Kun neitsyys menee, ensimmäisenä haisee.
Ystäväni Tiina Mattanen ja minä astumme ulos lentokoneesta ja haistelemme. Meille ulkomaaneitsyille vieraan maan ilma tuoksuu kummalliselta.
Ranskan Charles de Gaullen lentoasemalla tuoksuu saippua. Suustani pääsee: "Smell the French air!" Pohdimme, haiseekohan Suomi muiden mielestä lehmänlannalta. Kotinsa hajua ei huomaa itse.
Pelkäämme Pariisia, mutta tuoksu tekee olomme turvallisemmaksi.
Jokaisessa metrotunnelissa tuoksuu, ei haise. Républiquen tunnelissa huomaamme haistelevamme onnellisena vaniljan ja saippuan sekoitusta. Jollakin toisella asemalla tuoksuu patonki, vaikka penkeillä nukkuu kodittomia.
Myös hajuttomuus hämmentää. Sephora-kosmetiikkaliikkessä pariisilaiset tuoksuttelevat Dioreitaan. Liikkeessä ei tuoksu kerta kaikkiaan miltään.
"Stockmannilla lyö heti naamalle erilaisten hajuvesien sekoitus", Tiina vertaa.
Alamme tuntea olomme suurkaupunkilaisiksi. Suomalaiselle täydelliseen illallisaikaan kello neljältä etsimme ranskalaista ruokapaikkaa, josta saisi muutakin kuin juustopatonkia tai Nutellalla täytettyjä lättyjä.
"Desolée, lounas loppui kolmelta. Tarjoilemme illallisaikaan seitsemältä." On tyydyttävä Mäkkäriin, joka on ainoana auki.
Illalla haluamme kokea rupuisen lähiöpubin ryyppymeiningit. Muistelemme kotikaupunkimme Oulun Puolivälinkankaan kantabaaria, kun uskaltaudumme sisään Oberkampfin pubiin.
Pöydissä istuu pariskuntia nauttimassa illallista, vaikka kello on yli kaksitoista yöllä.
Vain me tilaamme paukut. Päädymme ihastelemaan ranskalaisnaisten kampauksia.
Voguen saa vitosella ja Cosmopolitanin miniversion eurolla. Mukaan tarttuu eurolla myös Citizen K -naistenlehti.
Voguen ja Citizen K:n sivut pöyristyttävät meitä häveliäitä suomalaisneitsyitä: paljaita tissejä näkyy joka puolella, ja Citizen K:ssa esitellään myös ihan paljasta alapäätä.
"Miksi suomalaiset ovat alasti saunassa, mutta lehdissä ei voi esiintyä alasti?", Tiina pohtii. Minä mietin samaa, joten asia täytyy selvittää. Myöhemmin soitan kirjailija ja tutkija Leila Simoselle, joka vastaa puhelimeen kotonaan alasti.
"Ranskalaisilla on eteläeurooppalainen esillä olemisen kulttuuri. Istuskellaan kahviloissa ja ulkona, katsotaan ja tullaan nähdyiksi. Suomalaiset ovat aina arvostaneet enemmän yksityisyyttä."
Tiina on varautunut pariisilaisuuteen ostamalla roosan kevättakin ja ottamalla mukaan toppeja.
Pettymys on suuri. Pariisilaiset näyttävät samalta, värittömältä joukolta. Tiinan takki hohtaa mustien trenssitakkien keskeltä.
Topitkin jäävät käyttämättä, sillä Pariisissa tuulee enemmän kuin Oulussa.
"Matkalle lähtiessään luuli menevänsä johonkin lämpimään", Tiina harmittelee.
Parasta on tulla takaisin Suomeen ja nähdä lentokoneesta, kuinka Helsinki-Vantaan lentokenttäkin on keskellä korpea. Laskeutuminen jännittää yhtä paljon kuin menomatkalla.
"Jos kuollaan nyt, olipa ainakin glamourista", pohdimme Tiinan kanssa.
Ensimmäisenä Tikkurilan juna-asemalla näemme pitkätukkaisen niittihousuisen pojan, jonka paidanrintamusta koristaa Behemothin pahislogo. Tosiaan, hevareita. Pariisissa niitä ei näkynyt.
Ei edes yhtäkään hevivaateliikettä.
Huojentava näky ovat myös suomalaiset lökäpöksyteinit, jotka kävelevät tupakka hampaissa. Ranskalaisia teinejä ei erottanut aikuisista.
Kotiin tultuamme ymmärrämme sanonnan: Ei ole ollut vielä missään ennen kuin on tullut takaisin kotiin.
Miksi vasta nyt?
“Etkö oo käynyt edes Norjassa?“, on yleensä Tiinan tuttavien ensireaktio. Suomalainen suhtautuu ulkomaaneitsyeen epäuskoisesti – kyllä nyt ainakin naapurissa pitää olla käynyt.
“Haaparannan Ikeassakin on niin helppo piipahtaa”, Tiina sanoo. Jos lapsuuden perheessä ei ole matkustettu, kynnys omatoimimatkailuun voi tulla korkeaksi.
Tiinalle ei ole uskallettu sanoa suoraan, että onpa omituista. Harva kiinnittää asiaan huomiota; he keskittyvät vain omista matkoistaan kertomiseen. Nyt niitä matkailujuttujakin on mukavampi kuunnella, kun on itse ollut matkalla.
“Pystyy samastumaan ja kertomaan omia kokemuksiaan”, Tiina miettii.