Sananlaskuja elämänohjeinaan noudattavia ihmisiä on syytä välttää viimeiseen asti. He eivät ainoastaan elä näiden kansantyperyyksien mukaan, vaan myös odottavat vesi kielellä sopivaa tilaisuutta päästä sutkaisemaan.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Parempi kun ei koskaan yritä mitään. Eipähän ainakaan epäonnistu.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Älä erehdy kuvittelemaan itsestäsi mitään, vaan ole itsesi äänekkäin kriitikko. Itseruoskijaa tuskin syytetään ylpeilystä.
Illan torkku, aamun virkku. Torkut ovat ihmisiä, joiden on poistuttava ennen kuin juhlat voivat kunnolla alkaa. Haukotusten välissä kelloa vilkuilevat ilonpilaajat puristavat narikkalappua kourassaan, kunnes kaivavat seutuliikenteen aikataulun esiin: “Jaahas. Johan sitä on tullut taas istuttua.”
Vaikeneminen on kultaa. Varminta on istua turpa tukossa huoneen nurkassa. Missään nimessä ei pidä pistää itseään peliin. Kuka muuten vielä ihmettelee suomalaisten tuppisuisuutta, kun kakarasta asti opetetaan vaikenemaan?
Mies tulee räkänokasta vaan ei tyhjännaurajasta. Kunnon mies ei puhu, ei pussaa eikä varsinkaan nauraa hekota. Sehän on suorastaan homojen hommaa. Ei tämä maailma paremmaksi ilolla muutu.
Kel onni on, se onnen kätkeköön. Sehän se vasta olisikin raivostuttavaa, jos säteilisi onneaan ympäristöönsä. Onnea kun on maailmassa vain tietty määrämitta, joten jonkun onni on aina toisen onnesta pois.
Koko suomalaisen kansanviisauden ydinsanoman tiivistää Kärsämäeltä tuleva sananlasku, jonka murremuoto kaksinkertaistaa vähättelyn aiheuttaman puistatuksen: Minä en ole mikkään enkä vähän päästä sekkään.
Laittamattomasti sanottu.