Kysyjien emansipoitunut joukko on itse avioituessaan ottanut yhdysnimen. Miehen nimi ei ole muuttunut. Oman ymmärryksensä mukaan nämä naiset ovat pitäneet oman nimensä. Miehen nimen lisääminen oman nimen perään, usein tyylin ja estetiikan kustannuksella malliin von Adelcreutz-Virtanen tai Aro-Susi, ei ole heidän mielestään kompromissi. Sitä vaihtoehtoa, että miehen nimelle tapahtuisi jotain aviosakramentin yhteydessä, ei ole edes mainittu. Pikemminkin oman kullan avarakatseisuutta on pidetty ansiona: "Timo ei missään vaiheessa vaatinut, että ottaisin sen nimen!"
Miehensä sukunimen ottaneet naistuttavani – kutsuttakoon heitä romanttiseksi vähemmistöksi - ovat usein avautuneet: "Avioliitto merkitsee sitoutumista, ja miehen nimen ottaminen on sen osoitus" tai: "On romanttista, että perheellä on sama sukunimi". Romantiikka on aina hyödyllistä, ja sitoutumisesta puhuminen avioliiton yhteydessä paikallaan. Siksi onkin surullista ajatella, että mikäli juuri toisen nimen ottaminen symboloi näitä suloisia asioita, vuosittain tuhannet miehet vannovat vihkivalan sitoutumatta aidosti – vaimonsa sukunimen tai edes yhdysnimen ottavat sulhot kun ovat kaikista marginaalisin vähemmistö.
Mykistävimmät keskustelut olen käynyt niin sanotun pragmaattis-esteettisen ryhmän kanssa. Nämä ihmiset tiedustelevat ylkäni sukunimeä. Kun paljastan hänen kovin yleisen nimensä, he vastaavat huojentuneina: "No eihän sillä sitten ole väliä! Mäkelä tai Koskinen, samapa tuo".
Tälle ryhmälle sukunimi ei siis voi olla myös naiselle osa identiteettiä, samaan tapaan kuin vaikkapa henkilötunnus, ammatti, oma perhe tai etunimi. Se on merkityksetön objekti, jonka todellinen, uskollinen nainen vaihtaa joko tyylisyistä tai rakkauden osoituksena.
Poikaystävältäni ei muuten kukaan ole tiedustellut hänen tulevaa nimeään.
11 kommenttia
sxara
30.1.2004 12:53
En tiedä mihin kategoriaan kuulun, mutta itse en ainakaan suostu vaihtamaan sukunimeäni sulhon sukunimeen edes pakon edessä, on se meinaan sen verran harvinainen. Vaikka mieheni nimi on myös harvinainen Suomessa, niin ennemmin molemmat pitävät sitten omat sukunimensä. Sukunimi on minulle ainakin osa identiteettiä, ja naiset jotka ottavat ilman miettimättä puolison sukunimen ovat jo valmiiksi nyrkin alla....
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Koiranpoika
1.2.2004 15:35
Tunnen parikin miestä jotka ovat ottaneet vaimon sukunimen. Molemmat ovat jo eronneet, toinen on ottanut entisen nimensä takaisin, toinen ei.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ook
3.2.2004 03:16
Kyllähän nuo yhdyssukunimet näyttävät lähes aina aika tökeröiltä. Jos aviopuolisot aikovat ottaa yhteisen sukunimen, niin eiköhän paras ratkaisu ole ottaa se sukunimi, kumpi kuulostaa paremmalta - oli se sitten miehen tai naisen. Ei siinä nyrkin/tossun alle joudu, jos kumpikin ovat tyytyväisiä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
LevTre
3.2.2004 13:24
"naiset jotka ottavat ilman miettimättä puolison sukunimen ovat jo valmiiksi nyrkin alla...."
Hoh hoh, melkosen paksu väite.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Soila_K
5.2.2004 14:31
Sukunimikysymys on kieltämättä ongelma, koska itse en ainakaan halua tai aio vaihtaa omaa sukunimeäni. Toisaalta taas tuntuisi oudolta, että minulla ja (mahdollisilla) lapsillani olisi eri sukunimi.
Yksi vaihtoehto voisi olla espanjalaisen sukunimitavan käyttöönotto: jokainen lapsi saa sekä isänsä että äitinsä sukunimen. Yleisessä käytössä on yleensä ensimmäinen sukunimi, molempia käytetään virallisissa papereissa.
Naimisiin mennessä oma sukunimi säilyy. Näistä sukunimistä ensimmäinen (siis isän sukunimi) periytyy eteenpäin taas omalle lapselle. Perimälinja on tosin patriarkaalinen, mutta sallittakoon se miehille isyyden julkiseksi tunnusmerkiksi.
Voisi tietysti kestää aikansa, ennen kuin kielikorva tottuisi Virtanen Af Enehjelmiin ja vastaaviin yhdistelmiin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
americain_
6.2.2004 13:12
no, ystava on naimisissa chilelais-sveitsilaisen kanssa eli heilla on .. kummallakin omat sukunimensa. miehella 2 nimea (esp. tavan mukaan isan ja aidin puolelta sukunimet .. toinen chilelainen, toinen sveitsilainen) .. jos siihen olisi liittanyt suom. sukunimen niin siita ei olisi voinut tehda yhdysnimea ottamalla kayttoon vian toisen miehen nimista ja vaimon nimen. kolmiosainen sukunimi kuulosti liian hasuslta joten kummallakin on omansa.
ma meen .. jos meen .. naimisiin muista syista kuin lisaantymistartpeesta jne. ja nimen vaihdan. en jaksa aina selittaa miten nykynen nimi kirjotetaan ..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
AprilFool
6.2.2004 20:11
Me menemme naimisiin huhtikuussa ja minä pidän oman harvinaisen nimeni ja tuleva aviomieheni ottaa samalla minun nimeni. Haluamme koko perheelle saman nimen ja mies itse päätyi painostamatta tähän ratkaisuun. Asiaa on pohdittu monelta kantilta jo vuosia, kummallakin oli hyvät perusteet oman nimen säilyttämiseen. Nimeni on niin harvinainen, että meitä on vain hieman yli 20 ollut ikinä, elossa sitäkin vähemmän. Lisäksi sukuni on erittäin läheinen minkä uskon painaneen ratkaisua tehdessä. Miehellä nimi on tuiki tavallinen, mutta hän on viimeinen joka voisi omaa sukuhaaraansa nimen kanssa jatkaa. Hän totesi, että riittää että suku jatkuu vaikka nimi vaihtuukin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ilja
9.2.2004 17:40
ei se nimi liittoa onnellisemmaksi tee, se on enmmänki kulttuurihistoriallinen käytäntö.
Vastaa kommenttiinja onhan näitä järkeviäkin selityksiä kuten jos naisen etunimin on Anu(menee puujalkavitsi osatolle,mutta menkööt) ja miehen sukunimi Saukko, niin harva siinä ihmettelisi miksei miehen sukunimi kelpaa
Vastaa kommenttiin
vouhotus
10.2.2004 12:53
Montakohan viestiä miehet ovat kirjoittaneet tähän sukunimivouhotukseen ja siihen kuinka tärkeää on oman nimen pitäminen? Pari valitsee mieleisensä sukunimen, sukunimiyhdistelmän tai sitten ei, oli peruste mikä oli.
Sitä voi aina miettiä, miksi mennä naimisiin, jos molemmat pitää oman sukunimensä ja päälle lyödään vielä avioehto, jossa omaisuus määritellään kunkin omaksi. Kannattaisiko sittenkin jättää tuhlaamatta nekin hää- ja juristieurot, elää avoparina ja lähteä jonnekin lomalle?
Onnea vaan Mäkelän (tai sitten ei) perheelle
nim. vaimon sukunimellä
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Nainen-26v
4.3.2004 13:59
Itse otin naimisiinmennessä miehen sukunimen. Asia oli minulle itsestäänselvyys ja huvittuneena olen lueskellut niitä kommentteja, joiden mukaan miehensä nimen ottava nainen on tossun alla tms. Olen pienestä pitäen ajatellut niin, että jos joskus tapaan kivan kaverin jonka kanssa menen naimisiin, otan miehen sukunimen ellei se ole ihan mahdoton. En siis ole koskaan identifioinut itseäni kovin vahvasti sukunimen kautta, ehkä juuri siksi että olen aina ajatellut vaihtavani sen avioon mennessä. Asialla ei ole minulle minkäänlaista arvopohjaa, kunhan vain on aina tuntunut siltä, että tämä on se oikea ratkaisu minulle.
Ystäväpiiriini kuuluu pariskuntia, joissa nainen on ottanut yhdistelmänimen, pariskuntia joissa kumpikin on pitänyt oman sukunimensä ja pariskuntia joissa nainen on ottanut miehen sukunimen. Sellaista paria ei vielä löydy, jossa mies olisi ottanut naisen sukunimen, mutta kunhan tästä vielä vanhenemme, eiköhän sellainenkin tapaus tule vastaan. Yhdessäkään tavassa ei minun mielestäni ole mitään vikaa ja kaikki ovat tehneet varmasti juuri sen heille parhaiten sopivan valinnan. Mustavalkoinen ajattelumaailma jonkin niinkin henkilökohtaisen asian kuin sukunimen kohdalla huvittaa, siis siltä kannalta että arvostellaan toisten tekemiä valintoja. Silloin tulee väkisinkin mieleen, ettei olla oikein sinut oman valinnan kanssa vaan pakonomaisesti yritetään tehdä siitä omasta valinnasta se ainoa oikea.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
BlindStare
25.8.2005 23:12
Kiistely sukunimen ottamisesta ja sen käytöstä tulevien perheiden suvussa, on täysjärkisten, konkreettisia ja tärkeitä asioita ajattelevien ihmisten henkilökohtainen päänvaiva. Kun taas Salattujen Elämien "Ulla Taalasmaat" haluavat vaikuttaa ja olla tekemisissä jok'ikisen ihmisen henkilökohtaisissa asioissa. Se kun vain on fakta, että vuosikausia ihmiset ovat menetelleet tällä 8:10 nimenvaihdolla miesten "hyväksi". Nämä samaiset "Taalasmaat" eivät mieti seuurauksia jos jollakin merkillisellä tavalla nimenvaihtosuhteet saataisiin käännettyä toisin päin eli 8:10 naisten "hyväksi". Sama keskustelu käytäisiin tällä kertaa "seppo Taalasmaiden" toimesta. Miksi lähteä kitisemään ja miettimään asioita joista on tullut yhteiskunnallinen tapa. nämä loput tilastolliset ~20% ihmeet ovat tehneet keskenään päätöksen olla tavoista poikkeavia. Eikö se riitä?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin