Pamela Tola

Hän on nuori, hän on kaunis ja osaa vielä näytelläkin. Mutta riittääkö se? Onko 24-vuotiaassa Pamela Tolassa ainesta kotimaisten elokuvien kiintotähdeksi? Mitä uskoo Jaana Rinne? Entä Lauri Törhönen?

Pamela Tola. Nimi kuin 40-luvun filmitähdellä, ajatukset ja olemus kaikkea muuta. Vaaleanvihreää, turkoosia, ruskeita silmiä ja vaaleaa hiustupsua. Paljon iloa ja väriä. Eikä vähääkään khuuliutta.

Hei Pamela. Olet kotoisin Joensuusta?

"Joo. Muutin Helsinkiin, kun pääsin Teatterikorkeakouluun. Asun täällä nyt neljättä vuotta."

Miltä stadi tuntuu?

"Nykyään viihdyn hyvin Helsingissä, mutta jossain vaiheessa podin Helsinki-vihaa."

Haa. Kerro siitä.

"Jostain syystä minulle oli muodostunut kuva, että helsinkiläiset ovat hirveän kylmiä... Hei onko tämä vesipullo? Näyttää ihan kukkaruukulta. Jos tämä maistuu kukilta niin se on... Niin Helsingistä. Podin vihaa, mutta muutin tosi nopeasti mieltäni tutustuttuani luokkakaveriini Marja Saloon. Marja oli ihana, ja mä ajattelin, että kaikki helsinkiläiset ovat ihania."

Asutko keskustassa?

"Joo. Olen asunut Pasilassa, Töölössä ja Kalliossa, muuttanut aika paljon. Länsi-Pasilassa asuin HOASin kämpässä."

Hyvä, ettet päässyt heti muuttamaan parhaille mestoille. Maalaiset tuntuvat muuttavan liian usein suoraan Punavuoreen ja Ullanlinnaan. Milloin valaistuit näyttelijän ammatista?

"Näytteleminen on synnynnäinen vietti. Menin jo kymmenvuotiaana teatterikerhoon ja sitä ennen tein kotivideoita."

Pari vuotta syntymäsi jälkeen teatterikoulussa näyteltiin Jouko Turkan tahtiin hikoilemalla ja ähisemällä. Puhutaanko koulussa vielä Turkasta?

"Jokainen mun ikäinen on kuullut tarinoita Turkasta, ja koulussa on opettajia, jotka ovat itse kokeneet sen ajan, esimerkiksi Tiina Pirhonen. On hauska muistella, millainen historia teatterikoululla on. Aika nössöä meidän opetus taitaa olla niihin aikoihin verrattuna. Nykyopetuksessa ei ole mitään metodia. Ei ole Turkkaa, joka huutaisi: juoskaa juoskaa juoskaa, kaikki etenevät omaa tahtiaan. Koulussa opetetaan löytämään parhaat mahdolliset työkalut kunkin oppilaan omaan ilmaisuun. Ei ole pakko tehdä mitään, mikä ei tunnu omalta. Perusasioita voidaan opettaa ja opetetaan: puhetta, laulua, lavalla olemista. Meille ei myöskään opeteta mitään teorioita, Stanislavskia tai sellaista, vaikka sellainen olisi mielenkiintoista. Brechtistä puhutaan, mutta sitä ei opeteta käytännössä."

Hei, kasvisruokaa. Oletko kasvissyöjä?

"No. En halua syödä eläintä. On oksettavaa syödä lihaa. Syön kalaa, koska on pakko saada jostain proteiinia. Sitäkään en haluaisi. En ole fanaattinen, vaan omistan nahkakenkiä. Jos suvaitsisin olla mukana jossain järjestössä, minun pitäisi olla tosi tarkka. Eläinten oikeudet ovat tärkeitä asioita, mutta on sikavaikeata elää niin, ettei käytä mitään eläinkunnan tuotteita. Käytän maitoa, kananmunia... En ole mikään vegaani."

Söin Etelä-Kiinassa kaikkea, mitä eteen kannettiin. Meritähteä, abalonea, aasia, emua, käärmettä. Kantonin ruokamarkkinoiden kissalla oli isompi häkki kuin tehotuotantokanoilla Suomessa. Kaikki on suhteellista?

"Kyllä, mutta mikään, joka tuntee kipua, ei saisi kärsiä. Eläintensuojelusta on kyllä ihan turha puhua julkisuudessa. Heti jos sanoo jotain, saa niskaansa syyteryöpyn. Miksi ei saisi kehittyä omassa tahdissa, muuttaa mielipidettä, jos siltä tuntuu – vaikka lipsua? Miksi julkisuudessa olevalta ihmiseltä vaaditaan ääripään toimintaa?"

Julkisuudessa esiintyviltä ihmisiltä vaaditaan katsos moitteettomuutta Amerikan kaksinaismoralistiseen malliin.

"Niin. Kaikki mitä tekee tai sanoo on muka tekopyhää. Ei saisi sanoa mitään, ellei pysty sataprosenttisesti taistelemaan asian puolesta."

On monenlaista väkivaltaa. Bussipysäkkimainokset ovat henkistä väkivaltaa. Mainosten tilalla voisi olla valokuvia tai maalauksia. Esimerkiksi Pamela Tolan valokuvia näyttelijöistä. Miksi muuten kokoat valokuvanäyttelyä?

"No nyt seuraa kunnon avautuminen... Kyllästyttyäni syksyllä näyttelemiseen päätin pitää valokuvanäyttelyn. Teatterimuseolla sattui olemaan vapaata tilaa ensi syksyn Open Stage -tapahtumassa. Näyttelyn työnimi on Miksi minä näyttelen. Halusin lähteä tutkimaan, mitä mulle on tapahtunut omalla tielläni näyttelijäksi, mutta minua kiinnostavat myös muiden tarinat. Kollegoiden lisäksi kuvaan myös joensuulaisia teatteria harrastavia lapsia. Homma on levinnyt käsistä, sillä teen myös dokumenttia. Kuviin tulee mukaan tekstit, joissa näyttelijät kertovat omasta suhteestaan näyttelemiseen. Kunnianhimoisena ajatuksena olisi, että valokuvanäyttely olisi myös jonkinlainen tutkielma."

Hienoa. Näyttelijän työstä kun ei oikein ole muita kuin julkisuuden tulkintoja. Julkisuudessa on vaan nostettavia ja alas ammuttavia tähtiä. Filmitähteyttä sovitellaan sinullekin?

"Joo, kyllä sitä sovitellaan, mutta on ihmisestä itsestä kiinni, lähteekö sellaiseen mukaan. Tuntuu todella omituiselta, kun joku kysyy, että miltä tuntuu olla tähti. Ei mun elämä ole mitenkään muuttunut. Ei se muutu, vaikka näkisin itseni lehdessä, tai teattereissa pyörisi kaksi leffaa, joissa näyttelen. Miten nuo asiat vaikuttaisivat arkielämääni? Eivät mitenkään. Mua ei edes ikinä tunnisteta missään, enkä muutenkaan ymmärrä, mitä tähteys voisi Suomessa tarkoittaa. Ei täällä saa sellaisia palkkoja, joilla voisi elellä leveästi. Viimeisestä leffaroolistanikin on kohta kulunut vuosi."

Mitä muuten elokuvan naispääosan esittäjälle maksetaan?

"Näyttelijäliitossa tiedettäisiin tarkat summat, mutta sellainen 400 euroa päivässä."

Jos kuvaukset kestävät suunnilleen kuukauden, pääroolista irtoaa parikymmentätuhatta euroa? Normaali palkka, menestysleffan rahat käärii joku muu kuin "tähti". Miten roolit jaetaan ja kuka ne jakaa? Syntyykö jaosta katkeruutta?

"Ohjaaja ja Roolituspalvelu pyytävät tietynnäköisiä, -ikäisiä ja -oloisia ihmisiä koekuvauksiin. Jotkut käyvät koekuvauksissa enemmän, jotkut vähemmän. En ole hirveästi puhunut ihmisten kanssa siitä, kokevatko ne, joita ei niin paljon pyydetä kuvauksiin, ahdistusta. Varmasti tuntevat. Joskus on tullut sellainen olo, että ota sinä tämän, minun roolini, minä olen saanut tehdä jo! Jos käy kolmessa koekuvauksessa ja aina joku muu saa roolin, alkaa varmasti miettiä, mikä itsessä on huonoa. Nyt kun olen itse jo saanut tehdä muutaman roolin voin mennä vapautuneessa mielentilassa koekuvauksiin. Ensimmäisellä luokalla ollessani vain tärisin ja pelkäsin. Näyttelijä on koekuvauksissa aina huonoimmillaan. Parhaimmillaan näyttelijä on tilanteissa, joissa häneen luotetaan."

Näyttelijäksi haluava saattaa joutua mitä hulluimpiin tilanteisiin. Mitä ajattelit Solar Filmsin Haluatko Filmitähdeksi -ohjelmasta?

"Se oli huiputusta. Ei Suomessa voi päästä filmitähdeksi jonkun ohjelman kautta. Tuollaisen sarjan kyhääminen vie harhaan käsitystä näyttelijän ammatista. Näyttelijän ammatti on työläisammatti. Me emme valmistu julkisuuden henkilöiksi, vaan teatterinäyttelijöiksi. Näyttelijän ammatti on JULKINEN, mutta ei JULKKISammatti. Olen pitänyt kahtena kesänä nuorille teatterileiriä Joensuun kaupunginteatterissa näyttelevän Lotta Kaihuan kanssa. Viime kesänä nuoret kyselivät, mihin Lotta on hävinnyt, kun siitä ei ole kuulunut mitään. Näyttelijä on hävinnyt, koska hän ei ole ollut julkisuudessa! Nuoret ajattelevat ihan oikeasti niin, että parhaat näyttelijät ovat julkisuudessa. Pelottavaa."

Onko sinua pelottanut ajatus huonosta, koko uran pilaavasta paskaroolista?

"On, koska koekuvauksia varten lähetetään vain yksi sivu tekstiä. Sceneä varten sain käsittämättömän esso, nipsu, napsu -liuskan. Mitä järkyttävää paskaa tämä on, ajattelin. Koululla alettiin puhua, että mikä juttu se Scene oikein on, kannattaako siihen lähteä. Saatuani roolin mietin, olenko lähtenyt mukaan johonkin järkyttävään juttuun. No, ihmiset tykkäsivät lopulta Scenestä, mutta siitä olisi voinut tulla jotain kauheaa. Niin on aina."

Scenen jälkeen näyttelit Aku Louhimiehen Pahassa maassa. Miltä ensimmäiset lehdistötilaisuudet tuntuivat?

"Kamalilta. Pelkäsin juoruja ihan kuollakseni. Nykyään tunnen olevani turvassa. Tiedän mitä olen tekemässä ja mitä olen tehnyt. Jos joku lehti kirjoittaa jotain pahaa, minun ei tarvitse enää ikinä antaa sille haastattelua. Voi olla, että lehti häviää siinä enemmän kuin minä."

Kuinka usein olet tuntenut, ettei viestisi ole mennyt perille?

"Jos olen sanonut jollekin toimittajalle, että en mä kuule koe olevani tähti, lehdessä on lukenut isolla PAMELA TOLA ON TÄHTI! Lehdet sen näköjään päättävät. Kyllä mulle on toisaalta heristelty sormea myös tuotantoyhtiöiden puolelta. He elävät myös osittain tähtikultista."

Niin. Helsinki-filmin Riina Hyytiä on ihana!

"Niin on. Tein muuten juuri Demi-lehteen yhteishaastattelun teatteria harrastavan 14-vuotiaan nuoren tytön kanssa. Keskustelimme julkisuushakuisuudesta. Niillä, jotka haluavat vaan julkisuutta, ei ole kärsivällisyyttä näyttelijäksi. Tosi tv -ohjelmat ovat julkisuudenkipeitä varten, teatterikerhot niille, joita kiinnostaa näytteleminen."

Jokaista näyttelijää vaivan jonkun tason narsismi, esilläolemisen tarve. Tunnistatko tämän itsessäsi?

"Joo. Tein jo 9-vuotiaana 45 minuuttia talk showta. Puhuin taukoamatta, kerroin tarinoita, ja pakotin veljeni vieraakseni. Tekemisessä oli mukana vilpitöntä iloa ja itsevarmuutta. Teatterikoulussa lapsuuden näyttelemisen riemu kääntyi lopulta ahdistukseksi. Käytyäni setäni kanssa vakavia keskusteluja tulin siihen lopputulokseen, etten voi jatkaa näyttelemistä. Tein viime kevään ja kesän aikana ihan liikaa töitä. Sen jälkeen olen ollut aika väsynyt näyttelemiseen. Nyt tuntuu, että voin tehdä sellaisia juttuja, joista itse innostun. Olen todella innostunut valokuvaamisesta. Se antaa minulle enemmän kuin jossain proggiksessa mukana oleminen."

Sinulla on eriväriset silmät...Toinen on tumman-, toinen vaaleanruskea.

"Jotkut kaverit ovat tunteneet mut vuoden ennen kuin huomaavat asian."

Viihdytkö paremmin roolin takana kuin omana itsenäsi?

"On inhottavaa olla julkisuudessa omana itsenään. Näyttelijöistä sanotaan, että he ovat henkilökohtaisissa suhteissaan huonoja ilmaisemaan tunteita, mutta osaavat lavalla ollessaan ilmaista niitä kaikkia. Uskon tuon pätevän moniin taiteilijoihin."

Näyttelijä heijastaa yhteiskuntaa ja ilmiöitä. Dome Karukosken Tyttö sinä olet tähti kertoo tähteydestä. Kuinka tärkeää on se, että nuoret ohjaajat pääsisivät tekemään enemmän elokuvia?

"Todella tärkeää. Suomessa on käsittämätön tukibyrokratia, joka johtaa siihen, että nuorille ei anneta mahdollisuuksia. Dome on poikkeus. Me teimme elokuvan teeveeleffarahoilla. Se on käsittämätöntä. Elokuvasäätiössä voitaisiin ottaa riskejä, antaa nuorten tekijöiden näyttää, mihin pystyvät."

Millaista oli näytellä suunnilleen ikäisesi kundin ohjauksessa?

"Dome on tunteikas ja herkkä ohjaaja. Kun se katsoo jotain kohtausta, se on ihan tippa linssissä: tää on hyvä, tää on hyvä. Se uskaltaa mennä asioihin tunteen kautta ja näyttää, jos joku koskettaa sitä. On rohkeaa uskaltaa luottaa tunteeseen."

Aku on pidättyväisempi?

"Kyllä, mutta molemmat yrittävät saada näyttelijästä irti vielä vähän lisää. Aku tekee sen niin, ettei itsekään aina huomaa. ‘Ai se kuvaa jo, ai se haluaa tuollaisia reaktioita.’ Dome taas on itsepintainen, tyyliin: tuo ei vielä riitä. Silloin kun ihan kaikki, mitä tarjoaa, ei mene läpi, tulee tunne hyvissä käsissä olemisesta. Sama tunne sekä Domen että Akun kanssa."

Suomalaisista näyttelijöistä ei vielä kukaan ole noussut maailmanmaineeseen. Peter Franzen ja Irina Björklund tekevät hanttihommia ja rooleja ö-luokan leffoissa L. A:ssa. Mitä ulkomaan maine sinulle merkitsee?

"Viihdyn ihan oikeasti Suomessa, ja suomi on mun ainoa tunnekieli. Tekisin varmasti roolin ulkomailla, jos pyydettäisiin, mutta mulla ei ole mitään tarvetta päästä sinne. Suomessa riittää tarinoita kerrottavaksi."

FILE: Pamela Tola

• Ikä: 24
• Pituus: 157 cm
• Tuoksu: Vanilja
• Juoma: Vesi
• Sivilisääty: Naimaton

Oikolukija

Ohjaaja Lauri Törhönen esiluki artikkelin

"Pamela Tolassa on ainesta 2000-luvun Ansaksi, mutta se ansa hänen on itse viritettävä! Lähtökohtahan on ihan hyvä: filmitähden näköinen, loistavan lahjakas ja herkkä ja – mikä parasta! – koulutettu näyttelijäksi. Tähdeksi viideksitoista minuutiksi voi päästä kuka tahansa, kuten kaiken maailman epätositeeveet todistavat, mutta kiintotähdeksi kasvamiseen kuluu viisitoista vuotta. Kieli keskelle suuta Pamela, sillä ansat odottavat. Näyttelijän elämä tulee väistämättömästi sikavaikeaksi, jos hän oppii kategorioimaan ihmisiä ja elämää, kasvissyönnillä, nahkakengillä jne. Tolan suhde julkisuuteen on kummallinen. Hän haluaa pysytellä taviksena, mutta kehittelee itselleen julkkisneurooseja. Varo tyttö niitä niin olet tähti!"