Kotini on linnoitukseni

Vauraus kerääntyy pääkaupunkiseudulle – ja sen perässä konnat. Eikä rikkaille riitä virkavallan tarjoama suoja. Yksityisiin hälytyskeskuksiin yhdistetyt järjestelmät ja vartijat ovat jo osa parempien asuinalueiden arkea. Tervetuloa Fort Helsinkiin.

Kutsutaan häntä vaikka Herra Vauraaksi. Keski-ikäisellä miehellä on päällään hyvin leikattu paita, jonka kalvosimissa kiiltää kulta ja ranteessa on arvokello. Hän on osakkaana pankkiiriliikkeessä, istuu tunnettujen yritysten hallituksissa ja hänellä on omaisuutta. Perittyä ja tehtyä. Itse asiassa miljoonan euron edestä. Siis sellaista omaisuutta, jonka voi pistää kainaloon ja kantaa pois: arvoesineitä sekä taidetta kaupungissa ja maaseudulla sijaitsevissa kiinteistöissä.

Hän maksaa vuodessa 5 000 euroa yksityiselle vartiointiyritykselle vaurautensa suojelemisesta.

Vartiointi on isoa bisnestä ja seuraavaksi se laajenee yksityiskotien seinien sisälle ja pihamaille. Toistaiseksi vartiointifirmojen leipä tulee liikkeiden ja yritysten turvallisuuden huolehtimisesta, mutta yksityiskodit ovat esimerkiksi Securitaksella nopeimmin kasvava toimialue. Myös toinen suuri toimija Falck tarjoaa palveluja yksityiskodeille.

Maailmalla tunnetaan jo käsitteet "fortress society" ja "Gated community" – parempiosaiset eristäytyvät omiin vartioituihin yhteisöihinsä ja ostavat muurin itsensä ja muun maailman väliin. Ja vaikka Westendin ympärille ei ole vielä rakennettu muuria, vaurailla asuinalueilla liikkuu entistä useammin turvallisuutta takaava auto, jonka kyljessä ei lue Poliisi.

Vartiointiliikkeen autot eivät kuitenkaan partioi asuinalueilla ylläpitämässä yleistä turvallisuutta, ne matkustavat kohteesta toiseen.

"Partiointi on poliisin tehtävä, ei vartiointiliikkeiden", Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen sanoo. Poliisikomentaja ei halua asuinalueille sen enempää asukkaiden kodinturvajoukkoja kuin poliisimaisesti toimivia vartijoita.

"Järjestyksenvalvoja on poliisi."

Helsingin poliisin resurssit on venytetty äärimmilleen ja poliisikomentaja suhtautuu vartijoiden lisääntyneeseen määrään pääkaupunkiseudulla sinänsä myönteisesti. Kunhan vartiointi tapahtuu poliisin tiukassa kontrollissa. Eikä poliisilla olisi mitään sitä vastaan, että osa sen tehtävistä kuten juopporalli ja vankikuljetukset ulkoistettaisiin yksityisille vartiointiliikkeille.

Mutta asuinalueiden ja yksityiskotien näkyvä vartiointi on hivenen ongelmallisempi asia. Riikonen ei suhtaudu myönteisesti ajatukseen yleistä turvallisuutta ylläpitävistä "melkein poliiseista". Eivätkä vartiointifirmat sen kaltaista tuotetta ole yksityiskodeille myymässäkään; enemmänkin markkinoidaan varmuutta siitä, että kun sinä nukut, joku valvoo.

Sisäasiainministeriön turva-alan valvontayksikköä johtava Janne Kerkelä uskoo, että tulevaisuudessa toimivat rinnakkain yhteiskunnan ylläpitämä hälytyskeskus sekä suurten vartiointifirmojen omat suuret hälytyskeskukset. Kerkelän mukaan vartiointiyrityksille on hyvää liiketoimintaa ottaa hoitaakseen yksityiskotien teknisten hälytysten tarkastaminen.

Yksityiskodeille myytävä vartiointipalvelu keskittyykin juuri rikoksen ennaltaehkäisyyn – roistojen kiinniottaminen on vielä poliisin tehtävä.

Esimerkkitapaus: omaisuuttaan yksityisellä turvapalvelulla suojeleva henkilö sai tiedon vapaa-ajan asunnossaan yöllä tapahtuneesta teknisestä hälytyksestä. Vartiointiliike ja omistaja lähtivät ajamaan matkan päässä sijaitsevaan asuntoon. Paikan päällä todettiin, että sisään oli menty, mutta mitään ei oltu viety. Poliisin myöhemmin asiasta tekemä tulkinta oli se, että ammattirikollinen oli huomannut turvajärjestelmän ja jättänyt keikan sikseen.

Ennaltaehkäisevä vaikutus

Herra Vauraan kodit, tai "pisteet" kuten alalla vartiointikohteita kutsutaan, on tietenkin suojattu hälytysjärjestelmillä, mutta se, mistä hän tosiasiassa maksaa, on näkyvä vartiointi. Siitä, että univormupukuinen vartija partioi tarvittaessa hänen kotinsa ja omaisuutensa luona. Siitä, että vartijat ovat aina soiton ja muutaman minuutin päässä. Siitä, mitä poliisi ei ehdi tai pysty tekemään.

"Se luo turvallisuuden tunnetta, vartijoiden näkyvyydellä on ennaltaehkäisevä vaikutus", Herra Vauras kertoo. Hän on ostanut turvapalveluita vuosikymmenen ajan. Ja sanoo suoraan alkusykäyksen tulleen, kun Venäjän olot vapautuivat ja suomen lehdet alkoivat kirjoittaa itärikollisuudesta. Eikä hän ole yksin. Herra Vauraan mukaan hänen tuttavapiirissään yksityisiä turvapalveluja ostavat "kaikki".

Yksityiset vartiointifirmat myyvät helpotusta pelkoon. Ja Helsingissä pelätään paljon. Ongelma on vain siinä, että oikeat ihmiset eivät osaa pelätä oikeita asioita. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Janne Kivivuori puhuu pelkoparadoksista: siitä että sellaiset henkilöt, joilla on vähiten pelättävää oman turvallisuutensa vuoksi, pelkäävät eniten – kuten vaikka varttuneet naiset. Ja sitten ne, joilla olisi eniten syytä pelätä oman turvallisuutensa takia – vaikka juhlimaan lähteneet nuoret miehet – eivät pelkää juuri ollenkaan.

Mutta yllättävintä on, että vaikka aikojen kovenemista, väkivallan lisääntymistä ja yleistä turvattomuutta toitotetaan turuilla ja toreilla, suomalaiset pelkäävät rikollisuutta entistä vähemmän.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kansalaisten pelko rikoksen kohteeksi joutumisesta on laskenut roimasti. Tutkimus on niin tuore, ettei tutkimusjohtaja Janne Kivivuori halua vetää siitä vielä suoria johtopäätöksiä. "Ehkä kysymys on jonkinlaisesta turtumisesta tai tottumisesta, tai ehkä siitä, että aiempi pelkopiikki johtui taloudellisen laman luomasta yleisestä turvattomuudesta."

Lukuun ottamatta naisten pelkoa joutua väkivallan kohteeksi työpaikalla, murtautumista kotiin, väkivallan kohteeksi joutumista iltaisin ulkona tai sukupuolista lähentelyä pelätään vähemmän kuin viisi vuotta sitten, ja huomattavasti vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin itärikollisuudella pelottelu alkoi.

Nykyiset luvut lähenevät onnellista 80-luvun loppua, jolloin itärikolliset olivat turvallisesti neuvostotasavallan vankileirien saaristoissa ja Suomi oli vielä vähemmän monikulttuurinen kuin nyt.

Mutta Venäjän mafia ei ole se ainoa mörkö jota vastaan suojaudutaan.

"Yhteiskunta on muuttunut, on paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään menetettävää", Herra Vauras sanoo.

Mutta niin on niitäkin joilla sitä on.

Tuhansia vartiotuja koteja

Pelkästään pääkaupunkiseudulla on tuhansia vartioituja kohteita. Ja niin on vartijoitakin. Koko maassa noin 6 000 ja esimerkiksi Securitaksen vartijoista noin kaksi kolmasosaa työskentelee pääkaupunkiseudulla.

Katukuvassa näkyvistä vartijoista on tullut osa kaupunkikulttuuria siinä missä kahviloista ja ravintoloistakin. Ja Helsingin keskustasta on tullut yksi maamme tarkimmin vartioiduista alueista. On kysymys sitten ostosten tekemisestä, hauskanpidosta tai vain liikkumisesta keskustassa, kaupunkilaista valvotaan ja omaisuutta vartioidaan.

Securitas on kasvavan vartiointibisneksen johtavia yrityksiä – sillä on karkeasti ottaen puolikas suomen vartiointikakusta ja yhtiöllä on 132 miljoonan euron liikevaihto. Toimenkuvaan kuuluu kaikki mahdollinen, missä ostettua turvallisuutta voi tarvita: lentokentistä arvokuljetuksiin ja myymälöistä yksityiskoteihin.

Yksityistä vartiointibisnestä ohjastavat kaksi tuoretta lakia, vuonna 2002 voimaan tullut laki yksityisistä turvallisuuspalveluista ja viime vuonna voimaan tullut järjestyslaki.

"Keskeistä on myös alan avoimuuden lisääntyminen. Koska pikku hiljaa on käynyt niin, että vartijat ovat tulleet päivittäiseen katukuvaan", sanoo Securitaksen toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen.

Avoimuutta ala on joutunut harjoittamaan niin väärinkäytöksien kuin koulutustasonkin suhteen. Niin kauan kuin Helsingissä on yksityisiä vartijoita ollut, niin myös väärinkäytöksiä – todellisia ja urbaanilegendoja. Koirat ovat purreet ja pamput puhuneet. Poliisipäällikkö Riikonen pitää tärkeänä uusien lakien suomaa tiukkaa viranomaiskontrollia vartiointibisnekseen: "Kontrollin on oltava tiukkaa ja väärinkäytöksiin on pystyttävä puuttumaan heti."

Ala on myös siistiytynyt markkinataloudellisin voimin. Kun palveluja myyvät monikansalliset pörssiyhtiöt, ei osin piintynyt käsitys vartijoiden väärinkäytöksistä ole hyvä markkinointikeino.

Yksityisiä turvallisuuspalveluita koskeva laki puuttui myös alalla puutteellisena pidettyyn koulutustasoon. Ennen lakia vartijat tekivät töitään työsuhteen kestosta riippuen viikon koulutuksella tai kokonaan ilman sitä – nyt vakituinen vartija saa 100 tunnin koulutusjakson ja osa-aikainenkin 40 tunnin.

Yksi vartioimisbisneksen symbolinen ja todellinen kipupiste on vartijoiden voimankäyttö.

"Voimankäyttövälineiden tarpeetonta kantamista pitää koittaa välttää", sanoo toimitusjohtaja Mikkonen. Tällä hetkellä yksityisten vartiointiyrityksien vartijoiden arsenaali koostuu lähinnä kaasuaseista ja pampuista. Ääripäistä löytyy ampuma-asein varustautuneita arvokuljetuksien ja lentokenttien vartijoita tai toisaalta tietyissä kohteissa liikkuvia kokonaan aseistamattomia vartijoita.

Aseistautunut, tappavaa voimaa mukanaan kantava yksityinen vartija on se haamuraja, jota kukaan ei tunnu haluavan ylittää. Poliisi ei halua myöntää lupia eikä ainakaan toimitusjohtaja Mikkosen mukaan alalla ole halua niitä hakeakaan. Eivätkä sitä halua asiakkaatkaan, Herra Vauras suhtautuu ehdottoman kielteisesti ajatukseen aseistetuista vartijoista pihamaallaan. Eikä hän pelkää myöskään oman tai perheensä fyysisen koskemattomuuden puolesta.

Likaista duunia

Vartijan työ ei ole aina mukavaa. Asiakas kun ei ole aina oikeassa; ruokakaupan kaljahyllyjen luona sekoilevalla hörhöllä saattaa olla varsin vahvat näkemykset siitä, mihin hänellä on oikeus ja mihin vartijoilla ei. Eikä näkemyseroa aina saada puhumalla selväksi. Eikä työ aina kiitä tekijäänsä.

Janne Kerkelä kertoo, että vartijat joutuvat työssään ajoittain päällekarkauksien kohteiksi, mutta voimankäyttötilanteet ovat harvinaisia.

Vartiointiliikkeet korostavat työntekijöidensä olevan palveluhenkilöitä, ja yhä useampi sitä myös on. Esimerkiksi yhä useamman yrityksen vastaanottopalveluja hoitaa vartiointiliike. Myös alan yleinen palkkataso on yksityisen palvelualan ammattien luokkaa. Tietyssä mielessä vartijan työhön liittyviä ongelmia voisi verrata siivojien vastaaviin: molemmat tekevät likaista ja välillä epämiellyttävää työtä, jota pidetään yleisesti välttämättömänä, mutta tilipussi ei varsinaisesti vuoda yli laitojen. Ei sen puoleen, kalliissa Helsingissä sama ongelma on partiopoliiseillakin.

Palkkaus ja raskaat työolot näkyvät osin vartijoiden ikärakenteessa, suurin osa vartijoista on alle kolmekymppisiä. Alaa on myös vaivannut työsuhteiden lyhyys, mutta isojen firmojen kohdalla siinäkin ollaan menossa parempaan suuntaan.

Toisin kuin monissa muissa palveluammateissa, joita nuoret tekevät, vartioinnissa lihamylly pyörii molempiin suuntiin. Yhä useamman vartijan kimppuun käydään – myös aseen kanssa.

Yhden karikatyyrin mukaan vartijan tehtäviin otetaan aggressiivisia, poliisikoulusta karsinnoissa pudotettuja ammattisotilaan urasta haaveilevia nuoria miehiä. Kuva, josta ala on tietoinen ja haluaa eroon. Janne Kerkelä toteaakin, ettei vartijan työ ole rikollisten kiinni ottamista ja voimakeinojen käyttämistä vaan arkista palvelutyötä.

"Jos meillä joku työntekijä ymmärtää asiat väärin, niin se on koko alalle ja bisnekselle riski, koska yleisö ja asiakkaat eivät hyväksy liian pitkälle menevää voimankäyttöä", toteaa Mikkonen.

Helsingissä ja Suomessa on niitä, joilla on ja niitä, joilla ei ole. Ja heidän välissään seisoo ohut harmaa yksityisten vartijoiden linja. Ja sitten on Herra Vauraan kaltaisia yksityishenkilöitä, jotka ovat lähteneet tekniseen kilpavarusteluun konnien kanssa.

Turpajuhlat ravintoloissa

Helsingin pahoinpitelyrikollisuutta tutkinut Martti Tuominen nimesi aihetta käsittelevän teoksensa Turvallinen Helsinki. "Sen olisi kyllä voinut nimetä yhtä hyvin Vaaralliseksi Helsingiksi", Tuominen toteaa.

Tahtoo sanoa sitä, että Helsinki on kansainvälisessä vertailussa turvallinen kaupunki, mutta kyllä täällä turpaansa saa ja nyrkki viuhuu pääkaupungin yössä. Ja aika usein ravintolassa ja nuorten miesten naamaan.

SK-ravintolayhtiön johtaja Antti Rauniolla on asiasta selkeä näkemys: "Levottomuuksien määrä ravintoloissa on menossa alaspäin." SK-ravintolat ei suunnittele metallinpaljastimien hankkimista eikä vahtimestareilla ole kevlar-liivien käyttöpakkoa. Monet kuitenkin käyttävät.

Turpajuhlat noudattavat ravintoloiden anniskeluaikoja ja painottuvat yömyöhään ja viikonloppuun. Viikonpäivistä lauantai on verisin ja painiottelut sijoittuvat ydinkeskustaan.

Ainoa paikka, jossa turpaan saamisen riski on tilastollisesti suurempi kuin ravintoloissa, on kotona.

Kodinturvallisuus maksaa

Securitasin peruspaketti maksaa 499 euroa. Kuukausimaksut alkaen 34,5 euroa. Paketti pitää sisällään hälytyslaitteita ja kutsunapin.

Falckin peruskodinturvapaketin hinta on noin 600 euroa. Kuukausimaksut noin 30 eurosta ylöspäin. Falck tarjoaa myös 10 eurolla kuukaudessa tekstiviestihälytystä, joka pitää sisällään mahdollisuuden ostaa vartiopalvelua lyhyeksi ajanjaksoksi erillistä korvausta vastaan.

Vartija kertoo

"Ikävimpiä ovat tapaukset, joissa on jotakin sattunut päähän. Tappelun vuoksi tai onnettomuuden. Välillä heiluu puukot ja puntarit ja joku saa veitsestä. Huumeet tuo kyllä oman lisämausteensa hommaan. Narkomaanit saattaa uhkailla injektioruiskuilla kiinniotossa näpistystapauksissa. Voimakeinoja vaativia tilanteita sattuu viikottain", sanoo viisi vuotta Helsingin keskustassa töitä tehnyt vartija.

"Onko mulla suojelusenkeli mukana, kun ei ole itselle pahempaa sattunut kuin peukalon vääntyminen raudoitustilanteessa?"

"Verbaalinen ase on kaikkein paras. 90 prosenttia tilanteista selviää puhumalla. Laitapuolenkulkijoiden kanssa tulee aina toimeen. Nimet tulee tutuiksi ja välillä tullaan juttelemaan, jos humalatila ei ole liian paha", vartija kertoo.

"Ja tarpeeseenhan suurin osa myymälävarkaista tuntuu näpistävän. Vaikka sillä makkarapaketin varastajalla ensimmäinen selitys on, että olisi hänellä ollut rahaa tämä ostaakin."