Kerava

Kun Kerava tulee ravintolaan, trendipellejen on viimeistään poistuttava. Helsinkiläisille Kerava on karva-noppien pääkaupunki, pillurallin kotimaa, tyylittömyyden tyyssija. Mutta kuinka moni on tosiasiassa käynyt Keravalla tai edes tietää missä se on? Jani Saxell astui junaan ja matkusti Keravalle.

Muistikuva 1980-luvun lopulta. Jäähallin parkkipaikkaa kiertää loputon jenkkiautojen, liisattujen Mersujen tai paremmin pilluralliin soveltuvien Datsunien ja Ford Escortien kulkue.

Torvet soivat, kumia poltetaan. Mukana on jenkki-avoauto, jonka takapenkillä keskikaljan rohkaisemat nuoret rasvatukat könyävät vuorotellen pumpattavan Barbaran päälle. "Me ollaan Keravalta", he huutavat.

Itä-Helsinki, jossa asuu juntteja. Pikkukaupungin kokoinen ongelmalähiö. Nuorisovankilakaupunki, jossa ei ole edes elokuvateatteria. Keravasta on usein tullut yleisnimi "kaikelle karseelle"; juntille keskiolutriehumiselle, karvanopille ja rikollisuudelle.

Pia Kovin, 23, muutti Keravalta Helsinkiin 15-vuotiaana. Hän asui aluksi vaarinsa luona Herttoniemessä, mikä huvitti suuresti lukiokavereita. "Niistä oli sairaan hauskaa, että tulin susirajan takaa ja asuin Susitiellä. Toiset kysyivät, olenko sieltä nuorisovankilasta. Mitä pahaa sellaisella ihmisellä voi olla sanottavana, joka ei ole Keravalla asunut", Kovin naurahtaa.

Onko Kerava-stereotypioilla katetta todellisuudessa? Vastaus on puolen tunnin junamatkan päässä. Ensimmäiset ihmiset saapuivat Keravan alueelle noin kahdeksantuhatta vuotta sitten. Paljon on vettä virrannut Keravanjoessa sen jälkeen, sillä nykyisin kaupungissa pysähtyy 92 paikallisjunaa vuorokaudessa. Kaukojunat kolkkaavat pysähtymättä Keravan läpi pohjoiseen.

Rautatie ja teollistuminen nivoutuvatkin tiiviisti Keravan historiaan. Keravalle saapuva näkee junan ikkunasta kaksi tunnetuinta. Nokian entisestä kumisaapastehtaasta on valovuosien matka Ruoholahden menestyviin IT-tyyppeihin. Punatiiliseinien sisällä Renny Harlin harjoitteli lamavuosina huviyrittäjyyttä Planet Fun Funilla ja Pohjoismaiden suurimmalla sisähuvipuistolla. Elokuvamiehen jälkeen rakennuksessa ovat käväisseet muun muassa kauppaopisto ja kirpputori.

Toinen radanvarren tehdas on menestyksekkäämpi. Sinebrychoffin 1992 aloittaneesta tehtaasta lähtee kesäaikaan rekoilla ja jakeluautoilla päivittäin parisen miljoonaa litraa janojuomaa ympäri Suomea, tästä valtaosa olutta ja siideriä.

Sitten alkavat kerrostalot. 1970-luvulla Keravan asukasluku lähes kaksinkertaistui ja matalia elementtikerrostaloja ilmestyi vieri viereen. Runoilija Hannu Helin kävi tuolloin ahdistumassa Keravalla ja totesi alueen valtalehden, Keski-Uusimaan haastattelussa:

"Helsingistä työstä palaavat hautautuvat tänne kuin sopulit. Junia, ihmislaumoja, asukasvarastoja. Betonia."

Poliisin vuosittain Keravalla selvittämistä n. 500 vahingonteosta suurin osa on radanvarren graffiteja. Mutta Suomen kolmanneksi tiheimmin asuttu kaupunki on samalla puistojen ja omakotitaloalueiden luvattu maa. 23-vuotiaan Veeran mukaan Kerava on myös "melko suloinen pieni kaupunki, jossa voi elää herttaisen lapsuuden jutellen naapurien kanssa aidan yli ja tehdä mehua oman pihan marjapuskien marjoista."

Pikkukaupunki-idylliä on helppo ironisoida. Veera kuvaa Keravaa Fucking Åmål -kaupungiksi, joka tarjoaa hyvät puitteet viettää äärettömän ankea teini-ikä. Karvanopparalli kiertää viikon-loppuisin keskustaa. Pussikaljanuoriso istuu Aurinkomäellä kävelykeskustan kupeessa ja norkoilee viikot Hesburgerin tai torin kulmilla. Kotibileet tai naapurikaupungeissa piipahtaminen ovat suosiossa, sillä varsinkin nuorisoravintolatilanne on monen mielestä surkea.

Elokuvateatteri ja monet muut palvelut löytyvät pohjoisesta, sillä Keravan houkutellessa liike-elämää on Järvenpää pyrkinyt aktiivisesti keskisen Uudenmaan hallinnolliseksi keskukseksi.

Toinen naapurikunta on Tuusula. Kolmen kunnan yhteistyöstä ja jopa yhdistymisestä on puhuttu vuosikymmeniä, mutta konkreettiset toimet ovat kaatuneet osin päättäjien henkilösuhteisiin.

Nuorisolla on oma mielipiteensä naapurikunnista. Keravalaisnäkökulmasta Tuusula on maalaispitäjä, josta körötellään traktorilla Keravanraitille. Tuusulasta kotoisin oleva ystäväni puolestaan muistelee, kuinka seurusteli 19-vuotiaana keravalaisen tytön kanssa ja sai jatkuvasti kuulla siitä.

"Jos olisin ollut kolme vuotta nuorempi, seurustelu olisi ollut täysin mahdotonta."

Järvenpään kanssa kuntayhteistyötä on tehty pesäpallomailalla. Takavuosina monikymmenpäiset nuorisojoukot etsivät toisiaan kaupunkien välisellä ei-kenenkään-maalla. Suuremmilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin, sillä usein porukat eivät joko löytäneet toisiaan tai poliisi ehti väliin.

Susirajoja on vedetty myös Keravan sisälle. Rata jakaa Keravan kuin Aurajoki Turun. Ylikeravalaiset pitävät luonnollisesti omaansa parempana puolena. Sompion ja Kalevan omakotitaloidylleissä viihdytään, sosiaaliset ongelmat ovat paikallislegendoissa kasautuneet Killan kerrostaloihin. Pinta-alaltaan Suomen seitsemänneksi pienimmän kaupungin erikoisuus on, ettei moni paikallinen osaa sanoa juuri mitään kaukaisemmista asuma-alueista.

Kaupungin päättävissä elimissä on viime aikoina ihmetelty Keravan olematonta väestönkasvua. Vaikka muuttoliikkeeseen on varauduttu, osoittavat alkuvuoden tilastot pikemminkin kahdeksan hengen muuttotappiota. Erityisen alttiita lähtemään ovat opiskeluikäiset nuoret, Kalliosta voikin löytää huomattavia keravalaiskeskittymiä.

Sekä Veera että Pia Kovin opiskelevat Helsingin yliopistossa. Molempien lähes kaikki lähimmät ystävät ovat tehneet seuraa.

"Henkinen etäisyys on kuitenkin suurempi kuin fyysinen", Kovin sanoo.

Keravalainen yhtenäiskulttuurin paine merkitsee tytöillä permanenttia ja Leviksiä, pojilla nahkatakkia tai hopparikuteita.

Veera kuvaa Keravaa lätkäfanien kaupungiksi, jonka oma jengi Shakers ei ole koskaan oikein menestynyt.

Kaupunginvaltuutettu (kok) ja yrittäjä Eero Lehti näkee Keravan nuorten kannalta monessa mielessä fiksuna ratkaisuna.

Junalla Helsinkiin pääsee 20 minuutissa, autolla Lahdentietä puolessa tunnissa.

"Keravalta saa omakotitalon samalla hinnalla kuin Robalta 50 neliötä."

Keravan Teatterin kevään tuotantoa on kansalaissotaa paikallisnäkökulmasta ruotiva Kerava 1918 -näytelmä. Pitkään demari-kokoomusakselin hallitsema kaupunki siirtyi monta piirua oikealle syksyn kunnallisvaaleissa. Luotien sijasta valtuus-tosalissa ovat lennelleet välillä pahatkin herjat. Todellinen, puoluerajoja rikkova vedenjakaja on ollut Keravan kehittäminen.

Suuret rakennushankkeet, kuten kaksi hypermarketia, uusi kirjasto ja jäähallin laajennus ovat vuosikymmenien riitelyn jälkeen toteutumassa.

Kaikkien mielestä Keravan kunnallispolitiikassa eletään tunkkaista pysähtyneisyyden aikaa. Vastaajasta riippuu, ketkä edustavat pysähtyneisyyttä: vanhan Keravan suojelijat vai nykyisen, suuria rakennushankkeita suosivan bisnesorientaation edustajat.

Eero Lehti, 56, on paljasjalkainen keravalainen, kaupungin suurin veronmaksaja ja kaupunginvaltuuston pitkäaikaisin jäsentä. Valtalehti Keski-Uusimaan ja Taloustutkimuksen omistajaa on joskus tituleerattu "Keravan Erkoksi". Lisäksi hän heiluttaa puheenjohtajan nuijaa Yrittäjän Fennian sekä Eläke-Fennian hallituksissa ja ehtii vielä Euroopan unionin talous -ja sosiaalikomitean kokouksiin.

Poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymistä yksiin käsiin hän ei pidä ongelmana. Lehden omistaminen ei tarkoita varsinaista mediavaltaa.

"Toimittajat tekevät lehden, suunnilleen pikkujouluissa tapaan heitä ja päätoimittajaa."

Keskeisiä kiistanaiheita ovat olleet hallinnollisten palveluiden muuttaminen pois kaupungista sekä vanhan virastotalon kohtalo. Nyt se on saanut purkutuomion; paikalle tulee hypermarketiksi laajentuva K-kauppa Kahveri.

Lehti on ollut yksi kehityksen arkkitehdeistä. Hänen mielestään ei ole minkään kaupungin etu, että siitä tehdään kotiseutumuseo.

"Kuntien välillä on aito kilpailu. Ei voida menestyä sillä, että suojellaan rähjäisiä virastotaloja, jotka uppoavat puupalujen varassa savivelliin. Nykymaailmassa kaikki eivät voi ostaa kivijalkakaupasta maitoa litran mitalla", hän pamauttaa.

Valtuuston melskeet ovat rasittaneet myös henkilökemioita. Lehden taustayhteisöstä Keravan Kokoomuksesta lähteneet perustivat oman Aurinkomäen Kokoomuksensa, jota Lehti kuvaa DDR:n harvainvaltaan verrannolliseksi klikiksi. Hän uskoo nuoren keravalaispolven olevan edeltäjiään avarakatseisempia. Myös innokkaana urheilumiehenä ja vanhojen Jaguarin kerääjänä tunnettu voimahahmo sanoo arvostavansa moniarvoista yhteiskuntaa ja työn tekemistä.

"Olen sikäli luterilainen tai kalvinistinenkin, että uskon ettei raha kasva puussa, mutta puusta sitä voi tehdä. Laman jäljiltä Keravalla on edelleen velkaa 5000 markkaa per asukas."

Lehden yritykset tuskin ottaisivat töihin Sami Tynkkystä, 26 vuotta. Rastatukkainen nuorimies tuli syksyllä 1998 entiseen koti-kaupunkiinsa suorittamaan siviilipalvelusta ja osui purku-uhan alla olleen jugendhuvilan pihapiiriin. Asemalta puoli kilometriä pohjoiseen sijainneesta huvilayhdyskunnasta oli enää kaksi huvilaa jäljellä. Ympärille oli noussut kerrostaloja ja Molanderinmäen huvilan paikalle kaavailtiin pysäköintialuetta.

"Keravan lajillisesti rikkain puistokokonaisuus muutettiin rikkaiden asuntoalueeksi", Tynkkynen täräyttää.

Tynkkynen asettui kumppaneineen taloksi ja perusti Kulttuurikomposti-nimisen yhteenliittymän. Visiona oli luoda huvilasta Rauhanasema-tyylinen toimintakeskus, vallatussa talossa ehdittiin kauhakuormaajan varjossa järjestää vuoden aikana tapahtumia taidenäyttelystä flamencoiltaan. Niin rakennusyhtiö kuin uusien talojen asukkaat olivat luonnollisesti käärmeissään.

Valtaus päättyi poliisivoimin, mutta huvilasta tuli suojelupäätös. Sisältä kaunis rakennus paistaa surullista tummuutta kerrostaloalueen kupeessa.

Talous- ja sosiaalihistoriaa opiskelevan Kovinin mielestä Keravan päättäjiä on aina vaivannut mammuttitauti, pyrkimys tehdä kaupungista isompi kuin se onkaan. Näin oli erityisesti 1980-luvun kasinovuosina. Rakennettiin kauppakeskus Juho-Kusti ja Kauppahalli, Aleksintori ajoi Keravan työväenyhdistyksen vararikkoon.

Molanderinmäen huvilassa asui 1920-luvulla legendaarinen kunnanlääkäri Arthur Molander, jonka asiakkaisiin kuuluivat muun muassa Jean Sibelius ja Eino Leino. Myös boheemirunoilija asui talossa pitkään. Muutenkaan Keravan ja Tuusulanjärven alueen ei historiansa puolesta tarvitsisi helsinkiläisten kuittailusta kärsiä. Siksi monta hahmoa kansakunnan kaapin päältä Gallen-Kallelasta J.K. Paasikiveen on alueella vaikuttanut. Tunnetuimmasta päästä lienee olympiavoittaja, mestarijuoksija Volmari Iso-Hollo, jonka lievästi sanottuna omaleimaisen patsaan löytää aseman läheisyydestä.

Oma lukunsa Keravan historiassa ovat Suurenmoiset Sariolat, sirkussuku joka vaikeita aikoja uhmaten kiersi vankkureineen Suomea sukupolvesta toiseen. Sotavuosien harmauteen toivat eksotiikkaa sirkuksen mukana kiertäneet suokrokotiili, lisko sekä leijona, joka jouduttiin lopettamaan kun sille ei saatu omaa lihakuponkia.

Suomen Tivoli ja Tivoli Sariola ovat edelleen tien päällä ja muistuttavat menneistä suuruuden vuosista. Samoin Sirkusmarkkinat, jotka tuovat syyskuisin Keravalle kaivattua karnevaalitunnelmaa. Muuten mahdollisuudet nähdä Keravalla todella paljon ihmisiä ovatkin harvassa. Elokuiset Valkosipulifestivaalit ja kesäkuiset Kerava Jazzit ovat lähimpinä massatapahtumaa.

Menneisyyden nimiä palvotaan juhlapuheissa ja kadunnimissä, mutta nykykulttuurin tekijät saavat usein taistella tuulimylly-jä vastaan.

"Kerava on kaikkea muuta kuin kulttuurikaupunki. Apurahoja jaetaan henkilön mukaan ja poliittisin päätöksin. Jos kaksi keravalaista kulttuuripamppua kokoontuu yhteen, ne luultavasti haukkuvat kolmatta", puuskahtaa Carita Rindell, 54.

Teatteri Pesän äitihahmolla ja yhdellä Teatterilaboratorio ECS:n perustajista on vuosikymmenien kokemus turpiinsaamisesta omien projektiensa vuoksi.

Pilke silmäkulmassa itseään "Keravan Che Guevaraksi" kutsuva näyttelijäsuvun vesa on vienyt taiteen nuorisovankilaan ja on-gelmalähiöihin ja on kuulemma edelleen valmis nousemaan nuorten kanssa barrikadeille. Tahtonainen on ottanut tunnuslauseensa Sokrateelta:

"Sen minä tiedän, että en tiedä yhtään mitään."

Kovia elämässään kokenut näyttelijäsuvun vesa muistaa lapsuudestaan istuneensa samassa pöydässä Tauno Palon, Aku Korhosen ja Tarmo Mannin kanssa. Hänen osaltaan ravintolapöytä on vaihtunut valtuustosaliin. Välinpitämättömyyttä ja markkinavetoista maailmanaikaa kammoava Rindell on kaupunginvaltuutettuna (vas) pitämässä ääntä syrjäytyneiden puolesta. Taustalla on voimakas maailmankatsomus.

"Olen vasemmistolainen, mutta puolueeni puheenjohtaja on Jumala."

Kari Saviniemi, alueella vaikuttavan Leino-kirjoittajaryhmän vetäjä, allekirjoittaa ajatuksen Keravan pikkusieluisesta ilmapiiristä. Eero Lehden luokkakaveri muistaa 1950-luvulla tapelleensa vanhapiikaopettajien kanssa ja oikaisseensa kouluun kau- pungin keskustassa sijainneen teurastamon ohi.

"Talviaamuisin pihalla höyrysivät ruhot ja suolenpätkät. Teurastamo ja vankila ovat aika hyvä symboli tälle kaupungille."

Pysyäkseen elinvoimaisena kulttuuri tarvitsee luonnollisesti kapakkansa. Ravintolatilanne Keravalla kuitenkin on mitä on.

Suurin osa omista paikoista on tummasävyisiä keskiolutjuottoloita, kaupungista lähdetäänkin Järvenpäähän tai Vantaalle bailaamaan. Keravalla maahanmuuttajat, erityisesti kurdit, ovat ottaneet haltuunsa ravintola-alaa.

Tilanne oli parempi vielä 1990-luvulla, Tinatuopin, Moskovan ja Street Bar Pitkävedon kulta-aikana. Sananlasku "aamulla Pitkävetoon, illalla nelivedolla takas" kertoo aseman vieressä sijainneen baarin legendaarisesta maineesta.

Kai Mannerheimo, 59, kertoo Pitkävedon saaneen alkunsa kioskista, jonka takahuoneeseen hän keksi perustaa ravintolan.

Vaikka elettiin syvimpiä lamavuosia, kansalle kelpasi olut. Ennen pitkää kioski kuihtui pois juomapuolen tuottaessa selvästi enemmän. Asiakaskuntaa oli laidasta laitaan, Mannerheimo epäilee että heistä olisi saanut hyvän kirjan tai TV-sarjan.

"Oli kundeja jotka tuli suoraan istumasta ja isoja toimitusjohtajia. Meillä oli oma fudisjengikin, Keravan kollit. Siihen mahtui yhteiskunnan koko kirjo."

Menestystä ei katsottu suopein silmin. Saman talon yrittäjät alkoivat savustaa Pitkävetoa ulos ja saivat vuokranantajan, Kansan konkurssipesän puolelleen. Kanta-asiakaskunnan keräämä 500 nimen adressi ja ensimmäisen jutun voitto oikeudessa eivät auttaneet, Pitkäveto oli pakko lopettaa.

"Kerava ei suosi persoonallisuutta, vaan suuria yksiköitä. Suhtautuminen ravintolaelämään on muutenkin nuivaa, kai ne pelkäävät lieveilmiöitä", Mannerheimo arvelee. Eniten hän jäi kaipaamaan Pitkävedon livemusiikkia; 80 neliön baarissa soitti parhaimmillaan 12 hengen bändi.

Pitkävedossa olutta kaateli Teddy&the Tigersista tuttu Aikka Hakala. Keravalaiset spittarikundit olivat 1980-luvun alussa vuoden verran Suomen ykkösbändi. Toinenkin rockabillykokoonpano oli Keski-Uudeltamaalta, tuusulalainen Johnny&the Dodgers. Keravalla olikin vuosikymmenen alun ehkä Suomen johtava fiftariskene etelävaltion lippuineen, läskipohjastetsoneineen ja jenkkiautoineen. Pelle Miljoona joutui keskeyttämään konserttinsa kananmuna- ja kivisateessa ja Keravan kyseenalainen maine kasvoi.

Rockabillypojat olivat useimmiten hyvää pataa skinien kanssa, joita katukuvaan ilmestyi suuremmassa määrin 1990-luvun alussa. Vuosikymmenen taitteessa Keravalle alkoi tulla pakolaisia. Ensin vietnamilaisia, myöhemmin somaleja ja kurdeja. Rindell muistaa järkyttyneensä, kun Jaakkolan kaupunginosassa kivitettiin maahanmuuttajien ikkunoita. Pojat jäivät kiinni, mutta heidän vanhempansa eivät olleet moksiskaan.

Ulkomaalaisten siirtotyöläisten asumus on poltettu, samoin erään kurdin grilli. Pahemmilta yhteenotoilta on kuitenkin vältytty. Kiitos kuuluu osittain kirjastonhoitaja Elina Saarelle, aktiiviselle rauhannaiselle ja maahanmuuttajien ystävälle. Hän on ollut järjestämässä kirjastoon monenlaista kansalais- ja nuorisotoimintaa. Siellä eriväriset lapset pelaavat yhdessä tai jonottavat sähköpostille.

"Täällä on ollut dramaattisia vaiheita, mutta pikkuhiljaa on ruvettu pärjäämään. Nykyään monet rockabilly-tyypit ovat mun hyviä ystäviä", Saari myhäilee.

Rockabilly-poikia Keravalla tapaa edelleen, mutta skinejä ei enää juurikaan. Nykyään yläaste- ja lukioikäiset pukeutuvat mieluummin leveälahkeisiin housuihin ja lippiksiin. Keravan, joka oli pitkään Suomi-rockin valtakuntaa, molemmissa nuorisopai-koissa Rockwell´sissa ja Vanhassa Kinossa soi samanlainen teknojumputus ja listahitit kuin muuallakin Euroopassa. Kaljakuppiloissa sen sijaan Eppu Normaali, Popeda ja Suomi-iskelmät ovat edelleen tiuhassa soitossa.

Avoin rasismi on 1990-luvun alusta olennaisesti vähentynyt.

Cemal Dogan, 35, pakeni kurdivainoja Suomeen ja on siitä lähtien tehnyt pitkää päivää kahvila-pizzeria Fortunassa. Kiirei-nen yrittäjä valittiin viime syksynä Keravan ensimmäiseksi maahanmuuttajavaltuutetuksi (SDP). Hän on saanut olla perheineen täysin rauhassa.

Myös rikostilastojen valossa Kerava on mainettaan rauhallisempi. Ainakin näin kunnanisät tuntuvat uskovan, sillä puretta-vassa virastotalossa sijaitsi ennen myös poliisiasema. Nyt hälytyspäivystys on siirretty Vantaalle ja tutkinta Järvenpäähän.

Ylikomisario Onninen Järvenpään poliisista kertoo organisaatio-uudistuksen periaatteessa vapauttaneen poliiseja kenttätyö-hön. Keravalla on aina vähintään yksi partio, myös ennalta ehkäisevään työhön panostetaan näkymällä ravintoloiden sulkemis-aikaan ja nakkikioskien lähettyvillä.

Vielä 1990-luvun alussa Kerava oli huumeiden suhteen melkoinen lintukoto, mutta eipä ole enää. Pääkaupunkiseudun läheisyys näkyy tarjonnan määrässä, erityisesti kovempia aineita on viime aikoina jäänyt poliisin nalkkiin. Huumeisiin liittyvät automurrot ovatkin lisääntyneet nopeasti. Radiot, CD-levyt ja aurinkolasit muutetaan rahaksi paikallisilla luukuttajilla, joita kol-men kunnan alueella toimii useita.

Nuorisovankila, nykyinen Keravan vankila, työllistää poliisia lähinnä siellä paljastuvien huumetapausten, kuljetusten ja silloin tällöin karkaamisten muodossa. Vaikka takavuosina yksi lomalainen tyhjensikin Keravan KOPin konttorin, yleensä vangit jatkavat uraansa kotipaikkakunnillaan.

Jan Tapola, 30 vuotta, vietti 1988-89 yhdeksän kuukautta nuorisovankilassa. Hän muistelee rangaistuslaitosta hieman huvit-tuneena.

"Siellä istuttiin autovarkauksista, yhtä pelleporukkaa kuin itsekin siinä iässä. Joku 15-vuotias istui lentokonevesitason käyttöönotosta. Jouluna pojat popsivat pillereitä ja polttelivat joulutähteä piipussa. Seuraavana aamuna joka toisen sellin ovessa oli ´eristetty´-lappu."

Tuomio ei Tapolan rikoskierrettä katkaissut, päinvastoin.

"Keravalla hehkutettiin rikostavoilla, neuvottiin kavereille uusia. Kun pääsin siviiliin, kahden kuukauden aikana tuli tehtyä toistakymmentä keikkaa."

Rindell kertoo jo kymmenen vuotta yrittäneensä herätellä päättäjiä huumeisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.

"En kestä, kun aikuiset ihmiset väittävät olevansa huolestuneita. Entisiä käyttäjiä pitäisi saada mukaan huumepolitiikkaan, tarkkislaisia opettajiksi. Vasta kun on itse kärsinyt tarpeeksi, tulee ihminen tärkeäksi."

Killan kaupunginosassa, johon sosiaalisia ongelmia, perheväkivaltaa ja syrjäytymistä on kasaantunut, voi kaikessa rauhassa viettää ravintolaillan. Killan Kievarin portsari Rami Karhapää, 33, kertoo asiakaskunnassa olevan paljon mummoja, pappoja ja työssäkävijöitä. Hurja maine Killalla oli joskus vuosia sitten, nyt porttikieltolaiset voi laskea yhden käden sormilla. Sisällä paikan entinen tarjoilija Hanna Viitanen kertoo asuneensa myös Kontulassa ja Jakomäessä sekä lukeneensa vasta myöhemmin lehdistä, kuinka hurjissa paikoissa tulikaan asuttua. Pentti Voutilainen, 57, iloitsee pääsevänsä elokuvaan ja harmittelee pitkiä pyöräreissuja keskustaan ruokaostoksille.

"Minä en pelkää", hän sanoo yhtä hyvin kameralle kuin kivitaloille ympärillään.

Pikkusieluisuutta, ymmärtämättömyyttä, yhtenäiskulttuurin painetta ja paljon arjen absurdiutta epäilemättä löytää. Samoin rikollisuutta ja sosiaalisia ongelmia. Mutta ei Keravasta millään saa stadilaislegendojen mukaista ongelmalähiötäkään.

Lähes kaikki haastatellut löysivät kotikaupungista paljon hyvääkin. Kun pienen paikkakunnan tasapäistävää vaikutusta vastaan lähdetään taistelemaan, tarvitaan aina luovaa hulluutta.

Kenestä tulee yritysjohtaja, kenestä radikaali teatterintekijä, kenestä kirjoittajakouluttaja tai ravintolanpitäjä.

"Keravan viehätys on järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa", Saari tiivistää. Kun mitään ei ole annettu valmiiksi, on ihmisten pakko lähteä toteuttamaan omaa visiotaan tai muutettava muualle.

Lähtiessään Helsinkiin Kovin uskoi, ettei enää koskaan haluaisi palata kotikaupunkiinsa. Nyt hän on suunnitellut muutaman muun kanssa, että kun lapset ovat ajankohtaisia, niitä voisi tulla Keravalle kasvattamaan. "Onhan Kerava kuitenkin kokoisek- seen aika kulttuurikaupunki. Pikkukaupunkimainen, pyöräteitä ja vehreyttä riittää. Matalaa rakentamista, järkyttävät tornitalot korostavat kaiken muun pienuutta."

Kerava-nostalgia on tuttua Veerallakin.

"Kavereiden kanssa meillä on Kerava-iltoja. Aina kun jostain tulee Zen Cafen Minun kaupunkini, tulee Kerava mieleen."

Ai Kerava?

Käsi seutulipulle tai autonrattiin: milloin harrastit viimeksi lähiseutumatkailua? Tai oletko tehnyt sitä koskaan? Kysyimme 50 mieheltä ja 50 naiselta Helsingin keskustassa, ovatko he käyneet Keravalla – siellä, minne seutulippukaan ei riitä. Entä tietävätkö he ylipäätään, missä Kerava sijaitsee?

"Ajan siitä ohi joka päivä, mutta en ole ikinä pysähtynyt", sanoi 23-vuotias nainen.

"Kerava, jossain Pohjois-Suomessa, sen tarkemmin en lähde arvailemaan", vastasi 25-vuotias mies.

Reilu 40 prosenttia vastanneista ei ollut koskaan käynyt Keravalla. Suurin osa kuitenkin tiesi, missä kaupunki sijaitsee. Satunnaiset kävijät vierailivat lähinnä ystäviensä luona – mitä muuta syytä Keravalle menoon voisi olla?
Tiedoksi sijainnista riitti esimerkiksi "ennen Järvenpäätä radanvarressa" tai "Vantaan ja Tuusulan naapurissa." Myös meno-ohje kelpasi.

Fakta: Kerava

Asukasluku: 30 137
Pinta-ala: 30.9 km2, josta vesipinta-alaa 0.1 km2. Asukasluvun mukaan Suomen 27. suurin kaupunki. Pinta-alaltaan Suomen 7. pienin kaupunki.
Veroäyri: 17,5 penniä.
Työttömyysaste: 7 % (koko maa 9 %)
Suurimmat työnantajat:
Keravan kaupunki 1 141
Tuk logistics Ou 465
Oy Sinebrychoff Ab 463
Hackman Metos Oy 246
Ifi Oy 160
Keravan nuorisovankila 156