Irina Björklund istuu Sikalan pöydässä ja vetää röökiä. Näkymä aiheuttaa hienoisen shokin. Siis se rööki. Savuke Björklundin suloisessa suppusuussa rikkoo mielikuvan herkästä, lempeästä näyttelijättärestä, jonka hänen roolinsa Levottomien vakaumuksellisena teologianopiskelijana ja Rukajärven tien rakastavana Kaarinana ovat luoneet. Ehkä sille, joka on nähnyt hänet Svenska Teaternin Luluna, joka ottaa suihin isältään ja myy itseään yläluokan miehille tai Rakkautta & Anarkiaa –festivaalileffa Asphalton romurallimimminä, rööki sopii kuvaan yhtä täydellisesti kuin maailman siroin nenä Irina Björklundin kasvoihin. Mutta pappi ja lotta – ei röökiä.
Hän nauraa järkytykselleni. "Onhan mun pakko olla vähän niitä kaikkia puolia, jotta pystyisin niitä rooleja esittämään. Levottomien Hanna-Riikka ja Rukajärven tien Kaarina ovat kaksi ulottuvuutta, mitkä ehkä löytyvät minusta." Tänään hän esittäytyy nuorena stadilaisena. Naurukin on enemmän jätkämäistä jähjähjäh-tyylistä piruilua kuin hentoa naisellista heläyttelyä.
Björklund on tyytyväinen: Levottomat on juuri tullut ensi-iltaan ja rikkonut heti kaikki katsojaennätykset. Elokuvassa joukko nuoria aikuisia hengaa kesän Turussa ja Turun saaristossa, juo pussikaljaa kallioilla ja seurustelee kiltisti - kunnes Mikko Nousiaisen esittämä Ari tulee mukaan kuvioon ja “nussii porukan hajalle", kuten Björklundin esittämä Hanna-Riikka-pappi asian ilmaisee. Valkokankaalla nähdään paljon kaunista sileää ihoa. Seksikohtauksia on ainakin kymmenen.
“Musta on tosi mielenkiintoista, että koko ajan kysytään millaista on olla alasti tai harrastaa seksiä elokuvassa," Björklund sanoo.
Hän on kohtelias, sillä tosiasiassa hän tarkoittaa, että on helvetin ärsyttävää kun huomio kiinnittyy vain seksiin.
"Okei, ehkä niissä trailereissa – en oo nähnyt niitä – annetaan ymmärtää, että se on pelkkää teinipornoa koko juttu. Mutta ehkä siinä oli muutakin kuin pelkästään sitä."
Irina Björklundin kovin näyttelijäsuoristus ei Levottomissa todellakaan ole olla alasti miehen päällä: "Herran jumala, seksiä sä oot harjoitellut koko elämäs!"
Kova juttu on esittää pappia, joka on alasti miehen päällä, joka ei ole oma mies. Jotta Björklund olisi osannut eläytyä rooliin, hän teki ennen kuvauksia matkan pappismaailmaan.
"Tapasin paljon teologianopiskelijoita, vietin aikaa heidän kanssaan. Opin kuinka inhimillisiä he ovat pyhän kuoren alla, että millaisia ajatuksia heidänkin päässään voi liikkua. Sitä kautta rupesin ymmärtämään, millainen ristiriita sen elokuvan tilanteen on pakko olla, todella kipeä asia."
BJÖRKLUNDILLE jokainen rooli merkitsee syvää sukellusta uuteen ihmeelliseen persoonaan.
"Sinä aikana kun elokuvaa kuvataan, elää hirveän voimakkaasti sen roolihenkilön kanssa. Joutuu ajattelemaan paljon niitä ajatuksia, mitä se henkilö voisi ajatella. Niitä kelaa koko ajan. Tää on jokaisella näyttelijällä eri tavalla, mutta mun kohdalla todella intensiivistä."
Näyttelijänammatti ei suinkaan ollut Irina Björklundin nuoruuden unelma.
"En halunnut näyttelijäksi. Oon tanssinut ja laulanut paljon, joten jotain lavaan liittyvää ajattelin sen kuitenkin olevan."
Teatterikorkeakouluun hän sanoo päässeensä "sattumalta", heti ensimmäisellä yrittämällä.
"Innostuin ammatista vasta sen jälkeen. Se oli tsäkä, ja olen siitä nyt onnellinen." Ensimmäisen kerran hän ilmestyi lehtien palstoille jo ennen valmistumistaan, vuonna 1995, jolloin hän esitti rankan roolin Viirus-teatterin Killer Joe –teatterikappaleessa. "Näyttelin jälkeenjäänyttä tyttöä, jota perhe käytti hyväkseen. Se oli mulle semmoinen sisäinen läpimurto, että hiffasin mistä on kyse. Sain ekaa kertaa koulun ulkopuolella näytellä ja sain sen kontaktin yleisöön. Se oli mulle tärkeä rooli."
NELJÄSSä vuodessa valmistumisen jälkeen hän on koonnut pitkän ansioluettelon. Loistavia arvosteluja on tullut niin näyttämöltä kuin valkokankaaltakin. Brörklund on esiintynyt sekä ranskan-, ruotsin- että suomenkielisissä teoksissa. Hän on suomenruotsalainen, mutta puhuu suomea vähintään yhtä hyvin kuin ruotsia.
"En ole käynyt ruotsinkielisiä kouluja, enkä muutenkaan juuri yhtään liikkunut suomenruotsalaisissa piireissä."
Ranskankieltä hän oppi asuessaan lukioikäisenä neljä vuotta Pariisin lähellä vanhempiensa kanssa. Levottomien jälkeen hän on ollut kuvauksissa Ranskan Bretagnesssa, jossa hän näytteli pääosaa Helene Schjerfbeckistä kertovassa lyhytelokuvassa. Koko Suomen tietoisuuteen Irina Bjöklund astui Rukajärven tien myötä, luutnantti Perkolan rakastettuna Kaarinana, joka joutuu venäläissotilaiden käsiin ja menettää lopulta muistinsa.
BJöRKLUND on ilmeisen lahjakas ja työlleen omistautunut. Mutta hän haluaa olla varovainen. Kun hän sanoo: "Mulle on tärkeintä tehdä sitä työtä, mitä rakastaa ja se, että pystyy tekemään sitä hyvin," hän korjaa nopeasti: "Että yrittää tehdä sitä hyvin."
Hän on 27-vuotias ja kuuluu samaan sukupolveen kuin Levottomien sekoilijat. Eletään hetkessä eikä tehdä suuria suunnitelmia, sillä mattohan voi lähteä alta hetkellä millä hyvänsä.
"Olen sillä kannalla, että päivä kerrallaan niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Tiedän, että jos päätän jostain, pidän kiinni jostain asiasta, se menee yleensä toisin päin. Kaikki menee parhaiten päin, kun ei ole liikaa odotuksia eikä liikaa pettymyksiä."
Kun hän vastaa kysymyksiin, hän katsoo suoraan silmiin. Meikittömässä olemuksessa on jotain hyvin vahvaa. Levottomien Hanna-Riikka ei hallinnut itseään, Björklund hallitsee. Rukajärven Kaarina oli hyvin hauras ja viaton, Björklund on elämää kokenut. Mutta jotain haavoittuvaista hänessäkin on. Ei hän muuten suojelisi itseään niin voimakkaasti.
Ehkä se on kauneus. Kun kerroin miespuoliselle tuttavalleni meneväni haastattelemaan Irina Björklundia, hänen ääneensä tuli poikamaista intoa.
"Kerro sille terveisiä, se on mun mielestä tosi hyvännäköinen." Ja toinen miesystäväni matalalla äänellä: "äärettömän kaunis nainen."
On totta, että Björklund on kaunis tavalla, joka herättää tunteita kenessä tahansa miehessä tai naisessa. Ja yhteiskunnassamme kauneus on pakkomielle.
Jos Björklund haluaisi, hänestä tehtäisiin hetkessä lehtien keskiaukeamatyttö, uusi julkkis sensaationälkäiselle kansalle ja ja miesten päiväunien kohde.
MUTTA kauneudella ratsastaminen olisi kuolemantanssia näyttelijättärelle, jolle näytteleminen merkitsee ihmismielen pimeimpienkin kauhunkolojen tutkimista. Esimerkiksi ajatus massamurhaajan roolista sytyttää hänet heti.
"Sehän olisi mielenkiintoista", hän nauraa riemastuneesti. "Olisi todella kiinnostavaa perehtyä sellaisen henkilön ajatuksiin, oppia ymmärtämään sitä."
Hän kertoo ambitioistaan.
"Mitä enemmän ja mitä erilaisempaa työtä saan tehdä, sitä onnellisempi mä oon. Mä toivon, etten mä koskaan lokeroidu vaan tietyn tyyppiseksi näyttelijäksi tai tiettyjen roolien esittäjäksi." Sitten hän sanoo hiljaisella, jopa surullisella, äänellä: "Jos niin käy, sitten se on vähän niinkuin mennyttä." Hän naurahtaa, mutta nauru kolisee lattialle kuin kasa halpoja lantteja.
PAINAJAINEN on kuitenkin kaukana todellisuudesta. Björklundille on luvassa hyviä haasteita, mm. ensi kesäksi isojakin elokuvarooleja, "jos vain rahoitus järjestyy." Eikä julkisuuden tuomaa huomiotakaan ole vielä liiaksi asti. Päin vastoin: "No eilen oli hirveen mukavaa, kun joku Nesteen kassakaveri sanoi, että kiitos, oli hyvä pätkä. Se oli hirveen mukavaa, koska sitä ei usein tapahdu. Ei Suomen kansa ole sellainen, että se tulisi kadulla juttelemaan, korkeintaan kännissä kapakassa tullaan jotain ördäämään, mikä tietenkin on ärsyttävää. Mutta ei täällä näyttelijöillä ole sellainen asema, että niitä palvottaisiin niin kuin esimerkiksi rock-staroja."
VAIKKA Björklund pelkääkin suuria suunnitelmia, hän ei pelkää rakkautta. Hän on naimisissa niin ikään kauniin, lahjakkaan ja halutun näyttelijän, Peter Franzenin kanssa.
"Totta helvetissä mä uskon rakkauteen. Ja siihen, että se voi säilyä kahden ihmisen välillä vaikka elämän loppuun asti."
Björklundin rakkaus on jotain, mille moni vain naureskelee - satujen rakkautta: "Mä uskon siihen tunteeseen. Rakkaudelle ei voi mitään. Se on tunne mikä valtaa sinut. Sä et pysty sitä määräilemään. Se on joku voima, iso voima, mitä ei pysty määrittelemään missä se asuu."
Periaatteessa voisi siis vaikka rakastua itse unelmaroolihenkilöön massamurhaajaan? "Niin, sille ei voi mitään. Ja annat sen tappaa itsesi." Hän nauraa reteästi, mutta luulen, että hän on tosissaan. Tunneihminen, sanoisi psykologi.
ONNITTELEN Björklundia: hänet on juuri valittu Jussi-ehdokkaaksi parhaasta naispääosasta. "Näin mä kuulin", hän hymähtää. No miltä nyt tuntuu? Hän hymyilee. "Se on mieletön kunnia, mutta mä en vaan ite koe, että mä oon naispääosaehdokkaana se oikea. Onhan se hirveä kunnia, etä ne on näin ajatellut. Mutta se rooli ei kuitenkaan ollut sillai… jos vertaa vaikka Rakkaudella Maire -elokuvaan. Semmoinen on niin kuin naispääosa, mikä siinä on. Tai pikkusisaressa Vera Kiiskinen. Sen ymmärrän hyvin. Mutta totta kai mä oon kiitollinen. Tuntuu vaan hölmöltä olla pääosaehdokas, kun monilla niillä sivuosan jätkillä oli paljon isompi rooli siinä." Hän on luultavasti oikeassa. Rukajärven tie oli vasta alkua. Suuri Jussin arvoinen naispääosa on vielä tulossa. Jos Irina Björklund olisi osakeyhtiö, kävisin samantien merkitsemässä muutaman paperin salkkuuni.
Tuokio Irina Björklundin kanssa alkaa olla lopussa. Hän on ollut avoin, mutta kuitenkin kontrolloinut tilannetta tarkasti. Kysymykset yksityiselämästä hän sivuuttaa ystävällisen määrätietoisesti. Itsesuojelua, mutta kenties myös hyvä taktiikka. Tulee mieleen Levottomien naistenmies, Ari. Irina, mikä oli Arin vetovoiman salaisuus? "Mun näkökulmasta se on semmoinen hahmo, joka pysyy jotenkin salaperäisenä. Se ei oo tyrkyllä, vaan se vain on, mikä tekee siitä mielenkiintoisen."
Naulan kantaan.
Illalla kerron haastattelusta poikaystävälleni. Hänen mielestään kaikki, mitä Irina Brjöklund on sanonut, on hyvin mielenkiintoista.
Hän virnistää lapsellisesti ja sanoo: "Oisin mäkin voinut mennä haastattelemaan sitä." Hän ei ole toimittaja. Ai really, ajattelen. En jaksa olla edes mustasukkainen.
1 kommentti
Örsk
5.7.2008 17:07
Hömm hömm, olenko sokea, vai miksen löydä mistään jutun kirjoittaneen toimittajan nimeä?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin