Henrik Kuningas: Kuningashai

"Mä tiedän, missä se fyrkka liikkuu", sanoo Henrik Kuningas, ja kun raha liikkuu, myös Kuningas liikkuu. Tämä pörssin kuuluisin, mutta tuntemattomin pankkiiri liikuttelee kursseja pelkän persoonansa voimalla. Kun suuryrityksiä vallataaan tai ne selvittelevät välejään, Kuningas on paikalla. Hän tekee työnsä hiljaa ja saatuaan osansa häviää vähin äänin voitto salkussaan.

"Tämä juttu alkaa haista", aloitti pankkiiri Henrik Kuningas viimeisen keskustelun, jonka hän ja WSOY:n pääjohtaja Hannu Tarmio kävivät WSOY:n pääkonttorissa talvella 1985. "Minulla on salkussani kolme prosenttia WSOY:stä ja olen valmis luopumaan niistä seitsemällä ja puolella miljoonalla. Kiinnostaako?"

Ennen kuin Tarmio ehti vastata, sihteeri pyysi hänet viereiseen huoneeseen ja pankkiiri jäi hetkeksi yksin istumaan Tarmion suureen työhuoneeseen. Ikkunoista näkyneet lumiset ruttopuiston puut ja seinältä tuijotellut Olavi Paavolainen olivat tulleet Kuninkaalle talvikuukausien aikana tutuiksi.

Tarmio oli pyytänyt hänet Bulevardille ensimmäisen kerran muutamaa kuukautta aikaisemmin saatuaan vihiä, että 10 % WSOY:stä oli vaihtanut omistajaa. Aikaisemmin he olivat tavanneet ainoastaan ohimennen Talin golf-klubin terassilla, mutta sitten Tarmio oli ottanut yhteyttä, koska tarvitsi asiantuntijan kertomaan hänelle, mitä WSOY:n osakkeille oli pörssissä tapahtumassa. Kuningas tiesi hyvin ja olikin kertonut Tarmiolle sen verran kuin tuolloin tuntui tarpeelliselta.

WSOY:lla oli kiinteää omaisuutta parin miljardin edestä, mutta pörssistä kustannusyhtiön osake-enemmistön olisi saanut sadalla miljoonalla. Joku, joka osasi laskea, oli tajunnut tämän ja yritti nyt kaapata yhtiön myydäkseen sen jollekin kilpailijalle tai paloiteltuna vaikkapa kiinteistösijoittajille valtavalla voitolla.

Kuningas oli tuolloin kertonut tietävänsä tahon, jolla oli kolme prosenttia WSOY:stä ja myös jonkun toisen, joka kuumeisesti keräsi kustannusyhtiön osakkeita. Tuo taho, jolla oli kolme prosenttia, oli hän itse, mutta sitä hän ei ollut tässä vaiheessa halunnut kertoa, vaikka Tarmio sen luultavasti tajusikin. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen oli sovittu, että hän soittaisi Tarmiolle jokaisen pörssipäivän jälkeen ja kertoisi WSOY:n osakkeiden liikkeistä, minkä hän myös oli tehnyt.

Kuningas tiesi, että WSOY:tä olivat haalineet häntä huomattavasti suuremmat sijoittajat: kurssit olivat ampuneet muutamassa kuukaudessa reilusta kahdestasadasta, jolloin hänkin oli ostanut, seitsemän sadan pintaan. Helsingin Säästöpankin meklarilla Henrik von Knorringilla ja SKOPin pankinjohtajalla Elias Sukselaisella alkoi olla niin paljon WSOY:ta, että jotakin luultavasti tapahtuisi pian – ja Kuningas halusi ajoissa alta pois. Viitisen miljoonaa voittoa reilun kahden miljoonan sijoitukselle olisi sitä paitsi hyvä hinta ja hän voisi taas keskittyä muihin liikkeisiin.

Rajamäen etiikka

Kuningas alkoi myös väsyä opettamaan Tarmion tapaiselle kaunosielulle pörssiyhtiön johtamista. Tarmiolle kirjankustannustoiminta oli kulttuurityötä, jonka tuli olla suojassa keinottelulta, kaappauksilta ja spekuloinnilta, jotka taas olivat Kuninkaan ammatti. "Money counts" oli hän hokenut Tarmiolle ja selittänyt, että pääjohtajan tehtävä oli" jakaa osakkeenomistajille vuoroin porkkanaa, vuoroin keppiä", jotta nämä pysyisivät järjestyksessä ja yhtiö kurssissa. Ja kun Tarmio oli yhä katsellut häntä alta kulmien, oli Kuningas lopulta letkauttanut tälle: "Kuule, pörssin ainoa etiikka on Rajamäen etikka."

Ehkäpä Tarmio oli lopulta oppinut jotakin, koska palatessaan huoneeseen hän ilmoitti haluavansa ostaa jokaisen WSOYn osakkeen, joka Kuninkaalla oli. Seitsemän miljoonan kauppahinnasta päästiin nopeasti sopimukseen. Kuningas käveli ulos neljä ja puoli miljoonaa voittoa taskussaan ja vaikka olikin joutunut tyytymään vähempään kuin pyysi, kuitenkin tyytyväisenä siitä, että oli päässyt eroon koko touhusta.

Mitä hän ei tiennyt oli, että Tarmion yhtäkkinen päättäväisyys johtui siitä, että viereisen huoneen puhelu oli tullut Otavan toimitusjohtaja Olli Reenpäältä. Reenpää oli kertonut Tarmiolle SKOPin Sukselaisen tarjonneen 40 % WSOY:stä Otavalle ja että samaa nippua oli yritetty kaupitella myös Amerille. Otava ei halunnut WSOY:tä, mutta vielä vähemmän se halusi, että Amer saisi yhtiön ja siksi Reenpää vaati Tarmiota pysäyttämään valtauksen. Kuninkaalta ostetut kolme prosenttia aloittivat sitten Tarmion vastahyökkäyksen, jonka tuloksena osake-enemmistö saatiin varmistettua yhtiölle uskollisiin käsiin.

"Tee niin kuin kunkku..."

Nuo kolme prosenttia WSOY:stä kuvaavat hyvin pörssin kuuluisimman, mutta tuntemattomimman meklarin ja pankkiiriliiikkeen omistajan Henrik Kuninkaan, 37, tapaa toimia. Hän ei itse generoi suuria tilanteita, mutta on aina mukana kun jotakin merkittävää tapahtuu. Hänellä on valtava verkko henkilökohtaisia kontakteja, joiden kautta hän pitää itsensä kaikessa hiljaisuudessa ajan tasalla ja poistuu lopulta sopivaksi katsomallaan hetkellä voitto salkussaan.

Kuten kaikki välittäjät, Kuningas pelaa tilaisuuden tullen omaan salkkuunsa, mutta pääasiassa hän saalistaa suurten asiakkaidensa agenttina. Pankiiriliike H. Kuningas & Co on vajaan kymmenen prosentin markkinaosuudellaan pankkiryhmien ulkopuolisista välittäjistä suurimpia. Liike on suursijoittajien kuten vakuutusyhtiöiden, säätiöiden ja osaltaan myös pankkien mielimeklari, hovihankkija, johon luotetaan ja joka tarjoaa asiakkailleen heidän arvolleen sopivaa huomaavaista ja henkilökohtaista palvelua.

Hänellä on tallissaan itsensä lisäksi neljä meklaria, mutta silti hän painelee H. Kuningas & Co:n pulpetin nappeja mielellään itse. Salissa Kuningas on legendaarinen mielipidejohtaja – jokainen osakemarkkinoilla touhuaja tuntee sanonnan "tee niin kuin Kunkku ja osut aina oikeaan". Ei Kuningas suinkaan aina oikeaan osu, jos hän (tai hänen toimeksiantajansa) olisi odottanut WSOY:n kanssa muutaman kuukauden kauemmin, voitto olisi ollut kaksinkertainen. Virhearviointeja on muitakin ja tämä tiedetään, mutta pienessä pörssissä kaikkien on seurattava, mitä suuri raha tekee.

Iso mies näkyy salissa muutenkin kuin vain ostokäyttäytymisensä takia. Karhumainen Kuningas lampsii niska kumarassa ja ympärilleen kyräillen jatkuvasti ensimmäisessä rivissä olevan pulpettinsa ja takaosan tupakkapöydän väliä, polttelee nuorten ihailijoidensa savukkeita ja kertoilee kovaan ääneen juttuja, pääasiassa golfista mutta myös muista miesten asioista kuten autoista ja rouvastaan. Kuningas on loistava juttujen kertoja, mutta samaan aikaan salaa huolellisesti sekä asiakassuhteensa että yksityiselämänsä. Juuri jutunkertomistaitonsa avulla hän on hankkinut mahtavan määrän tuttavallisia kontakteja silti paljastamatta mitään itsestään. Meklarikollegat ovat saattaneet kuunnella hänen tarinoitaan pörssisalissa vuosia, mutta silti tuskin tuntevat miestä. Toimittajat tuntevat hänet eräänä Suomen vaikeimmin lähestyttävistä liikemiehistä. Tämä Helsingin pörssin Greta Garbo on antanut elämässään kaksi lyhyttä haastattelua ja tiettävästi katunut molempia.

Pörssisalin lisäksi hänet on mahdollita nähdä julkisesti ainoastaan taidehuutokaupoissa, mieliravintolassaan Kosmoksessa tai Talin golfkentällä. Kuningas rakastaa golfia ja pelaa sitä aina kun ehtii. Rotevan miehen lyönti on parhaimmillaan kuin hevosen potku, mikä näkyy tuloksissakin; pelitaidon mukaan määräytyvä hyvitys, handicap, on kahdeksan eli niin hyvä, että melkeinpä kenen muun tapauksessa tahansa epäiltäisiin tekeekö mies töitä ollenkaan.

Hän ei käy finanssipiirien eikä muissakaan juhlissa eikä tiettävästi kutsu tuttaviaan Taka-Töölön kotiinsa. Talo Mika Tiivolan naapurissa näyttää hylätyltä, kadun puolen ikkunoiden sälekaihtimet ovat aina kiinni ja villiviini kasvaa pitkin pääovea sen näköisesti, ettei ovesta ole kuljettu pitkään aikaan. Rouva Luise-Marie Kavaleff-Kuningas istuu miehensä kaikkien yhtiöiden hallituksissa, on jopa arvopaperi- ja taidesijoitusyhtiö H. Kuningas Consultingin hallituksen puheenjohtaja, mutta edes työtoverit eivät ole koskaan rouvaa tavanneet, kuten eivät yhtäkään perheen kolmesta lapsesta.

Ei enää uusia asiakkaita

Kuningas valmistui Handelshögskolanista kauppatieteen maisteriksi -77 ja aloitti pörssiuransa seuraavana vuonna vanhan Erik Selinin oppipoikana. Selinillä oli pieni kommandiittiyhtiö, joka vuonna 1980 muutettiin osakeyhtiöksi osakkaina Selinin lisäksi Kuningas, Carolus Rosenlew ja Gunhard Kock. 1983 Kuningas kuitenkin katsoi oppineensa tarpeeksi ja päätti, että hänen oli aika perustaa oma pankkiiriliike, koska – kuten hän itse on asian ilmaissut – "oli ainoa koko joukosta, joka teki tulosta". Kuninkaan uudenvuodenpäivänä 1980 perustama arvopaperikauppaa harjoittava yhtiö Oy Phobos Ab muuttui 28.l.1983 pankkiiriliikkeeksi nimeltä Oy H. Kuningas & Co Ab ja aloitti saman vuoden kesäkuussa toimintansa Henrikin isän, Luxemburgin konsulin Arnold Kuninkaan, omistaman teräsagentuurin Ferro-Teknon takahuoneessa Esplanadilla.

Sittemmin firma on muuttanut Helsingin Säästöpankin vuokralaiseksi Mannerheimintie l4:ään, kasvanut ulkoisesti hyvin vaatimattomasti vajaan kahdenkymmenen hengen yritykseksi, mutta markkinaosuudeltaan ja tulokseltaan pikkujätiksi, joka parhaimmillaan on pitänyt hallussaan 18 % Helsingin arvopaperipörssin vaihdosta ja tehnyt 50 miljoonan voittoa vuodessa. Strategia on ollut kasvattaa välityksen volyymia mutta ei henkilökuntaa eli saada asiakkaiksi ne, jotka ostavat ja myyvät isolla rahalla.

Tänään pankkiiriliike on ainoana asemassa, jossa se ei enää ota uusia asiakkaita. Vaikka sinulla olisi sadan miljoonan osakesalkku et voi tunkea Kuninkaan asiakkaaksi, mutta toisaalta ei sinun tarvitsekaan – jos sinulla todella on sellainen, Kuningas soittaa kyllä jonakin päivänä.

Kauppamies

Arvopaperikaupan popularisointi, romantisointi ja meklarisukupolven vaihtuminen on luonut suuren yleisön mieliin kuvan pörssimeklareista ja ammattisijoittajista nuorina kuvaputkeentuijottajina ja puhelinkauppiaina, jotka saattavat ohjata analyysikaavoillaan miljoonia, mutta tajuavat pörssin, golfin ja kalliiden kellojen ulkopuolisesta maailmasta yhtä paljon kuin muuli metafysiikasta.

Värittömiä ja hymyttömiähän pörssisalin nuoret valkopaidat ovat, mutta silti kuva lienee lähempänä Wall Streetin tapaisten elokuvien maailmaa kuin todellisuutta.

Helsingin pörssin Kuninkaaseen se ei missään tapauksessa päde. Nuoriin leijonanpentuihin verrattuna Henrik Kuningas on vanhan pörssikulttuurin kasvatti, herrasmieskauppias, joka myisi mitä tahansa kenelle tahansa, mutta niin tyylikkäästi, että asiakas luulisi asioivansa kuninkaallisen hovihankkijan kanssa. Niin Norssissa kuin Hankenillakaan hän ei koskaan ollut tähtioppilas, mutta kuten heikommin alalla menestynyt kollegansa Jukka Keitelekin, hän oli haka historiassa. Historiantuntemuksensa ansiosta hän pystyy keskustelemaan asiakkaidensa kanssa aiheesta kuin aiheesta sivistyneesti, mikä yhä vetoaa vanhan polven suursijoittajiin ja arvokkaiden säätiöiden ja sukuyhtiöiden edustajiin.

Suomenruotsalaisuudestaan hänelle tuskin on ollut asiakassuhteita luodessaan myöskään haittaa. Hänellä on hyvät suhteet Yhdyspankkiin ja Helsingin Säästopankkin, jotka ovat vahvoja suomenruotsalaisen pääoman linnakkeita, samoin erinomaiset suhteet Ålandsbankeniin, jolla ei ole omaa pulpettia pörssisalissa, mutta jonka kauppa Helsingin pörssissä on volyymiltaan suurta.

Suursijoittajien kuninkaallinen hovihankkija hän on myös siksi, että palvelu on tarvittaessa henkilökohtaista alusta loppuun. Kuningas sopii kaupoista asiakkaansa kanssa kahden, meklaa ne itse eikä koskaan puhu asiakkaistaan ulkopuolisille. Hänen välityksellään osakkeensa hankkiva voi olla varma, ettei tieto leviä.

"Otan kaikki"

Kuningas ei juuri perusteanalyysia harrasta, vaan luottaa taitaviin ja tietäviin asiakkaisiinsa sekä itseensä ja vaistoonsa. Sijoittajaelitiin mielimeklarina hän tuntee markkinat luultavasti paremmin kuin kukaan muu kaupungin pankkiireista: hän tietää ryhmittymät ja niiden väliset sidokset, on selvillä kuka haluaa vallata ja kuka haluaa eroon omistuksistaan samoin kuin tuntee eri yhtiöiden tilat ja tavoitteet. Tämä markkinoiden tuntemus ja toisaalta Suomen suurimmat asiakkaat antavat hänelle erikoisedun kilpailijoihin nähden: Kuningas pystyy upottamaan markkinoille miltei minkäkokoisen osakepakan tahansa. Tätä mainettaan hän pitää myös yllä ostamalla valtaviakin osakemääriä omaan salkkuunsa siksi aikaa kunnes löytää jonkun muun, joka paperit haluaa.

Nopeille ja suurille siirroille järjestyy rahoitus ilmeisesti Rahameklarit Oy:stä, jonka Kuningas omistaa puoliksi ruotsalaisen Handelsbankenin kanssa. Kun Handelsbanken viime vuoden keväänä tuli osakkaaksi Rahameklareihin, se oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun yhtiölle, jolla on oikeus rajoitettuun arvopaperikauppaan, sallittiin osittainen ulkomaalaisomistus. Handelsbankenin tulo Rahameklareihin toi firmalle kaivattua pääomaa ja suoran suhteen Ruotsin rahamarkkinoihin, mutta samalla myös säilytti Kuninkaan pankkiryhmittymistä riippumattoman aseman. Tällä hetkellä tosin epäillään Handelsbankenin olevan vetäytymässä Rahameklareista ja sitä myöten Suomesta.

Kuninkaan asema suursijoittajien luottomiehenä ja pörssisalin suunnannäyttäjänä, jonka liikkeitä jatkuvasti seurataan, antaa hänelle mahdollisuuden tietoisesti vaikuttaa kursseihin. Meklaripiireissä uskotaan, että aina silloin tällöin Kuningas tekee suuret ostonsa näyttävästi nimenomaan asiakkaidensa toivomuksesta.

Kun muutenkin kovaääninen ja karismaattinen Kuningas haluamansa osakkeen tullessa kohdalle huutaa yli salin: "Otan kaikki" ja kaiken taululla myytävänä olleen saatuaan kääntyy ympäri, katselee yli salin ja huutaa jälleen: "Onko lisää, onko lisää!" kenellekään ei jää epäselväksi, että tämä osake on tänään arvokas.

Vaikka esimerkiksi pankkiiriliike Evlillä on sama status kuin Kuningas & Co:lla, se pystyy vaikuttamaan kursseihin vähemmän, koska heidän meklareidensa joukossa ei ole samantapaista persoonallisuutta.

Kuningas & Co kaupan?

"Mä tiedän missä se fyrkka liikkuu", sanoo Kuningas mielellään eikä kenellekään tulisi mieleen epäillä tätä. Ja kun raha liikkuu, niin myös Kuningas liikkuu. Jokaisessa merkittävässä arvopaperimaailman liikkeessä, hän on aina ollut ensimmäisten joukossa paikalla. Kuningas & Co oli 1983 ensimmäinen pörssin jäseneksi hyväksytty uusi pankkiiriliike yli kymmeneen vuoteen.

Hänen jälkeensä uusia pankkeihin sitoutumattomia liikkeitä on syntynyt kymmenen kappaletta ja uusia on yhä perusteilla.

Kaappauksissa Kuningas, joka on SYPin Björn Wahlroosin ja SKOPin Juhani Riikosen henkilökohtainen ystävä, on ollut jatkuvasti mukana. Hän oli mukana muun muassa WSOY:n valtausyrityksessä, HOP:n ja Tampellan valtauksessa sekä Sponsor - Spontel -välienselvittelyssä. Näistä nimenomaan HOP:n kaappaus syksyllä -85, jossa Kuningas oli eräänä pääjärjestelijänä, nosti hänet lopullisesti pörssimaailman raskaaseen sarjaan. Viime kesänä Kuningas järjesteli amerikkalaisen suursijoitttajan George Sorosin vetäytymisen Suomen arvopaperimarkkinoilta. Suomen Optiomeklareita perustettaessa Kuningas oli ainoana pankkiiriliikkeenä SYPin ja SKOPin, Pohjolan ja Sammon kanssa pelaamassa KOP:ta, Postipankkia ja pörssin omaa selvitystoimikuntaa nurkkaan.

Konservatiivisesta imagestaan huolimatta Kuningas on kasinotalouden lapsi. Kuten moni muukin, Kuningas on valtavin lyhyin lainoin ratsastanut kesällä -85 alkaneen trendihyppäyksen harjalla. Taseen loppusumma ja tilinpäätöksessä ilmoitettu (taseteknisistä syistä luultavasti kunkin vuoden keskiarvoa suurempi) arvopaperisalkku sekä lyhyiden luottojen määrä kertovat, mitä Kuningas & Co:ssa ja laajemmin Suomen arvopaperimarkkinoilla tapahtui kesän -85 jälkeen.

Kesäkuussa -85 päättyneellä tilikaudella Kuningas & Co:n taseen loppusumma oli vielä 8 miljoonaa ja firman tilinpäätöksessä ilmoitettu arvopaperisalkku 7 miljoonaa, mutta sitten pörssi lähti nousuun ja vuotta myöhemmin loppusumma oli kasvanut 100 miljoonaan ja salkku 53,5:een. Ja viime vuoden kesällä päättyneellä tilikaudella loppusummma oli jo 254 miljoonaa ja salkku 180 miljoonaa. Lyhyen lainan määrä on räjähtänyt samassa tahdissa: kesän -85 tilinpäätöksestä kesän -87 tilinpäätökseen Kuningas & Co:n lyhyiden luottojen määrä kasvoi 7 miljoonasta 187 miljoonaan. Välitystulotkin ovat jatkuvasti kasvaneet, mutta tänä vuonna tuskin enää samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Viime aikoina Kuningas on menettänyt välitysosuuttaan pääasiassa Evlille sekä Spontelin ja Anders Wallin perustamalle Arctokselle. Kiristyneen kilpailun ja suurten lyhyiden luottojen takia Kuningas & Co saattaisi joutua nopeastikin vaikeuksiin mikäli kurssitaso laskisi viimesyksyisestä romahdusta pidemmäksi ajaksi noin 15–20 %.

Huhuja Kuninkaan halusta lopettaa meklauspuuhat on liikkunut jo kauan, mutta tänä vuonna ne ovat edelleen kiihtyneet.

Pankkiiriliikkeellä on suuri verovelka, joka on ollut mahdollista upottaa taseisiin niin kauan kun tulos on noussut. Kuninkaalla olisi mahdollisuus myydä tuottava yhtiö hyvällä voitolla ja se olisi parasta tehdä ennen kuin myyntivoittojen verotuskäytäntö verouudistuksen myötä muuttuu.

Kuningas itse on heittänyt, että hänelle kyllä sopisi samanlainen temppu kuin minkä ruotsalainen holding-yhtiö Carnegie teki myydessään arvopaperioperaationsa Carnegie Fondkomissionin PK-bankenille eli paikalliselle Postipankille kolmella miljardilla kruunulla.

Salimeklareista juoksupoikia

Pörssikollegat eivät kuitenkaan usko Kuninkaan ryhtyvän täyspäväiseksi golfinpelaajaksi. Mikäli mies firmansa myisi, niin se olisi pääasiassa verotekniikkaa. Tappiollinen kilpailija tai markkinaosuutensa kasvattamisesta kiinnostunut pankki saattaisi hyvinkin onnistua ostamaan Kuningas & Co:n kuoret, mutta Kuningas itse perustaisi saman tien vaikkapa Kuningas Oy:n ja jatkaisi samoilla työntekijöillä ja asiakkailla välitystoimintaansa kuten ennenkin, omaa pääomaa vain olisi käytettävissä enemmän kuin nyt.

Spekulaatioita Kuningas & Co:n tulevaisuudesta sotkee nimen jälkimmäinen osa: Co. Virallisesti Kuningas omistaa itse koko pankkiiriliikkeensä muutamaa harvaa työntekijöiden hallussa olevaa sijoitusosaketta lukuunottamatta. Sitä, kuka tai ketkä Co:n taakse kätkeytyvät, ei ole koskaan julkisesti sanottu. Yleinen uskomus on, että se olisi -85 Kuninkaan meklarina aloittanut Peter Immonen – Kummallista sikäli, että Co oli liikkeen nimissä jo ennen lmmosta. Pörssipiireissä on myös huhuttu, että tullessaan Kuninkaalle Immonen olisi saanut option merkittävään osaan tai mahdollisesti jopa enemmistön Kuningas & Co:n osakkeista.

Kuninkaan tilannetta tulee muuttamaan osakekaupan siirtyminen tietokoneille ja jatkuvaksi. Jo syksyn aikana on pörssisalista tarkoitus poistaa nykyiset tarjousnapit ja tilalle asentaa tietokonejärjestelmä, jossa meklari antaisi tarjouksensa pulpettiinsa sijoitetun näyttöpäätteen välityksellä. Aamulla lista käytäisiin läpi järjestyksessä nykyisen julkihuudon tapaan, mutta loppupäivän ajan kauppa olisi jatkuvaa kaikilla listan osakkeilla yhtä aikaa.

Helmikuussa kaupan olisi tarkoitus siirtyä pois pörssisalista pankkien ja pankkiiriliikkeiden toimistoihin nykyisen optiokaupan tapaan. Kuninkaan asemaa tämä muuttaisi siten, että näyttöpäätteellä vaikkapa Postipankin meklarilla on mahdollisuus vaikuttaa lukuihin siinä missä Kuninkaankin. Näyttöpäätteellä ei kukaan voi huutaa: "Lisää, lisää!" – putkella puhuvat ainoastaan hinnat ja volyymit.

Vanha salimeklaripolvi, johon Kuningaskin kuuluu, tulee kokemaan elämänmuutoksen, josta he eivät välttämättä pidä. Nykyisin salimeklari on meklarijoukon eliittiä; aamupäiväisen julkihuudon jälkeen hän syö hyvän lounaan pörssi-klubilla asiakkaan kanssa ja palattuaan toimistoonsa käy vielä hiukan kauppaa puhelimessa. Jonkinlainen julkihuuto säilyy myös tulevaisuudessa, mutta tietokoneaikana salimeklareista tulee juoksupoikia. Tähdet istuvat toimistoissa kaksi puhelinta korvilla ja kädet pörssipäätteen näppäimillä.

Viitteen siitä, että Kuningas saattaisi olla vetäytymässä syrjemmälle grand old manien joukkoon antaa hänen yhtäkkinen halunsa päästä pörssin hallitukseen. Kuningasta on haluttu hallitukseen jo pitkään, mutta hän on aina vältellyt sitä väittäen sen vievän aikaa bisnekseltä. Tänä keväänä hän yllättäen halusi paikan pörssin hallituksesta ja sellainen myös hänelle saman tien järjestettiin. Henkilökohtaista kaupankäyntiään, asiakaspalvelujaan ja kulissien takaisia järjestelyjään hän tuskin jättää, mutta saattaa tietokoneiden tulon myötä hävitä kokonaan julkisuudesta.