Maassa maan tavalla

Ryystä nuudelit Japanissa.

Ok. Ruoka on valmis. Entä sitten?
Ok. Ruoka on valmis. Entä sitten?
Suomalaiset tekevät yli kolme miljoonaa ulkomaanmatkaa vuodessa. Lähimaiden tavat ovat tulleet jo tutuiksi. Venäjällä ei tule kuuloonkaan kieltäytyä snapsista, Englannissa kannattaa katua ylittäessä katsoa ensimmäiseksi oikealle ja Ranskassa tarjoilija saattaa nakata tippirahat lattialle, jos ne eivät hänen mielestään ole riittävät. Tapamatkailun alkeet ovat hallussa, sitten jatkokurssille.

Intiassa ei kannata paijata söpöintäkään lasta ja vasenkätiset ovat vaikeuksissa ruokapöydissä arabimaissa. Indonesiassa ruoan jättäminen lautaselle on loukkaus, Kiinassa kohteliaisuus.

Kaukomaiden tapaviidakossa on hauskaa.

Indonesia

  • Maan äidinkielessä, bahasassa, on 12 kyllä-sanaa, jotka tarkoittavat oikeasti ei.
  • Ruoan jättämistä lautaselle pidetään epäkohteliaana.

Kiina

  • Älä syö kaikkea ruokaa. Tyhjä lautanen merkitsee sitä, että ruokaa on ollut liian vähän.
  • Jos osoitat esinettä, älä käytä etusormea vaan koko kämmentä.
  • Ei suositella lahjaksi: nenäliinat, kellot, sandaalit. Ne viittaavat kuolemaan, kuten myös värit musta, sininen ja valkoinen.

Egypti

  • Käytä oikeaa kättä syömiseen. Vasen käsi kuuluu vain hygieniasta huolehtimiseen.
  • Älä istu jalat ristissä. Kengänpohjan näyttämistä pidetään loukkauksena.
  • Etusormien vastakkain taputtelu on rivo ele, jolla ruinataan seksiä.

Brasilia

  • Prince pitää purppurasta, sen värisiä kukkia ei kuitenkaan kannata antaa kellekään, ellei kyseessä ole vainaja.

Madagaskar

  • Nainen ei saa pestä veljensä vaatteita.

Chile

  • Vasurit huomio! Älä kaada viiniä vasemmalla kädellä. Vain moukat tekevät niin.

Intia

  • Päätä pidetään sielun osana. Älä koske kenenkään päätä, älä edes paijaa lapsen hiuksia.
  • Käsien pitäminen vyötäröllä osoittaa aggressiivisuutta.
  • Älä osoita jaloillasi ketään, niitä pidetään epäpuhtaina. Jos kenkäsi tai jalkasi koskettavat toista henkilöä, pyydä anteeksi.
  • Älä pyöritä sormea avoimella kämmenelläsi. Se voidaan tulkita loukkaukseksi.

Japani

  • Hörpi keitot. Se kertoo siitä, että nautit ruoasta.
  • On epäkohteliasta antaa rahaa avoimesti. Käytä kirjekuorta.
  • Numero 14 on epäonnenluku. Japanin kielessä numero kuulostaa lausuttuna samalta kuin sana kuolema.

Meksiko

  • Älä anna hopealahjoja. Ne yhdistetään rihkamaan, jota myydään turisteille.
  • Keltaiset kukat symbo-loivat kuolemaa.

Saudi-Arabia

  • Ota kengät pois mennessäsi sisätiloihin.
  • Thumbs up! Peukalon pystyyn nostaminen pystyyn tulkitaan hyökkääväksi eleeksi.

Arabiemiraatit

  • Älä ihaile esineitä paikallisten kodeissa, jollet todella halua niitä. Isäntäväki saattaa kokea velvollisuudekseen antaa sen sinulle.

Venezuela

  • Kun olet lopettanut aterian, aseta haarukka ja veitsi vastakkain lautaselle, ei siis molempia kello puoli viiteen.

Matka 2006 -messut Messukeskuksessa 20.–22.1. Liput 12 euroa.

27 kommenttia

Japanin kävijä

21.1.2006 09:23

Japanin kielessä erityisesti 4 on kuoleman luku.
Sanan neljä="Shi" ääntäminen on lähellä sanan kuolema="Shinu" ääntämistä.

14 on japaniksi "JuuShi" josta en ole koskaan kuullut sanottavan mitään kuolemaan viittaavaa. No, lehtiä lukemalla oppii uutta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kiinan kävijä

21.1.2006 18:21

Kiinassa on myös ongelmia tuon neljä/kuolema assosiaation kanssa. Ja numerosta 14 sen verran, että monista rakennuksista puuttuu 14. kerros kokonaan. Aivan kuten monissa länsimaissa 13. kerros.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Korean kävijä

23.1.2006 17:25

Koreassa käytetään sekä korealaisia, että sinokorealaisia (=kiinalaisia) lukusanoja. Tuosta nelosen kuolemaa tarkoittavasta syystä korealaisista rakennuksista puuttuu yleensä kaikki kerrokset, joissa on lukusana 4, kuten 4, 14, 24, 34, 40, 44, ... you get the point.

Koreassa ei myöskään saa henkilön nimeä kirjoittaa koskaan punaisella värillä. Niin kirjoitetaan vain kuolleiden nimiä, ja elävälle tämä tarkoittaa huonoa onnea.

Ojenna aina molemmilla käsillä; jossei ole juuri mahdollista, niin ei missään nimessä vasemmalla kädellä yksistään.

Röyhtäily ruokapöydässä on ihan jees, nenän niistäminen julkisesti ei, eikä naisten sovi tupakoida taivasalla.

Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin. Matkailu on aika hauskaa =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jatkoa

23.1.2006 17:27

En tosin muista, että sieltä puuttuisi korkeista rakennuksista 4*-kerrokset kokonaan :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mr.T-kirjain

24.1.2006 10:14

Indonesian "äidinkieli"? Indonesia on laaja valtio jonka alueella on monia kansoja ja kieliä, ei bahasa ole valtion ainoa kieli.

VIRALLINEN KIELI se sen sijaan kyllä on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Klarisa

12.4.2006 15:42

Olin Egyptissä/Sharm el Shakeh,enkä kokenut mitään hyvää,ainoastaan hyväksikäyttön yrittämistä,valehtelijoitta,varkaitta...Heillä ei ole muutaa mielessä kuin sexi ja rahaa!!!!!!!!!!!!!!!!
Vaikka kuinka on ramadan(paasto kuukaudeksi)he siltti ajatelevat vain pahaa.Paikallisia jotka tarjovat aseitta tai huumeitta...Olkaa varovaisia mitä jätätte hoteleihin,ei mikään ole turvassa,eikä kukaan välittä.
He eivät ole yhtään fiksuja!!!!Eivät halua kun mennä naimisiin rahan takia,ei niillä ole hajuakaan rakkaudesta....Ei kannata uskoa mitään!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jryfibofbvc

18.2.2007 23:24

Hi man!
2

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ed0gaxu2cx

22.11.2007 05:48

915fau8hy3z69keb http://www.646276.com/409033.html s7m5cjljm89kynw31

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ds1k4mrzer

6.12.2007 01:39

js0g1hhv55cwlvu http://www.172359.com/161900.html tf8gqoifkz12dse2

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tvnqnq4i2q

20.12.2007 04:14

5dca18i8l41 http://www.976251.com/926123.html lcqjj0zq

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

5vy3puv31i

5.1.2008 06:19

aq9gc391gp4851w http://www.885989.com/808422.html junaad1h8rs34

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tu9lws6u2z

19.1.2008 05:25

bm803z0go2n66 http://www.551870.com/307038.html 09ab5vge20kaymme

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

td7nh5oiap

2.2.2008 05:17

aa2qt85hvzm3bi9 http://www.1000249.com/764649.html aqolsaizme6y

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jsfcm1kohn

17.2.2008 04:48

ilv7tv92deve http://www.281247.com/297472.html u2xbttmbw3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vacation spots

23.2.2008 23:58

vacation spots - http://geo.ya.com/maillelucie/vacation-spots.html

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

j1h9g632gb

2.3.2008 01:30

s0i8xe621ylohc http://www.835916.com/814063.html l9cwkwyi3zzsse7xp

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi