät, heillä on mahdollisuus onnistua sellaisena kuin ovat ja tehdä parhaansa yhteisen hyvän puolesta. Vahvistuvat ihmiset vahvistavat firman kilpailukykyä. Siitä tulee vankka perustus, joka kestää innovaatiorakettien laukaisut.
Sarasvuon mukaan pomot voivat saada joukot mukaansa, kun he oppivat luottamaan luottamuksen, uteliaisuuden, kärsivällisyyden, myötätunnon ja rakkauden voimaan. Mutta löperöitä he eivät voi olla. Heidän pitää olla lujia. Se on yksi valmennuksen tavoitteista, että myös pomot vahvistuvat.
”Bisneksen vaatimukset ovat tylyjä”, Sarasvuo sanoo.
”Asiakkaan paskaa on joskus pakko niellä. Asiakas on oikukas lapsiruhtinas, jolle pitää oikeasti luoda arvoa. Ihminen on hierarkkinen eläin, ja valtarakenteet luovat erilaisia jännitteitä, joita on vain opittava sietämään.”
+ + + + + + + + + + + + + + + +
Miten tarina jatkuu? Jari Sarasvuon ja 20 muun suomalaisen yrittäjän tarinat löydät Taivas+helvetti-kirjasta.
